keskiviikko 30. tammikuuta 2013

BBC:n Robin Hood

Olen nähtävästi paasannut tästä aiheesta useampaankin otteeseen, mutta itse BBC:n sarjasta ei ole tullut pälistyä, joten korjataanpa se virhe nyt samantien! Viime viikonloppunahan pidettiin kaverin kanssa.. Aika mittava, n. 28 tuntinen maratoni kyseisen sarjan merkeissä!


BBC:n ROBIN HOOD on Britanniassa vuosina 2006-2009 ilmestynyt, kolme tuotantokautta kattava tv-sarja tuosta Sherwoodin sankarista. Tarina on periaatteessa se sama; Robin of Locksley palaa Pyhässä Maassa käydystä sodasta vain huomatakseen että oikea sota on alkamassa Nottinghamissa. Paha sheriffi ja hänen oikea kätensä ovat kovaa vauhtia orjuuttamassa kansaa ja samalla prinssi Juhana yrittää syrjäyttää kaukomailla sotimassa olevan veljensä.
Kun ensimmäisen kerran katsoin tätä kyseistä sarjaa, en ollut ollut yhtään tietoinen että BBC ylipäätään on tehnyt mitään sarjaa Robin Hoodista. Olin myös jokseenkin vastahakoinen alkuun, koska.. No minun The Robin Hoodini on ja tulee aina olemaan Kevin Costner ja olin yhtä ennakkoluuloinen Jonas Armstrongia kohtaan kuin mitä olin Russel Croweakin kohtaan silloin vuonna 2010.. Mutta ennen kuin sen päivän jakso oli ohi, olin jo myyty. Ja sitten jännästi jalat veivätkin minut Anttilaan kahmimaan tuotantokaudet itselleni.

Sarjaa suosittelen lämpimästi kaikille Robin Hoodin ystäville, sillä sarja tosiaan kestää useamman katsomiskerran, se on vallan viihdyttävä loppuun saakka.. Eikä se ole yhtään liian pitkä. Ja BBC teki harvinaisen selväksi sen tosiasian että kolmoskausi varmasti jäi viimeiseksi. Se, mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan, se jääköön jokaisen selvitettäväksi.
Ensimmäinen kausi on hyvä, mutta siitä jotenkin huokuu se kuinka sarjaa lähtiin ensin tekemään vähän ehkä pienellä (pienellä ja pienellä, mistä sen nyt ottaa) budjetilla ja kokeilumielessä. Se kuitenkin menestyi ja kakkososassa aletaan ehkä selvemmin rakentamaan suurempaa pääjuonta, joka ekasta kaudesta oikeastaan puuttuu lähes kokonaan. Kolmoskausi taas huipentuu täydellisesti niin juonen, hahmojen/näyttelijöiden kuin puvustuksen/lavastuksen puolestakin. Eli toisin kuin yleensä.. Tässä sarjassa mitä pidemmälle mennään, sitä paremmaksi muututaan. Mutta luojan kiitos he lopettivat sarjan kolmanteen kauteen, koska en usko että neloskausi olisi tuonut enää mitään hyvää sarjaan.


Yhtä tiettyä ohjaajaa sarjalle on vaikea mainita, koska ohjaajia näyttäisi olevan enemmän kuin laki sallii. Samoin käsikirjoittajia, mutta nämä seikathan eivät ole kovin ihmeellisiä tv-sarjojen maailmassa. Mutta imdb nimeää Foz Allanin ja  Dominic Minghellan sarjan luojiksi joten annetaan kunnia heille. Mitä näytelijöihin taas tulee.. Jonas Armstrong tosiaan vetää pääroolin melkein yhtä uskottavasti kuin Kevin Costnerkin aikanaan. Keith Allenia taas voisi hyvillä mielin verrata Alan Rickmanin sheriffisuoritukseen ilman mitään katumusta. Allenin versio sheriffistä toimii tässä yhteydessä aivan täydellisesti.. ja pahisten kastiin kun heitetään vielä Richard Armitage Guy of Gisbournena niin kolmiohan on oikeastaan täydellisempi kolmio kuin tuossa Prince of Thievesissä, vaikka siinä Michael Wincott vetikin myös loistavan roolisuorituksen.. Mutta kaikella rakkaudella, kyllä Armitage Guyn roolilla viet tämän sarjan pyhän kolminaisuuden voittoon. Jos nyt on lähdettävä vertailemaan.

Mutta eikai mulla muuta sitten. Suosittelen kaikille! Nyt voisin aikani kuluksi pistää Russel Crowen pyörimään niin olisi taas kaikki Robin Hoodit Disneytä ja Sukkahoususankareita lukuunottamatta katottu.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Elokuvien puolesta

Eikö suakin ärsytä se kun käyt katsomassa hyvän elokuvan, joka perustuu kirjaan, ja sitten kuulet kuinka joku kirjan fani haukkuu elokuvan koska asiat eivät menneet niinkuin kirjassa? Itselleni tämä on kuin mikäkin suurin bugi ja nyt tältä istumalta lupaan; en vastedes tule sanomaan lausetta "kirja oli parempi kuin elokuva" tai "elokuva oli parempi kuin kirja". Pyhä lupaus itselleni ja kaikille kanssaeläjille. Kirjaa ja elokuvaa ei voi verrata toisiinsa, koska ne ovat taiteenlajeina kuin päivä ja yö. Tai pitäisikö sanoa Päivänsäde ja Menninkäinen, hmm? Rakastavaiset, jotka eivät koskaan voi olla yhdessä.

Tämän paasauksen tarkoitus on nyt herätellä ihmisiä ajattelemaan elokuvia elokuvina ja kirjoja kirjoina. Nämä asiat oikeastaan pätevät mihin tahansa elokuvaan, mutta minä käsittelen näitä parin itselleni tutuimman kirjasta elokuvaksi-elokuvan kautta. Ja pahoitteluni teille Hobitti/LotR-paasaukseen kyllästyneille, mutta Peter Jacksonin aikaisempi trilogia tulee olemaan osa tätä.

Tässä vastikään kuulin taas sen tutuksi tulleen, varsin kritisoidun tosiasian että The Return of the King-elokuvassa on "liian monta loppua". Kyllä, allekirjoitan että siinä on loppuja ehkä muutama liikaa. Itseasiassa ne on vielä niin selkeitä että ne pystyy laskemaan leikiten, mutta ei mennä siihen nyt. Sen sijaan.. Minusta on vallan hauskaa että tämän väitteen ilmoille heittävät ihmiset tuppaavat olemaan myös juuri niitä, jotka kitisevät myös kuinka "elokuvat ovat huonoja, koska ne eivät mene samoin kuin kirjassa". Okei. Elokuvassa on siis liian monta loppua, mutta silti haluaisitte yhden lisää? Kirjassahan on Konnun puhdistus vielä kaiken sormuksen tuhoamisen jälkeen.. Ja se jätettiin pois. Juurikin hyvistä syistä.
On myös ihmisiä, jotka itkevät edelleen Tom Bombadilin perään? Hänhän on siis The Fellowship of the Rings-kirjasta tuttu hahmo, jolla ei ole kerrassaan mitään tekemistä tarinan kanssa. Hullu ukko jostain Konnun rajoilta, jolla on kaunis vaimo ja sen verran valtaa ettei sormus muuta häntä näkymättömäksi. Muuta tekemistä herralla ei sitten olekaan tarinan kanssa.
Ooo.. Ja kritisoijien lemppareita on myös se ettei The Two Towers-kirjassa Klonkku saanut Samia ja Frodoa erotettua, mutta kuinkas elokuvassa kävi? Tämähän on vallan kamala vääryys. Samoin kuin se että RotK:n lopussa kun ollaan Tuomiovuorella, Frodo ja Klonkku kamppailevat sormuksesta ja lopulta tipahtavat reunan yli. Kirjassahan Klonkku tippuu vahingossa ja omaa tyhmyyttään reunan yli ilman että Frodolla on mitään sanavaltaa.

Noniin. Mitä luulette.. Miten ihmiset olisivat suhtautuneet RotKiin mikäli Klonkku olisi oikeasti tippunut sormuksen kanssa Tuomiovuoren laavaan ilman että päähenkilöllä, joka on viimeiset yhdeksän tuntia kuljettanut Sormusta päämääränään tuhota se, ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Ei varmaan kovin hyvin, veikkaan.
Entä miten Tappajahaihin oltaisiin aikanaan suhtauduttu jos elokuva olisi päättynyt samoin kuin kirja? Kirjassahan pelottava ihmissyöjähaimme saa sydärin juuri ennen kuin popsii päähenkilömme ja tarina loppuu siihen. Miltä se olisi valkokankaalla näyttänyt? Ei varmaan ihan yhtä siistiltä kuin se että päähenkilö saa kuin saakin räjäytettyä sen hain palasiksi.

Pointtini tuli toivon mukaan jo aika selväksi, mutta niin.. Kirja ja elokuva eivät ole sama asia eivätkä ne herranjumala voi mennä samalla tavalla, joten jos nyt kaikki lopetetaan turhat lätinät siitä kumpi oli parempi, kirja vai elokuva? Me ei kuitenkaan haluta nähdä kirjaa valkokankaalla, me halutaan nähdä elokuva valkokankaalla.

Se siitä. Elokuvien puolesta.. ja samalla myös kirjojen puolesta!

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Django Unchained

Ja sitten taas takaisin oscar-ehdokkaiden pariin..
 

DJANGO UNCHAINED on Quentin Tarantinon uudenuutukainen.. länkkärielokuva, jonka pääosissa nähdään Jamie Foxx ja Christoph Waltz. Muita elokuvan suurempia nimiä ovat Leonardo DiCaprio ja Samuel L. Jackson.
Waltzin tulkitseman dr. Schultzin ostettua orjakauppiailta Django-nimisen neekerin (anteeksi kielenkäyttöni, mutta tämän elokuvan parissa ei vain muusta voi puhua), kaksikolle kehkeytyy suhde, jota ei oikein ystävyydeksi voi kutsua, muttei toisaalta ihan isäntä/orja-suhteeksikaan.  Schultz esittäytyy kyllä hammaslääkärinä, mutta oikeasti mies on palkkamurhaaja ja ammattinsa puolesta myös Django kehittyy pian samanlaiseksi. Vankka, rehellinen lupaus vapaudesta ja muualle orjaksi myydyn vaimon löytämisestä alkavat lujittaa saksalaistohtorin ja Djangon.. sanotaan nyt sitten ystävyyttä. Talven muututtua kevääksi, heidän nokkansa kääntyvät kohti Candylandia ja siellä odottavaa Broomhildaa. Saksalaisille tuttu prinsessasatu taitaa olla ainoa näkyvä syy sille, miksi dr. Schultz on kiinnostunut auttamaan Djangoa tämän etsinnöissä.

Tiedättekö sen tunteen kun kävelee elokuvateatteriin oikein tietämättä mitä odottaa? Ja sitten sen tunteen kun katsottavana olevan elokuvan ensimmäiset minuutit saavat leuan loksahtamaan lattiaan ja siten pysymään siellä elokuvan loppuun saakka? No tässä olisi nyt sitten tarjolla sellainen elokuva. Okei, odotuksia oli suuntaan jos toiseen mutta elokuva osoitti olevansa ainoastaan positiivinen yllätys.. kaikessa karuudessaan. Ainoa asia mistä meikäläinen ei oikein tykännyt oli yksi verimässäilykohtaus elokuvan loppupuoliskolla, mutta noh.. Jos sitä ei olisi ollut, oltaisiinko elokuvaa voitu rehellisesti kutsua Tarantinoksi?
Mutta huolimatta ajoittaisesta raakuudesta, on elokuva myös täynnä huumoria ja lisäksi aivan tajunnan räjäyttävät musiikit. 

Ja sitten ehdokkuuksiin! Niitähän Django veti viitisen kappaletta aina lähtien parhaasta elokuvasta (voi tällä hetkellä niin antaisin tälle vuoden parhaan elokuvan pystin vaikken muita ehdokkaita juuri ole vielä nähnyt), miessivuosasta (voi kyllä tämäkin herra Waltzille!), alkuperäiskäsikirjoitus, äänileikkaus ja kuvaus. Kuvauksesta sen verran että aina tämä elokuva saa sen pystin Skyfallilta viedä jo senkin takia etten kyseistä leffaa koskaan jaksanut mennä katsomaan ja ärsyttäisi jos se veisi pystin juuri kuvauksesta (terv. kuvausopiskelija). Ja siis kyllä Django kuvaus-pystinkin olisi mielestäni ansainnut! Oli eeppisiä mittasuhteita saavuttavia kuvia kyllä..


The Fountain

Noniin sitten tipahdetaan hetkeksi pois sieltä oscar-gaalan synnyttämästä hurmiosta ja keskitytään ajattelemaan vähän vanhempaa tavaraa. Juhlistettiin oman lyhäriprojektimme 'virallistumista' pienehköllä elokuvaillalla ja koska Hugh Jackman-fanejahan tässä suurimmalti osin kai ollaan, katsottiin vihdoin elokuva, joka on lojunut hyllyssäni aivan liian kauan ja joka, kuten aina, osoittautui vallan katsottavaksi kokemukseksi.. (Ei muuten ollut allekirjoittaneen dvd, mikä soittimeen pujahti tuona iltana..)


THE FOUNTAIN on Darren Aronofskyn vuoden 2006 elokuva, jota tähdittämässä nähdään tosiaan arvon herra Jackman ja hänen aisaparinaan Rachel Weisz. Mistä elokuva kertoo? No tuota.. Siinä on pääosissa pariskunta, Tommy ja Izzy, joista jälkimmäisellä on pahalaatuinen kasvain päässään. Tommy taas on.. tutkija, joka yrittää löytää kasvaimeen parannuskeinoa. Izzy on sujut lähestyvän poismenonsa kanssa, toisin kuin aviomiehensä, ja on ymmärtänyt jotain mitä muut eivät. Hän on kirjoittanut kirjan, jonka loppuratkaisun hän jättää miehensä kirjoitettavaksi.
Miten tämän elokuvan voi selittää ensimmäisen kerran jälkeen? Ei mitenkään. Aivan täydellisen kaunis kertomus kuolemasta ja ikuisesta elämästä.. Ja täynnä symboliikkaa, joka vetoaa lähes poikkeuksetta meikäläiseen. Mutta jopa kovimmankin fanin on myönnettävä se tosiasia että elokuvassa on joitain.. 'mitä hittoa?'-hetkiä, joita ei vaan pysty selittämään. Ei siis voida puhua täydellisestä elokuvasta jos moista termiä voi ylipäätään elokuvista käyttää, mutta jos haluaa katsella jotain, missä on ajateltavaa, kauneutta, henkisyyttä, kuoleman käsittelemistä, symbolein.. Ja Hugh Jackman niin oi tämä on juuri oikea elokuva! Mutta tosiaan samalla elokuva, joka on katsottava useamman kerran jotta sen voisi täysin sisäistää. Mutta sellaisiahan ne parhaat elokuvat on; kestävät useamman katselukerran. Toisaalta tästä elokuvasta joko pitää tai ei pidä, en usko että sitä välimaastoa juuri löytyy.
Nyt päätän tämänkin merkinnän hyvin nopeaan, koka en koe pystyväni antamaan tarpeeksi arvoa tälle pätkälle näin kirjoittamalla. Katsokaa ja ihastukaa! 

ps. Sen verran piti sanoa että sarjassamme parhaiden musiikkien elokuvat. Ainiin ja oodi lavastajille!

Beasts of the Southern Wild

Okei, en sitten koskaan mennyt katsomaan Skyfallia, koska totesin ettei James Bondit kiinnosta mua niinkään paljoa että kyseistä leffaa jaksaisin edes 6 eurolla lähteä katsomaan. Ne katsokoon, joita kiinnostaa ja jotka uskovat saavansa siitä enemmän irti kuin allekirjoittanut! Sen sijaan käytiin kaverin kanssa katsomassa toinen, valloittava oscar-ehdokas-nassukka..


BEASTS OF THE SOUTHERWILD kertoo Hushpappystä, tytöstä jota on siunattu mielikuvituksella ja rohkeudella. Hän elää temperamenttisen isänsä kanssa Bathtubissa, paikassa joka on eristetty muusta maailmasta tulvavaaran takia. Myrskyn noustessa yllättäen Bathtubin ylle, kaikki elollinen tuntuu jäävän veden alle ja ajanmyötä suolavesi tuhoaa loputkin tulvasta selvinneet kasvit ja eläimet.
Beasts on juuri niitä elokuvia, joista trailerin perusteella pystyi sanomaan että tässä on tuleva oscar-ehdokas. Älkää vaan kysykö mistä moinen tunne kumpuaa, mutta niin se vain oli. Mitä ehdokkuuksiin tulee, tätä kyseistä pätkäähän muistettiin parhaalla elokuvalla, sovitetulla käsikirjoituksella, Benh Zeitlin sai ehdokkuuden ohjaamisesta ja mikä ihaninta, nuori Quenzhané Wallis sai parhaan naispääosan ehdokkuuden roolistaan Hushpappyna. Se että mitä, kuusi vuotias tyttö (tai seitsemän, kahdeksan?) palkittaisiin oscarilla, tuntuu aavistuksen pelottavalta mutta mikäli niin tulee käymään.. ehdottomasti hurraan tytölle niinä aamuyön tunteina kuin kyseinen pysti jaetaan! Jos taas oscaria ei siunaannu.. Ei se mitään! Tässä tytössä on näyttelijän ainesta ja tullaan varmasti kuulemaan Wallisista vielä jatkossakin.. toivon mukaan! Mikä jäi tämänkin elokuvan kohdalla hieman kaivertamaan niin se ettei elokuvalle suotu ehdokkuutta parhaasta musiikista, oli meinaan niin hienoja biisejä taas kilokaupalla että voi luoja!

Tässäpä muuten elokuva, josta on jotenkin äärimmäisen vaikeata kirjoittaa mitään. Tämä leffa pitää nähdä, jotta ymmärtää mikä tässä on niin hienoa! Joten nyt loppui tämä turhanpäiväinen jaarittelu, juoskaa pää kolmantena jalkana leffaan siitä! Tässä vielä traileria mikäli ette ilman suurempia vakuutteluja suostu lehvaa katsomaan;

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Oodi lapsuuden sankarielokuville!

Pidettiin kaverin kanssa aikamoinen nostalgiasointi-ilta kolmen 1990-luvun alun sankarielokuvan merkeissä! Robin Hood - Varkaiden Ruhtinas, Kapteeni Koukku ja Kolme Muskettisoturia kuuluvat niihin elokuviin, jotka allekirjoittanut nimeää aika suoralta kädeltä lapsuutensa/nuoruutensa suosikkielokuviin. Robin Hood ja Peter Pan ostivat palan minusta jo Disneyn kyseisissä klassikkoelokuvissa ja nämä ysärileffat olikin sitten täydellinen jatkumo sille kaikelle.
Muutamia huomioita ennen kuin mennään elokuviin sen syvällisemmin; Ensinäkin Bryan Adams oli tehnyt end credit-biisit sekä Robin Hoodiin että Muskettisotureihin, minkä tavallaan tiesi etukäteen mutta mitä ei ollut sen suuremmin aikaisemmin tullut ajatelleeksi. Toinen yhteinen tekijä näillä elokuvilla oli näyttelijä Michael Wincott, joka oli Robin Hoodissa sheriffin oikea käsi, Guy of Gisbourne ja samaten Muskettisotureissa kardinaalin oikea käsi, kapteeni Rochefort. Mikä vielä hauskempaa, kyseinen pääpahiksen oikeakäsi, saa surmansa molemmissa elokuvissa lähestulkoon samalla tavalla. Vain tilanne on tottakai eri, mutta noin muuten.. Voi raukkaa.


ROBIN HOOD - THE PRINCE OF THIEVES on se vuoden 1991 elokuva, josta meikäläisen mielestä löytyy elokuvapuolen paras Robin Hood-hahmo. Kevin Costner on jotenkin niin täydellisesti roolitettu kyseisen sankarin rooliin ettei tosikaan. Siinä jää kyllä Russell Groven vuoden 2010 suoritus ihan varjoonsa. Lisäksi täytyy sanoa että minun rakkauteni Alan Rickmaniin ei todellakaan juonna juuriaan Harry Potter-elokuviin vaan nimenomaan tähän kyseiseen pätkään. Rickman näyttelee täydellisen julmaa sheriffiä, joka vaan on.. juuri niin pelottava ja sadistinen kuin mitä Nottinghamin sheriffiltä voi odottaakin.
Elokuva alkaa perinteisesti Robinin palatessa Pyhästä Maasta kotiinsa saaden huomata maan sairauden ja kuinka sheriffi verottaa kansaansa liiankin lujalla otteella. Rikkaasta miehestä lainsuojattomaksi ja sitä kautta kansan todelliseksi sankariksi.
Elokuvasta täytyy sen verran mainita että puvustus, rekvisiitta, lavastus.. Aivan täydellistä menoa ottaen huomioon elokuvan ilmestymisvuoden! Nyt kun elokuvaa katsoi taas pitkästä aikaa, sitä tajusi että niin.. oodi puvustajille! Aivan käsittämätöntä.
Sille, joka ei ole tutustunut Robin Hood-elokuviin, suosittelisin tätä ensimmäiseksi Hood-elokuvaksi. Russell Grovesta en tosiaan sano nyt mitään, koska sen näkemisestä on vierähtänyt jo tovi.. Ja Miehet Sukkahousuissa-elokuva saa minulta suorat bannit. BBC:n kolmikautiseen Robin Hood-sarjaan kannattaa suhtautua hieman varauksella, mutta sillä ajatuksella että sarja menee aina vaan parempaan suuntaan mitä edemmäs se kehittyy! Kaikella rakkaudella Robin Hoodia, lapsuuteni sankaria, kohtaan!


HOOK - KAPTEENI KOUKKU taas.. on kuitenkin ilmeisesti 1991 vuoden tuotoksia, vaikka mielestäni vhs:n takakannessa luki että elokuva on vuodelta 1992. No kuitenkin.. Tämän elokuvan muistan nähneeni vain pari kertaa lapsena silleen että se tuli televisiosta. Tykkäsin aivan tuhottomasti ja tykkään edelleen.. Nimimerkillä Roxx 23 v itkee Hookin lopussa.
Elokuvasta hohkaa ohjaaja Steven Spielberg. Hetken ajan en muistanut kuka elokuvan oli ohjannut, mutta jotenkin muistelin että joku iso nimi tämänkin takana oli. Eikä tullut yhtään yllätyksenä tiedon tarkistettuani että kyseessä on Spielberg.
Vähän normaalista Peter Pan-tarinasta poikkeava pätkä sellaisilla söpöillä pienillä elementeillä varustettuna; Peter on kuin onkin kasvanut aikuiseksi, mutta joutuu palaamaan Mikä-Mikä-Maahan Koukun kidnapattua hänen lapsensa. Peterin on löydettävä sisäinen lapsensa, muistettava seikkailunsa ja noustava jälleen kerran lentoon.. ja kohtaamaan hurja Kapteeni Koukku vielä kerran.
Tässä taas sarjassamme täydellisiä Peter Pan-elokuvia. En tosin ole nähnyt kyseisestä pikkupojasta kertovia tarinoita muuta kuin tämän, Disneyn klassikon ja sitten sen uuden 2000-luvun Peter Panin missä Jason Isaacs vetää kaksoisroolin kapteeni Koukkuna ja Wendyn isänä. Se on muuten myöskin aika hieno Koukku-suoritus ja tykkään kyseisestä leffastakin. Suosittelen sitäkin, joskin tätä Hookia suosittelen aavistuksen enemmän..
Tässäkin kohtaa (varsinkin tässä kohtaa) täytyy taas huutaa; oodi puvustukselle! Oodi rekville! Oodi lavastajille! Voi luoja että on kaunista. Tunkekaa se uusi Oz pyllyynne ja opetelkaa ihmiset lavastamaan. Ei tietokonetaustat ole kauniita. Hook on kaunista.


THE THREE MUSKETEERS oli viimeisin tästä maratonistamme ja kyllä, kyseessä on juurikin se vuoden 1993 pätkä jossa Kieffer Sutherland sulattaa kaikkien tyttöjen ja poikien sydämmet käheällä äänellään ja synkällä menneisyydellään. Ja nyt kun asiaa ajattelee, ei pidä unohtaa armon Roshefortiakaan ja siinä samalla Michael Wincottia (oi muuten! Kyseisen herran voi pongata tulevasta Hitchcock-elokuvasta!), joka on kyllä aina ollut omalla kohdalla yksi niistä elokuvan suosikkihahmoista..
Muskettisoturit ovat historiaa. Heidät on juuri lakkautettu kun nuori D'Artagnan saapuu Pariisiin liittyäkseen heihin. Epäonnisen aamupäivän myötä hän onnistuu hankkimaan itselleen kolme kaksintaistelua iltapäivään mennessä ja vieläpä kolmen eri muskettisoturin kanssa. Muskettisoturin, jotka ovat kieltäytyneet luopumasta tehtävistään suojella Ranskaa ja kuningasta ja ovat siksi nykyään lainsuojattomia. D'artagnan autettua heitä, herrasta tulee niinikään lainsuojaton mutta sillä ei ole merkitystä, koska Ranskan ja kuninkaan turvallisuus on jälleen kerran vaakalaudalla!
Tämän elokuvan taisin nähdä ensimmäisen kerran hieman vanhempana kuin nuo kaksi edeltäjäänsä, mutta yhtälailla tämäkin pätkä on kaivertanut tiensä sydämeeni. 

Että semmoisia elokuvia tällä kertaa! Huomenna aloitan oscar-elokuvien katselmukset Skyfallilla ja sen jälkeen en sitten tiedäkään että mitä teen.. Muuten! Aukko sivistyksessä! Jos huomenna saan itseni raahattua leffaan, Skyfall on meikäläisen ensimmäinen James Bond-elokuva minkä koskaan katson kokonaan! Miettikääpä sitä!

perjantai 11. tammikuuta 2013

85th Oscar-gaalan ehdokkaat!

Tämän vuoden oscar-ehdokkainen julkistus tuli allekirjoittaneelle täysin puskista siinä missä viime vuonna muistan päivittäneeni akatemian sivua siihen aikoihin kun ehdokkaiden piti tulla julki.. Eilen oli kuitenkin mukava tulla kotiin koulusta kun koko sosiaalinen media (Lue= Facebook) huutaa ehdokkaista. Suuria ylläreitä ei suuremmin tullut eikä kovin karvaita pettymyksiäkään. Mitä nyt Hobitille olisin suonut alkuperäisbiisin ehdokkuuden koska Neil Finnin Song of the Lonely Mountain on vaan jotain liian upeaa. Mutta ei kelvannut akatemialle!
Hieno huomio oli kuitenkin se että tänä vuonna on hyvin poikkeuksellinen vuosi; jopa meillä perämettässä asuvilla suomalaisilla on mahdollisuus nähdä kaikki yli kolme ehdokkuutta kahmineet elokuvat ennen oscar-gaalaa. Tämä tietää rahanmenoa, mutta aivan oikeutettua! Tällä hetkellä Argo on ainoa, joka jää melko varmasti itseltäni uupumaan koska sen ensi-ilta on tullut ja mennyt.. enkä aikanani ollut tarpeeksi reipas että sen olisin mennyt katsomaan.
Joten katsellaan miten ehdin/jaksan juosta leffassa mutta kerran mahdollisuus on annettu.. on se hyväksikäytettävä!

LINCOLN (12)         
Ensi-ilta: 25.1
- Paras elokuva
- Ohjaus (Steven Spielberg)
- Miespääosa (Daniel Day-Lewis)
- Naissivuosa (Sally Field)
- Miessivuosa (Tommy Lee Jones)
- Sovitettu käsikirjoitus
- Kuvaus
- Lavastus
- Puvustus
- Leikkaus
- Äänisuunnittelu
- Alkuperäismusiikki


LIFE OF PI (11)         
Paraikaa leffateattereissa
- Paras elokuva
- Ohjaus (Ang Lee)
- Sovitettu käsikirjoitus
- Kuvaus
- Lavastus
- Leikkaus
- Äänileikkaus
- Äänisuunnittelu
- Erikoistehosteet
- Alkuperäismusiikki
- Alkuperäiskappale "Pi's Lullaby"


LES MISÉRABLES (8)
Ensi-ilta: 22.2
- Paras elokuva
- Miespääosa (Hugh Jackman)
- Naissivuosa (Anne Hathaway)
- Lavastus
- Puvustus
- Maskeeraus
- Äänisuunnittelu
- Alkuperäiskappale "Suddenly" 


SILVER LININGS PLAYBOOK (8)     
Ensi-ilta: 1.2
- Paras elokuva
- Ohjaus (Davie O. Russell)
- Naispääosa (Jennifer Lawrence)
- Miespääosa (Bradley Cooper)
- Naissivuosa (Jacki Weaver)
- Miessivuosa (Rober De Niro)
- Sovitettu käsikirjoitus
- Leikkaus


ARGO (6)           
Mennyt, paitsi Stadissa
- Miessivuosa (Alan Arkin)
- Sovitettu käsikirjoitus
- Leikkaus
- Äänileikkaus
- Äänisuunnittelu
- Alkuperäismusiikki



DJANGO UNCHAINED (5)        
Ensi-ilta: 18.1
- Paras elokuva
- Miessivuosa (Christoph Waltz)
- Alkuperäiskäsikirjoitus
- Kuvaus
- Äänileikkaus



ZERO DARK THIRTY (5)        
Ensi-ilta: 25.1
- Paras elokuva
- Naispääosa (Jessica Chastain)
- Alkuperäiskäsikirjoitus
- Leikkaus
- Äänileikkaus


AMOUR (5)        
Ensi-ilta: 15.2
- Paras elokuva
- Ohjaus (Michael Haneke)
- Naispääosa (Emmanuelle Riva)
- Alkuperäiskäsikirjoitus
- Paras vieraskielinen elokuva (Itävalta)

 
007 SKYFALL (5)      
Paraikaa leffateattereissa
- Kuvaus
- Äänileikkaus
- Äänisuunnittelu
- Alkuperäismusiikki
- Alkuperäiskappale "Skyfall"

 
BEASTS OF THE SOUTHERN WILD (4)        
Tänään ensi-ilta!
- Paras elokuva
- Ohjaus (Benh Zeitlin)
- Naispääosa (Quenzhané Wallis)
- Sovitettu käsikirjoitus


THE HOBBIT (3) 
Paraikaa leffateattereissa
- Lavastus
- Maskeeraus
- Erikoistehosteet



THE MASTER (3)        
Ensi-ilta: 8.2
- Miespääosa (Joaquin Phoenix)
- Naissivuosa (Amy Adams)
- Miessivuosa (Philip Seymour Hoffman)

torstai 10. tammikuuta 2013

Leffavuosi 2012

Noniin nyt on aika listata ne elokuvat, joiden takia meikätyttö raahautui viime vuonna leffateatteriin! Jos nyt oikein onnistuin laskemaan niin kävin viime vuonna leffateatterissa katsomassa 36 eri elokuvaa! Hieno leffavuosi etten sanoisi!


Leffavuosi 2012 pyörähti käyntiin J. Edgarilla, joka myös aloitti viime vuoden kuukauden henkilö-merkinnät jotka unohtuivat sitten melko pian. Tämän vuoden kuukausittainen teemahan on kuukauden kääpiö, jota voitte seurata tuosta oikealta löytyvistä kääpöinaamoista (jotka toimivat linkkeinä). Herra Hooverin jälkeen lähdin katsomaan vuoden ihastuttavinta rokkikukkoleffaa, nimittäin This Must Be The Place ja Sean Penn tekivät kyllä nappisuorituksen kaikin puolin! Lämpimät suosittelut yhä siihen suuntaan! My Week With Marilyn taas lumosi naiskauneudella joskin Hermione Granger alias Emma Watson tuntui edelleen turhan Hermionelta. Koulussa luennoimassa ollut elokuva-alan ammattilainen taas sponssasi meidät katsomaan tekemäänsä elokuvaa, suomalaista Hiljaisuutta.


The Girl With The Dragon Tattoo oli ainakin alkutekstiensä puolesta kaunista katsottavaa vaikka ei tehnytkään minuun sen suurempaa vaikutusta.. Kuten ei aikanaan tehnyt kyseisen leffan alkuperäinen ruotsalaisvedoskaan. Tästä jatkettiin Vallan Kääntöpuolella, jossa ihana (tulipa teinityttöfiilis) Ryan Gosling veti ehdottomasti George Clooneya paremman roolisuorituksen.. Toisaalta liekö tuo nyt kovinkaan vaikeaa. Vallan kääntöpuolelta hypätäänkin sitten jo helmikuun puolelle ja tuo syntymäkuukauteni aloitettiin komeasti Meryl Streepin huikealla Rautarouvalla. Vaikka en Shrekeihin sen suuremmin ole koskaan rakastunutkaan, Saapasjalkakissa oli yksi edellisvuoden odotetuimmista animaatioista enkä muistaakseni joutunut pettymään! Siitä oli kuitenkin helppo lähteä menettämään pari tuntia elämästään George Clooneyn ja The Descendantsin tahdissa..


Sotahevonen oli ehdottomasti näkemisen arvoinen pätkä, joskin (kaikella rakkaudella) leffakaverini itki enemmän kuin allekirjoittanut, joten elokuvakokemus jäi vähän vajaaksi! Se ei kuitenkaan tahtia sen suuremmin haitannut, koska loistava elokuva on aina loistava elokuva. Kouvolan armoille jouduttuani, lähdin piristämään sekä itseäni että kummipoikaani Risto Räppääjän tahdissa ja vaikka se kuinka kärsimystä minulle olikin, pienelle pojalle se oli hauska elämys!
Tinker, Taylor, Soldier, Spy taas kuuluu nykyään niihin elokuviin jotka on pakko nähdä uudestaan, koska ensimmäisen katselmuskerran jälkeen sitä ei vaan allekirjoittanut tajunnut. Hieno elokuva oli, en sitä kyllä käy kieltämään.. Samoin kuin oli Nälkäpelikin huolimatta siitä että kirja on jälleen kerran niin paljon parempi vaikka niin.. Ei saisi vertailla. Innolla odotetaan jatko-osia!


Napapiirin Sankareiden jälkeen toinen suosikkini suomalaisesta tuotannosta, Iron Sky pelmahti leffateattereihin keväällä ja pitihän niitä natseja mennä katsomaan ja yllätys oli kyllä enemmän kuin positiivinen! Kaikella lämmöllä muistellaan myös Titanic 3D:tä, jonka jälkeen tärisin itkusta vielä kotonakin! Meikäläisen ensimmäinen Titanic-kokemus! Loki alkoi jälleen ärsyttää isoveikkaa tuossa kevään lopulla The Avengersin noustessa kertaheitolla suosikki-supersankari-leffaksi. Näitä lisää! The Dark Shadows taas nauratti kerran, mutta en usko että kestää toista katsomiskertaa sen suuremmin.. Toisin kuin We Need To Talk About Kevin, joka on ehdottomasti viime vuonna nähdyistä elokuvista yksi parhaimpia.. ja varmasti ahdistavimpia! Syvääkin syvemmät suositukset Kevinille!


Sitten tulivat nämä hirveät Lumikki-leffat Mirror Mirror ja Lumikki ja Metsästäjä, joista en kummastakaan saa mitään hyvää sanottavaa mieleen juuri nyt. Onneksi Diktaattori oli pelastamassa kesäkuun leffapuoleta yhdessä Salmon Fishing in Yemen-elokuvan ja Loraxin kera. Heinäkuussa ensi-iltaansa juhlistanut Rock of Ages yllätti positiivisesti vaikka en vieläkään taida olla valmis kuulemaan omia suosikkihittejä jonkun muun kuin asianomaisen laulamana. Tuttu orava palautti meidät taas kerran jääkaudelle Ice Age 4:n myötä ja sitä totesi yksi jos toinenkin siihen aikaan että kaikelle pitäisi antaa loppunsa eikä mikään saisi kestää ikuisuuksia..

 Heinäkuun lopulla minun täytyi tehdä valinta Amazing Spidermanin ja The Dark Knight Risesin välillä ja valitsin sen jälkimmäisen.. Jolloin edellämainittu ehti paeta teatterista ja jäi katsomatta. Elokuu vietettiin jenkkileffojen mekassa eli Los Angelesissa, joten se leffakuukausi jäi tavallaan välistä mutta syyskuussa tuttuihin maisemiin palattiin Braven myötä ja sen ihanan lastenelokuvan jälkeen suunnattiin leffaan katsomaan vähän erilaista, mutta niin samanlaista höttöä kuin kaikki muutkin; Magic Mike. No kyllähän ne pojat ihan.. tanssia osasi..
Lokakuun ainokainen leffateatterikäynti sen sijaan tarjosi aivan täydellisen lumoavan elokuvan, nimittäin Albert Nobbsin joka oli pitkään aikaan melkein täydellinen pakkaus! Näin jälkikäteen sitä ihmettelee mihin ne kaikki oscarit jäi..

Looper tarjosi marraskuussa karvaan pettymyksen odotetun elokuvan sijaan, mutta onneksi kyseisen kuukauden lopulla päästiin jo oikeisiin tunnelmiin; Tennispalatsi tarjosi faneille kuustoista tuntisen LotR-maratonin tulevan Hobitin kunniaksi. Näiden ja kyseisen elokuvan välissä käytiin katsastamassa.. Viisi Legendaa, jonka blogimerkintä on nähtävästi jäänyt kirjoittamatta kiitos LotRien ja seuraavan viikon Hobitin. Kun kyseinen pätkä oli nähty kuusi kertaa, leffavuoden viimeinen uutukaisuus oli sitten ennen kaikkea kaunis Piin elämä, vaikka kyllä Hobitti HFR-versio tämän kyseisen elokuvavuoden sitten päättikin.

Että semmoisia pätkiä viime vuonna!

torstai 3. tammikuuta 2013

Kuukauden kääpiö: Oin

Noniin tässä saapuu Tammikuun kääpiö ihmisten (ja muiden otusten iloksi)! Ilokseni voin myös kertoa että mikäli nyt oikein netin syövereitä tulkitsin, Hobitti-elokuvan dvd/bluray-julkaisut saadaan käsiimme huhtikuussa! Mutta nyt lähdetään kurkistamaan mitä erään vanhemman kastin kääpiön taustoja..


OIN, Groinin poika on veljensä Gloinin kanssa Thorin Tammikilven retkikunnan viralliset tulensytyttäjät, koska he saavat tulen aikaan niissä astetta vaativimmissakin olosuhteissa. Elokuvassahan Gloin yritti alkaa tulentekoon jopa Sumuvuorten luolissa, pitkän ja varsin märän retken päätteeksi.. Harmi että Thorin kielsi tämän.
Oin on yksi seurueen vanhimmista kääpiöistä, hän on jo 167 vuotias mutta se ei tahtia sen suuremmin haittaa vaan herra pystyy yhä mielettömiin taisteluihin eikä hän ole niitä, joita pitäisi kokoajan olla pelastamassa.. Vaikka välistä hänen puolikuuroutumisensa aiheuttaakin väärinkäsityksiä ehkä hieman turhankin usein. Repunpäässä miesparka luuli Bilbon oikeasti väittäneen itseään experttivoroksi, vaikka sehän oli tietysti täyttä puppua eikä herra Reppuli moista ollut sanonut. Hiisien luolassa vangittuna ollessaan, Oin kokee ehkä elokuvan pienimmän, mutta samalla ilkeimmän teon.. Hiisi rikkoo hänen kuulolaitteensa!
Oinin päätoimenpide ei kuitenkaan ole tulukset tai taisteleminen vaan parantaminen; hän kantaa mukanaan parantavia yrttejä ja osaa loihtia niistä jos minkälaisia voiteita, joilla hoitaa mahdollisia ruhjeita. Kerrotaan että Oin toimi aikanaa myös kätilönä ja auttoi veljenpoikansa Gimlin maailmaan.. mutta onnettoman sattuman kautta vahingossa pudotti pojan mikä selittänee jonkinverran kyseisen pikkumiehen järjenjuoksusta.. Kaikella rakkaudella tottakai.
Oin ja Gloin ovat myös kaukaista sukua Thorin Tammikilvelle, mutta eivät käsittääkseni ole vallanperimysjärjestyksessä juuri mitään joten Ereborin.. tai Blue Mountainsin herroiksi heistä kumpikaan koskaan tuskin nousisi.
Kaikkihan, jotka Sormusten Herran on nähnyt, tietävät Balinin kohtalon mikä häntä odottaa Morian syvyyksissä (tuskin tulemme näkemään tätä juttua Hobitissa, joten spoiler-varoitukset sinänsä turhia), mutta oletteko tietoisia että herran mukana kyseisiin luoliin lähti myös kaksi muuta Thorinin retkikunnasta? Oin oli noista kahdesta toinen ja hänen kohtalonsa luolissa päättyi ikävästi vedenvartijan lonkeroihin. Karvas loppu hienolle, varmaan yli 200 vuotiaalle miehelle.


Oinia näyttelee mies nimeltä John Callen, joka ei ensisijaisesti allekirjoittaneelle soitellut minkäänsortin kelloja. Eikä ihme, sillä mies on tuttu enimmäkseen tv-sarjoista ja tv-elokuvista. Mutta tongittuani IMDb:n ihmeellistä maailmaa, jotakin mieletöntä sieltä hänen ansioluettelostaan löytyi! Mies on ollut ohjaamassa meidänkin tv:stä tuttua Klaani-sarjaa kahdeksan jakson verran! Tämä oli hetkellisesti hyvin pysäyttävä tieto, koska muistan pienenä katsoneeni kyseistä sarjaa ihan innoissani! Noiden jaksojen ohjaukset sijoittuvat 2000-vuoteen joten ne ketä enemmän kiinnostaa tai jotka tietävät kyseisestä sarjasta enemmän, voivat siitä sitten lähteä päättelemään tuotantokausia ja jaksoja! Itse voisin yrittää jostakin saada käsiini kyseistä sarjaa, koska mikäli oikein muistan, siinä sarjassa oli sitä jotain eeppisyyttä!


Sitten vielä se tunnistuskysymys! Miten siis Oin nousee ulkonäöllisesti edukseen kaikkien kolmentoista kääpiön joukosta? Hänet tunnistaa parhaiten nimenomaan kuulokojeensa ansiosta, koska harvemmin miestä näkee ilman sitä.. Eihän hän kuule juuri mitään ilman kyseistä vempelettä! Mutta jos nyt käy niin ettei kuulokojetta näy eikä kuulu.. Kannattaa kiinnittää huomiota herran komeaan partaan (kuten aina kun kääpiöistä puhutaan, paitsi jos kyseessä on Kili jonka parrattomuus taas loistaa väkisin läpi); Oinin parta on tumman harmaa vaaleamman harmain sävytyksin samoin kuin herran tukkakin. Parta on lisäksi letitetty kahdelle letille, jotka on tavalla tai toisella kierretty melkein renkaiksi.. Vähän niinkuin ranskalaiset viikset? Paitsi että kääpiötapaan eli mahtipontisemmin ja.. ei yhtään ranskalaisesti.


ps. tunnistatko kuvissa esiintyvät seitsemän muuta kääpiötä?

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Ella ja kaverit

Tähän väliin hyvät uuden vuoden toivotukset kaikille lukijoille! Allekirjoittaneen uusi vuosi vaihtui Batmanin merkeissä! Itseasiassa tarkalleen vuoden vaihtuessa, Batman ja Bane oli juuri aloittamassa viimeistä taistoaan. Mutta tosiaan koska siitä on jo kertaalleen kirjoitettu.. Jatkan siitä, millä alotin uuden elokuvavuoden!


ELLA JA KAVERIT on vastikään ensi-iltansa saanut suomalainen, lapsille suunnattu komedia josta löytyy kyllä huumoria aikuisempaankin makuun! Lähdin kummipoikani kanssa kyseistä pätkää katsomaan ja otin elokuvassakäynnin nimenomaan ajanviettona pojan kanssa. En odottanut elokuvalta mitään elämää suurempaa eikä se nyt elämää suurempaa ollutkaan.. Mutta positiivinen yllätys se oli! Vaikka kolme ja puoli vuotiaalle pojalle elokuva taisi olla aavistuksen liian pitkä.
Ella ja Kaverit pohjautuu Timo Parvelan suosittuun lastenkirjasarjaan ja sen verran makoisa kokonaisuus herran kirjoista oli saatu aikaan että jatko-osia sopii toivoa!

Elokuva sijoittuu pieneen kylään, jonka koulu on lakkauttamisuhan alla.. Itseasiassa se on käytännössä jo lakkautettu, koska paikallinen F1-kuski.. tai kuskin isä.. haluaa rakentaa sen paikalle ajoradan. Koulun lapset siirretään jättiläismäiseen koululaitokseen, josta he lähtevät takaisin kotiin.. puolustamaan kouluaan ja kotejaan, jotka niinikään joutuvat purku-uhan alle!
Elokuva on hyvin ajankohtainen.. Ja vetosi ainakin minuun, jonka pieni kyläkoulu lakkautettiin sopivasti viime vuonna. Ajankohtainen asia höystettynä lapsille ja aikuisille suunnatuilla huumoreilla.. Täytyy myöntää, tässä teoksessa onnistuttiin! Hieno elokuva ja katsoisin jopa ehkä uudelleen.. Oikeassa seurassa tietty!

Sitten täytyy hieman kehua sitä pikkumiestä, jonka kanssa leffassa käytiin! Olen nyt käynyt hänen kanssaan katsoamassa Ella ja Aleksi-elokuvan sekä Risto Räppääjä ja Viileä Venlan. Ja pienestä pitäen olen opettanut että salissa pitää olla elokuvan ajan hiljaa.. ja että jutellaan elokuvan jälkeen! Oppi on mennyt perille ja vaikka elokuva hieman pitkäveteiseksi ilmeisesti muuttukin.. Kyllä osattiin (tai ainakin yritettiin) olla hiljaa loppuun saakka! Voinko olla ylpeämi? No en voi.

Life of Pi

Noniin nyt yritän vihdoin kuroa kiinni tätä viime vuoden blogimerkintäsaldoa! Ehdin siis muutaman leffan katsoa vielä Hobitin jälkeenkin, mutta koska kyseinen elokuva häiritsee jatkuvasti tuolla jossain takaraivon perukoilla.. En ole muista saanut kirjoitettua. Nyt yritys hyvä kymmenen sitten!



LIFE OF PI on yksi viime vuoden suurimmista ja odotetuimmista elokuvaelämyksistä. Sen kaunis, uskomaton maailma on eeppisyydellään täydellistä 3D-mässäilyä. Se oli nimenomaan elämys, ei pelkästään kokemus.
Elokuva pohjautuu Yawn Martelin vuonna 2001 julkaistuun samannimiseen kirjaan eikä elokuva visuaalisuutensa puolesta olisi voinut osua parempaan saumaan.. Ellei sitten Hobitista tutuksi tullut HFR-tekniikka olisi antanut viimeistä pistettä iin päälle.. Mutta siinä tapauksessa elokuva olisi ehkä saanut katsojan voimaan jopa pahoin hurjien myrskyjen takia.

Pi on poika, joka joutuu jättämään Intian, kotimaansa, ja muuttamaan Kanadaan perheensä kera yksinkertaisena syynä se että uudessa maassa eläintarhabisneksellä tienaisi paremmin. He lähtevät eläimillä täyteen lastatulla rahtilaivalla pitkälle matkalle.. Mutta myrskyn yllättäessä laiva ottaa liiaksi osumaa ja uppoaa - Ainoa hengissä selvinnyt on päähenkilömme Pii.. Ja seepra, hyeena ja oranki. Ainiin ja herra Richard Parker, joka on verenhimoinen bengalin tiikeri.
Yksi kerrallaan eläin syö toisen pienessä pelastusveneessä, jossa ei ole tilaa ihmispojalle. Ei ellei halua ryhtyä nälkäisen tiikerin illalliseksi.

Elokuva on selviytymistarina, josta et pysty täydellisesti tietämään mitä oikeasti tapahtui ja mitä ei. Syvyyttä elokuvalla on kuin Mariaanien haudalla ja kyseinen pätkä pitäisi katsoa useamman kerran, jotta sitä pystyisi löytämään jokaiselle pienimmällekin yksityiskohdalle syyn ja tarkoituksen. Vertauskuvat ovat elokuvan valttikortteja.

En siitä sen enempää osaa sanoa. Kaunis, lumoava ja koskettava tarina pojasta ja tiikeristä. Kuinka selvitä 227 päivää samassa pelastusveneessä nälkäisen tiikerin kanssa? Siinäpä pähkinä purtavaksi!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...