Loma leffojen parissa!

Olenpas lahnannut oikein kunnolla tämän heinäkuun kun edellinen merkintä on kuukauden ekalta päivältä! No.. Ajatellaan tämä lahnaaminen nyt vaikka hyvin ansaittuna kesälomana, eikös? Joten loman varjolla yhdistän melkein kaikki tämän heinäkuun elokuvat samaan merkintään, koska en vain jaksa alkaa kirjoittamaan jokaisesta omaa merkintää. Itse Ilkimyksestä saatte tosin kuulla vasta lähipäivinä, koska käyn sen katsastamassa uudestaan kummipoikani kanssa. Ja kuukauden kääpiö on tietysti asia erikseen.
Mutta nyt asiaan!

Tässä kuussa olen käynyt pari kertaa elokuvateatterissa ja sitten olen viettänyt aikaa kotona töllön ääressä. Aloitetaanpa vaikka noista kotiteatteripuolen katsotuista.
LES MISÉRABLES saatiin vihdoin kesäkuun lopulla dvd:lle myös Suomessa, joten riensin tietysti hakemaan sen kotiin. Elokuvasta olen kirjoittanut aiemmin täällä, joten jos tarkemmin mielipiteitä haluaa lukea niin kannattaa katsastaa sieltä. Kyseinen leffa nähdään Studio123:ssa vielä kertaalleen kesäleffana, joten kannattaa pitää silmät ja korvat auki! Sanotaanko että Les Mis palaa valkokankaalle 2-3 viikon päästä. Silloin leffaan, koska tämä pätkä on ehdottomasti nähtävä valkokankaalta jos sitä ei vielä ole nähnyt!

Christopher Nolanin BATMAN BEGINS tuli televisiosta yhtenä iltana ja aikomukseni ei ollut jäädä telkkarin ääreen, koska olen leffan niin monta kertaa nähnyt, mutta sitten satuin kävelemään olohuoneen läpi ja oho.. kahden tunnin päästä huomasin edelleen kököttäväni telkun ääressä. Tämä vuoden 2005 elokuva aloitti aikanaan Nolanin Batman-trilogian ja se selittää, nimensä mukaisesti, sen miten kaikki alkoi. Miten Bruce Waynestä tuli Batman. Nyt on muuten pakko tämän leffan tiimoilta vinkata; tuossa vastikään ohi menneessä ComicConissa Nolan paljasti että Man of Steelin jatko-osassa Teräsmies ja Batman ottavat tavalla tai toisella yhteen.. Kuulostaako hyvältä? Voi kyllä kuulostaa. Jopa ei-supersankari-nörtin mielestä!

CRAZY, STUPID, LOVE -leffan taas katsoin Netflixistä tuossa viime kuun aikana ja kyseinen leffahan on tosiaan Steve Carrellin ja Ryan Goslingin tähdittämä romanttinen komedia. En yleensä suuremmin perusta romanttisista komedioista, mutta tämä on ehdottomasti katsomisen arvoinen pätkä! Sitä saa nauraa enemmän tai vähemmän ja.. No kuka nyt ei rakastaisi Ryan Goslingia? Ollaan rehellisiä toisillemme. Kaikki rakastavat Goslingia. Älä yritä kieltää, koska syvällä sisimmässäsi tiedät vastauksen..

Sitten katsoin myös AVENGERSIN, minkä kävin katsomassa aikanaan leffateatterissakin ja muistan kuinka jäin ihan supersankareiden koukkuun silloin tämän kokemuksen jälkeen. Kyllä, minä jäin. Minä, joka en yleensä suuremmin ole vaikuttunut Supersankarileffoista. Nyt katsoin tämän sitten ilman järjetöntä äänentoistoa ja valkokangasta ja tiedättekös.. Tämä toimi edelleen! Kaikin puolin mielenkiintoinen ja katsottava leffa. Ehdottomasti pitää hankkia hyllyyn joskus! Nyt katsoin tämän siis tosiaan Netflixistä tämänkin. Tässä muuten ajatuksiani leffateatterikäynnin jälkeen!

Sitten lähdetään leffateatterikäynteihin! Itse Ilkimys 2:n lisäksi olen käynyt katsomassa pari kolme leffaa, mikä on oikeastaan aika turkasen vähän kun nyt alkaa ajattelemaan.

IRON MAN 3 palasi sekin kesäleffana valkokankaalle viikon ajaksi, joten pitihän se käydä katsomassa. Ja believe me when I say; oli ehdottomasti näkemisen arvoinen tämäkin. Hämmentävää miten antisupersankari-ihmisen ajatusmaailma alkaa heittämään kärrynpyörää tämmösessä heittelyssä. Mutta hieno leffa tämäkin! Vaikka en tosin ole tainnut nähdä tokaa osaa ollenkaan ja ykkösenkin vain kerran ehkä joskus jossain teillä tietämättömillä. Mutta taustoja kun vähän tiesi, muttei niitäkään hirveästi loppupeleissä tarvinut tietää, niin pääsi ja pysyi hyvin kärryillä! Sitä arvostan. Yleensä kun Supersankarileffat tuppaavat olettamaan katsojalta vähän liikaa asioita.

DJANGO UNCHAINED oli myöskin kesäleffa ja raahasin pari kaveriani leffaan, koska tämä on vain nähtävä! Quentin Tarantino on todennäköisesti maailman ainoa ihminen, joka pystyy tekemään verellä mässäilystä puhdasta taidetta. Niin kauniita hetkiä, joissa veri vain lentää upeassa kaaressa. Ei, minussa ei ole mitään vikaa, katsokaa itse tämä tapaus niin tajuatte mitä tarkoitan! Djangosta voi lukea lisää täältä. Edelleen yksi viime vuoden ehdottomasti parhaimmista tapauksista! Tämä täytyy saada leffahyllyyn!

THE LONE RANGER on siis se paljon kohuttu Johnny Deppin uutuusleffa, joka on vieläpä Pirates of the Caribbeanin tekijöiltä. Jos kyseinen leffa pyörisi vielä teattereissa, sanoisin että älkää uhratko eurojanne tämän elokuvan eteen. Tai ilmeisesti leffa jakaa aika taidokkaasti mielipiteitä, mutta omani olivat ehdottomasti vastaan. Elokuva on aivan liian pitkä, siinä on ärsyttävä pikkupoika jolla ei ole kerrassaan mitään merkitystä. Puolet leffasta menee siinä kun odotat että itse tarina alkaisi.. Ja kahden tunnin päästä takalistosi on niin puuduksissa ettet tiedä pääsetkö ylös tuolista ennen kuin lopputekstit loppuvat. Karkeasti sanottuna näin. Olen pahoillani ihmiset, mutta tämä ei vain toiminut.
ps. Ilmeisesti Johnny Depp on jossain haastattelussa sanonut alkavansa lopettelemaan näyttelijän juttujaan, koska haluaa alkaa keskittyä muihin asioihin enemmän. Vaikka Johnny hieno näyttelijä onkin, minua harmittaa silti enemmän että hypettämäni Ryan Gosling on ilmoittanut jäävänsä tauolle..

STAR TREK: INTO DARKNESS on se elokuva, jonka posterissa nähtiin leffan pääpahis. Tai pääpahis ja pääpahis, mistä kannalta sen nyt katsoo. Enempää en kuitenkaan sano muuta kuin että nautin elokuvasta! Annetaan Bumin puhua puolestani!

Lisää Bumin juttuja täältä!

Oscar gaala 2013

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä? Tässä onnistuin lahnaamaan taidokkaasti oscarien jälkeiset viikot ja siitä syystä johtuen en ole saanut kirjoitettua tätäkään.. Mutta tässä nyt pohdintoja tuosta vuoden maagisimmasta yöstä, siten kuin ne nyt voi vielä kaksi viikkoa myöhemmin muistaa. Enpä olisi uskonut että neljän aikaan aamuyöllä, oscareissa raikaa tissilaulu.

Jennifer Lawrence, Samantha Barks ja Jennifer Aniston

THE ACADEMY AWARDS 2013-pukuloisto alkoi meidän aikaa siis lauantaina 23.2. klo. 23.55. Suomalaiskommentoitsijoista en lähde tänä vuonna sanomaan yhtään mitään, koska mun mielestä herrat ja rouva menivät jo taas askeleen liian pitkälle.
No itse red carpet-meiningeistä en sinänsä enää muista mitään, mutta silti onnistuin kokoamaan mielestäni kauneimmat iltapuvut tutkittuani tovin googlen syövereitä. Kuten ehkä nyt voi arvata.. Minä itse rakastan yksinkertaisia ja aika perinteisen kaavan iltapukuja! Ne ihme muotihärpäkkeet ei suuremmin iske.

Seth MacFarlane

Itse gaala-osuus taas oli mielestäni paras pitkään aikaan! Kieltämättä kuuluin siihen kastiin, joka epäili Seth MacFarlanen isännöintiä aina gaalan alkumetreille saakka.. Mutta gaalan alettua, mies onnistui kyllä voittamaan suosioni puolelleen. Hänhän veti aivan törkeen upeen gaalan! Erilainen, tottakai, mutta aivan loistava! Sitä ei tarvinut kahvia kuin pari kuppia pysyäkseen hereillä aamuseitsemään saakka. Oli aivan loistavaa kuinka tietoinen MacFarlane oli siitä ettei ole perinteinen oscar-juontaja vaan.. tunnettu juurikin törkyisestä huumoristaan. Itseasiassa uskaltaisin sanoa että edellinen samalla tavalla hätkähdyttänyt oscar-isäntä oli Hugh Jackman pari vuotta takaperin. Viime vuoden juontajaparia on turha edes mainita tässä yhteydessä, kaikella rakkaudella tietenkin.
Tämä gaala erosi aikaisemmista myös sillä, että olin oikeasti nähnyt valtaosan ehdokaselokuvista ja kerrankin sitä saattoi olla täysillä mukana melkein jokaisessa kategoriassa! Valitettavasti, taas kerran, lyhärit ja dokkarit jäivät itseltäni oikeastaan kokonaan näkemättä ja animaatioistakin olin nähnyt juurikin Braven.

Life of Pi ja Django Unchained

Mutta sitten elokuviin! Nyt kun tutkin tammikuussa rakentamaani ehdokaslistaa niin aika yllättäviä voittoja tuli paljonkin. Ja lisäksi hienoa ja hämmentävää oli myös se, että pystit jakautuivat niin tasaisesti usealle eri elokuvalle. Viime vuosina kun on ollut niin paljon liikeellä niitä megaleffoja, jotka putsaavat pöydän kaikissa kategorioissa. Tänä vuonna enimmäismäärä pystejä meni Piin Elämälle ja sekin vei niitä kotiin vain neljä kappaletta; Paras ohjaus-pysti meni Ang Leelle, elokuvamusiikki Mychael Dannalle, kuvaus Claudio Mirandalle ja elokuva vei myös pystin myös erikoistehosteet-kategoriassa. Itse olen näistä palkinnoista hieman ehkä erimieltä, varsinkin mitä tulee Claudio Mirandan kuvaajan pystille. En vain jaksa ymmärtää sitä kun vastassa oli esimerkiksi Djangon kuvaaja Robert Richardson.
Mistä päästäänkin sitten sujuvasti kyseisen elokuvan pystisaldoon, joka oli sinänsä mielestäni valitettavan vähäinen. Mutta aivan aamuyön ensimmäisissä pysteissä palkittiin vuoden paras miessivuosa ja voi että sitä riemua kun kyseinen pysti annettiin Christoph Waltzille! En nyt äkkiseltään muista koska viimeksi olisin tuulettanut niin ankarasti. Hieno mies ja ehdottoman ansaittu palkinto! Lisäksi paras alkuperäiskäsikirjotus annettiin ohjaaja/käsikirjoittaja Quentin Tarantinolle.

Les Misérables ja Argo

Piin Elämälle kakkoseksi jäivät yhteistuumin Argo että Les Misérables, joista molemmat saivat kotiinvietäväksi kolme pystiä. Argoa en ole vieläkään nähnyt, mutta yritys on kova! Jos aikataulut minun ja Finnkinon välillä joskus osuisivat yksiin, juoksisin samantien leffaan. Kyseinen elokuva palkittiin vuoden parhaana elokuvana ja sen lisäksi Chris Terrio sai pystin parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta ja William Goldenberg vei kotiin leikkaajan pystin.
Les Misérables taas keräsi pystit äänimiksauksesta ja parhaiksi maskeeraajiksi valittiin Lisa Westcott ja Julie Dartnell. Maskeerauspysti oli oikeastaan illan ainoa pysti, jonka kohdalla huusin kirjaimellista vääryyttä, koska olisin niiiin halunnut antaa sen Hobitille, joka ei sitten saanut yhtään pystiä kotiinvietäväksi. Toivuin tästä järkytyksestä kyllä melko pian, koska totesin että ehkei akatemia halua olla palkitsemassa samoja ihmisiä kolmea vuotta peräkkäin.. Antakaa mun elää tässä uskossa! Ja kyllä Les Mis pystinsä ansaitsi, sitä en menisi kieltämään edes vahingossa!
Ainiin.. Ja odotettua ja toivottua, Anne Hathaway kruunattiin naissivuosan voittajaksi roolistaan Fantinena. Tästä on ollut ilmesen paljon keskustelua liikkeellä, sekä puolesta että vastaan. Osa on sitä mieltä että Hathawayn roolisuoritus oli huikea, mutta hahmo oli elokuvassa turhan vähän aikaa ansaitakseen pystinsä. Minä itse olen sillä kannalla että jos joku saa roolisuorituksellaan minut itkemään niin tajuttomasti kuin mitä Fantine sai, sillä ei ole enää mitään merkitystä vaikkei koko hahmoa olisi ollut elokuvassa kuin sen 4-5 minuuttia. Hathaway ansaitsi pystinsä!

Silver Linings Playbook ja Lincoln

Lincoln oli eräänlainen yllättäjä tänä vuonna.. Siinä mielessä että kaikki tuntuivat odottavan sille kaikkia kahtatoista pystiä, joista elokuva oli ehdolla. Koska se kertoo Lincolnista ja koska ohjaksissa oli Steven Spielberg. Ja nyt kun elokuvaa palkittiinkin vain kahdessa kategoriassa, voin melkein tuntea kuinka jenkkien perinteistä sielua revitään kappaleiksi.. Tai ehkei sentään! Yleistän! Mutta niin tai näin, Lincoln voitti lavastus-kategoriassa, jossa palkinnon saivat Rick Carter ja Jim Erickson. Ja lisäksi.. parhaan miespääosan palkinto jaettiin Daniel Day-Lewisille, joka teki samalla historiaa; hän on käsittääkseni maailman ainoa mies, joka on voittanut kolme kertaa oscarin kyseisestä kategoriasta.
Silver Linings Playbook on itseltäni sekin yhä näkemättä ja sanon samaa kuin Argon kanssa; kun vaan mahdollisuus iskee, löydän itseni salista. Jos ehdin. Joka tapauksessa kyseinen elokuvahan ei saanut muita palkintoja haalittua, kuin naispääosan joka meni Jennifer Lawrencelle. En nyt pysty tosiaan sanomaan oliko ansaittu vai ei, koska en elokuvaa ole nähnyt.. Mutta Lawrence on niin tajuttoman asenne-nainen että olen iloinen tästä voitosta. Hänen asenteestaanhan kertoo jo koko gaala (muistakaa tissilaulureaktiota lämmöllä!) ja etenkin jo se että nainenhan kaatui astellessaan hakemaan pystiä.. Ja kun häneltä jälkeenpäin kysyttiin mitä tapahtui, hän käski ihmisten katsoa leveähelmaista iltapukuaan. "Yritä kävellä tässä mekossa portaita ylös."

Niin.. Siinä kai ne pääasiat nyt sitten. Aivan tajuttoman hyvä gaala, pystejä jaettiin oikeisiin osoitteisiin ja yö oli vallan viihdyttävä! Ensi vuotta odotellessa ja samalla uusia, hienoja elokuvia! Tähän loppuun haluan laittaa Les Misérables-kastin vetämän ohjelmanumeron, joka vain pysäytti koko gaalan hetkeksi. Aivan.. niin. Tajutonta!

RIO

RIO on vuoden 2011 animaatio, jonka pää-ääninäyttelijöinä kuullaan Jesse Eisenberg ja Anne Hathaway. Elokuvan ohjaaja on Carlos Saldanha, joka on vastuussa myös Ice Age-nelikon ohjaamisesta, joskin ensimmäisessä osassa hänet on kreditoitu vain co-directoriksi.

Tarinamme alkaa Rio De Janeirossa, joka on tunnettu suurista karnevaaleistaan ja myös viidakon syövereissä, kaikenväriset linnut tanssivat ja laulavat. Se on heillä verissään. Pieni, sininen ara-papukaija tuntee rytmin pyrstösulissaan, mutta.. Sitten asiat menevätkin pahasti vikaan ja ara-parka löytää itsensä Minnesotasta.

Varsinainen juoni lähtee käyntiin Minnesotan pienestä kirjakaupasta, jonne ilmestyy Tulio-niminen mies kertomaan että tarinamme sankari, Blu, on tietojen mukaan ainoa elossa oleva ara-poika.. Ja tuon pitäisi lähteä Rioon tapaamaan ara-tyttöä ja pelastamaan lajinsa. Sinne siis lähdetään ja reissullaan rakastavaisemme joutuvat mitä suurimpiin ongelmiin ja seikkailuihin ja syynä on oikeastaan se että.. sankarimme ei osaa lentää.

Elokuva on värikäs, mutta ei hyökkää väreineen silmille vaikka sen katsoisi leffateatterissa. Sen ehdottomat voimavarat löytyy musiikista ja biiseistä, joita linnut ja ties mitkä elukat vetävät vuoroon. Tarina on mielestäni ehkä hieman mitätön, mutta toimii kuitenkin niinkin paljon että viitsin leffan hyllyyni hankkia. Ajoittain vitsit ovat loistavia ja jo niidenkin takia kannattaa elokuva katsoa ehkä pariinkin kertaan. Lempihahmoiksi nostaisin Rafaelin, Nicon ja Pedron, jotka ovat juurikin niitä hauskoja sivuhahmoja, joita lastenelokuviin tarvitaan.. Jo meidän aikuistenkin takia! Ja juuri nyt kun tässä samalla imdb:tä selailen niin koin jonkintason mindfuckin.. Nicon ääninäyttelijä on Djangon Jamie Foxx. Eli jos ei muuta, näyttelijäkaartin, musiikin ja värien takia kannattaa katsoa!

Ja ainiin Rio saa jatko-osan ensi vuonna, mutta siitä en sitten tiedä mitä odottaa. Luultavasti se perus "iiks salametsästäjä vei muksumme ja joudumme lentämään Minnesotaan saakka hakemaan sen takaisin!".

Django Unchained

Ja sitten taas takaisin oscar-ehdokkaiden pariin..
 

DJANGO UNCHAINED on Quentin Tarantinon uudenuutukainen.. länkkärielokuva, jonka pääosissa nähdään Jamie Foxx ja Christoph Waltz. Muita elokuvan suurempia nimiä ovat Leonardo DiCaprio ja Samuel L. Jackson.
Waltzin tulkitseman dr. Schultzin ostettua orjakauppiailta Django-nimisen neekerin (anteeksi kielenkäyttöni, mutta tämän elokuvan parissa ei vain muusta voi puhua), kaksikolle kehkeytyy suhde, jota ei oikein ystävyydeksi voi kutsua, muttei toisaalta ihan isäntä/orja-suhteeksikaan.  Schultz esittäytyy kyllä hammaslääkärinä, mutta oikeasti mies on palkkamurhaaja ja ammattinsa puolesta myös Django kehittyy pian samanlaiseksi. Vankka, rehellinen lupaus vapaudesta ja muualle orjaksi myydyn vaimon löytämisestä alkavat lujittaa saksalaistohtorin ja Djangon.. sanotaan nyt sitten ystävyyttä. Talven muututtua kevääksi, heidän nokkansa kääntyvät kohti Candylandia ja siellä odottavaa Broomhildaa. Saksalaisille tuttu prinsessasatu taitaa olla ainoa näkyvä syy sille, miksi dr. Schultz on kiinnostunut auttamaan Djangoa tämän etsinnöissä.

Tiedättekö sen tunteen kun kävelee elokuvateatteriin oikein tietämättä mitä odottaa? Ja sitten sen tunteen kun katsottavana olevan elokuvan ensimmäiset minuutit saavat leuan loksahtamaan lattiaan ja siten pysymään siellä elokuvan loppuun saakka? No tässä olisi nyt sitten tarjolla sellainen elokuva. Okei, odotuksia oli suuntaan jos toiseen mutta elokuva osoitti olevansa ainoastaan positiivinen yllätys.. kaikessa karuudessaan. Ainoa asia mistä meikäläinen ei oikein tykännyt oli yksi verimässäilykohtaus elokuvan loppupuoliskolla, mutta noh.. Jos sitä ei olisi ollut, oltaisiinko elokuvaa voitu rehellisesti kutsua Tarantinoksi?
Mutta huolimatta ajoittaisesta raakuudesta, on elokuva myös täynnä huumoria ja lisäksi aivan tajunnan räjäyttävät musiikit. 

Ja sitten ehdokkuuksiin! Niitähän Django veti viitisen kappaletta aina lähtien parhaasta elokuvasta (voi tällä hetkellä niin antaisin tälle vuoden parhaan elokuvan pystin vaikken muita ehdokkaita juuri ole vielä nähnyt), miessivuosasta (voi kyllä tämäkin herra Waltzille!), alkuperäiskäsikirjoitus, äänileikkaus ja kuvaus. Kuvauksesta sen verran että aina tämä elokuva saa sen pystin Skyfallilta viedä jo senkin takia etten kyseistä leffaa koskaan jaksanut mennä katsomaan ja ärsyttäisi jos se veisi pystin juuri kuvauksesta (terv. kuvausopiskelija). Ja siis kyllä Django kuvaus-pystinkin olisi mielestäni ansainnut! Oli eeppisiä mittasuhteita saavuttavia kuvia kyllä..