maanantai 30. syyskuuta 2013

Kuukauden kääpiö: Dwalin

Hehehe en ole unohtanut! Olen vain laiska kakkiainen enkä jaksanut kirjoitella, joten taas viime tipassa tulee tämä.. (Lue: päivän myöhässä..)


DWALIN on Fundinin poika ja näin ollen Balinin veli. Hän on yksi Thorin Tammikilven seurueen vanhimmista jäsenistä ja taistellut monta taistelua kuninkaansa riveissä. Hän on Thorinin lapsuudenystävä ja joidenkin mukaan melkeinpä henkivartija tälle Ereborin perilliselle. Elokuvasarjan ensimmäisestä osasta jokainen voi tehdä omat päätelmänsä, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä Dwalin on aina suojaamassa Thorinin selustaa olivat he sitten haltioiden luona, pakenemassa hukkia tai tutkimassa peikkojen luolaa.
Dwalin on ottanut jo nuorena kääpiönä tavaksi muistaa jokaista merkittävää vaihetta elämässään uudella tatuoinnilla; hänen käsivartensa ja kalju päälakensa onkin täyttynyt jos minkälaisilla merkeillä ja tatuoinnit yleensä perustuvatkin ikivanhoihin kääpiöriimuihin.
Dwalin on hyvin raskaasti aseistettu kääpiö. Hänellä on käsissään jäätävät nyrkkiraudat ja pääaseenaan hän käyttää valtavaa sotavasaraa. Ja koska kyseessä on vankkumaton taistelija, on hänellä mukanaan myös kaksi sotakirvestä joita hän kantaa selässään pahan päivän varuille.. Näiden kirveiden nimet on Tarrain ja Pidin. Dwalinin mukaan ensimmäisellä kirveellä hän "tarraa vastustajan sieluun ja toisella pitää siitä kiinni". Koska aseet ovat hänelle tärkeitä, hän pitää niistä hyvää huolta ja ymmärtää että ilman niitä, hänen henkensä olisi tosiaan vaakalaudalla.
Dwalin on porukan hiljaisempia kääpiöitä ja yleensä hänen veljensä Balin saa hoitaa puhumisen hänenkin puolestaan. Tämä ei johdu suinkaan mistään ujoudesta, hän ei vaan jaksa typeriä juttuja ja mieluummin pitäytyy omissa oloissaan.. Tai veriveljensä Thorinin kanssa.


Elokuvissa Dwalinia näyttelee Graham McTavis, joka on skottilainen näyttelijä. Hänet voi bongata useista brittisarjoista, mutta hän on näytellyt mm. 2008-vuoden Rambossa ja 2010-vuoden tvsarjassa 24. Hän on tehnyt myös useita äänirooleja.
Mielenkiintoista on että tämä kovanaama Hobitista esiintyy myös Lee Pacen tähdittämässä Pushing Daisies-sarjassa, mikä kannattaa ehdottomasti katsoa!


Miten Dwalin sitten tunnistetaan muista kääpiöistä? No ensinäkin hän on kääpiöistä pisin ja jämerin. Hänellä on jo edellä mainittuja tatuointeja ja hän on selkeästi porukan soturi. Onhan seurueessa muitakin taistelijoita, mutta ei Dwalinin veroista. Hänellä on takatukka ja parta on käytännössä viikset. Jännittävää on että Dwalinilla oli nuorempana irokeesi..


ps. Tänään on 70 päivää Hobitin kakkososaan ja tästä saatte vielä tänään (eli 1.10) julkaistun uuden trailerin! Kuka malttaa odottaa? Minä en ainakaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...