Tempauksia intohimon nimissä!

Taisin luvata sekä itselleni että Studio123:n väelle että kirjoitan blogimerkinnän meidän porukan hulvattoman hauskoista tempauksista! Ja koska kaiken kulmakivi on elokuva, nämäkin tempaukset tehtiin intohimosta ja rakkaudesta elokuvaan! Rehellisesti sanottuna on ollut aivan mahtavaa olla mukana tekemässä näitä tempauksia! Parasta on ollut sekä se friikki fiilis, mikä jossain ihmeellisessä merirosvoasussa tai kuolonsyöjäasussa hengaamisessa syntyy.. ja se, miten se nostattaa väkisinkin hymyn asiakkaiden kasvoille! Haha! Teidät on tartutettu hyvät Studion kävijät! Joskus hymy on revennyt nauruun saakka eikä vähiten itse työntekijöiden silmin.. Nyt siis muutama tempaus, mihin pääsin osallistumaan viime kevään aikana! Tulette varmaan näkemään minut monissa muissakin tempauksissa jatkossa.. Ja etenkin The Hobbit-elokuvaa odottaessa!


Koska tänään ollaan rehellisiä niin sanotaan nyt sitten että Harry Potter 7, part 2:n ensi-iltapippalot tänä kesänä on tähän mennessä ollut hulvattomin ja mahtavin tempaus ikinä! Silloin rima nostettiin niin korkealle että Hobitin ensi-iltaa todellakin kannattaa odottaa! Kuvassa näette Studio123:n henkilökuntaa pukeutuneina Tylypahkan tuvanjohtajiksi. Tuolloin poimittaislinja-bussi kiersi ympäri Kouvolaa ja keräsi porukkaa Potter-rientoihin. Paikalle saapuneet jaettiin asiankuuluvasti tupiin ja.. Ah! Tässä kohtaa ylpeys nostaa taas niin paljon päätään etten voi muuta kuin hehkuttaa: Olin luihuisen tuvanjohtaja ja arvatkaapa kahdesti kenen tupa voitti tupamestaruuden! Kyllä, kiitos rakkaat luihuiset! Jäitte lähtemättömästi mieleeni!
Itse ensi-ilta oli tosiaan yöllä, mutta karkelot alkoivat meillä jo monta tuntia aikaisemmin. Ensin jaettiin tosiaan porukka tupiin ja sitten kierrettiin erilaisissa pisteissä, joista yhdessä tehtiin loitsuja ja toisessa liemiä.. Minä itse vedin tietovisaa Viisasten kiveen liittyen. Aivan loistava ilta kaiken kaikkiaan! Kaikki huipentui itse ensi-iltaelokuvaan ja kaikki salit olivat täynnä porukkaa! Aivan mahtavaa! Kuten sanoin, Hobittia odotellessa..


Oikeastaan ensimmäinen isompi tempaus tapahtui aika piakkoin sen jälkeen kun olin päässyt töihin Studiolle. Pirates of the Caribbean - Vierailla vesillä sai ensi-iltansa ja tottakai sitä vasten piti vähän jotain.. pientä tehdä! Silloin pukeuduttiin merirosvoiksi ja pitihän minun sitten käydä ostamassa merirosvohattukin koska eihän muuten mistään mitään tulisi! Ja lisäksi tuossa punaisessa liivissäni.. Siinä oli hihat vielä ennen tätä ensi-iltaa. Hienot hetket tarvitsevat uhrauksia ja uhraukset ansaitsevat hienoja hetkiä! Taidettiin pukeutua muutamana päivänä ihan merirosvoiksi eikä vain ensi-iltana.. Taisi karata mopo taas käsistä mikäli se koskaan handussa olikaan. Öö.. Potterin kaltaisia ryhmätehtäviä ei tuolloin ollut, mutta taisi jonkinasteinen pukukilpailu olla ellen ihan väärin muista! Muutamat tulivatkin paikalle merirosvoiksi (tai muiksi hahmoiksi) pukeutuneina. Hienoja hetkiä jälleen kerran! Elokuva itsessään oli mielestäni vähän niin ja näin, mutta meininki oli kova! Se ensi-illoissa ehkä hienointa onkin.

Viimeisin pikku-tempaus tapahtui syyslomallani muutama viikko takaperin! Leffaan tuli jälleen yksi katastrofielokuva ja tällä kertaa pelätään tautia, joka tappaa kaikki! Tartunta on kuolettava.. Ja me pukeuduttiin suojahaalareihin, näytettiin todella typeriltä ja pyörittiin ympäri Kouvolaa tuollaisissa asuissa! Muuten aivan loistavaa, paitsi etten nähnyt mitään lasien takaa koska ne huurustuivat koko ajan. Jaoimme postereita ja tarroja ohikulkijoille yrittäen saada heitä elokuviin! En oikeastaan tiedä kuinka kävi, tulivatko ketkään tempauksemme ansiosta elokuviin koska tosiaan en ole ottanut selvää. Pitäisi kai! Tosin eihän se nyt taida olla tärkeintä, tärkeintä on se että näytetään tyhmältä, nauretaan itsellemme ja nostetaan positiivista ja hauskaa kuvaa elokuvateatterista! Hauskaa nimittäin oli ja hymyjä saatiin aikaiseksi! Taisi joku tosin kertoa ettei Suomessa saisi kulkea maski naamalla..

Sellainen on Studio123! Loistava, pieni mutta pippurinen leffateatteri hulvattoman henkilökunnan kera! Muuten! Kaikille kunnon leffafriikeille tulee kotiin Episodi, joten vilkaiskaapa sieltä takaa teksti jonka otsikko on muistaakseni Smurffikuumetta tai vastaavaa. Kyllä, puhumme samasta leffateatterista!

Suomalainen lyhytelokuva

Kuka nauraa, kuka ei! Totuus on vettä sakeampaa, tässä totuus suomalaisesta lyhytelokuvasta!


Katsoimme tämän kyseisen pätkän fiktion käsikirjoitus-tunnilla kun keskusteltiin komediasta ja naurusta. Toistan itseäni; Kuka nauraa, kuka ei!

Adriana Lecouvreur

Nyt se on sitten tapahtunut! Tai no sanotaanko että se tapahtui viikko takaperin, mutta kuitenkin! Olen sivistänyt itseäni ensimmäistä kertaa kunnon oopperalla! Olen töissä Studio123-elokuvateatterissa Kuusankoskella ja viime keväänä sattui niin että aina kun oopperaa esitettiin, minä olin töissä. Se oli samaan aikaan äärimmäisen ihanaa, koska oopperaväki on todella mahtavaa porukkaa! Samaan aikaan kuitenkin hieman harmitti etten itse päässyt koskaan todistamaan niitä. Mutta nyt en ollut töissä vaan istuin salissa ja katsoin kaverini kanssa oopperan Adriana Lecouvreur! Varoituksen sana tähän väliin niille, jotka oopperasta jotain oikeasti tietävät; minä en tiedä. Vielä. Mutta upea elämys oli ja sehän se tärkeintä on?


Minusta on hieman harmillista etteivät nuoret käy niin paljoa oopperassa vaikka mielestäni heidän pitäisi. Yleensä kuulee paljon sitä että "en tykkää oopperasta.." vaikka harvat oikeasti ovat edes nähneet oopperaa! Nyt yhden oopperan valkokankaalta nähneenä voin sanoa että se kyllä varmasti jakaa mielipiteitä suuntaan ja toiseen; siitä joko ei pidetä tai sitten sitä rakastetaan. Ja olen varma että jotkut rakastuvat oopperaan saman tien ja jotkut ikäänkuin oppivat rakastamaan sitä. Ja siellä negatiivisemmalla puolella ovat ne, jotka eivät pidä oopperasta tietämättä siitä mitään ja sitten ne jotka ovat nähneet oopperan, mutta jotka eivät sitten tykästyneet. Mihin kategoriaan minä kuulun? En rakastunut oopperaan ensisilmäyksellä, mutta en myöskään ollut pitämättä siitä. Haluan antaa sille mahdollisuuden ja siksi aion vielä joskus mennä katsomaan oopperaa! Studiolla luultavasti se toinenkin kerta sitten..
Mutta se miksi useat eivät käy oopperassa, on luultavasti lähtöisin vanhempien ajatusmaailmasta! Itse en usko että olisin koskaan nähnyt oopperaa, mikäli en olisi päätynyt Studiolle töihin. Äitini ei ole koskaan ollut sen suuremmin oopperan ystävä enkä tiedä kumpaan hän kuuluu; niihin jotka ovat nähneet vai niihin jotka eivät ole nähneet oopperaa. Joten en usko että äidin kanssa olisin ikinä lähtenyt oopperaa katsomaan. Tuskin edes teatteriin! No sinne ehkä.. Ehkä.

Adriana Lecouvreur kertoo rakkaustarinan Adrianan ja tämän rakastetun, Maurizion välillä. Tarina pitää sisällään kolmiodraaman Maurixion entisen rakastajan, Boullionin prinsessan astuttua kuvioihion. Adriana ja Maurizio kuitenkin selviävät jo voiton puolelle, mutteivät koskaan saa toisiaan. Tarinan alussa Adriana antaa Mauriziolle kimpun orvokkeja, jotka tuo taas antaa Boullionin prinsessalle välttääkseen epäilyjä. Mutta Adrianan ja Maurizion rakkauden selvittyä prinsessalle, tämä lähettää myrkytetyt orvokit takaisin Adrianalle ja Adriana luulee niiden olevan Mauriziolta. Maurizion palattua oikean rakkaansa luo, myrkky on jo alkanut vaikuttaa ja Adriana kuolee rakkaansa käsivarsille. Tarina on kaunis, laulut mahtipontisia enkä tiedä kannattaako minun edes aloittaa puvustuksesta ja maskeista. Itse kun rakastan kaikkia hienoja mekkoja ja pukuja ja tässä ne olivat vertaansa vailla! En siis aloita niistä tai istun tässä vielä huomenna kirjoittamassa..

Mutta ehdottomasti suosittelen kaikille oopperaan tutustumista! Käykää edes kerran katsomassa ooppera ja tehkää sitten päätelmänne! Nyt on pakko sanoa että tsekatkaapa Studio123n kotisivuilta! Siellä on tämän kauden oopperat ja uutena lisänä myös Broadwayn musikaaleja! Itse yritän suunnata katsomaan Romeo ja Julia-balettia ja varmasti jotakin musikaalia.. Täytyy katsoa kuinka pääsen kotipuoleen! Mutta ehdottomat suositteluni kaikille ikää ja sukupuolta katsomatta!

LotR: The Return of the King

EN OSAA aloittaa tätä blogitekstiä. Suunnittelin että aloittaisin kertomalla sekä Peter Jacksonistä että J.R.R. Tolkienista, mutta eihän siitä nyt mitään tule kun katsoin juuri dokkarista kohtauksen, jossa kuvaukset on kuvattu ja Peter ja Elijah Wood(Frodo) halaavat ja kaiki vain itkevät. Ja itkin itsekin aivoni pihalle. Tästä on siis hyvä yrittää saada aikaiseksi jotakin järkevää.. Mutta yritetään!


Taisin mainita edellisissä merkinnöissäni siitä kuinka Tolkien opetteli suomenkielen vain pystyäkseen lukemaan Kalevalan alkuperäiskielellä. Se ei suinkaan ollut kaikki, sillä Tolkien sai myös inspiraatiota vanhasta suomenkielestä, jonka pohjalta hän sitten loi ensimmäisen haltiakielensä, quenyan. Elokuvassa Kuninkaan paluu, quenyaa kuullaan Viggo Mortensenin(Aragorn) laulamana aivan elokuvan viime metreillä kun Aragorn on juuri kruunattu kuninkaaksi.
Tolkien myös käytti omia tuntemuksiaan vahvasti apuna kirjaa kirjoittaessaan. Ystävyys on yksi kirjan ehdottomasti kantavimpia teemoja ja tähän perustukset löytyvät Tolkienin omista kokemuksista; hän menetti sodassa melkein kaikki lähimmät ystävänsä. Lisäksi Aragornin ja Arwenin sekä Luthienin ja Berenin rakkaustarinoihin hän on ammentanut tarinan täysin omasta elämästään. Hän rakastui alle 21-vuotiaana elämänsä naiseen, mutta hänen isänsä ei antanut hänen mennä naimisiin ennen kuin hän täyttäisi 21 vuotta. Niinpä täytettyään 21, hän lähetti rakastetulleen kirjeen ja pyysi tuon kättä. Tämä on suorassa yhteydessä Berenin ja Luthienin tarinaan, mistä muodostui Tolkienille niin tärkeä että hänen vaimonsa kuoltua, tuon hautakiveen kirjoitettiin myös nimi Luthien siinä missä Tolkienin itsensä hautakivessa lukee Beren.
Tolkien näki nuorena useaan otteeseen painajaisen, jossa hän seisoo veden partaalla odottaen suurta aaltoa, joka hukuttaa kaiken alleen. Tämän hän kirjoitti suoranaisesti Faramirin suuhun, mutta elokuvissa se on siirretty Éowynille, joka lausuu sen Rohanissa. Samoin Tolkienin kuvaus kuoleman jälkeisestä elämästä, on siirretty suoranaisesti Gandalfin sanottavaksi Minas Tirithissä Pippinille.


Läpi elokuvien, mukana on kulkenut näkykivi, Palantir, joista yksi oli Sarumanin tornissa. Palantir esitellään jo ensimmäisessä osassa. Tämä näkykivi näyttää aina totuuden, mutta samalla se johdattelee katsojaa mahdollisesti vääriin päätelmiin. Tästä erinomaisena esimerkkinä on Kuninkaan paluun aikana tapahtuvat väärinkäsitykset; Pippinin nostaessa näkykiven Rautapihassa ja katsottuaan siihen vielä kerran Edorasissa, hän näytti itsensä Sauronille. Näin ollen Sauron luuli että sormusten sormus on Pippinillä ja että Pippin on Sarumanilla. Joten Sarumanilla olisi sormus. Siksi Pippin siirrettiin turvaan Minas Tirithiin. Toisaalta taas Denethorilla, Gondorin käskynhaltijalla, on yksi näkykivi ja hän puolestaan on nähnyt kiven avulla kuinka Frodo viruu Cirith Ungolin tornissa vankina. Näin ollen hän luulee että Sauronilla on sormus ja vaipuu epätoivoon, joka menee niin pitkälle että hän lopulta surmaa itsensä. Seuraavan kerran Aragorn katsoo näkykiveen ja näyttää itsensä Sauronille, jolloin Sauron luulee että sormus on Aragornilla, Elendilin perillisellä. Hauskaa tässä tilanteessa on se että sormus ei sillä hetkellä ole ei Sauronilla, ei Pippinillä, Ei Aragornilla.. Muttei myös Frodollakaan. Sormus on Samilla. Tämä on myös hyvin ajaton ja moderni kuvaus väärän tiedon välittymisestä nykypäivänä.

Alunperin Peter Jackson suunnitteli Mustalle portille kohtauksen, jossa Aragorn ja Sauron ottaisivat mittaa toisistaan. Kirjaimellisesti. Sauron osasi ottaa viattoman, enkelimäisen muodon kuten silloin kun hän huijasi haltiat takomaan sormuksia. Näin oli alunalkaen tarkoitus tapahtua myös Mustalla portilla vaikka kirjassahan niin ei tapahdu. Jälleen kerran mentiin sen verran pitkälle että Aragornin ja Sauronin taisto oli jo kuvattu, mutta lopulta tultiin jälleen kerran toisiin ajatuksiin. Päädyttiin jälleen ajattelemaan että elokuvan päätarkoitus on tuhota sormus ja näin ollen portille menneet ihmiset, haltiat, kääpöit ja hobitit olivat siellä vain ja ainoastaan antaakseen Frodolle aikaa. Näin ollen Aragornin ja Sauronin taisto jäi pois elokuvasta, mutta kuvattuja kohtauksia käytettiin kuitenkin elokuvassa mutta Sauronin sijaan Aragorn taisteli jättimäistä peikkoa vastaan.

Kirjan tapahtumia on jouduttu jonkun verran muuttamaan, koska elokuva tarvitsee jännitystä toimiakseen. Esimerkiksi Frodon ja Samin tiet erkanevat väliaikaisesti elokuvassa, mutteivät kirjassa. Heidät oli kuitenkin pakko erottaa elokuvallisesti, koska siihen Klonkku oli koko ajan tähdännyt ja jos niin ei olisi käynyt, Klonkusta olisi tullut aika turhahko hahmo. Lisäksi elokuvantekijät halusivat Frodon astuvan Lukitarin luolaan yksin, koska niin se olisi paljon jännittävämpää.
Toinen oleellinen, hieman muunneltu kohtaus, löytyy Tuomiovuorelta. Kirjassa Klonkku puree Frodon sormen irti, kuten elokuvassakin ja saa sormuksen osakseen. Kirjan mukaan Klonkku kuitenkin tanssii liian innokkaasti ja tippuu vahingossa omatoimisesti reunan yli. Frodo ei kuitenkaan 9 tunnin jälkeen voinut vain seisoa passiivisena taustalla seuraamassa kuinka joku muu täyttää hänen tehtävänsä, joten alunperin tarkoitus oli että Frodo tönäisisi Klonkun laidan yli. Se tuntui kuitenkin liian murhanhimoiselta, joten lopulta Frodo ja Klonkku taistelevat sormuksesta ja Klonkku vahingossa putoaa laidan yli.
Kuninkaan paluu-kirjan lopussa, kaiken jälkeen, on vielä luku jossa hobitit palaavat Kontuun, mutta se onkin orjuutettu ja täynnä örkkejä ja peikkoja. Kaiken takana on Saruman ja Grima, jotka olivat paenneet/päästetty pakoon Rautapihasta. Seuraa Konnun puhdistus, jossa sankarihobittimme pelastavat vielä Konnunkin. Tämä on tietenkin jätetty elokuvan lopusta pois, koska uutta tarinaa ei voida aloittaa enää kun tarinaa on kulunut jo melkein 10 tuntia. Mutta Konnun puhdistus ei ole kokonaan poistettu elokuvistakaan; Frodo näkee Sormuksen ritareissa pätkän siitä Galadrielin peilistä. Lisäksi Kuninkaan paluussa, Saruman kuolee Griman käden kautta kuten kirjassakin. Paikka vain on eri.


Elokuvia varten tehtiin aivan järjettömän suuria lavasteita ja kaikki rakennettiin todella yksityiskohtaisesti ja niin laajasti kuin vain mahdollista. Tietenkään kokonaisia kaupunkeja varsinaisessa koossa ei voitu rakentaa, mutta niitä varten tehtiin pienoismalleja tai suuruusmalleja. Ennen Kuninkaan paluun kuvauksia, suurin lavaste oli ollut Helmin syvänne, jossa käytiin taisto Rohanin ja Rautapihan välillä. Sen jälkeen rakennettiin kuitenkin Minas Tirith, jonka kakkosmuuriksi Helminsyvänne muutettiin. Minas Tirithin lavasteet olivat siis aivan järjettömän suuria. Sen rakennukseen käytettiin puoli vuotta ja sille on tietoisesti annettu merellistä tuntua. Se on ikään kuin Keski-Maan Rooma. Lavasteen ulkoportti on 6-8 metriä korkea.. Eli aivan valtava. Ja koska portti oli valtava, Grond oli myöskin valtava. Grond on siis jättimäinen muurinmurtaja, joka taottiin Mordorin pimeydessä. Grondin tarkoitus kuvauksissa oli osua ensin pari kertaa portteihin ja sitten murtaa se; kävi kuitenkin niin että portti hajosi heti ensimmäisellä iskulla.
Toinen Kuninkaan paluussa käytetty suuri lavaste oli Minas Morgulista lähtevä tie, jota pitkin Mordorin armeija lähtee sotaan. Se on kokopitkä ja pituudeltaan lavaste oli n. 50 metriä. Tien vierestä lähti portaat suoraan ylöspäin ja niitä pitkin Frodo, Sam ja Klonkku kiipesivät.. Ja ne olivat oikeasti todella jyrkät ja hankalat.
Kuvausajan alkaessa pikkuhiljaa loppua, lavasteet rakennettiin uudestaan yhdelle suurelle parkkipaikalle. Siellä oli mm. Rohanin taloja, Meduseltin kartano, Vihreä lohikäärme Konnussa, Minas Tirith, Tuomiovuori.. Käytännössä pystyi kävelemään koko Keski-Maan halki sillä parkkipaikalla.


Peter Jackson tekee kaksi kertaa cameon-roolin yksistään Kuninkaan paluun aikana. Sormuksen ritareissahan miehen voi löytää Briistä ja Kaksi Tornia-elokuvassa mies heittää keihään Helminsyvänteessä. Ei kun pongailemaan! Kuninkaan paluussa Peter ja muu työryhmä tekivät cameonsa merirosvolaivoilla. Oikeasti koko merirosvolaivan miehistö on kuvaustiimiä ja suunnitelijoita. Peter on se äijä, joka kuolee Legolasin harhanuolesta. Monet ohjaajat eivät tälläiseen ryhtyisi, mutta Peter rakasti sitä.
Lisäksi Lukitarin luolassa kun Sam saapuu pelastamaan Frodoa Lukitarin saksita, se ensimmäinen käsi joka tulee kuvaan.. Ei ole Sean Astinin vaan Peter Jacksonin. Sean oli lomalla tai jotain ja Peter hoiti tämän suuren roolisuorituksen.
Lukitarin luolasta on pakko tuoda ylös myös se tosiasia että se paketoitu Frodo.. Se todella on Elijah Wood! Se ei ole nukke. Katsokaa niitä silmiä, ne eivät värähdäkkään!

Pelennorin kenttä oli todella vaikea kuvattava, koska se kohtaus on niin älyttömän laaja.. Ja se kuvattiin kentällä, jossa Uuden seelannin armeija teki pommiharjoituksia. Sieltä siis löytyi pommeja, miinoja, sirpaleita, räjähteitä.. Mitä vain! Ja he vain rieuhuivat ja pomppivat siellä. Se oli vielä kuulemma hauskaa ja toi oman jännityksensä kuvauksiin..
Kohtaus, missä Sam tarjoutuu kantamaan Frodoa koska ei voi kantaa tuon sormusta, kuvattiin kerralla kahdesta suunnasta. Toinen kamera oli Seanissa ja toinen Elijahissa. Tämä kohtaus oli niin äärettömän tunteikas että se sai itse ohjaajan liikuttumaan kyyneliin saakka. Eikä sitä tarvittu ottaa uudelleen.. Toisin kuin Harmaat satamat-kohtaus, jota piti kuvata 3 päivää peräkkäin. Ensimmäisenä päivänä kaikki vain itkivät ja itkivät ja itkivät.. Ja Sean Astin oli käynyt tauolla huoneessaan ja ottanut paidan pois.. Ja unohti laittaa liivin takaisin. Seuraavana päivänä Peter käskytti hobitit itkemään uudestaan koko päivän. Tämän päivän materiaali ei taas ollut terävää vaan täysin sumuista, jolloin Peter joutui kertomaan seuraavana päivänä hobiteille että se tehtäisiin vielä kerran..


Viimeiset 24 tuntia kuvauksista on dokumentoitu noihin Kuninkaan paluun extroihin ja se oli tosiaan niin vaikuttavaa katsottavaa tälläkin kertaa että minä tosiaan vollotin täällä yhdessä telkkarin kanssa. Sitä ei voi koskaan kuvitella millaista tuon elokuvasaagan tekeminen on ollut, mutta varmasti jotakin sellaista mitä kohti on pyrittävä! Ainoa asia mitä haluan sanoa tästä viimeisestä 24 tunnista, on se että Orlando Bloomin eli Legolasin jousi katkesi aivan viimeisessä Orlandon kohtauksessa. Hän vei sen Jacksonille, joka vain totesi että.. Onhan tässä lopun tuntua.
Kaiken tämän kivun, tuskan, kyynelten, naurun, pussailun (katsokaa dokkari) ja uskomattoman matkan tuotoksena.. Vuonna 2004 Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu veti 11 oscaria, kaikki mihin tämä oli ehdolla! Niitä tuli parhaasta ohjauksesta, elokuvasta, sovitetusta käsikirjoituksesta, leikkauksesta, erikoistehosteista, äänistä, laulusta, musiikista, puvustuksesta, lavastuksesta ja maskeerauksesta! Ja jokainen noista oscareista oli työllä ja tuskalla ansaittu. Ja nyt jäämme odottamaan The Hobbit-elokuvia ja mitä sen jälkeen seuraakaan..

"Home is behind, the world ahead
And there are many paths to tread
Through shadow, to the edge of night
Until the stars are all alight"

LotR: The Two Towers

PETER JACKSON on sanonut että tämä elokuvasarja on pikemminkin J.R.R. Tolkienin, kuin hänen ohjaamansa. Hän ei tuonut omia näkemyksiään elokuvaan juuri lainkaan vaan pysyi mahdollisimman lojaalina Tolkienin luomalle maailmalle ja kirjasarjalle. Hänellä ja näyttelijöillä oli aina kirja mukana kuvauksissa ja missä he ikinä liikkuivatkin, koska se oli heille se paikka mistä etsittiin ensisijaisesti tietoa jos ei aivan ollut perillä mitä nyt pitäisi tapahtua. Toki esim. The Two Towers-elokuvassa tapahtuu paljon sellaista, mitä ei kirjoissa ollut, mutta niihinkin löytyy selitykset kirjaa selaamalla. Ensinäkin Helmin syvänteeseen apuun tulevan haltiat eivät tee niin kirjassa, mutta Jackson yhdessä käsikirjoittajien kanssa perustelee haltiat niin että pohjoisessakin sodittiin. Lothlorien paloi ja Rivenellissä oli piiritys käynnissä. Niitä ei vain voitu tuoda elokuvaan aivan tuossa muodossa, joten haltiat tuotiin sotimaan Rohaniin. Tämä ajatus on Jacksonin mielestä myös hyvin romanttinen, koska sillä haltiat ikäänkuin kunnioittivat ihmisten ja haltioiden viimeistä liittoa (joka nähtiin Sormuksen ritarien prologissa).


Tolkienin toisen kirjan nimeksi tosiaan tuli Kaksi tornia, mutta Tolkien ei missään vaiheessa itse kertonut mitkä kaksi tornia olivat kyseessä. Keski-Maassa on monia todella tärkeitä tornia, jotka voitaisiin nimetä noiksi torneiksi. Tässä vaiheessa tuli kuitenkin Jacksonin ja muiden käsikirjoittajien näkökulma asiaan ja he valitsivat Rautapihan ja Barad-Durin. Mutta Jackson painotti että se on vain yksi näkökulma asiaan ja samassa yhteydessä hän puhui siitä kuinka tämä elokuvasarja on vain yksi fanien versio kirjasta. Kaikki elokuvaa tehneet olivat Tolkienin ja kirjojen suuria faneja.
Mitä tulee Kuninkaan Paluun nimeen, Tolkien ei pitänyt siitä. Hänen mielestään se spoilaa koko loppuratkaisun ja hän yrittikin vaihtaa sitä esim. Sormuksen sodaksi, mutta julkaisija ei tähän suostunut. Niinpä viimeisen osan nimeksi tuli mitä tuli, eikä Tolkien itse voinut siihen vaikuttaa.
Kiinnostavana asiana kirjoissa sekä Tolkienin kertomuksissa sen maailman synnystä, mainittakoon Fangornin metsä ja siellä asuvat entit. Tolkien näki nuorempana näytelmän Macbethistä ja oli aivan innoissaan kun eräässä kohtauksessa puut liikkuivat. Ja voi sitä pettymystä kun ilmenikin ettei varsinainen metsä ollut liikkunut vaan jotkut tyypit olivat pukeutuneet puiksi. Hän rakastui liikkuvan metsän ideaan ja toteutti sen omassa kirjasarjassaan. Täytyy myös sanoa että Puupartaa kirjoittaessaan, hän näki ukon äänenä hyvän ystävänsä C. S. Lewisin (Narnian kirjoittaja). Tärkeinpiä pointteja kirjoissa ovatkin kaikki ympäristöjutut eikä ole sattumaa että nimenomaan luonnonvoimat nujertavat Rautapihan teollisuuden.


Kaksi Tornia oli kuulemma kaikista vaikein kirjoittaa elokuvaksi, koska siinä ei ole varsinaisesti alkua eikä loppua. Alku löytyy Sormuksen ritareista ja siinä päähenkilöt esitellään, loppu taas löytyy tietenkin Kuninkaan paluusta. Lisäksi ongelmia tuotti todella paljon Aragornin ja Arwenin rakkaustarina, koska he olivat todella kaukana toisistaan ja sitä rakkautta piti kuitenkin pitää yllä. Tämän asian kanssa painiessa, käsikirjoittajat kirjoittivat Arwenin alunperin saapumaan Helminsyvänteen taisteluun yhdessä haltioiden kanssa. Ajatus meni niin pitkälle että Liv Tylerille opetettiin jo miekkailua, mutta sitten netissä alkoi kiiriä huhu tästä asiasta. Ja kuten arvata saattaa, fanit eivät tykänneet siitä ajatuksesta. Se herätti käsikirjoittajat ajattelemaan asioita uudelleen ja lopulta he löysivät toimivamman ratkaisun kirjojen extroista, joista löytyy Aragornin ja Arwenin tarina. Luojan kiitos meille faneille siis!
Toisen pienimuotoisen ongelman tuotti Lukitarin luola, joka siis on kakkoskirjassa mutta joka elokuvissa nähdään vasta kolmosessa. Tähän yksinkertainen syy on siinä että katsoja ei pystyisi keskittymään samaan aikaan Helminsyvänteen taisteluun ja siihen kun Frodo kohtaa Lukitarin.. ja siihen samaan sumppuun kun vielä heitettäisiin Rautapihan tuhoutuminen. Niinpä Faramirista piti tehdä jonkinlainen vastavoima Frodolle, koska kirjassahan Faramir on vain ystävällinen ja melkein tarjoaa Frodolle teekupposta havittelematta sormusta yhtään. Ja elokuvassahan Faramir lähtee jo kuljettamaan Frodoa ja sormusta isälleen Minas Tirithiin, mutta onneksi muuttaa mielensä kuultuaan kuinka Boromirille, hänen veljelleen kävi.


Monet uskovat että suunnittelijoiden työ loppuu siihen kun kuvaukset alkavat, mutta sehän ei suinkaan pidä paikkaansa. Suunnittelijoiden työ jatkuu koko elokuvan ajan. Sormusten herraa kuvattaessa suunnittelijatiimi kirjaimellisesti juoksi Jacksonin perässä kalastamassa palautetta töistään. He saattoivat pystyttää teltan kahden kuvauspaikan väliin tietäen Jacksonin kulkevan siitä ohi. Parhainpina päivinä Jackson jäi juttelemaan heidän kanssaan, mutta pahimpina tuo vain pyyhälsi ohi sanomalla että näkee nuo myöhemmin. Yleensä tälläisissä tapauksissa suunnittelijat huokaisivat syvään tietäen että nyt kaikki suunnitelmat pitäisi raahata johonkin vuoren kupeeseen tai vastaavaa.
Kuvauspaikkoja etsittäessä Kalmansoita etsittiin kauan ja aivan ihanteellinen suo sitten löytyikin. Ainoa ongelma siinä suossa oli se ettei siellä tuntunut olevan yhtään maata missään. Niinpä tämä ihana suo piti hylätä ja porukka alkoi rakentaa suota eräälle parkkipaikalle. Sama parkkipaikka itseasiassa missä Moria kuvattiin ykkösosaa varten.
Rohanin Edorasiakin etsittiin todella kauan, koska he tarvitsivat kukkulan joka nousee yksinään keskelle tasankoa ja taustalla näkyy lumihuippuiset vuoret. Tämä paikka löytyikin täysin sattumalta ja se oli myöskin aivan ihanteellinen. Sen paikan ongelma vaan oli se että siellä tuuli 40m/s joka päivä koko vuoden ajan. Se ei kuitenkaan muodostunut liian suureksi ongelmaksi vaan Edorasia alettiin rakentamaan. Edorasin taloja käytettiin paitsi lavasteina myös toimistoina ja ruokasaleina ja kuvausten päätyttyä kaikki purettiin ja nyt sillä paikalla ei ole enää merkkiäkään siitä että siellä olisi joskus kuvattu.
Elokuvassa palava rohanilaiskylä paloi ihan oikeasti kuvausten aikana. Koska paikan päällä tuuli niin julmetusti ja tuuli vielä päätti vaihtaa suuntaa kesken poltto-operaation, lavasteet kirjaimellisesti paloivat poroiksi. Kuvaajat joutuivat juoksemaan liekkejä karkuun, mutta noh.. hienoa materiaalia saatiin aikaiseksi.
Fangorn oli myös kovan etsinnän alla eikä sitä lopulta sitten löytynyt mistään, vaikka Uusi Seelanti on täynnä hienoja metsiä. Niinpä se rakennettiin studioon ja vielä useampaan otteeseen, koska tarvittiin uusia kuvia. Puuparta taas oli täysin luonnollisen kokoinen nukke, joka pystyi liikuttamaan silmiä, päätä ja käsiä. Sen käsissä oli pyöränsatulat, joissa Dominic Monaghan(Merry) ja Billy Boyd(Pippin) sitten viettivät koko kuvauspäivän peläten sukukalleuksiensa puolesta..
Osgiliathissa taas käytettiin paljon aikaisempia, jo tarpeettomia lavasteita. Sieltä löytyy esim. Viimapään ja Edorasin lavasteiden osia joten tarkkasilmäinen ihminen voi niitä yrittää sieltä pongailla. Itse en ole koskaan ehtinyt pongailemaan, koska olen aina liian mukana tarinassa..


Helminsyvänne rakennettiin neljässä osassa Wellingtonin lähellä olevaan louhokseen. Siitä tehtiin muutamia pienoismalleja ja suuruusmalleja ja kuvaukset kestivät monta kuukautta. Elokuvassa näkyvät portaat, jotka vievät ylös Ämyrilinnaan, on oikeasti hakattu porras kerrallaan kiveen. Linnan portista sanottakoon että Weta Workshopissa sen rakentaja ajatteli fiksusti että "tämän portin pitää kestää hyökkäykset" ja.. Se kesti. Käytössä oli aito, todella painava muurinmurtaja ja monta ihmistä kantoi sitä. Heidän tarkoituksensa oli oikeasti murtaa portti, mutta se ei murtunut. Jackson naureskelikin että jos joskus täytyy puolustaa linnaa, täytyy käskeä Wetan ihmiset rakentamaan se portti.
Weta Workshop rakensi Uruk-hai-haarniskoja neljä erilaista riippuen kyseisen soturin tehtävistä. Yhteistä näillä haarniskoilla oli kuitenkin se ettei selkäpuolella juurikaan ollut mitään. Tämä perustuu siihen ajatukseen että Urukit ovat vähän kuin tappokoneita; ne eivät peräänny. Kypärät ja miekat oli kaikki suunniteltu erityypin sotureita varten.
Uruk-hain puvut olivat vaahtomuovia ja stuntit joutuivat pitämään niitä päällään 3-4 kuukautta. Koska kohtauksessa satoi, puvut olivat kuivattamisesta huolimatta lähes aina märkiä, likaisia ja loppuvaiheessa haisivat kamalalta. Stunteille siis suuri kunnia tämän urakan tekemisessä! Kun joltain stuntilta kysyttiin mitä hänelle tulee ensimmäisenä mieleen kun hänelle sanotaan "Helminsyvänne", mies vastasi että "Helvetti". Kai se kertoo näiden kuvauksien rankkuudesta..


Yksi hahmo ylitse muiden, mikä pitää tässä vaiheessa nostaa esiin. Nimittäin Andy Serkisin pelastama Klonkku.
Klonkkua alettiin kehittelemään jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja Sormuksen ritareissa näkyvä versio onkin se viimeinen ennen Andy Serkisin mukaan astumista. Siksi Klonkku ykkösosassa näyttää erilaiselta kuin kakkosessa ja kolmosessa. Suunnittelijat ottivat vaikutteita Klonkun hahmoon mm. John Howelta (kts. Sormuksen ritarit-merkintä) ja Iggy Popilta, näiden hoikkien mutta lihaksikkaiden ruumiinrakenteiden takia.
Klonkku meni kuitenkin uusiksi Andyn astuttua kuvioihin ja alunperin hänen piti olla vain ääninäyttelijä, mutta lopulta hän antoikin kasvot Klonkulle. Hänen äänensä oli todella vaarassa kuvauksien aikana, joten hänelle kehitettiin oma "Klonkkumehu", mikä sisälsi hunajaa, sitruunaa ja inkivääriä. Tämän avulla hän pystyi pitämään käheän äänensä alusta loppuun.
Klonkun animoinnissa on muuten käytetty samaa tekniikkaa kuin Disneyn Lumikissa. Tämä Klonkun luomisprosessi on niin oleellinen asia tätä projektia että katsokaapas siitä ihan video minkä löysin youtubea etsiessäni..



Sormuksen ritarien kuvauksien päätyttyä, saattue kirjaimellisesti hajosi kukin omiin työryhmiinsä. Elijah Wood ja Sean Astin jatkoivat omia kuvauksiaan siinä missä Viggo Mortensen, Orlando Bloom ja John Rhys-Davis jatkoivat omiaan.
Rohanin ratsastajien piirittäessä Aragornin, Legolasin ja Gimlin, kyseisessä kohtauksessa on haettu eräänlaista sotadokkari-meininkiä. Se kuvattiin putkeen keskeytyksettä ja kuvauksissa olikin mukana tietynlainen teatterihenki. Kolmikon jatkaessa matkaansa Fangornin metsän laitaan, jossa he huomaavat sen palavan ruhokasan, Viggo potkaisee örkin kypärää sellaisella raivolla ja voimalla että miesparka mursi kaksi varvastaan. Tämä oli onnistunein otos, joten se todellakin näkyy elokuvassa. Kivusta se tuskanhuuto seuraa eikä niinkään Merryn ja Pippinin "kuolemasta".
Orlando Bloom sai kuitenkin kunnian olla ensimmäinen, joka mursi jotakin. Hän tippui hevosen selästä ja mursi kylkiluunsa. Ja seuraavaksi oli tarkoitus kuvata ne kohtaukset, missä kolmikko juoksee pitkin maita ja mantuja urukkien perässä. Kaikki juoksijat ontuivat kuvauksissa, mutta urheasti valittivat vasta kuvauksien välissä.
Elijah Wood, Sean Astin ja Andy Serkiskään eivät jääneet ilman ongelmia. Kohtauksessa, missä Sam ja Frodo ovat lähdössä juoksemaan Mustalle portille, mutta Klonkku estää heitä, Andy vahingossa repäisi Seanin peruukin pois päästä. Sean ampaisi mitään sanomatta maskeerattavaksi, jolloin Andy luuli että Sean suuttui joten hän suuttui Seanille. Hommat kuitenkin saatiin selvitettyä.
Lisäksi joki, jossa Klonkku ui elokuvassa, oli jäätynyt edellisenä yönä ja lunta oli satanut. Työryhmä sulatti joen, mutta vesi oli silti jäätävää. Andy Serkis kuitenkin urheasti ui ja räpiköi sen jäätävän veden halki.

Tähän loppuun sopii nyt vallan mainiosti Viggo Mortensenin motto näitä kuvauksia ajatellen, "Mukaudu ja selviydy". Mukautumalla ja selviytymällä, tämä elokuva keräsi kaksi oscaria äänitehosteista ja erikoistehosteista (Klonkku!). Ehdolla elokuva oli kuuteen Oscariin.

"The battle for Helm's Deep is over..."

LotR: The Fellowship of the Ring

J.R.R. TOLKIENIA pidetään nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden isänä. Voitaisiin sanoa että hän omisti koko elämänsä Keski-Maalle eikä luonut pelkästään fantasiamaailmaa vaan myös eri kansat kulttuureineen, kielineen ja historioineen. Suurena innoittajana tälle hurjan suurelle projektille, toimivat eri mytologiat, eeppokset ja kansantarut. Nyt, koska monia suomalaisia varmasti kiinnostaa, täytyy mainita että Tolkien opetteli suomen kielen vain pystyäkseen lukemaan Kalevalan sen alkuperäiskielellä.
Tolkien toimi muinaisenglannin professorina Oxfordin yliopistossa. Eräänä päivänä 1930-luvulla, hän oli todella tylsistynyt korjatessaan oppilaidensa kokeita ja kirjotti erääseen tyhjään vastauspaperiin lauseen ”Kolossa maan sisässä asui hobitti”. Hän ei tuolloin vielä tiennyt mikä tarkalleen ottaen oli hobitti, mutta päätti selvittää sen itselleen. Niin sai The Hobbit alkunsa. Hobitin ilmestymisen jälkeen, Tolkien alkoi kirjoittaa uutta kirjasarjaa nimeltä The Lord of the Rings.


47 vuotta ensimmäisen kirjan ilmestymisen jälkeen, ilmestyi valkokankaille Peter Jacksonin ohjaaman elokuvatrilogian ensimmäinen osa, The Fellowship of the Ring. Koska kaikki tuntevat, tai kaikkien kuuluisi tuntea, tarina ja elokuva ainakin pääpiirteittäin, me kurkistamme nyt hieman kulissien taa Special Extended DVD Edition-extrojen kautta.

Peter Jackson, Fran Walsh ja Philippa Boyens aloittivat elokuvien käsikirjoittamisen tiivistämällä tuon lähes tuhat sivua pitkän eppoksen siten että jokainen kirja oli tiivistetty 90 sivuun. Kun käsikirjoitusta lähdettiin viemään tuottajille, he tarjosivat sitä ensin Miramaxille, mutta yhtiö olisi halunnut tehdä koko kirjasarjasta vain yhden elokuvan. Jackson sanoi totuudenmukaisesti ettei kirjoja mitenkään voitaisi mahduttaa yhdeksi elokuvaksi, joten sopimusta ei syntynyt. Seuraavaksi he veivät idean kahdesta elokuvasta New Line Cinemalle, joka taasen kysyi "kuka järkevä ihminen muka haluaisi tehdä tästä 2 elokuvaa? Tämähän on selvästi kolme!" ja sen päätöksen myötä Sormusten Herrasta tuli trilogia.
Käsikirjoitus ei valmistunut koskaan, vaan se muuttui joka ainoa aamu 15 kuukauden kuvauksien aikana. Tämä johtui esim. näyttelijöiden antamasta panoksesta ja ideoista, koska nuo olivat niin hyvin sisäistäneet hahmonsa. Jotkut ideat olivat hyviä, jotkut huonoja ja tottakai parhaat piti istuttaa elokuvaan jotta siitä saatiin näin loistava kokonaisuus. Käsikirjoituksia oli siis miljoona eri versiota, mutta Jacksonin mukaan jokainen versio oli lähempänä Tolkienin näkemystä.
Monet fanit ovat itkeneet, ja itkevät yhä, joidenkin elokuvista poistettujen hahmojen perään. Esimerkiksi Tom Bombadilia on kyselty aivan alusta saakka ja kysellään edelleen. Tekijät kuitenkin puolustavat ratkaisuaan yksinkertaisesti sillä ettei Bombadil vienyt tarinaa mitenkään eteenpäin. Se oli vain mukava äijä Halavaukon kanssa, muttei sillä ollut suurta roolia sormuksen kuljettamisessa.


Yksi elokuvan vaikeimmista kohtauksista oli Elrondin neuvonpito Rivendellissä. Kirjassa se on n. 100 sivua pitkä ja jos se olisi esitetty tasan niin kuin kirja käskee, kohtauksesta olisi tullut 30-40 minuuttia pitkä ja sehän ei tietenkään tullut kysymykseenkään. Käsikirjoittajat pohtivat kohtausta pitkään ja lopulta päätyivät vain kysymään mitä neuvonpidossa tarkalleenottaen täytyy päättää? Siinä piti tulla esiin se että sormus täytyy tuhota, Frodon piti päättää vievänsä sen Mordoriin ja saattueen piti syntyä. Näiden yksinkertaisten pointtien avulla 100 sivun monologeista saatiin muutaman minuutin pituinen, tiivis kohtaus.
Mutta vaikeudet eivät olleet vielä ohi tämän kohtauksen osalta. Kuvaukset kestivät kokonaiset 5 päivää, koska otoksia täytyi ottaa joka suunnasta ja näyttelijät istuivat ringissä.

Elokuvan suunnitteluvaiheessa Jackson halusi mukaan kaksi jo ennestään tunnettua LotR-tietäjää ja kuvittajaa, Alan Leen ja John Howen. Pakko kertoa hieno tarina tähän väliin Alan Leen etsimisestä; miehen olinpaikasta ei kukaan tiennyt mitään, kenelläkään ei ollut hänen puhelinnumeroaan.. Mitä tekee Jackson? Hän lähettää Leelle postipaketin ja seuraa lähetystä. Kirjaimellisesti seuraa; hän lähetti jonkun kulkemaan autolla pakettia toimittavan pakun perässä ja näin Leen olinpaikka selvitettiin.
Jacksonille oli tärkeää että kaikki oli todentuntuista, joten hän piti suunnittelijaryhmälleen palopuheen jossa käski noita ajattelemaan tarinaa kuin se olisi osa historiaa ja että kaikki oli oikeasti tapahtunut.. ja että he olivat etuoikeutettuja pääsemään kuvaamaan alkuperäisille tapahtumapaikoille. Lopputuloksen voitte nähdä elokuvassa.
Alan Lee ja John Howe päättivät luoda jokaiselle kulttuurille omaleimaisen ilmeen, mutta lisäksi he halusivat viittauksia entisaikojen jo kadonneisiin kulttuureihin, kuten Númenorilaisiin. Kääpiöiden kulttuuri oli jämäkkää, suorakulmasta ja kovaa siinä missä haltioilla kaikki oli taas lehtimäistä, maanläheistä ja kaunista.

WETA WORKSHOP työsti kaiken, mitä elokuvissa näkyy aina hobittien tekojaloista aitoihin haarniskoihin, miekkoihin ja lavasteisiin. He tekivät tosiaan aidot haarniskat ja niissäkin oli eroja eri kansojen keskuudessa; esim. uruk-hailla haarniskaosa on vain edessäpäin koska he eivät pakene koskaan eivätkä näin ollen tarvitse haarniskaa selkäpuolelle. Morian hiidet taas olivat, koska Jackson halusi, torakkamaisia ja teräviä. Miekoista tehtiin aina monta versiota per näyttelijä, mutta esim. Viggo Mortensen käytti vain aitoa miekkaa, koska hänen mielestään se toi kaikista aidoimman tunteen elokuvaan.


Jännittävä elementti elokuvan näyttelijäkaartin kokoontuessa oli se, ettei kukaan heistä ollut tavannut toisiaan aikaisemmin ennen Uuteen Seelantiin lentämistä. Billy Boydille(Pippin) oli kerrottu että hän tapaisi Heatrown lentokentällä jonkun Orlando Bloomin(Legolas), jonka kanssa hän jatkaisi matkaa. Billyllä oli tuolloin syntymäpäivä, joten he joivat shampanjaa lentokoneessa.. ja kun he pääsivät Uuteen Seelantiin, aikaeron mukaan hänellä oli syntymäpäivä uudestaan joten he joivat lisää shampanjaa..
Billyn mukaan Elijah Wood(Frodo) pystyy nukkumaan missä tahansa ja Sean Astin(Sam) tosiaan oli "Sam" myös Elijahille. Kerran Elijah oli unohtanut kotiavaimensa asuntoonsa ja Sean hoiti homman tilaamalla lukkosepän apuun.
Billystä ja Dominic Monaghanista(Merry) tuli todella läheisiä elokuvan kuvauksien aikana. Bukinburin lautta-kohtausta kuvatessa hobitit juoksivat lautalle ja yhtäkkiä Domin jalkaan iski valtava kipu. Dom itse luuli kuolevansa ja kutsui kaikki katsomaan kun tikkua poistettiin hänen jalastaan koska miehen mukaan sen oli pakko olla jättimäinen.. Ja oikeasti se oli aivan pikkuruinen ja muut nauroivat hänelle loppukuvauksien ajan.
Kesken kuvauksien, Jackson tajusi Aragornin näyttelijän olevan aivan liian nuori vetämään kyseistä roolia, joten he soittivat Viggo Mortensenille. Viggo pyysi harkinta-aikaa, mutta sitä ei ollut koska kuvauksia ei voitu keskeyttää. Viggon poika kuitenkin oli, toisin kuin isänsä, lukenut Sormusten Herran ja oli aivan täpinöissään kun isä pääsi näyttelemään Aragornia. Niinpä Viggo nousi koneeseen ja lensi Uuteen Seelantiin. Siinä missä muut olivat saaneet miekkailuopetusta, Viggo meni suorilta käsin Viimapään taistelukuvauksiin heilumaan miekkansa kanssa.
John Rhys-Davis(Gimli) oli allerginen kaikille maskeilleen, hän ei koskaan harjoitellut taistelukohtauksia vaan teki kaiken melkeinpä improten. Hän esim. kysyi kuinka monta uruk-haita hänen kimppuunsa oli tulossa ja sitten vain kirjaimellisesti teilasi heidät. Kuten kunnon kääpiön kuuluukin!
Sean Beanista(Boromir) ja Viggosta tuli todellakin aseveljiä toisilleen. Sean pelkäsi mielettömästi lentämistä, joten vuorikohtaus oli hänelle vaikeaa. Hän kuitenkin onnistui siinä kunnialla, mutta seuraavaa kohtausta kuvattaessa hän ei suostunut enää nousemaan helikopteriin. Hän kiipesi vuorelle Boromir-sotisovassaan. Muut lensivät helikopterilla ja katselivat pikkuista mustaa pistettä vuoren kyljessä, joka sitten oli heidän Boromirinsa.
Sir Ian McKellen(Gandalf) asui samassa asuntovaunussa neljän hobitin kanssa. Se tuotti jokseenkin ongelmia, mutta hobitit arvostivat enimmäkseen Ianin omaa rauhaa ja jos esim. Ian istui maskeeraustuolissa, he käyttivät toisessa päässä olevaa ulko-ovea kunnioittaakseen konkarin yksityisyyttä.
Liv Tyler(Arwen) ja Cate Blanchett(Galadriel) olivat porukan prinsessoja, koska he olivat melkeinpä ainoat naisnäyttelijät elokuvassa. Aina kun he olivat paikalla, pojat kuskasivat heille ruokaa ja palvelivat heitä minkä ehtivät. Liv taasen yritti omasta puolestaan huolehtia Orlandosta, koska Sormusten Herra oli tuon ensimmäinen elokuva ja Liv tiesi kuinka hankalaa se saattoi olla, siirtyä opiskelijasta suoraan isoon elokuvaan näyttelijäksi.


Hobittien päivä alkoi yleensä viideltä aamulla, jolloin he lähtivät maskeerattavaksi. 274 kuvausaamuna he seisoivat ensitöikseen puolitoista tuntia, jotta tekojalat saatiin paikalleen. Sen jälkeen heille laitettiin peruukit, korvat ja tarpeen vaatiessa likaa. Sean Astin laski että 50 päivänä kuvausten aikana, heille laitettiin tekojalat mutta niitä ei näkynyt kuvassa. Peter Jacksonkin myöntää tämän suurimmaksi synnikseen koko elokuvatuotannossa.
Lisäksi joka aamu hobitit saivat uuden version käsikirjoituksesta luettavakseen, koska muutoksia tehtiin melkein joka yö.
Hobitit ovat paljon pienempiä olentoja kuin ihmiset, joten hobiteilla oli myös sijaisnäyttelijät. Kiran Shah näytteli Frodoa joissakin kohtauksissa (kuvassa). Muita tapoja millä tätä pieni hobitti/iso ihminen-illuusiota luotiin olivat väärällä perspektiivillä leikkiminen, erikokoiset lavasteet ja isot hahmot.
Hobittien kuvauspäivä loppui yleensä kahdeksalta illalla, jonka jälkeen käytettiin 1 h 40 minsaa maskien poistoon.. Mutta tämän jälkeen hobitit saivatkin sitten kunnon jalkahoidon!

Kuvausryhmiä Sormusten Herran kuvauksissa oli 5-7 ja koko trilogian kuvaukset kestivät 15 kuukautta. Jos kuvausryhmiä olisi ollut vain yksi, kuvaukset olisivat kuulemma kestäneet 3-4 vuotta.
Kuvauspäivän päätteeksi Jackson katsoi pienen porukan kanssa päivän kuvausmateriaalin, jota yleensä oli 3-4 tuntia. Kuvausmateriaalia oli loppujen lopuksi 5 milj. jalkaa filmiä ja siitä oli sitten leikkaajien hyvä lähteä liikkeelle. Ensimmäinen raakakopio oli 4,5 tuntia pitkä ja prologi muodostui tässä vaiheessa vaikeimmaksi asiaksi, koska se on niin pitkä mutta toisaalta todella tarpeellinen. Elokuvan teatteriversion pyöriessä elokuvissa, leikkaajat työstivät yhä elokuvaa leikkauspöydällä.

Howard Shore toimi elokuvan musiikin pääsäveltäjänä ja oli poikkeuksellisesti mukana koko elokuvan tuotannon ajan. Ritarien päästessä teatterilevitykseen, hän oli työskennellyt elokuvan parissa jo kaksi vuotta. Hänen tuotantoaan ovat esim. Moriassa kuultava mieskuoro, jossa oli muuten mukana myös paikallisia jalkapalloilijoita, ja lopputekstien aikana kuultavan kappaleen poikakuoro. Lisäksi musiikista vastasi mm. Enya, joka teki Rivendellin musiikit.
Keski-Maan äänimaailma tehtiin kokonaisuudessaan itse. Esimerkiksi Morian edessä olevan järven Valvojalle tuskanhuuto repäistiin äänittämällä mursua. Morian örkit saivat äänensä sikakoirilta ja luolapeikko oli sekoitus tiikeriä, Kanadan ilvestä ja mursua. Balrogin ääni taas on lähtöisin siitä kun kevyttä tiiltä vedetään puulattiaa pitkin. Kaikista mielenkiintoisin äänilähde, ja varmasti uskomattomin, on Sormusaaveiden ääni. Kukapa olisi uskonut että sen kiljumisen lähteenä on ihan oikeasti mies, käsikirjoittaja Fran Walsh!

Tämä blogimerkintä oli pitkä ja kirjoitin sitä yli 2 tuntia, luulin pääseväni yhdeltä katsomaan Kaksi Tornia-elokuvaa mutten sitten päässytkään. Mutta tässä pitkässä merkinnässä on vain murto-osan murto-osa tästä suuresta, ihanasta tuotannosta. Suosittelen kaikkia katsomaan paitsi kyseisen elokuvan, myös elokuvan extrat! Kaiken tämän uurastuksen myötä, elokuva sai sormuksen ritarien määrän verran ehdokkuuksia, joista se voitti 4 pystiä; musiikista, erikoistehosteista, kuvauksesta ja maskeerauksesta.

The road goes ever on..

Sormuksen sota on alkamassa

.. ja kaikkien Keski-Maan vapaiden kansojen on liittouduttava vielä viimeisen kerran ja sitä rataa! Tänä viikonloppuna.. ja vielä ensi viikollakin, saatte lukea paljon ja vähän päälle rakkaimmasta aiheestani; The Lord of the Rings-trilogiasta. Olen siis pyhittänyt tämän viikonlopun kokonaisuudessaan kyseiselle trilogialle ja veikkaan että ensi viikolla tehdään pikakatsastuksia fanielokuvien pariin sekä myös kurkataan tulevaisuuteen! The Hobbit-elokuvista ensimmäinen osahan tosiaan saa ensi-iltansa ensi vuonna! Hurrey! Sitä odotellessa maratoonailen yksinäni ja nyt pälisen hieman omasta suhteestani Sormusten herraan.

Eli siis vuosi taisi loppujen lopuksi olla.. 2002, koska en trilogian ensimmäistä osaa tajunnut käydä katsomassa elokuvateatterissa. Muistan sen päivän kun sain sen vhs:n lainaan eräältä tuttavaltani. Ensin en olisi millään jaksanut alkaa katsomaan sitä, mutta kun sain sen lopulta pyörimään.. En olisi millään voinut lopettaa sen katsomista! Muistan kuinka äitini patisti minut nukkumaan Morian kohdassa ja odotin koko seuraavan koulupäivän että pääsen kotiin katsomaan leffan loppuun.. Sula vääryys lapselle jättää hyvä elokuva kesken!
Noh.. Tuli kuitenkin päivä, jolloin jouduin palauttamaan vhs:n takaisin omistajalleen ja sitten sitä juostiinkin ensin videovuokraamoon josta löytyi kyseisen elokuvan pidennetty versio vhs:nä. Se lainattiin mutta sekin piti sitten palauttaa.. Kamalaa! En ymmärrä miten minulla meni niin kauan saada se kokonaan omaksi. Kaipa sain sen sitten joululahjaksi tai jotain.. Mutta ah sitä autuutta!
Toka osa räjäytti sitten potin. Sekosin todella, todella pahasti sen osan myötä. Kuvasta jos huomaatte niin tuolla yläreunassa on kansio täynnä keräilykortteja, julisteita, kalentereita, lehtileikkeitä.. ja vaikka mitä. Keräilykorteista jäi muistaakseni yksi puuttumaan ja arvatkaa vaan häiritseekö se edelleen! Kuninkaan paluusta aloin myös keräämään kortteja ja niistä taisi jäädä kaksi puuttumaan.
Kuninkaan Paluun kävin ystäväni ja hänen pikkuveljensä kanssa katsomassa ensi-illassa. Muistan että silloin oli aivan tuhottoman kylmä ja ulos meinasi jäätyä.. Studio123:n ulkona paloivat valot, porukka oli pukeutunut haltioiksi.. Ja me vaan oltiin tylsiä eikä pukeuduttu miksikään. Kadun tätäkin joka päivä (Hobittia odotellessa..!).

Sormusten herralla on ollut kaikista suurin vaikutus elämääni kaikin puolin. Se on se syy, miksi minä opiskelen tällä hetkellä sitä mitä opiskelen. Voi kunpa joskus pääsisin kertomaan Peter Jacksonille kuinka helvetisti se mies on vaikuttanut minun elämääni. En muista aikaa ennen Sormusten Herraa. Se oli kai aika turhaa aikaa.. Aika ilman unelmia, ehkä? Sormusten Herra antoi minulle unelmia ja päämääriä ja.. Noh, toiveammatin. Ja on hienoa päästä nyt melkein 10 vuotta myöhemmin sanomaan että olen kouluttautumassa toiveammattiin, menossa kohti päämääriä ja toteuttamassa unelmia. Kiitos Peter Jackson. Tämä viikonloppu on omistettu sinulle ja sinun LotRillesi. Kiitos myös J.R.R. Tolkienille.

ps. Mitä näet kuvassa? Näet siinä Tolkienin kirjat; Satujen valtakunta, Húrinin lasten tarina, Taru Sormusten Herrasta x2, Hobitti, Keskeneräisten tarujen kirja, Roverandom, Silmarillion ja sitten yksi muu kirja, Tunnetko Tolkienisi?
Lisäksi näet 5 peliä; The Battle for Middle-Earth I ja II (parasta!!), The Conquest, The Return of the King ja The Two Towers (jos joku haluaa myydä mulle The Fellowship of the Ring-pelin PS2:lle niin olen halukas tekemään kaupat!).
Yläreunassa on kansio, johon olen pakannut julisteita, lehtileikkeitä, kalenterin ja kahden elokuvan keräilykortit melkein kokonaisuudessaan.
Ja siinä keskellä tämän viikonlopun (La-Ma) maratoni eli 12 levyä parhautta!
Kuvasta puuttuu Legolas-taulu, jonka sain kaveriltani joskus lahjaksi ja lisäksi VHS-versiot leffoista.

Sammon ryöstö

Tämä on tälläinen salainen merkintä, jonka löytää vain jos lukemalla lukee tätä blogia. En mainosta tätä merkintää facebookissa (koska seinäni on täynnä linkkejä tänne..). Eli jos nyt bongasit tämän, olet etuoikeutettu!

Eli olemme nyt sitten tehneet ensimmäisen lyhärimme koulussa ja viestinnän kurssia varten. Tehtävänantona oli tehdä n. 2 minuuttia pitkä lyhäri, mikä sisältää konfliktin. Konfliktin kuvaaminen oli oikeastaan se tärkein osuus tässä koko työprosessissa eikä niinkään tekninen osaaminen tai tarina vaan nimenomaan konfliktin kuvaaminen. Mutta mielestäni onnistuimme tässä projektissa todella hyvin ollakseen ensimmäinen prokkis koko koulun aikana (ellei sitä yhtä ekan viikon bajamaja-episodia lasketa mukaan..).
Mikäli tekee mieli vilkaista kyseistä pätkää niin lisäsin sen Valkokankaalle. Sieltä löydät myös aikaisempia tekeleitäni Heon ajalta, joten katsastakaapas jos kiinnostaa.

Noh, nyt kun koulu on lähtenyt kunnolla käyntiin niin kai voisin vähän kertoa muutakin. Ömm.. No työnkuvaluentoja oli nyt kuutisen kappaletta kolmena viime perjantaina! Aivan loistavia ja älyttömän mielenkiintoisia luentoja joka ainoa. Päällimmäisiksi pitäisi nyt vierailevista luennoitsijoista nostaa A.J. Annila ja Ben Mercer.
A.J. Annila piti meille loistavan työnkuvaluennon ohjaamisesta. Se mies on siis ohjannut Jadesoturin ja Saunan. Saunaa en ole nähnyt, mutta olen vähän kuullut juttua siitä että se on älyttömän pelottava.. Ei siis tule kuuloonkaan että minä sitä koskaan katsoisin. Jadesoturin taasen kävin aikanaan katsomassa elokuvateatterissa ja nyt pitäisi metsästää se dvd jostakin, jotta voisin katsoa uudestaan. Luento meinaan herätti mielenkiinnon uudelleen!
Ben Mercer taasen piti meille työnkuvaluennoista viimeisen eli kertoi leikkaajan tehtävistä. Hän on leikannut mm. Havukka-ahon ajattelijan, Levottomat 3:n ja viimeisinpänä elokuvana Harjunpää ja pahan pappi. Mitä tästä opimme? Ei mitään turhia luennoitsijoite meilläpäin! God! Rakastan tätä koulua.

ps. Ostin tänään pakon edessä Forrest Gumpin, tein sämpylöitä, pyhitin ensi viikonlopun The Lord of the Ringsille ja lisäsin pari blogia tuohon listaani.

Ruusuja ja pokaaleja

Noniin nyt poiketaan hetkeksi hieman elokuvamaailman ulkopuolelle, koska Minna Glitz & Glam-blogista heitti minulle muutaman tunnustuksen ja toki moiseen haasteeseenkin on vastattava! Eli irtautukaamme arjesta ja vastatkaamme näihin kahteen tunnustukseen!

RUUSUTUNNUSTUS

Lempiruokani? Aijai kun alotettiinkin vaikealla kysymyksellä! Tällä hetkellä opiskelijaelämää viettäessäni voisin sanoa että mikä tahansa muu kuin kana ja makaroni, vaikka kanaa rakastankin. Taidan vain syödä liikaa kanaa ja makaronia. Mutta voisin sanoa että lempiruoka on.. Ah! Nyt tiedän! Perunamuusi ja poronkäristys. Ihanuutta! Toivottavasti äitini tekee sitä taas joku päivä kun menen kotopuolessa käymään.

Lempimakeinen? Kyllä suklaa taitaa voiton viedä nyt kun sitä alkaa kunnolla ajattelemaan. Pollyt ovat ehkä ihanin karkki ikinä enkä usko koskaan kyllästyväni niihin.. Toisaalta joskus tekee mieli myös sirkusaakkosia tai aarrearkku-karkkeja. Ja! Studio123:lta saa aivan ihania Trolleja, jotka ovat sellaisia salmiakki/lakritsi-juttuja. Taidankin ostaa niitä pussillisen parin viikon päästä kun käyn siellä..

Lempilukemistani? Fantasiakirjat, joissa tarinan maailma on selkeä ja pystyy alusta saakka uppoutumaan kokonaan kirjan tarinaan eikä tarvitse painia maailman ymmärtämisen kanssa. Parhaat esimerkit ovat varmaankin Taru Sormusten Herrasta ja Harry Potter-sarja. J.R.R. Tolkien ja J.K. Rowling ovat vaan parhaimpia kirjailijoita kautta aikain tällä saralla. Lisäksi luen paljon bändiopuksia, koska musiikki on lähellä sydäntäni. Esimerkeiksi sanottakoon Hanoi Rocksin, Mötley Crüen, Aerosmithin ja Alice Cooperin kirjatuotannot. Nyt juuri eilen tilasin Michael Monroen elämäkerran ennakkoon!

Lempipaikka käsitöille? Paikka elämässä? Vai kokreettinen paikka missä tehdä niitä? No en tiedä mutta sen tiedän että ajan ja paikan on oltava sulassa harmoniassa. En tee käsitöitä ainakaan vielä kovin usein, mutta tykkäisin kyllä tehdä! Jos joskus saan itselleni ompelukoneen, voisin jopa harkita tekeväni itse vaatteita. On aikoja jolloin innostun kutomisesta, mutta harvoin saan mitään aikaiseksi. Nyt ajattelin että teen kavereilleni itse joululahjat mutta mentyäni tutkimaan kaupan lankavalikoimaa, motivaatio katosi kun sopivan värisiä lankoja ei tuntunut löytyvän. Eli halua olisi mutta motivaatio jokseenkin kadoksissa vielä!

Lempielokuviani? Ah! Päästiinhän me vielä suosikkielokuviin tässä merkinnässä niin ei ihan ajauduttu kauas blogin tarkoitusperistä! Suosikkielokuvat.. Noh, suurin innoittaja ja rakkaus on ehdottomasti ja poikkeuksetta Peter Jacksonin The Lord of the Rings-trilogia ja kun tämä kysymys kysytään, vastaan aina sen. Se on ollut ykkönen jo 10 vuotta ja tulee varmaan aina olemaan. The Hobbit-elokuvia odotellessa..
Mutta muita suosikkeja.. No Black Swan ja Kuninkaan puhe viime vuodelta, pidän myös Avatarista ja se synnyttää minussa aina armottoman ihmisvihan mutta onneksi ohimenevän.. Sitten esim. Yksi lensi yli käenpesän, Patriot.. Ainiin ja Rockyt 1-5! Suurina innoittajina. Piirroselokuvia mukaan vetääkseni niin suosikki on ehdottomasti The Quest for Camelot eli Seikkailujen Camelot. Siinäpä nyt muutama esimerkki.

POKAALITUNNUSTUS
Tämän tunnustuksen ideana on siis kertoa 10 uutta asiaa itsestään. Ja voi luoja onko tätä vaikeampaa tehtävää olemassakaan? Jo Virroilla luokan kanssa ollessamme yritettiin tätä ja se oli aivan kamalan vaikeaa. Yritetään nyt siis kaikella ajalla.. No mutta ajattelen nyt tämän blogin kannalta uusia asioita enkä yleisesti elämästä mitä kukaan ei tiedä, koska se menisi liian vaikeaksi. Eli asioita, joita te armaat lukijat ette välttämättä tiedä!

1. 16 Michael Monroen keikkaa takana
Mikä tulikaan ensimmäisenä mieleen? Michael Monroen uusin kokoonpano (laskettuna siis mukaan Gingerin ja Dregenin aikakaudet), koska se on mielessäni melkein koko ajan.. Hupsista vaan. Mutta siis bändi on ollut olemassa n. 2 vuotta ja olen nähnyt sen 16 kertaa! Ja marraskuussa näen 3 kertaa. Kyllä, olen hullu.

2. Olen ollut 56:lla keikalla joulun 2006 jälkeen.
No näin on näreet. Ensimmäinen keikka oli Yngwie Malmsteen Helsingin Kulttuuritalolla joulun alla 2006 ja viimeisin viime perjantaina Andy McCoyn ja Dave Lindholmin akustinen keikka. Ja siinä välissä on ollut 54 uskomatonta keikkaa.. Ja sitten tähän kuuluisi ehkä laskea vielä ne pari Mötley Crüeta, joiden keikalla olin mutta joita en ole kertaakaan vielä päässyt todistamaan. Ehkä vielä joskus!

3. Olen roolipelannut foorumeilla enemmän tai vähemmän vuodesta 2004 saakka
Aloitin silloin jostain koiraroolipeleistä ja olen nykyään Seven years of magic-roolipeliä, jonne kaikki Harry Potter-kirjoista (ja miksei elokuvistakin!) innostuneet ovat enemmän kuin tervetulleita! (ps. harrastan piilomainontaa..)

4. Minulla on kaksi kissaa.
Ette ehkä tienneet sitä.. Tai sitten tiedätte kaikki nämä jutut, mitä kerron koska olen esitellyt itseni. Noh.. Minulla on kaksi kissaa ja niiden nimet on Tommy Rudolf ja Nikki Matthias. Etunimet Mötley Crüen jäbiltä ja tokat nimet kunnianosoituksena Scorpionsin kitaristeille.

5. Katson Frendit-sarjaa lähes joka päivä.
Jep! Mikään ei ole parempaa taustahälinää ruokaa laittaessa tai siivotessa kuin laittaa Frendit taustalle. Ainoa ongelma on se että hyvän jakson sattuessa kohdalle, muu tekeminen lakkaa siihen. Nytkin on Frendit tässä taustalla. Monica ja Chandler on menossa naimisiin ja joku on raskaana! Iiks!

6. Rakastan Spyro-pelisarjaa.
Tai en rakasta. En niitä kaikkia. Kolmea ensimmäistä osaa. Paras on ehkä kakkososa, Gateway to Glimmer. En pienenä pitänyt siitä ykkösosasta, koska en koskaan päässyt sitä läpi. Nyt parisen viikkoa sitten ostin huuto.netistä ekan ja kolmannen osan. En osannut tallentaa ykkösosassa joten en päässyt sitä läpi ja nyt pitäisi aloittaa alusta.. Pöh. Kohtalo on mua vastaan.

7. Rakastan kaikkia vuodenaikoja.
Menipä syvälliseksi.. Mutta siis sitä kuulee usein kuinka porukka inhoaa talvea, koska on kylmä. Tai kuinka inhoaa syksyä, koska on piemää. Tai kevättä koska on märkää.. Tai kesää koska on kuuma! Noh, minä rakastan kaikkia vuodenaikoja. Kun joskus muutan Suomesta pois nii olen varma että juuri vuodenajat ovat se asia, mitä jään kaipaamaan. Syksy on ihanaa, koska on ruska! Talvi on kivaa, koska on kylmä! Keväällä on ihanaa kun kaikki syntyy uudestaan ja kesällä on ihanaa kun palaa auringossa! Jee!

8. Elän unelmilleni.
Mennäänpä vielä astetta syvällisemmäksi. Kaikki varmasti unelmoivat jostakin, epäilemättä. Tai jos eivät niin voi miten surullinen elämä heillä onkaan. Mutta minä elän unelmilleni ja aion toteuttaa niistä joka ainoan. Tätä en lähde sen enempää aukomaan, koska yleensä unelmaani pidetään naurettavina. Joten jos kiinnostaa, kysy jotakin kautta lisää!

9. Monta asiaa, mitä en uskonut tapahtuvan, tapahtui.
Nyt tiputtaudutaan pois tuolta syvällisestä maailmasta. Oli aika kun uskoin aika vakaasti etten koskaan tulisi näkemään Skid Rowta livenä ja uskon siihen vieläkin. Mutta olen saanut nähdä Skid Rown exvokalistin, Sebastian Bachin livenä jo muutaman kerran ja näin yksi uskomaton unelma toteutui! On ollut myös aika kun uskoin etten ikinä saisi nähdä Yoshihiro Takahashia, Hopeanuolen piirtäjää livenä. Sitten se tuli Tampereelle pyörähtämään saman syksynä kun muutin tänne. Nyt minulla on hänen nimmarinsa kirjahyllyssäni. Uskomattomia asioita tapahtuu, niitä pitää vain osata odottaa maltillisesti!

10. Uskon että on olemassa jokin yliluonnollinen ulottuvuus.
Haluan uskoa siihen että maailmassa on jokin henkitasokin olemassa. Uskon esim. että on olemassa joku henki, joka pöllii postipaketit jos niitä odottaa liian innokkaasti ja näin ollen paketit saapuvat vasta parin päivän päästä. Jep.

Nyt tämä tunnustus-nakki lentää muutamalle blogille eteenpäin, kuten asiaan kuuluukin!
Sinin leffablogi
Willu in Mushroomland
J's Neverland

Movie Monday #19 - Pelottaako?

Tällä viikolla Movie Mondayssä kysyttiin että pelottaako ja voi kyllä pelottaa! Tässä näette ihmisen, joka ei pysty katsomaan kauhua eikä oikeastaan haluakaan. Siksi vastaus kysymykseen on ehdoton kyllä!

Kun olin pieni, veljeni oli minua sen verran vanhempi että hän sai katsoa kauhuelokuvia olohuoneessamme. Aikana, jolloin taloudesta ei löytynyt kuin yksi telkkari. Noh, koska pienen tytön silmin isoveljeä coolimpaa jätkää ei ollutkaan, pitihän minunkin raahautua sohvan taakse kurkkimaan mitä se veli sai katsoa. Kadun sitä päivää kun näin sieltä sohvan takaa muutakin kuin Muumeista tutun kummituslaivan. En muista mikä elokuva se oli, mutta sen jälkeen en kauhuleffoja sen suuremmin ole katsonut. Tai.. Sanotaanko en ole katsonut K18-kauhua. Jos elokuvan takakannessa lukee K18-merkintä, kukaan ei saa minua katsomaan sitä. Kun Heossa opiskellessani meillä oli kauhuelokuva-esitelmä, skippasin sen taidokkaasti (tai vähemmän taidokkaasti) koska en todellakaan halunnut pilata yöuniani kauhuelokuvaa katsomalla.

Nyt on tehtävä pieni oikaisu asioihin! Se että en pidä kauhusta ei tarkoita sitä etteikö elokuvassa saisi olla jännitystä. Jännitys on ihanaa ja rakastan sitä, mutta siinä vaiheessa kun se tipahtaa kauhun puolelle, en suostu sitä katsomaan. Esimerkkejä voisi sanoa useammankin, muttaah.. Sanotaanko että Black Swan! Se ei tipu kauhun puolelle, mutta siinä on juuri sopivasti jännitystä! Muistan kuinka elokuvateatterissa käperryin siihen tuoliini niissä kaikista jännittävimmissä kohtauksissa.. Ja nyt joku nauraa siellä ruudun toisella puolella! Naura vain, mutta minä rakastin sitä elokuvaa. Ja rakastan yhä, koska se on jännittävä muttei kauhua.

Tämä kauhupelkoni on sinänsä hauskaa myös siinä mielessä että minut on nakitettu työstämään trailereita ja vastaavaa materiaalia eräälle ensi keväänä järjestettävälle kauhufestareille, mutta niistä lisää tuonnempana! Mutta kai se on okei.. En mä pelkää niitä tehdä, en vain tykkää katsoa niitä. Mutta hei! Aion katsoa jonkun kauhuleffan sitten festareilla, joten ensi kesän taidan maata koomassa. Toivottakaa onnea!

Lyhyenläntä Disney-maratoni

Nyt kun on ollut ihan sikana puhetta Disney-leffoista ja armas Willunikin pitää Disneyn klassikko-maratonia blogissaan niin ajattelinpa minäkin pitää jonkinasteisen maratonin, joskin lyhyemmän koska en omista kovinkaan paljoa noita klassikkoja. Ehkä parisenkymmentä jos lasketaan sekä vhs:t että dvd:t. Nyt päätin kuitenkin karsia tämän maratonini kattamaan vain ja ainoastaan ne elokuvat, jotka minulla on DVD:llä.

Walter Elias ”Walt” Disney syntyi vuonna 1901 ja oli yhdysvaltalainen piirroselokuvien tuottaja, ohjaaja, ääninäyttelijä ja animaattori aina kuolemaansa saakka, vuoteen 1966. Ensimmäisiä piirroselokuviaan Disney alkoi tehdä 1920-luvulla ja yhdessä Ubbe Iwerksin kanssa hän perusti ensimmäisen filmistudionsa, Iwerks-Disney Commercial Artistsin. Se meni kuitenkin hyvin pian konkurssiin. Muutamaa vuotta myöhemmin, Disney perusti uuden yhtiön, Laugh-O-Gram Films, Inc.:n, jonka kanssa hän alkoi työstämään Liisa Ihmemaassa-satua. Se jäi kuitenkin kesken yhtiön mennessä jälleen kerran konkurssiin. Niinpä Disney otti Liisansa ja lähti sen kera Californiaan. Siellä hän perusti yhdessä veljensä kanssa The Disney Brothers Studion, joka sittemmin sai nimen THE WALT DISNEY COMPANY. Tähän päivään mennessä Disney on julkaissut 50 klassikoksi nostettua piirroselokuvaa ja numero 51 on tulossa piakkoin Suomeen.

17. 101 DALMATIALAISTA
"Me jekutamme hullua tätiä!"
Ohjaajat: Clyde Geronimi, Hamilton Luske, Wolfgang Reitherman
Käsikirjoittaja: Bill Peet
Tuottaja: Walt Disney
Pääosat: Rod Taylor, Betty Lou Gerson, Cate Bauer
Tämä Disneyn 17. klassikko sai ensi-iltansa tammikuussa 1961. Wikipedia tietää kertoa että elokuvassa on yhteensä 6 469 952 dalmatialaisen laikkua. Pongolla on 72, Perditalla 68 ja joka pennulla 32 laikkua. Tämän vuoksi elokuvan piirrokset valokopioitiin suoraan kalvolle, ja näin vältyttiin hankalalta ja aikaa vievältä puhtaaksipiirtämiseltä.
Minusta elokuvan ehdottomasti ihanin asia on se kuinka ihmisestä on tehty kirjaimellisesti koiran lemmikki. Niinhän se loppupeleissä on. Ihminen tekee mitä vain koiransa eteen ja koirat ovat tarpeeksi fiksuja käyttääkseen ihmistä siinä mielessä hyväkseen. Lisäksi on todella mielenkiintoinen ajatus että koirien "hämyhaukku" on ikäänkuin vastine ihmisten puhelimelle. Sitä eivät kaikki ole välttämättä ajatelleet, mutta niinkai se on.. Juorut lentävät kirjaimellisesti.
Sinänsä tämä elokuva on hyvin poikkeava Disney-elokuva, koska tässä ei niinkään lauleta joka toisessa välissä, mikä on ainakin nykyään yleisesti yksi Disney-elokuvien tunnuspiirteistä.
Mutta elokuva on kaikin puolin kaunis teos! Rakastan myös sitä täydellisen yksityiskohtaista piirrustusjälkeä.

20. ARISTOKATIT
"Aivan tautinen blues!"
Ohjaaja: Wolfgang Reitherman
Käsikirjoittajat: Ken Anderson, Larry Clemmons
Tuottajat: Winston Hibler, Wolfgang Reitherman
Pääosat: Phil Harris, Eva Gabor, Liz English, Gary Dubin, Dean Clark, Scatman Crothers
Tämä piirroselokuva taasen sai ensi-iltansa vuonna 1970 ja ilmestyi 20. Disney-klassikkona. Siitä tuli todellinen menestys ja myöhemmin siitä on tehty useita kirjaseikkailuja.
Tämän elokuvan mielestäni yksi hienoimmista ajatuksista oli ehdottomasti se, kuinka kissa osaa aina kotiin. Onhan olemassa väite että "Koira rakastuu omistajaansa, kissa kotiinsa". Tämä väite ei tosin aivan toimi tässä elokuvassa, koska kissat pyrkivät nimenomaan takaisin ihmisensä tykö eivätkä niinkään kotiinsa. Mutta ajatus siitä että kissat suunnistavat vaikka maaseudulta takaisin Pariisiin, kotiinsa, on todella viehättävä. Ja kissanomistajana tietenkin myös ajatus siitä kuinka omistautuneita kissat ovat omistajilleen, se on todella huojentavaa..
Tässä elokuvassa on jo reilusti enemmän lauluja, kuin Dalmatialaisissa mutta ei tässäkään mielestäni ole läheskään yhtä paljoa kuin esim. Aladdinissa. Laulut ovat kuitenkin ensimmäistä luokkaa ja niiden sanoma on selkeästi.. Katti tahtoo olla jokainen. Niinpä niin.
Minä en pienenä muista omistaneeni Aristokatteja, vaikka muistan kyllä katsoneeni elokuvan muutaman kerran. Se ei kuitenkaan kuulunut lapsena suosikkeihini, koska en tosiaan päässyt katsomaan sitä yhtä usein kuin esim. Topia ja Tessua, Peter Pania ja Robin Hoodia. Tämä on kuitenkin ehdottomasti yksi Disneyn parhaimmistoa!

21. ROBIN HOOD
"Kello on yksi ja kaikki hyvin!"
Ohjaaja: Wolfgang Reitherman
Käsikirjoittajat: Ken Anderson, Larry Clemmons
Tuottaja: Wolfgang Reitherman
Pääosat: Brian Bedford, Phil Harris, Peter Ustinov, Monica Evans
Kolme vuotta Aristokattien jälkeen, ilmestyi Disneyn klassikko numero 21 ja kuten edellisessä merkinnässäni mainitsinkin, tämä elokuva on ollut mukana siitä hetkestä saakka kun sen pienenä ensimmäisen kerran näin.
Nyt kun katsoin Robin Hoodin uudelleen ihan juhlajulkaisu-DVD:ltä, tajusin sen ihanan tosiasian että tällä elokuvalla on vaihtoehtoinen loppunsa! Sen mukaan Robin loukkaantuisi loppukohtauksessa, hypättyään palavasta tornista. John ja Marian pelastavat hänet ja vievät hänet turvaan, mutta prinssi Juhana ja herra Hiss seuraavat heitä ja yrittävät päästää Robinin päiviltä. Kuningas Richard kuitenkin ehtii parahiksi paikalle ja pelastaa Robinin. Minusta tämä loppu olisi ollut paljon parempi kuin se, mikä siihen sitten jätettiin. Kyllä pidän siitäkin, mutta tämä toinen versio vain viehätti enemmän. Ehkä se johtuu siitä että pidän vähän enemmän traagisemmista lopuista. Mutta nämä loput olisi voitu yhdistää ja saada aikaiseksi vieläkin parempi elokuva! Olen iloinen että näin tämän vaihtoehtoisen lopun.. Tai pikemminkin tajusin katsoa sen. Antoi uutta näkökulmaa tähän klassikkoon! Katsokaa ihmeessä!

24. TOPI JA TESSU
"Sinä sotahullu ukko! Annapas tänne se pyssy!"
Ohjaajat: Ted Berman, Richard Rich, Art Stevens
Käsikirjoittajat: Ted Berman, Larry Clemmons
Tuottajat: Ron Miller, Wolfgang Reitherman, Art Stevens
Pääosat: Mickey Rooney, Kurt Russell, Pearl Bailey, Pat Buttram, Sandy Duncan
Vuonna 1981 ilmestyi jälleen yksi elokuva, johon voisin 9 vuotta myöhemmin rakastua. Kunhan ensin siis ehtisin syntyä. Tämä elokuva kertoi ketunpojan ja ajokoiran ystävyydestä ja päästi Disneyn klassikoiden sijalle 24.
Elokuva on itkettänyt minua pienestä pitäen. Aina kun se mummo vie Topin metsään, aina minä vollotan. En voi sille mitään enkä toisaalta haluakaan. Se ikäänkuin kuuluu asiaan nykyään..
Muistan katsoneeni tätä elokuvaa aivan törkeän monta kertaa lapsuudessani. Jos en katsonut Peter Pania tai Robin Hoodia, katsoin tätä. Näin ainakin muistelisin. Muistanpa myös leikkineeni tätä joskus lapsena! En muista miten ne leikit menivät, mutta muistan leikkineeni.
Tänään kun katsoin elokuvan ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan.. Tajusin että pienenä jotkut kohtaukset tuntuivat todella paljon pidemmiltä kuin nyt. Esimerkiksi se aivan alku; lapsena tuntui että Topia yritettiin saada mummon hoiviin pitempään kuin nyt. Samoin Tessun ja Pösön kevääseen kestävä metsästysreissu tuntui kestävän paljon pitempään pienenä vaikka tosiasiassahan se kestää hädin tuskin viisi minuuttia jos sitäkään.
Eniten olen aina pitänyt elokuvan lopusta, missä Topi ja Tessu yhdistävät vihanpidon jälkeen voimansa ja alkavat taistelemaan sitä karhua vastaan. On myös todella kaunista kuinka Tessu loppujen lopuksi asettuu isäntänsä ja Topin väliin ja pelastaa näin ystävänsä hengen.

31. ALADDIN
"Korvat pois leikataan aina muukalaisten, se luo kotoisen tunnelman!"
Ohjaajat: John Musker, Ron Clements
Käsikirjoittajat: Ron Clements, John Musker, Ted Elliott, Terry Rossio
Tuottajat: John Musker, Ron Clements
Pääosat: Scott Weinger, Robin Williams, Linda Larkin
Aladdin sai ensi-iltansa vuonna 1992 ja se ilmestyi 31. Disney Klassikkona. Wikipedia tietää kertoa muutaman kivan, pikku faktan liittyen Henkeen. Elokuvassa nimittäin vilahtaa useampikin muista Disney-elokuvista tuttu hahmo, kiitos Hengen toiminnan. Ensinäkin Hengen pää puuttuu hetkeksi Pinoccioksi, sillä käväsee Liisa Ihmemaassa-elokuvasta tutun Irvikissan virne, hän vetäisee Pieni Merenneito-elokuvan Sebastian-ravun keittokirjasta ja pukeutuu Hessun hattuun ennen kuin lähtee lomalle. Lisäksi sulttaanin kasaamassa palatsin pienoismallissa voi nähdä Kaunotar ja hirviö-elokuvan hirviön.
Itselläni ei ole sen suurempaa tunnesidettä tähän elokuvaan liittyen, koska pienenä en saanut koskaan katsoa sitä loppuun saakka. Muistan että serkuillani oli tämä vhs, mutta aina elokuva jäi kesken kun piti lähteä kotiin. Niinpä elokuva on edelleen minulle hieman vieras, vaikka hyvä onkin. Siksi siinä missä muut ilmoittavat Aladdinin yhdeksi suosikki-disneystään, minä en niin voi sanoa. Ekan kerran kun näin elokuvan kokonaisuudessaan, oli silloin kun ostin dvd:n itselleni. Olen kyllä jatko-osia nähnyt, mutten tätä alkuperäistä. Nyt on sekin tosiaan koettu ja loistava elokuva, ei vain iske minuun kuten muut Disneyt!

42. AARREPLANEETTA
"Tiedän että uudestaan vanhat haavat voit sä parantaa."
Ohjaajat: Ron Clements, John Musker
Käsikirjoittajat: Ron Clements, John Musker
Tuottaja: Walt Disney Pictures
Pääosat: Joseph Gordon-Levitt, Brian Murray, David Hyde Pierce, Martin Short, Emma Thompson
Tämä Robert Louis Stevensonin menestysromaaniin Aarresaari perustuva klassikko ilmestyi vuonna 2002 ja oli sarjassamme 42. klassikko. Elokuva ei menestynyt odotuksien mukaan vaan sillä tienattiin vain 110 miljoonaa dollaria siinä missä koko tuotanto maksoi 140 miljoonaa.
Itse olen katsonut tämän elokuvan muutaman kerran ja mielestäni siinä on loistavat peruslähtökohdat.. Mutta silti en ole täysin päässyt mukaan tarinaan vielä. Itseasiassa ensimmäisen kerran kun katsoin elokuvan, rakastuin yhteen ainoaan biisiin elokuvassa. Sitä biisiä olen kuunnellut miljoona kertaa niin suomeksi kuin englanniksikin ja se on melkeinpä ainoa syy miksi jaksan katsoa tämän elokuvan kerta toisensa jälkeen. En tiedä miksi, mutten vain ole päässyt sisään elokuvaan. Ehkä vielä joskus rakastun ja kun niin käy, rakastun täysillä! Yleensä ne elokuvat, jotka olen joutunut katsomaan useammin kuin kerran ennen kuin olen rakastunut, ovat niitä parhaimpia. Ehkä niin käy tämän kanssa.
Mutta nyt kun mainitsin siitä ihanasta biisistä niin linkitänpä sen tähän:
Treasure Planet - I'm Still Here (Finnish)

50. KAKSIN KARKUTEILLÄ
"Tämä on tarina siitä kuinka kuolin."
Ohjaajat: Nathan Greno, Byron Howard
Käsikirjoittaja: Dan Fogelman
Tuottajat: Roy Conli, John Lasseter, Glen Keane
Pääosat: Mandy Moore, Zachary Levi, Donna Murphy
Vuonna 2010 ilmestyi merkittävä klassikko jopa Disneyn piireissä. Ensinäkin klassikko oli 50. ja toisekseen se esitteli Disneyn 10. prinsessan, Tähkäpään. Elokuvassa on yhdistelty kahta eri Grimmin veljesten satua. Siitä löytyy tietenkin tuttu tarina Tähkäpäästä, mutta myös tarina Mestarivaras. Saakeli, pitäisipä hankkia jostain Grimmin veljesten satukirja!
Tämä elokuva on hulvaton seikkailu, joka nostattaa hymyn huulille joka kerta kun sen katsoo! Ja minä tosiaan olen nähnyt tämän jo miljoona kertaa, varsinkin elokuvan viimeiset metrit. En koskaan kyllästy kertomaan tätä tarinaa kuinka olin Studio123:ssa töissä ja elokuvan jälkeen piti mennä keräämään lapsien koroketyynyjä salin eteen. No kuvitelkaapa kuinka hienoa on kävellä ne raput alas sinne eteen valoen syttyessä, ihmisten noustessa seisomaan.. ja tämän biisin soidessa taustalla:
Something That I Want - Tangled Soundtrack ! Nii-in. Se oli hienoa se! Ja elokuva on muutenkin sellainen, missä itken ja nauran puolet ajasta.

Mikä on ehdottomasti hienoin asia Disneyn piirretyissä? No ainakin se ajattomuus; vanhimmat elokuvat toimivat vielä nykypäivänäkin ja olen varma että jos voitaisiin siirtää nykypäivän elokuvia takaisin johonkin 1940-luvulle, he pitäisivät niistä myöskin. Innolla odotan Nalle Puhin elokuvaa ja toivon että voin viedä kummipoikani sitä katsomaan.
Mutta ehdottomasti hienoin asia näissä elokuvissa on se, että tunnelma, tyyli ja laatu on säilynyt läpi 51 elokuvan! Loistavaa Disney, ansaitset selkään taputuksen ja miniaallon! Wuhuu!