PUSHING DAISIES on amerikkalainen tv-sarja vuodelta 2007 ja sen pääosissa nähdään Lee Pace, Anna Friel ja Chi McBride. Sarjaa tehtiin kaksi tuotantokautta ja se oli aikanaan ehdolla kolmeen Golden Globeen, muttei sitten voittanut kyseisiä pystejä.. Mutta on se ehdokkuuskin aina jotain!
Lee Pace näyttelee sarjassa Nediä, joka on ujo ja hyväluontoinen piirakantekijä. Hän ei kuitenkaan ole mikään aivan tavallinen mies, vaikka sitä ehkä haluaisikin olla.. Hänellä on yliluonnollinen kyky herättää kuolleita henkiin pelkällä kosketuksellaan. Toinen kosketus taas tappaa lopullisesti. Ja kuolleen herättämisen ehtona on se, ettei kuollutta pidetä hengissä minuuttia kauempaa.. Koska aina jonkun on kuoltava ja minuutin jälkeen joku muu menettää henkensä.
Ned selvittää rikoksia etsivä Emerson Codin (Chi McBride) kanssa ja joutuu vaikean ratkaisun eteen jouduttuaan selvittämään lapsuuden ensirakkautensa kuolemaa. Hän herättää Chuckin (Anna Friel) henkiin, mutta ei pystykään enää tappamaan tuota.. Joku muu kuolee, mutta Ned saa pitää rakastamansa naisen itsellään sillä ehdolla ettei koskaan enää koske häneen.
Sarja pyörii siis käytännössä Nedin ja Chuckin ympärillä, mutta jokaisessa osassa ratkotaan myös mietä ihmeellisimpiä murhatapauksia. Sarja on äärimmäisen sympaattinen enkä äkkiseltään nyt pysty sanomaan mitään toista hahmoa, joka olisi yhtä suloisen ujo kuin mitä Ned tässä sarjassa on. Joten jos tykkäätte Lee Pacestä ettekä tätä sarjaa ole katsonut, kannattaa katsoa!
Sarja on teknisesti ehkä hieman kankea ja alkuun tietokoneella tehdyt maisemat saattavat hypätä silmille, mutta jos nuo tietokonejutut ajattelee tyylikeinona, ne ostetaan kyllä melko nopeasti. Sitäpaitsi näyttelijät vetävät roolinsa niin hienosti ettei sarjan tuoksinnassa oikein ole aikaa keskittyä tietokonejuttuihin.
Jos jotain huonoa täytyy sanoa niin se että sarja lopetettiin todennäköisesti kesken. Toinen kausi loppuu kuin seinään ja viimeisen jakson viimeisessä minuutissa annetaan vastauksia melkein kaikkiin kysymyksiin. Tiedon yliannostus ei jätä kovin hyvää makua suuhun, joten annan suosittelut koko muulle sarjalle.. paitsi sille vikan jakson viimiselle minuutille. Selvästikin ilkeä tuottajasetä sanoi että rahat loppu ja niin loppui sarjakin. Se on ikävää, koska Pushing Daisies oli vallan viehättävä pikkutapaus.
ps. Tsekatkaa tää! Mun ja kaverin uus blogi: Reunalla!
Tässä yhtenä päivänä päätin järjestellä leffahyllyni jälleen kerran ja siinä samalla kaivoin sen syövereistä esiin ne leffat, joita en ole katsonut. Täytyy myöntää että odotin leffoja olevan enemmän kuin 31, mutta olen silti vähän häpeissäni näinkin suuresta luvusta. Ja nyt nämä leffat komeilevat kolmirivisen hyllyni etummaisina, jotta tuijottaisivat minua sitten mahdollisimman syyttävästi.. Josko katsoisin ne joskus..
Ja nyt paljastan tämän syntisäkkini vielä kaikelle kansalle, jotta varmasti saan potkua katsomaan nuo leffat! Kysehän ei ole siitä että pitäisin niitä huonoina, päinvastoin. Ehkä voin sanoa syyksi juurikin sen että uskon ja tiedän leffojen olevan hyviä ja hienoja ja haluaisin antaa niille kaiken aikani, huomioni ja rakkauteni kun katson ne ja siksi en ole vielä saanut aikaiseksi?
Näh. Tekosyyltähän tuokin kuulostaa. Olen vain lahna.
Jep.. Pitäisi olla katsottuna, eikö vain?
Kummisetien kohdalla puolustaudun sillä että niiden katsomiseen täytyy varata oikeasti aikaa.
Tästä sakista olen Thelman ja Lousin nähnyt, mutta ne kuuluu pakettiin. Muutenhan voinkin sitten ryömiä maan alle tämän kuvan takia..
Bernard ja Bianca on tässä mukana siksi että olen nähnyt sen joskus iiihaan pienenä, mutten muista siitä mitään, joten on se ja sama olenko nähnyt vai en.. eli en.
Että joo tässä mun syntisäkkini, mitä teidän syntisäkistä löytyy? Toivottavasti ei samanlaista katrasta kuin itseltäni.
En voi uskoa ettei tämä blogi pidä vielä sisällään Hopeanuolta muuten kui jonain Movie Mondayn elokuvahaasteena. Nyt korjataan se vääryys, koska pidin eilen maratonin.. pitkästä aikaa!
HOPEANUOLI on varmasti monelle 1980-90-luvun lapselle tuttu tapaus. Itse näin kyseisen animen ensimmäisen kerran 4 vuotiaana. Hauskaa on että pelkäsin Muumien Mörköä samanikäisenä, mutta silti katsoin Hopeanuolta ihan suurimmalla innolla ja rakkaudella.
Hopeanuolihan on siis Yoshihiro Takahashin mangaan perustuva anime, joka ilmestyi vuonna 1986. Suomessa kyseinen anime dubattiin ja nuo dubbaukset ovat saaneet jo legendan maineen, mikä ei ole yhtään vähättelyä. Dubattu versio oli myös sensoroitu ja pilkottu pahimman kerran. Täyspitkää ja japaninkielistä versiota saatiinkin sitten odotella pitkään ja hartaudella, mutta viimein sellainen boxi saatiin Suomeenkin.. Joskus tuossa 2000-luvun alkupuolella.
Tarinahan siis kertoo Hopeanuolesta, joka syntyy karhukoirien sukuun ja tiikeriraitaisena akitana, hänen kohtalonsa on käydä taistoon karhuja vastaan. Aivan pienenä pentuna hän todistaa isänsä Rikin taistelun hurjaa Akakabuto-karhua vastaan ja näkee kuinka Riki tippuu taistelun tuoksinnassa rotkoon. Vaikutti tämä kokemus pentuun millä tahansa tavalla, hänen kohtalonsa oli jo sinetöity; Rikin omistaja, Gohei Takeda ottaa Hopeanuolen koulutettavakseen ja miehen ankarissa käsissä pennusta kasvaa nuori, vahva ja rohkea taistelija.
Akakabuto on paitsi ihmisten vihollinen, myös koirien. Eräänä kesänä vuorille alkaa kertyä villikoiria, jotka alkavat kiinnostaa Hopeanuolta ja tehtyään hieman taustatutkimusta, hän saa selville että noiden johtaja kerää koiria joukkoihinsa käydäkseen taistoon Akakabutoa vastaan. Hopeanuoli liittyy laumaan ja lähtee kolmeksi kuukaudeksi kiertämään Japania tavoitteenaan löytää parhaimmat taistelijat joukkoihinsa.. Ja palatessaan, heidän määränsä on käydä viimeisteen taisteluun Akakabuton klaania vastaan.
Sarjalle on annettu Suomessa K11-merkintä eikä merkintä ole mitenkään turha; sarja on kaikinpuolin raaka ja jos jaksossa ei näy lentävää verta, et todennäköisesti katso Hopeanuolta. Karhut ovat kaikki sekoboltseja ja tappavat huvikseen ja Akakabuto on kuin yksisilmäinen demonikarhu. Koirat taas ovat sotureja viimeiseen saakka ja ovat mielellään antamassa henkensä palvellakseen korkeampaa tavoitetta.
Sarja on myös hienosti toteutettu ja piirretty, toisin kuin 2000-luvulla ilmestynyt jatko-osa, joka kertoo Hopeanuolen pojasta Weedistä. Hopeanuolelle annan kaikki mahdolliset suositukset, mitä ikinä voin antaa, mutta Weedille en anna mitään.. Päinvastoin varoitan teitä katsomasta sitä, koska se ei tee edeltäjälleen yhtään kunniaa.. Eikä varmasti Takahashin mangallekaan. Jo animaation taso on laskenut reilusti nollan alapuolelle, mitä tulee tähän jatko-osaan.. Pysykää siis kaukana siitä, mutta antakaa ajastanne Hopeanuolelle! Hopeanuoli on aikanne ansainnut.. ettekä tule katumaan päätöstä!
WOLF on jonkinsortin K16-merkinnällä varustettu kauhuelokuva vuodelta 1994 ja sen pääosissa nähdään Jack Nicholson. Naispääosan esittäjänä on Michelle Pfeiffer, joka on ihmisille varmaan tutumpi Batman Returnsistä ja viime vuoden vampyyrikomediasta, Dark Shadowsista. Nicholsonista tuskin tarvitsee alkaa muita elokuvia esittelemään, eikös? Ohjaajana Wolfissa on Mike Nichols, joka on ainakin meikäläiselle melkeinpä tuntematon nimi ja kun imdb:tä taas selailin, eipä herran elokuvista mikään muu sanonut ainakaan näin äkkiseltään mitään. Joku voi valaista jos olisi jotain mitä Nicholsista pitäisi tietää, koska minä en tiedä mitään. Paitsi että ohjasi Wolfin.
Wolf on mielestäni oikein onnistunut ihmissusielokuva ja aika pitkälti kestää katsomisen myös vuonna 2013. Maskien 'vanhentuminen' näkyi lievästi oikeastaan vasta aivan loppuvaiheilla, mutta silloin toiminta vei kaiken huomion eikä niihin oikein ehtinyt keskittymään.
Elokuva kertoo siis Will Randallista, joka on juuri ilmeisesti saamassa elämänsä työpaikan kun hän joutuu ikävään kohtaamiseen suden kanssa. Susi puree häntä ja hiljalleen Will alkaa huomata aistiensa terävöitymistä ja kuntonsa vahvistumista. Elokuva on tehty aika taidokkaasti siinä mielessä että seuraamme Willin ensimmäistä kuukautta ennen täyttä kuutta ja täydellistä sudeksi muuttumista. En tiedä olisiko elokuva ollut läheskään yhtä hyvä ja maskien puolesta kestävä, mikäli Will olisi heti muuttunut täysin sudeksi ja sitä oltaisiin sitten katsottu kaksi tuntia. Nyt kun täydellinen muutosprosessi nähtiin vasta elokuvan lopulla, elokuvan ikä ei häirinnyt juuri ollenkaan. Ja täytyy sanoa että suden silmät on toteutettu elokuvassa aivan tajuttoman hyvin.
Elokuva oli myös sinänsä hyvin rakennettu, koska jännitys pysyi yllä loppuun saakka. En haluaisi alkaa spoilaamaan ketään enkä kirjoittelemaan suuria spoilereita tähän tekstiin, joten siltä pohjalta kaikki sanottava alkaa olla nyt tässä. Mutta aivan äärimmäisen mielenkiintoinen ihmissusileffa ja ehdottomasti yksi parhaista, mitä olen nähnyt. Nicholson veti roolinsa hyvin ja toi susimaisuutensa esiin jotenkin niin.. luonnollisesti. Kannattaa katsoa, oikeasti!
Jälleen aika nostaa kuukauden kääpiö pöydälle! Lisäksi iloisia uutisia kaikenkarvaiselle hobittikansalle; The Unexpected Journey ilmestyy dvd:lle ensi viikolla Jenkkilässä ja bluerayn myötä kansa saa käsiinsä myös The Desolation of Smaugin trailerin. Tämä tapahtuu siis tiistaina ellen nyt väärin muista ja nyt laitamme kaiken luottomme merentakaisiin kriminaaleihin; vuotaako traileri youtuben ihmeelliseen maailmaan jo samana iltana vai joudummeko odottelemaan vielä montakin päivää? Joskin jossain on puhuttu että 23. päivä viimeistään ilmestyisi tuo kauan odotettu traileri kaiken kansan nähtäväksi.. Joten sitä odotellessa! Nyt kuitenkin aiheesta toiseen..
BOMBUR on seurueen suurin ja lihavin kääpiö ja ainakin kirjoissa kääpiöraukkaa kiusataan jatkuvasti hänen lihavuudestaan. Hän on aina seurueen viimeinen ja närkästyykin siitä suuresti ajan myötä. Hän on palmikoinut partansa yhdeksi suureksi lenkiksi vatsansa päälle, mikä ehkä myös korostaa kääpiön lihavuutta. Lihavuus ei kuitenkaan ole missään muotoa este herralle, vaikka kaverit siitä välillä marisevatkin; hän on kuitenkin soturi ja osaa taistella kuten kuka tahansa muukin. Paitsi että hänellä on aseidensa lisäksi käytössä valtava vatsansa, jolla voi myös tarpeen tullen puolustautua..
Bombur on hyvin hiljainen kääpiö, mikä johtunee luultavasti siitä että kokee veljensä Bofurin puhuvan hänenkin puolestaan. Hän osaa kuitenkin nauttia elämästään ja seikkailuista, johon elämä hänet aika-ajoin vie. Vaikka Bombur rakastaakin ruokaa ja hänen unelmansa yleensä koskevatkin nimenomaan sitä, millainen seuraava ateria olisi ja mistä sen saisi, hän on myös vallan mainio kokki. Yleensä hän tekee ruokaa koko retkikunnalle, joskin välillä hänen veljensä Bofur on myös kattilan ääressä. Bombur on kuitenkin Thorin Tammikilven retkikunnasta se, joka kantaa kattiloita ja pannuja mukanaan. Hän osaa käyttää keittovarustustaan myös taisteluaseina.
Bomburia Hobitti-elokuvissa näyttelee Stephen Hunter, joka on uusiseelantilainen näyttelijä Wellingtonista. Hän on työskennellyt aikaisemmin radiossa, mainoksissa ja tehnyt hommia myös ääninäyttelijänä. Siellä puolen maailmaa hän on tullut tutummaksi kuitenkin uusiseelantilaisista ja australialaisista tv-sarjoista. Siitä kuinka paljon sarjoista on Suomeen rantautunut, en tiedä mitään. Mutta ainakin All Saints eli Ensiapuosasto kuulostaa etäisesti tutulta, samoin kuin Mercy Peakin lääkäriasema. Ensiapuasema on australialainen sarja ja Mercy Peak uusiseelantilainen.. Mutta tosiaan, en tiedä noista yhtään mitään vielä ainakaan. Ehkä pitäisi selvitellä ja yrittää kaivella niitä käsiin jostakin. Hunter ei ilmeisesti ole näytellyt pitkissä elokuvissa Hobittia aikaisemmin, mutta tästä jos jostakin se ura varmasti urkenee, jos niin halutaan!
Sitten siihen viimeiseen kysymykseen, mitä on vähän hassua esittää kun Bomburista puhutaan, mutta esitän kuitenkin; Miten Bomburin sitten erottaa tuosta kääpiökatraasta? No helpoin vastaus on tämä; hän on se lihavin.. ja hänellä on donitsin muotoinen parta ja hänellä on kalju läiskä päälaella. Muuta ei kai taas tarvitsisi sanoa? Hän tulee yleensä jonon hännillä ja saapuu viimeisenä paikalle.. Ja omaa mielenkiintoisia taistelutekniikoita, mitä tulee esimerkiksi hiisien luolassa käytyyn kamppailuun!
ps. Tunnistatko jo muut kuvissa esiintyvät kääpiöt? Entä kuka on tuo peikko yhdessä kuvassa?
GREASE on Randal Kleiserin ohjaama musikaali vuodelta 1978 ja sen pääosissa nähdään John Travolta ja Olivia Newton-John. Kleiserin muita tunnetumpia teoksia on mm. Walt DisneynValkohammas vuodelta 1991. Travoltaa taas voi bongailla mm. Saturday Night Feveristä ja koska Oscar-gaala on edelleen tuoreena mielessä, pitänee mainita että Travolta jakoi tänä vuonna jonkun pystin, en vaan nyt kuollaksenikaan muista että minkä. Varmaan jonkun, mikä meni arvattavasti Les Misérablesille. Newton-Johnia taas en ole sen suuremmin missään muualla nähnyt.. Paitsi ilmeisesti Lost-sarjassa, tietää imdb taas kertoa. Tämä nyt oli aika hämmentävä tieto..
Grease kertoo Sandystä, naapurin kiltistä tytöstä, joka rakastuu kesän aikana Dannyyn, joka taas kuuluu highschoolin pahoihin poikiin. Sandy on kotoisin Australiasta ja hänen oli määrä palata kotiin kesän jälkeen, mutta suunnitelmat muuttuivat ja hän jäikin Jenkkeihin. Toisistaan tietämättä, he aloittavat highschoolin viimeisen vuoden samassa koulussa ja muutaman mutkan päättä löytävät taas toisensa. Mutta kun Dannyllä on imagonsa, voiko heidän kesärakkautensa kestää läpi lukuvuoden?
Greasen laulu- ja tanssi-esitykset ovat leppoisia ja jäävät helposti pyörimään päähän. Tämä kyseinen musikaali oli ehkä Maija Poppasen jälkeen yksi niistä ensimmäisistä mitä koskaan näin ja jotenkin rakastuin samantien tähän pätkään. Nyt kun tämän katsoi pitkästä aikaa uudestaan, jotkut varsinkin Newton-Johnin lauluesitykset särähtivät hieman korvaan, mutta se nyt ei menoa niinkään haittaa. Sanoisin että vaikka tämä elokuva on tehty 35 vuotta sitten, ei aika ole vaikuttanut kovinkaan radikaalisti.
Jos biiseistä pitää jotain sanoa niin sanotaanpa tämä; tiesittekö että ohjaaja Randal Kleiser vihasi mm. leffan viimeistä biisiä, You're the one that I wantia. Hänen mielestään se kuulosti kamalalta vaikka monet ovatkin maininneet kyseisen kappaleen yhdeksi elokuvan parhaimmista. Kleiserin on sanottu vihanneen myös elokuvan aloitusbiisiä, Greasea, koska hänen mielestään se ei ollut kovinkaan sopiva aloittamaan 1950-luvulle sijoittuvaa elokuvaa.
Mutta joopajoopa. Hieno musikaali, jotenka katsokaapa tämäkin taas joo!
ITSE ILKIMYS on loistava animaatioelokuva parin vuoden takaa, vuodelta 2010. Se kertoo miehestä nimeltä Gru, joka on yksi maailman mestaririkollisista. Eräänä päivänä uutiset huutavat paniikissa; Joku on varastanut pyramidin eikä tekijästä ole tietoakaan! Tämä kertoo jotain Grun rikollistasosta.. Paitsi että se ei ollut Gru, joka pölli tämän pyramidin.
Kostaakseen ja näyttääkseen tälle tuntemattomalle rikolliselle, joka uhkaa hänen tietynlaista valta-asemaansa, Gru kehittää suuren suunnitelman yhdessä keltaisten kätyreidensä kanssa; Hänen seuraava missionsa on.. varastaa kuu taivaalta!
Ilkimyksen ohjaamisesta vastasi kaksi nimeä; Pierre Coffin ja Chris Renaud. Coffin on nähtävästi tehnyt aika pitkälti lyhäreitä ja työstää nyt ohjaa nyt Renaudin kanssa Itse Ilkimys 2:sta. Coffinilta on tulossa myös elokuva nimeltä Minions, joka keskittyy ilmeisesti näihin Grun keltaisiin kätyreihin. Äkkiseltään voisi sanoa että näyttää raha maistuvan herra Coffinille. Renaud sen sijaan on tehnyt Ilkimyksen lisäksi viime vuonna ilmestyneen Loraxin ja näyttäisi hänkin olevan ääniroolissa tuossa Minions-elokuvassa. Itse tykkäsin tästä Ilkimys-leffasta niin paljon että nyt odotan kakkososaa jollain kauhunsekaisella kiinnostuksella; kakkososat kun ovat aina vähän kyseenalaisia, eikö?
Ilkimyksen huumori upposi ainakin meikäläiseen; herra Gru on pahis ja hänellä on pahiksen jutut. Kaikki normaalisti tuhmat ja ikävät jutut on käännetty sellaisiksi että niille voidaan nauraa, vaikka samaanaikaan lapsikatsojia ajatellen tajuaa kyllä että tämä, mille nyt nauretaan, on oikeasti väärin. Tai sellainen mielikuva minulle ainakin tuli. Niin tai näin, jutut vetosivat allekirjoittaneeseen!
Elokuva tuli siis lauantai-iltana telkkarista ja omaksi yllätyksekseni se oli tekstitetty versio. Olin odottanut dubattua, koska yleensähän animaatiot on suunnattu lapsikatsojille ja sen takia dubattukin eikä vain tekstitetty. Mutta tämä oli vain positiivinen yllätys! Itse olen vuosia katsonut kaikki animaatiot suomeksi dubattuina, mutta hiljalleen olen todellakin alkanut lämpiämään näille originaaleille. Vanhat klassikot, joita pienenä katsottiin, katson kyllä jatkossakin dubattuina! Niillä on jo nostalgia-arvoa niin rutkasti. Tämä oli kyllä originaalina aivan huippu ja tietyt replat soivat vieläkin päässä, vaikka katsomisesta on jo jokunen päivä..
CLOUD ATLAS on viime vuoden elokuva, joka väkisin herätti kysymyksen; mihin jäi maskeerauksen oscar-ehdokkuus? Se oli oikeastaan melkein ensimmäinen elokuvaa koskeva kysymys, mikä kaverin kanssa esitettiin kun leffa oltiin katsottu. Elokuvalle on nimetty kolme eri ohjaajaa; Andy ja Lana Wachowski, jotka ovat tulleet suurimmalle osalle tutuiksi Matrix-elokuvista. Tom Tykwer on imdb:ssä myös nimetty yhdeksi ohjaajaksi, mutta häneltäkään en ole tainnut nähdä yhtäkään elokuvaa aikaisemmin. Enkä nyt osaa sanoa mitkä näiden ohjaajien roolijaot olivat ja mitä tekemistä esimerkiksi Tykwerillä on elokuvan kanssa.. Kaikkialla kun tunnutaan puhutaan vain "Wachowski duosta" tämän elokuvan yhteydessä.
Elokuva kertoo tarinan, jonka mukaan kaikki teot vaikuttavat toisiin ihmisiin niin menneisyydessä, nykyisyydessä kuin tulevaisuudessakin. Kohtalo on avainsana ja se tuntuu pyörittävän koko maailmankaikkeutta. Joku kirjoittaa vanhassa laivassa kirjeitä, toinen säveltää elämänsä suurinta sävellystä seuraavassa ajassa, kolmas pakenee henkensä edestä, neljäs yrittää pitää kansansa turvassa toiselta klaanilta.. Ja kaikki tarinat nivoutuvat yhteen huolimatta siitä että ollaan täysin eri paikassa ja ajassa.
Myönnän, en pysty selittämään tämän elokuvan juonta tai ideaa tämän paremmin. Elokuva on niin monitahoinen ja syvällinen että se joka siihen pystyy, on kyllä hyvä. En sano että elokuva oli sekava, koska sitä se ei mielestäni ollut. Päinvastoin odotin että olisin seonnut jossain vaiheessa, mutta niin ei käynyt. Kieltämättä jossain kohtauksissa sitä mietti että miten tämä liittyy mihinkään, mutta kyllä asiat sitten aina selvisivät kun elokuvan antoi edetä.
Kun mainitsin tuossa äsken että maskeeraajat olisi pitänyt palkita tästä kyseisestä elokuvasta, tarkoitin joka sanaa. Elokuvassa seurataan siis samoja ihmiskohtaloita eri ajassa ja paikassa, jos nyt niin voi asian ilmaista. Tästä syystä esim. Tom Hanks vetää seitsemän eri roolia pystyen muuntautumaan alkuperäiskansan soturista jonkinlaiseksi.. itämaiseksi herrasmieheksi. Tai Hugo Weaving näyttelee paholaista, jonkinsortin palkkamurhaajaa, naishoitajaa ja.. ties mitä muuta. Halle Berry, Jim Broadbent, Jim Sturgess, Doona Bae, Nen Whishaw.. Kaikilla näyttelijöillä on viidestä seitsemään eri roolia. Jos elokuva menee muuten yli ymmärryksen tai ei vain kiinnostakaan, mutta on silti maksanut sen leffalipun hinnan.. Kannattaa elokuva katsoa loppuun jo sillä ajatuksella että yrittää bongata näitä kyseisiä näyttelijöitä eri rooleissa! Lopputekstien alkukin kannattaa katsoa, koska siellä roolit sitten paljastetaan kaikelle kansalle ja yllätyksiä tulee melko varmasti!
Elokuva on siis ehdottomasti katsomisen arvoinen pätkä meni elokuviin sitten millä ajatuksella tahansa. Itse voisin suositella tätä elokuvaa jo pelkästään maskien kannalta! Joten kipinkapin leffaan taas, ihmiset! Nauttikaa keväästä, elokuvien parasta aikaa!
Richard Armitage-tutkimus jatkui Spooksin jälkeen vähän sotaisammalla tavaralla. Tätä ei Netflixistä löydy, mutta kannatti täyttää vuosia ja sain kaveriltani kyseisen sarjan ensimmäisen tuotannon lahjaksi!
STRIKE BACK on Suomessa kaiketi vähemmälle huomiolle jäänyt BBC:n tuotanto, joka perustuu erikoisjoukoissa taistelleen Chris Ryanin novelleihin ja ensimmäisen kauden päähenkilönä nähdään tosiaan Richard Armitage John Porterin roolissa. Hänet nähdään ilmeisesti viel kakkoskauden ensimmäisissä jaksoissa, mutta sitten tuli Hobitti ja herran taival Strike Backissä oli likimain ohi. Itse katoin nimenomaan ykköskauden ja nyt pitäisi se kakkoskausi hankkia jostakin.
John Porter on erikoisjoukkojen sotilas, mutta hänet erotetaan/hän eroaa omatoimisesti tehtävästään erään pahasti pieleen menneen tehtävän jälkeen. Tehtävän epäonnistuessa, kaksi Porterin taistelutoveria sai surmansa ja yksi halvaantui luodinpalasen jäätyä miehen aivoihin. Porter syytti tästä itseään ja vetäytyi tehtävistään.. Vain palatakseen asiaan muutamien vuosien päästä, nähtyään televisiossa julkaistun kuvan miehestä, jonka hän muistaa juurikin tältä epäonnistuneelta missioltaan.
Tässä välissä pidin jonkun vartin tauon ja mietin että mitä hittoa mä nyt sitten kirjoittaisin tästä sarjasta. No se tuotakokausi, siinä on kolme levyä ja jokainen levy pitää sisällään kaksi yhdeksi yhdistettyä jaksoa eli periaatteessa jokainen dvd on oma puolentoista tunnin pituinen elokuvansa. Sarja kuvattiin ilmeisesti 35 mm filmille, mikä kiinnostaa ainakin allekirjoittanutta mutta en tiedä kiinnostaako se ketään muuta? Pointti tässä nyt oli se että vartin miettimisen jälkeen, en vain keksinyt mitään sanottavaa. Itse tykkäsin sarjasta hyvinkin paljon, itseasiassa enemmän kuin Armitagen toisesta sarjasta, Spooksista, vaikka sekin oli katottava. Jostain syystä nyt ei vain irtoa tekstiä.. Mutta suosittelen kyllä sarjaa kaikille, joilla on rahaa ja halua tilata tuotanto jostakin! Itse löysin tämän kauden NetAnttilasta, mutta jatkokausiin en ole tainnut törmätä missään suomalaisissa nettikaupoissa.
Ja niin.. Richard Armitage oli ihan sairaan hyvä! Hobittifaneille entistäkin syvemmät suositukset vaikkei herra ihan kääpiön roolissa tässä nyt olekkaan..
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä? Tässä onnistuin lahnaamaan taidokkaasti oscarien jälkeiset viikot ja siitä syystä johtuen en ole saanut kirjoitettua tätäkään.. Mutta tässä nyt pohdintoja tuosta vuoden maagisimmasta yöstä, siten kuin ne nyt voi vielä kaksi viikkoa myöhemmin muistaa. Enpä olisi uskonut että neljän aikaan aamuyöllä, oscareissa raikaa tissilaulu.
Jennifer Lawrence, Samantha Barks ja Jennifer Aniston
THE ACADEMY AWARDS 2013-pukuloisto alkoi meidän aikaa siis lauantaina 23.2. klo. 23.55. Suomalaiskommentoitsijoista en lähde tänä vuonna sanomaan yhtään mitään, koska mun mielestä herrat ja rouva menivät jo taas askeleen liian pitkälle.
No itse red carpet-meiningeistä en sinänsä enää muista mitään, mutta silti onnistuin kokoamaan mielestäni kauneimmat iltapuvut tutkittuani tovin googlen syövereitä. Kuten ehkä nyt voi arvata.. Minä itse rakastan yksinkertaisia ja aika perinteisen kaavan iltapukuja! Ne ihme muotihärpäkkeet ei suuremmin iske.
Seth MacFarlane
Itse gaala-osuus taas oli mielestäni paras pitkään aikaan! Kieltämättä kuuluin siihen kastiin, joka epäili Seth MacFarlanen isännöintiä aina gaalan alkumetreille saakka.. Mutta gaalan alettua, mies onnistui kyllä voittamaan suosioni puolelleen. Hänhän veti aivan törkeen upeen gaalan! Erilainen, tottakai, mutta aivan loistava! Sitä ei tarvinut kahvia kuin pari kuppia pysyäkseen hereillä aamuseitsemään saakka. Oli aivan loistavaa kuinka tietoinen MacFarlane oli siitä ettei ole perinteinen oscar-juontaja vaan.. tunnettu juurikin törkyisestä huumoristaan. Itseasiassa uskaltaisin sanoa että edellinen samalla tavalla hätkähdyttänyt oscar-isäntä oli Hugh Jackman pari vuotta takaperin. Viime vuoden juontajaparia on turha edes mainita tässä yhteydessä, kaikella rakkaudella tietenkin.
Tämä gaala erosi aikaisemmista myös sillä, että olin oikeasti nähnyt valtaosan ehdokaselokuvista ja kerrankin sitä saattoi olla täysillä mukana melkein jokaisessa kategoriassa! Valitettavasti, taas kerran, lyhärit ja dokkarit jäivät itseltäni oikeastaan kokonaan näkemättä ja animaatioistakin olin nähnyt juurikin Braven.
Life of Pi ja Django Unchained
Mutta sitten elokuviin! Nyt kun tutkin tammikuussa rakentamaani ehdokaslistaa niin aika yllättäviä voittoja tuli paljonkin. Ja lisäksi hienoa ja hämmentävää oli myös se, että pystit jakautuivat niin tasaisesti usealle eri elokuvalle. Viime vuosina kun on ollut niin paljon liikeellä niitä megaleffoja, jotka putsaavat pöydän kaikissa kategorioissa. Tänä vuonna enimmäismäärä pystejä meni Piin Elämälleja sekin vei niitä kotiin vain neljä kappaletta; Paras ohjaus-pysti meni Ang Leelle, elokuvamusiikki Mychael Dannalle, kuvaus Claudio Mirandalle ja elokuva vei myös pystin myös erikoistehosteet-kategoriassa. Itse olen näistä palkinnoista hieman ehkä erimieltä, varsinkin mitä tulee Claudio Mirandan kuvaajan pystille. En vain jaksa ymmärtää sitä kun vastassa oli esimerkiksi Djangon kuvaaja Robert Richardson.
Mistä päästäänkin sitten sujuvasti kyseisen elokuvan pystisaldoon, joka oli sinänsä mielestäni valitettavan vähäinen. Mutta aivan aamuyön ensimmäisissä pysteissä palkittiin vuoden paras miessivuosa ja voi että sitä riemua kun kyseinen pysti annettiin Christoph Waltzille! En nyt äkkiseltään muista koska viimeksi olisin tuulettanut niin ankarasti. Hieno mies ja ehdottoman ansaittu palkinto! Lisäksi paras alkuperäiskäsikirjotus annettiin ohjaaja/käsikirjoittaja Quentin Tarantinolle.
Les Misérables ja Argo
Piin Elämälle kakkoseksi jäivät yhteistuumin Argo että Les Misérables, joista molemmat saivat kotiinvietäväksi kolme pystiä. Argoa en ole vieläkään nähnyt, mutta yritys on kova! Jos aikataulut minun ja Finnkinon välillä joskus osuisivat yksiin, juoksisin samantien leffaan. Kyseinen elokuva palkittiin vuoden parhaana elokuvana ja sen lisäksi Chris Terrio sai pystin parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta ja William Goldenberg vei kotiin leikkaajan pystin.
Les Misérables taas keräsi pystit äänimiksauksesta ja parhaiksi maskeeraajiksi valittiin Lisa Westcott ja Julie Dartnell. Maskeerauspysti oli oikeastaan illan ainoa pysti, jonka kohdalla huusin kirjaimellista vääryyttä, koska olisin niiiin halunnut antaa sen Hobitille, joka ei sitten saanut yhtään pystiä kotiinvietäväksi. Toivuin tästä järkytyksestä kyllä melko pian, koska totesin että ehkei akatemia halua olla palkitsemassa samoja ihmisiä kolmea vuotta peräkkäin.. Antakaa mun elää tässä uskossa! Ja kyllä Les Mis pystinsä ansaitsi, sitä en menisi kieltämään edes vahingossa!
Ainiin.. Ja odotettua ja toivottua, Anne Hathaway kruunattiin naissivuosan voittajaksi roolistaan Fantinena. Tästä on ollut ilmesen paljon keskustelua liikkeellä, sekä puolesta että vastaan. Osa on sitä mieltä että Hathawayn roolisuoritus oli huikea, mutta hahmo oli elokuvassa turhan vähän aikaa ansaitakseen pystinsä. Minä itse olen sillä kannalla että jos joku saa roolisuorituksellaan minut itkemään niin tajuttomasti kuin mitä Fantine sai, sillä ei ole enää mitään merkitystä vaikkei koko hahmoa olisi ollut elokuvassa kuin sen 4-5 minuuttia. Hathaway ansaitsi pystinsä!
Silver Linings Playbook ja Lincoln
Lincoln oli eräänlainen yllättäjä tänä vuonna.. Siinä mielessä että kaikki tuntuivat odottavan sille kaikkia kahtatoista pystiä, joista elokuva oli ehdolla. Koska se kertoo Lincolnista ja koska ohjaksissa oli Steven Spielberg. Ja nyt kun elokuvaa palkittiinkin vain kahdessa kategoriassa, voin melkein tuntea kuinka jenkkien perinteistä sielua revitään kappaleiksi.. Tai ehkei sentään! Yleistän! Mutta niin tai näin, Lincoln voitti lavastus-kategoriassa, jossa palkinnon saivat Rick Carter ja Jim Erickson. Ja lisäksi.. parhaan miespääosan palkinto jaettiin Daniel Day-Lewisille, joka teki samalla historiaa; hän on käsittääkseni maailman ainoa mies, joka on voittanut kolme kertaa oscarin kyseisestä kategoriasta. Silver Linings Playbookon itseltäni sekin yhä näkemättä ja sanon samaa kuin Argon kanssa; kun vaan mahdollisuus iskee, löydän itseni salista. Jos ehdin. Joka tapauksessa kyseinen elokuvahan ei saanut muita palkintoja haalittua, kuin naispääosan joka meni Jennifer Lawrencelle. En nyt pysty tosiaan sanomaan oliko ansaittu vai ei, koska en elokuvaa ole nähnyt.. Mutta Lawrence on niin tajuttoman asenne-nainen että olen iloinen tästä voitosta. Hänen asenteestaanhan kertoo jo koko gaala (muistakaa tissilaulureaktiota lämmöllä!) ja etenkin jo se että nainenhan kaatui astellessaan hakemaan pystiä.. Ja kun häneltä jälkeenpäin kysyttiin mitä tapahtui, hän käski ihmisten katsoa leveähelmaista iltapukuaan. "Yritä kävellä tässä mekossa portaita ylös."
Niin.. Siinä kai ne pääasiat nyt sitten. Aivan tajuttoman hyvä gaala, pystejä jaettiin oikeisiin osoitteisiin ja yö oli vallan viihdyttävä! Ensi vuotta odotellessa ja samalla uusia, hienoja elokuvia! Tähän loppuun haluan laittaa Les Misérables-kastin vetämän ohjelmanumeron, joka vain pysäytti koko gaalan hetkeksi. Aivan.. niin. Tajutonta!
