keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Yoshihiro Takahashi ja Hopeanuoli Traconissa


Viime keväänä ruotsalaiset kokivat tuskan hetkiä kun Suomi voitti länsinaapurinsa jääkiekon MM-kisoissa. Samana viikonloppuna selvisi että Hopeanuolen piirtäjä, Yoshihiri Takahashi saapuisi Suomen Traconiin vierailulle. Voin vain kuvitella sen äärettömän vitutuksen määrän.
Mutta kuka siis on Yoshihiro Takahashi ja mitä tapahtui Traconissa?

Yoshihiro Takahashi on japanilanen mangapiirtäjä, joka on tullut tunnetuksi suurimmalti osin koira-aiheisista mangoistaan. Suosituin näistä on ehdottomasti Ginga: Nagareboshi Gin, suomeksi Hopeanuoli. Takahashi sanoikin Traconissa että Suomessa on maailman suurin Hopeanuolen fanikanta. Siinäpä asia mistä olla ylpeä!
Muita mangoja, mitä Takahashi on kirjoittanut ovat Ginga: Densetsu Weed, joka kertoo Hopeanuolen pojasta Weedistä. Lisäksi Takahashi on julkaissut monia juonta sivuavia tarinoita kuten Ginga: Densetsu Riki ja vastaava manga saksanpaimenkoira Johnista, joka on Hopeanuoli-mangasta tuttu taistelija.

Hopeanuoli-manga alkoi ilmestyä Japanissa vuonna 1983 ja siitä muutaman vuoden jälkeen julkaistiin animesarja kyseisestä mangasta. Suomeen anime saatiin niinkin nopeasti kuin vuonna 1989, mutta tietenkään tuolloin kukaan ei tiennyt sen olevan anime saatika tiennyt että se oli alunperin manga. Tiesikö kukaan ylipäätään mikä on anime ja mikä manga ja miten ne eroavat länsimaisista piirretyistä tai sarjakuvista? Tuskin.
Anime sai heti kättelyssä suuren suosion Suomessa vaikkei sitä markkinoitukaan kovin kummoisesti. Puskaradion avulla vhs:t, joiden kansissa oli lähinnä söpöjä koiria, levisi hyvin nopeasti ympäri Suomen ja saavutti paikkansa yhtenä Suomen suosituimmista animeista.
Hopeanuoli leikattiin Ruotsissa lyhyemmäksi ja siitä karsittiin paljon verisimpiä kohtauksia pois, jotta se olisi lapsille suotavampi katsoa. Se myös käännettiin ensin Ruotsissa ja sen jälkeen Suomessa. Kaikki, jotka ovat tutustuneet kyseiseen animeen, tietävät varmasti legendaariset suomidubbaukset. Ei sinänsä ihme etteivät 4-6 dubbaajaa, jotka animessa ääninäyttelevät, ole antaneet lupaa julkaista nimiään missään yhteyksissä. Tässä nyt muutama video, joista voitte tutustua Suomidubbien parhaimmistoon:

Katsokaapa ensin koko pätkä kuvan kanssa.. ja katsokaa sitten uudestaan kuunnellen vain ääntä. Sitä voisi hieman kyseenalaistaa jäikö mikki vain päälle väärässä tilanteessa.. Ja kukas se pentujen isä nyt olikaan?

Ja tässä rakastava isä huutaa tunteen kera poikansa perään tuon pudottua vaaralliseen rotkoon, josta poika ei ehkä koskaan palaa ylös elävänä..

Ja tässä vielä pieni pätkä iloistakin iloisempaa ja etenkin aitoa naurua sen jälkeen kun jää on murrettu ja kaikki on taas ystäviä!

Vuonna 2000 alkoi kuitenkin Suomeenkin saakka leviämään tälläinen uskomaton tieto siitä että Hopeanuoli on anime, sitä on leikattu hirvittävästi.. ja että se oli alunperin manga. Tämän jälkeen Suomen Hopeanuoli-fanit alkoivat pommittamaan julkaijoita, jotta saisimme leikkamattoman animen Suomeen. He lupasivat animeboxin vielä saman vuoden sisällä, mutta sitten julkaisupäivämäärä alkoi siirtyä kerta toisensa jälkeen ja boxi saatiin Suomeen vasta vuonna 2004. Boxi myytiin loppuun alta aikayksikön ja tämä hämmästytti sekä julkaisijan että varmasti itse fanit.
Boxin saatuaan, fanit alkoivat vaatia mangaa suomeksi ja sitä saimme sitten odottaa 6 vuotta. Nyt Hopeanuoli-manga on saatu melkein päätökseensä suomeksikin ja vain pari osaa puuttuu vielä. Lisäksi saimme Meteor Ginin suomeksi sekä joulukuussa alkaa Weed-mangan suomennokset ilmestyä kauppoihin.
Eikä nyt unohdeta sitäkään että tämä vuosi on yhtä Hopeanuoli-fanien juhlaa; Yoshihiro Takahashin vierailu Traconissa viime viikonloppuna! Itselleni tämä oli kuin 17 vuoden odotus olisi toteutunut. Tosin tämä asia on sellainen ettei tätä koskaan uskaltanut edes odottaa! Mutta niin vain tapahtui! Nyt on Takahashin nimikirjoitus japaninkielisen mangani kannessa. Kuinka uskomatonta.

Traconissa oli myös paljon muuta Hopeanuoli-aiheista tapahtumaa. No tietenkin Takahashin oma paneeli, jossa fanit saivat esittää kysymyksiä, jotka ovat askarruttaneet. Tämän keskustelun kautta selvisi että Takahashin tämänhetkinen manga-sarjan päähenkilö, Orion, on ehkä saapumassa seikkailuissaan Suomeen! Sitä päivää odotellessa. Toivottavasti Takahashi ei nimeä koiraa Sisuksi ja iske sitä elämään Saana-tunturille.
Toisena päivänä oli vielä kaksi paneelia, joista toinen käsitteli Hopeanuolta Suomessa ja toinen oli nimetty näin; "Hopeanuoli on p*askaa!" Jälkimmäinen käsitteli lähinnä juuri dubbauksia, Weedin piirrustusjälkeä, meidän fanien olematonta huumorintajua sekä Johnin huonotuurisuutta taistelukentillä. Loistava paneeli etten sanoisi!

Takahashin näkemisen lisäksi paras asia Traconissa oli ehdottomasti Hopeanuoli!-musikaali. Kun ensimmäisen kerran kuulin tästä musikaalista, en oikein tiennyt mitä ajatella. Ensimmäinen kysymys oli tietenkin että miten helvetissä joku kymmenmetrinen karhu on saatu tekaistua? Tai taistelut.. Tai ylipäätään mitään! Tämä varmasti mietityttää kaikkia niitä, jotka eivät olleet tätä musikaalia todistamassa. Laitan siis linkin youtubevideoihin ja suosittelen lämpimästi kaikkia tsekkaamaan tämän! Aivan uskomattoman hieno ja mieleenpainuva esitys! Mutta varoituksen sana.. Biisit jäävät soimaan päähän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...