LotR: The Two Towers

PETER JACKSON on sanonut että tämä elokuvasarja on pikemminkin J.R.R. Tolkienin, kuin hänen ohjaamansa. Hän ei tuonut omia näkemyksiään elokuvaan juuri lainkaan vaan pysyi mahdollisimman lojaalina Tolkienin luomalle maailmalle ja kirjasarjalle. Hänellä ja näyttelijöillä oli aina kirja mukana kuvauksissa ja missä he ikinä liikkuivatkin, koska se oli heille se paikka mistä etsittiin ensisijaisesti tietoa jos ei aivan ollut perillä mitä nyt pitäisi tapahtua. Toki esim. The Two Towers-elokuvassa tapahtuu paljon sellaista, mitä ei kirjoissa ollut, mutta niihinkin löytyy selitykset kirjaa selaamalla. Ensinäkin Helmin syvänteeseen apuun tulevan haltiat eivät tee niin kirjassa, mutta Jackson yhdessä käsikirjoittajien kanssa perustelee haltiat niin että pohjoisessakin sodittiin. Lothlorien paloi ja Rivenellissä oli piiritys käynnissä. Niitä ei vain voitu tuoda elokuvaan aivan tuossa muodossa, joten haltiat tuotiin sotimaan Rohaniin. Tämä ajatus on Jacksonin mielestä myös hyvin romanttinen, koska sillä haltiat ikäänkuin kunnioittivat ihmisten ja haltioiden viimeistä liittoa (joka nähtiin Sormuksen ritarien prologissa).


Tolkienin toisen kirjan nimeksi tosiaan tuli Kaksi tornia, mutta Tolkien ei missään vaiheessa itse kertonut mitkä kaksi tornia olivat kyseessä. Keski-Maassa on monia todella tärkeitä tornia, jotka voitaisiin nimetä noiksi torneiksi. Tässä vaiheessa tuli kuitenkin Jacksonin ja muiden käsikirjoittajien näkökulma asiaan ja he valitsivat Rautapihan ja Barad-Durin. Mutta Jackson painotti että se on vain yksi näkökulma asiaan ja samassa yhteydessä hän puhui siitä kuinka tämä elokuvasarja on vain yksi fanien versio kirjasta. Kaikki elokuvaa tehneet olivat Tolkienin ja kirjojen suuria faneja.
Mitä tulee Kuninkaan Paluun nimeen, Tolkien ei pitänyt siitä. Hänen mielestään se spoilaa koko loppuratkaisun ja hän yrittikin vaihtaa sitä esim. Sormuksen sodaksi, mutta julkaisija ei tähän suostunut. Niinpä viimeisen osan nimeksi tuli mitä tuli, eikä Tolkien itse voinut siihen vaikuttaa.
Kiinnostavana asiana kirjoissa sekä Tolkienin kertomuksissa sen maailman synnystä, mainittakoon Fangornin metsä ja siellä asuvat entit. Tolkien näki nuorempana näytelmän Macbethistä ja oli aivan innoissaan kun eräässä kohtauksessa puut liikkuivat. Ja voi sitä pettymystä kun ilmenikin ettei varsinainen metsä ollut liikkunut vaan jotkut tyypit olivat pukeutuneet puiksi. Hän rakastui liikkuvan metsän ideaan ja toteutti sen omassa kirjasarjassaan. Täytyy myös sanoa että Puupartaa kirjoittaessaan, hän näki ukon äänenä hyvän ystävänsä C. S. Lewisin (Narnian kirjoittaja). Tärkeinpiä pointteja kirjoissa ovatkin kaikki ympäristöjutut eikä ole sattumaa että nimenomaan luonnonvoimat nujertavat Rautapihan teollisuuden.


Kaksi Tornia oli kuulemma kaikista vaikein kirjoittaa elokuvaksi, koska siinä ei ole varsinaisesti alkua eikä loppua. Alku löytyy Sormuksen ritareista ja siinä päähenkilöt esitellään, loppu taas löytyy tietenkin Kuninkaan paluusta. Lisäksi ongelmia tuotti todella paljon Aragornin ja Arwenin rakkaustarina, koska he olivat todella kaukana toisistaan ja sitä rakkautta piti kuitenkin pitää yllä. Tämän asian kanssa painiessa, käsikirjoittajat kirjoittivat Arwenin alunperin saapumaan Helminsyvänteen taisteluun yhdessä haltioiden kanssa. Ajatus meni niin pitkälle että Liv Tylerille opetettiin jo miekkailua, mutta sitten netissä alkoi kiiriä huhu tästä asiasta. Ja kuten arvata saattaa, fanit eivät tykänneet siitä ajatuksesta. Se herätti käsikirjoittajat ajattelemaan asioita uudelleen ja lopulta he löysivät toimivamman ratkaisun kirjojen extroista, joista löytyy Aragornin ja Arwenin tarina. Luojan kiitos meille faneille siis!
Toisen pienimuotoisen ongelman tuotti Lukitarin luola, joka siis on kakkoskirjassa mutta joka elokuvissa nähdään vasta kolmosessa. Tähän yksinkertainen syy on siinä että katsoja ei pystyisi keskittymään samaan aikaan Helminsyvänteen taisteluun ja siihen kun Frodo kohtaa Lukitarin.. ja siihen samaan sumppuun kun vielä heitettäisiin Rautapihan tuhoutuminen. Niinpä Faramirista piti tehdä jonkinlainen vastavoima Frodolle, koska kirjassahan Faramir on vain ystävällinen ja melkein tarjoaa Frodolle teekupposta havittelematta sormusta yhtään. Ja elokuvassahan Faramir lähtee jo kuljettamaan Frodoa ja sormusta isälleen Minas Tirithiin, mutta onneksi muuttaa mielensä kuultuaan kuinka Boromirille, hänen veljelleen kävi.


Monet uskovat että suunnittelijoiden työ loppuu siihen kun kuvaukset alkavat, mutta sehän ei suinkaan pidä paikkaansa. Suunnittelijoiden työ jatkuu koko elokuvan ajan. Sormusten herraa kuvattaessa suunnittelijatiimi kirjaimellisesti juoksi Jacksonin perässä kalastamassa palautetta töistään. He saattoivat pystyttää teltan kahden kuvauspaikan väliin tietäen Jacksonin kulkevan siitä ohi. Parhainpina päivinä Jackson jäi juttelemaan heidän kanssaan, mutta pahimpina tuo vain pyyhälsi ohi sanomalla että näkee nuo myöhemmin. Yleensä tälläisissä tapauksissa suunnittelijat huokaisivat syvään tietäen että nyt kaikki suunnitelmat pitäisi raahata johonkin vuoren kupeeseen tai vastaavaa.
Kuvauspaikkoja etsittäessä Kalmansoita etsittiin kauan ja aivan ihanteellinen suo sitten löytyikin. Ainoa ongelma siinä suossa oli se ettei siellä tuntunut olevan yhtään maata missään. Niinpä tämä ihana suo piti hylätä ja porukka alkoi rakentaa suota eräälle parkkipaikalle. Sama parkkipaikka itseasiassa missä Moria kuvattiin ykkösosaa varten.
Rohanin Edorasiakin etsittiin todella kauan, koska he tarvitsivat kukkulan joka nousee yksinään keskelle tasankoa ja taustalla näkyy lumihuippuiset vuoret. Tämä paikka löytyikin täysin sattumalta ja se oli myöskin aivan ihanteellinen. Sen paikan ongelma vaan oli se että siellä tuuli 40m/s joka päivä koko vuoden ajan. Se ei kuitenkaan muodostunut liian suureksi ongelmaksi vaan Edorasia alettiin rakentamaan. Edorasin taloja käytettiin paitsi lavasteina myös toimistoina ja ruokasaleina ja kuvausten päätyttyä kaikki purettiin ja nyt sillä paikalla ei ole enää merkkiäkään siitä että siellä olisi joskus kuvattu.
Elokuvassa palava rohanilaiskylä paloi ihan oikeasti kuvausten aikana. Koska paikan päällä tuuli niin julmetusti ja tuuli vielä päätti vaihtaa suuntaa kesken poltto-operaation, lavasteet kirjaimellisesti paloivat poroiksi. Kuvaajat joutuivat juoksemaan liekkejä karkuun, mutta noh.. hienoa materiaalia saatiin aikaiseksi.
Fangorn oli myös kovan etsinnän alla eikä sitä lopulta sitten löytynyt mistään, vaikka Uusi Seelanti on täynnä hienoja metsiä. Niinpä se rakennettiin studioon ja vielä useampaan otteeseen, koska tarvittiin uusia kuvia. Puuparta taas oli täysin luonnollisen kokoinen nukke, joka pystyi liikuttamaan silmiä, päätä ja käsiä. Sen käsissä oli pyöränsatulat, joissa Dominic Monaghan(Merry) ja Billy Boyd(Pippin) sitten viettivät koko kuvauspäivän peläten sukukalleuksiensa puolesta..
Osgiliathissa taas käytettiin paljon aikaisempia, jo tarpeettomia lavasteita. Sieltä löytyy esim. Viimapään ja Edorasin lavasteiden osia joten tarkkasilmäinen ihminen voi niitä yrittää sieltä pongailla. Itse en ole koskaan ehtinyt pongailemaan, koska olen aina liian mukana tarinassa..


Helminsyvänne rakennettiin neljässä osassa Wellingtonin lähellä olevaan louhokseen. Siitä tehtiin muutamia pienoismalleja ja suuruusmalleja ja kuvaukset kestivät monta kuukautta. Elokuvassa näkyvät portaat, jotka vievät ylös Ämyrilinnaan, on oikeasti hakattu porras kerrallaan kiveen. Linnan portista sanottakoon että Weta Workshopissa sen rakentaja ajatteli fiksusti että "tämän portin pitää kestää hyökkäykset" ja.. Se kesti. Käytössä oli aito, todella painava muurinmurtaja ja monta ihmistä kantoi sitä. Heidän tarkoituksensa oli oikeasti murtaa portti, mutta se ei murtunut. Jackson naureskelikin että jos joskus täytyy puolustaa linnaa, täytyy käskeä Wetan ihmiset rakentamaan se portti.
Weta Workshop rakensi Uruk-hai-haarniskoja neljä erilaista riippuen kyseisen soturin tehtävistä. Yhteistä näillä haarniskoilla oli kuitenkin se ettei selkäpuolella juurikaan ollut mitään. Tämä perustuu siihen ajatukseen että Urukit ovat vähän kuin tappokoneita; ne eivät peräänny. Kypärät ja miekat oli kaikki suunniteltu erityypin sotureita varten.
Uruk-hain puvut olivat vaahtomuovia ja stuntit joutuivat pitämään niitä päällään 3-4 kuukautta. Koska kohtauksessa satoi, puvut olivat kuivattamisesta huolimatta lähes aina märkiä, likaisia ja loppuvaiheessa haisivat kamalalta. Stunteille siis suuri kunnia tämän urakan tekemisessä! Kun joltain stuntilta kysyttiin mitä hänelle tulee ensimmäisenä mieleen kun hänelle sanotaan "Helminsyvänne", mies vastasi että "Helvetti". Kai se kertoo näiden kuvauksien rankkuudesta..


Yksi hahmo ylitse muiden, mikä pitää tässä vaiheessa nostaa esiin. Nimittäin Andy Serkisin pelastama Klonkku.
Klonkkua alettiin kehittelemään jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja Sormuksen ritareissa näkyvä versio onkin se viimeinen ennen Andy Serkisin mukaan astumista. Siksi Klonkku ykkösosassa näyttää erilaiselta kuin kakkosessa ja kolmosessa. Suunnittelijat ottivat vaikutteita Klonkun hahmoon mm. John Howelta (kts. Sormuksen ritarit-merkintä) ja Iggy Popilta, näiden hoikkien mutta lihaksikkaiden ruumiinrakenteiden takia.
Klonkku meni kuitenkin uusiksi Andyn astuttua kuvioihin ja alunperin hänen piti olla vain ääninäyttelijä, mutta lopulta hän antoikin kasvot Klonkulle. Hänen äänensä oli todella vaarassa kuvauksien aikana, joten hänelle kehitettiin oma "Klonkkumehu", mikä sisälsi hunajaa, sitruunaa ja inkivääriä. Tämän avulla hän pystyi pitämään käheän äänensä alusta loppuun.
Klonkun animoinnissa on muuten käytetty samaa tekniikkaa kuin Disneyn Lumikissa. Tämä Klonkun luomisprosessi on niin oleellinen asia tätä projektia että katsokaapas siitä ihan video minkä löysin youtubea etsiessäni..



Sormuksen ritarien kuvauksien päätyttyä, saattue kirjaimellisesti hajosi kukin omiin työryhmiinsä. Elijah Wood ja Sean Astin jatkoivat omia kuvauksiaan siinä missä Viggo Mortensen, Orlando Bloom ja John Rhys-Davis jatkoivat omiaan.
Rohanin ratsastajien piirittäessä Aragornin, Legolasin ja Gimlin, kyseisessä kohtauksessa on haettu eräänlaista sotadokkari-meininkiä. Se kuvattiin putkeen keskeytyksettä ja kuvauksissa olikin mukana tietynlainen teatterihenki. Kolmikon jatkaessa matkaansa Fangornin metsän laitaan, jossa he huomaavat sen palavan ruhokasan, Viggo potkaisee örkin kypärää sellaisella raivolla ja voimalla että miesparka mursi kaksi varvastaan. Tämä oli onnistunein otos, joten se todellakin näkyy elokuvassa. Kivusta se tuskanhuuto seuraa eikä niinkään Merryn ja Pippinin "kuolemasta".
Orlando Bloom sai kuitenkin kunnian olla ensimmäinen, joka mursi jotakin. Hän tippui hevosen selästä ja mursi kylkiluunsa. Ja seuraavaksi oli tarkoitus kuvata ne kohtaukset, missä kolmikko juoksee pitkin maita ja mantuja urukkien perässä. Kaikki juoksijat ontuivat kuvauksissa, mutta urheasti valittivat vasta kuvauksien välissä.
Elijah Wood, Sean Astin ja Andy Serkiskään eivät jääneet ilman ongelmia. Kohtauksessa, missä Sam ja Frodo ovat lähdössä juoksemaan Mustalle portille, mutta Klonkku estää heitä, Andy vahingossa repäisi Seanin peruukin pois päästä. Sean ampaisi mitään sanomatta maskeerattavaksi, jolloin Andy luuli että Sean suuttui joten hän suuttui Seanille. Hommat kuitenkin saatiin selvitettyä.
Lisäksi joki, jossa Klonkku ui elokuvassa, oli jäätynyt edellisenä yönä ja lunta oli satanut. Työryhmä sulatti joen, mutta vesi oli silti jäätävää. Andy Serkis kuitenkin urheasti ui ja räpiköi sen jäätävän veden halki.

Tähän loppuun sopii nyt vallan mainiosti Viggo Mortensenin motto näitä kuvauksia ajatellen, "Mukaudu ja selviydy". Mukautumalla ja selviytymällä, tämä elokuva keräsi kaksi oscaria äänitehosteista ja erikoistehosteista (Klonkku!). Ehdolla elokuva oli kuuteen Oscariin.

"The battle for Helm's Deep is over..."

LotR: The Fellowship of the Ring

J.R.R. TOLKIENIA pidetään nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden isänä. Voitaisiin sanoa että hän omisti koko elämänsä Keski-Maalle eikä luonut pelkästään fantasiamaailmaa vaan myös eri kansat kulttuureineen, kielineen ja historioineen. Suurena innoittajana tälle hurjan suurelle projektille, toimivat eri mytologiat, eeppokset ja kansantarut. Nyt, koska monia suomalaisia varmasti kiinnostaa, täytyy mainita että Tolkien opetteli suomen kielen vain pystyäkseen lukemaan Kalevalan sen alkuperäiskielellä.
Tolkien toimi muinaisenglannin professorina Oxfordin yliopistossa. Eräänä päivänä 1930-luvulla, hän oli todella tylsistynyt korjatessaan oppilaidensa kokeita ja kirjotti erääseen tyhjään vastauspaperiin lauseen ”Kolossa maan sisässä asui hobitti”. Hän ei tuolloin vielä tiennyt mikä tarkalleen ottaen oli hobitti, mutta päätti selvittää sen itselleen. Niin sai The Hobbit alkunsa. Hobitin ilmestymisen jälkeen, Tolkien alkoi kirjoittaa uutta kirjasarjaa nimeltä The Lord of the Rings.


47 vuotta ensimmäisen kirjan ilmestymisen jälkeen, ilmestyi valkokankaille Peter Jacksonin ohjaaman elokuvatrilogian ensimmäinen osa, The Fellowship of the Ring. Koska kaikki tuntevat, tai kaikkien kuuluisi tuntea, tarina ja elokuva ainakin pääpiirteittäin, me kurkistamme nyt hieman kulissien taa Special Extended DVD Edition-extrojen kautta.

Peter Jackson, Fran Walsh ja Philippa Boyens aloittivat elokuvien käsikirjoittamisen tiivistämällä tuon lähes tuhat sivua pitkän eppoksen siten että jokainen kirja oli tiivistetty 90 sivuun. Kun käsikirjoitusta lähdettiin viemään tuottajille, he tarjosivat sitä ensin Miramaxille, mutta yhtiö olisi halunnut tehdä koko kirjasarjasta vain yhden elokuvan. Jackson sanoi totuudenmukaisesti ettei kirjoja mitenkään voitaisi mahduttaa yhdeksi elokuvaksi, joten sopimusta ei syntynyt. Seuraavaksi he veivät idean kahdesta elokuvasta New Line Cinemalle, joka taasen kysyi "kuka järkevä ihminen muka haluaisi tehdä tästä 2 elokuvaa? Tämähän on selvästi kolme!" ja sen päätöksen myötä Sormusten Herrasta tuli trilogia.
Käsikirjoitus ei valmistunut koskaan, vaan se muuttui joka ainoa aamu 15 kuukauden kuvauksien aikana. Tämä johtui esim. näyttelijöiden antamasta panoksesta ja ideoista, koska nuo olivat niin hyvin sisäistäneet hahmonsa. Jotkut ideat olivat hyviä, jotkut huonoja ja tottakai parhaat piti istuttaa elokuvaan jotta siitä saatiin näin loistava kokonaisuus. Käsikirjoituksia oli siis miljoona eri versiota, mutta Jacksonin mukaan jokainen versio oli lähempänä Tolkienin näkemystä.
Monet fanit ovat itkeneet, ja itkevät yhä, joidenkin elokuvista poistettujen hahmojen perään. Esimerkiksi Tom Bombadilia on kyselty aivan alusta saakka ja kysellään edelleen. Tekijät kuitenkin puolustavat ratkaisuaan yksinkertaisesti sillä ettei Bombadil vienyt tarinaa mitenkään eteenpäin. Se oli vain mukava äijä Halavaukon kanssa, muttei sillä ollut suurta roolia sormuksen kuljettamisessa.


Yksi elokuvan vaikeimmista kohtauksista oli Elrondin neuvonpito Rivendellissä. Kirjassa se on n. 100 sivua pitkä ja jos se olisi esitetty tasan niin kuin kirja käskee, kohtauksesta olisi tullut 30-40 minuuttia pitkä ja sehän ei tietenkään tullut kysymykseenkään. Käsikirjoittajat pohtivat kohtausta pitkään ja lopulta päätyivät vain kysymään mitä neuvonpidossa tarkalleenottaen täytyy päättää? Siinä piti tulla esiin se että sormus täytyy tuhota, Frodon piti päättää vievänsä sen Mordoriin ja saattueen piti syntyä. Näiden yksinkertaisten pointtien avulla 100 sivun monologeista saatiin muutaman minuutin pituinen, tiivis kohtaus.
Mutta vaikeudet eivät olleet vielä ohi tämän kohtauksen osalta. Kuvaukset kestivät kokonaiset 5 päivää, koska otoksia täytyi ottaa joka suunnasta ja näyttelijät istuivat ringissä.

Elokuvan suunnitteluvaiheessa Jackson halusi mukaan kaksi jo ennestään tunnettua LotR-tietäjää ja kuvittajaa, Alan Leen ja John Howen. Pakko kertoa hieno tarina tähän väliin Alan Leen etsimisestä; miehen olinpaikasta ei kukaan tiennyt mitään, kenelläkään ei ollut hänen puhelinnumeroaan.. Mitä tekee Jackson? Hän lähettää Leelle postipaketin ja seuraa lähetystä. Kirjaimellisesti seuraa; hän lähetti jonkun kulkemaan autolla pakettia toimittavan pakun perässä ja näin Leen olinpaikka selvitettiin.
Jacksonille oli tärkeää että kaikki oli todentuntuista, joten hän piti suunnittelijaryhmälleen palopuheen jossa käski noita ajattelemaan tarinaa kuin se olisi osa historiaa ja että kaikki oli oikeasti tapahtunut.. ja että he olivat etuoikeutettuja pääsemään kuvaamaan alkuperäisille tapahtumapaikoille. Lopputuloksen voitte nähdä elokuvassa.
Alan Lee ja John Howe päättivät luoda jokaiselle kulttuurille omaleimaisen ilmeen, mutta lisäksi he halusivat viittauksia entisaikojen jo kadonneisiin kulttuureihin, kuten Númenorilaisiin. Kääpiöiden kulttuuri oli jämäkkää, suorakulmasta ja kovaa siinä missä haltioilla kaikki oli taas lehtimäistä, maanläheistä ja kaunista.

WETA WORKSHOP työsti kaiken, mitä elokuvissa näkyy aina hobittien tekojaloista aitoihin haarniskoihin, miekkoihin ja lavasteisiin. He tekivät tosiaan aidot haarniskat ja niissäkin oli eroja eri kansojen keskuudessa; esim. uruk-hailla haarniskaosa on vain edessäpäin koska he eivät pakene koskaan eivätkä näin ollen tarvitse haarniskaa selkäpuolelle. Morian hiidet taas olivat, koska Jackson halusi, torakkamaisia ja teräviä. Miekoista tehtiin aina monta versiota per näyttelijä, mutta esim. Viggo Mortensen käytti vain aitoa miekkaa, koska hänen mielestään se toi kaikista aidoimman tunteen elokuvaan.


Jännittävä elementti elokuvan näyttelijäkaartin kokoontuessa oli se, ettei kukaan heistä ollut tavannut toisiaan aikaisemmin ennen Uuteen Seelantiin lentämistä. Billy Boydille(Pippin) oli kerrottu että hän tapaisi Heatrown lentokentällä jonkun Orlando Bloomin(Legolas), jonka kanssa hän jatkaisi matkaa. Billyllä oli tuolloin syntymäpäivä, joten he joivat shampanjaa lentokoneessa.. ja kun he pääsivät Uuteen Seelantiin, aikaeron mukaan hänellä oli syntymäpäivä uudestaan joten he joivat lisää shampanjaa..
Billyn mukaan Elijah Wood(Frodo) pystyy nukkumaan missä tahansa ja Sean Astin(Sam) tosiaan oli "Sam" myös Elijahille. Kerran Elijah oli unohtanut kotiavaimensa asuntoonsa ja Sean hoiti homman tilaamalla lukkosepän apuun.
Billystä ja Dominic Monaghanista(Merry) tuli todella läheisiä elokuvan kuvauksien aikana. Bukinburin lautta-kohtausta kuvatessa hobitit juoksivat lautalle ja yhtäkkiä Domin jalkaan iski valtava kipu. Dom itse luuli kuolevansa ja kutsui kaikki katsomaan kun tikkua poistettiin hänen jalastaan koska miehen mukaan sen oli pakko olla jättimäinen.. Ja oikeasti se oli aivan pikkuruinen ja muut nauroivat hänelle loppukuvauksien ajan.
Kesken kuvauksien, Jackson tajusi Aragornin näyttelijän olevan aivan liian nuori vetämään kyseistä roolia, joten he soittivat Viggo Mortensenille. Viggo pyysi harkinta-aikaa, mutta sitä ei ollut koska kuvauksia ei voitu keskeyttää. Viggon poika kuitenkin oli, toisin kuin isänsä, lukenut Sormusten Herran ja oli aivan täpinöissään kun isä pääsi näyttelemään Aragornia. Niinpä Viggo nousi koneeseen ja lensi Uuteen Seelantiin. Siinä missä muut olivat saaneet miekkailuopetusta, Viggo meni suorilta käsin Viimapään taistelukuvauksiin heilumaan miekkansa kanssa.
John Rhys-Davis(Gimli) oli allerginen kaikille maskeilleen, hän ei koskaan harjoitellut taistelukohtauksia vaan teki kaiken melkeinpä improten. Hän esim. kysyi kuinka monta uruk-haita hänen kimppuunsa oli tulossa ja sitten vain kirjaimellisesti teilasi heidät. Kuten kunnon kääpiön kuuluukin!
Sean Beanista(Boromir) ja Viggosta tuli todellakin aseveljiä toisilleen. Sean pelkäsi mielettömästi lentämistä, joten vuorikohtaus oli hänelle vaikeaa. Hän kuitenkin onnistui siinä kunnialla, mutta seuraavaa kohtausta kuvattaessa hän ei suostunut enää nousemaan helikopteriin. Hän kiipesi vuorelle Boromir-sotisovassaan. Muut lensivät helikopterilla ja katselivat pikkuista mustaa pistettä vuoren kyljessä, joka sitten oli heidän Boromirinsa.
Sir Ian McKellen(Gandalf) asui samassa asuntovaunussa neljän hobitin kanssa. Se tuotti jokseenkin ongelmia, mutta hobitit arvostivat enimmäkseen Ianin omaa rauhaa ja jos esim. Ian istui maskeeraustuolissa, he käyttivät toisessa päässä olevaa ulko-ovea kunnioittaakseen konkarin yksityisyyttä.
Liv Tyler(Arwen) ja Cate Blanchett(Galadriel) olivat porukan prinsessoja, koska he olivat melkeinpä ainoat naisnäyttelijät elokuvassa. Aina kun he olivat paikalla, pojat kuskasivat heille ruokaa ja palvelivat heitä minkä ehtivät. Liv taasen yritti omasta puolestaan huolehtia Orlandosta, koska Sormusten Herra oli tuon ensimmäinen elokuva ja Liv tiesi kuinka hankalaa se saattoi olla, siirtyä opiskelijasta suoraan isoon elokuvaan näyttelijäksi.


Hobittien päivä alkoi yleensä viideltä aamulla, jolloin he lähtivät maskeerattavaksi. 274 kuvausaamuna he seisoivat ensitöikseen puolitoista tuntia, jotta tekojalat saatiin paikalleen. Sen jälkeen heille laitettiin peruukit, korvat ja tarpeen vaatiessa likaa. Sean Astin laski että 50 päivänä kuvausten aikana, heille laitettiin tekojalat mutta niitä ei näkynyt kuvassa. Peter Jacksonkin myöntää tämän suurimmaksi synnikseen koko elokuvatuotannossa.
Lisäksi joka aamu hobitit saivat uuden version käsikirjoituksesta luettavakseen, koska muutoksia tehtiin melkein joka yö.
Hobitit ovat paljon pienempiä olentoja kuin ihmiset, joten hobiteilla oli myös sijaisnäyttelijät. Kiran Shah näytteli Frodoa joissakin kohtauksissa (kuvassa). Muita tapoja millä tätä pieni hobitti/iso ihminen-illuusiota luotiin olivat väärällä perspektiivillä leikkiminen, erikokoiset lavasteet ja isot hahmot.
Hobittien kuvauspäivä loppui yleensä kahdeksalta illalla, jonka jälkeen käytettiin 1 h 40 minsaa maskien poistoon.. Mutta tämän jälkeen hobitit saivatkin sitten kunnon jalkahoidon!

Kuvausryhmiä Sormusten Herran kuvauksissa oli 5-7 ja koko trilogian kuvaukset kestivät 15 kuukautta. Jos kuvausryhmiä olisi ollut vain yksi, kuvaukset olisivat kuulemma kestäneet 3-4 vuotta.
Kuvauspäivän päätteeksi Jackson katsoi pienen porukan kanssa päivän kuvausmateriaalin, jota yleensä oli 3-4 tuntia. Kuvausmateriaalia oli loppujen lopuksi 5 milj. jalkaa filmiä ja siitä oli sitten leikkaajien hyvä lähteä liikkeelle. Ensimmäinen raakakopio oli 4,5 tuntia pitkä ja prologi muodostui tässä vaiheessa vaikeimmaksi asiaksi, koska se on niin pitkä mutta toisaalta todella tarpeellinen. Elokuvan teatteriversion pyöriessä elokuvissa, leikkaajat työstivät yhä elokuvaa leikkauspöydällä.

Howard Shore toimi elokuvan musiikin pääsäveltäjänä ja oli poikkeuksellisesti mukana koko elokuvan tuotannon ajan. Ritarien päästessä teatterilevitykseen, hän oli työskennellyt elokuvan parissa jo kaksi vuotta. Hänen tuotantoaan ovat esim. Moriassa kuultava mieskuoro, jossa oli muuten mukana myös paikallisia jalkapalloilijoita, ja lopputekstien aikana kuultavan kappaleen poikakuoro. Lisäksi musiikista vastasi mm. Enya, joka teki Rivendellin musiikit.
Keski-Maan äänimaailma tehtiin kokonaisuudessaan itse. Esimerkiksi Morian edessä olevan järven Valvojalle tuskanhuuto repäistiin äänittämällä mursua. Morian örkit saivat äänensä sikakoirilta ja luolapeikko oli sekoitus tiikeriä, Kanadan ilvestä ja mursua. Balrogin ääni taas on lähtöisin siitä kun kevyttä tiiltä vedetään puulattiaa pitkin. Kaikista mielenkiintoisin äänilähde, ja varmasti uskomattomin, on Sormusaaveiden ääni. Kukapa olisi uskonut että sen kiljumisen lähteenä on ihan oikeasti mies, käsikirjoittaja Fran Walsh!

Tämä blogimerkintä oli pitkä ja kirjoitin sitä yli 2 tuntia, luulin pääseväni yhdeltä katsomaan Kaksi Tornia-elokuvaa mutten sitten päässytkään. Mutta tässä pitkässä merkinnässä on vain murto-osan murto-osa tästä suuresta, ihanasta tuotannosta. Suosittelen kaikkia katsomaan paitsi kyseisen elokuvan, myös elokuvan extrat! Kaiken tämän uurastuksen myötä, elokuva sai sormuksen ritarien määrän verran ehdokkuuksia, joista se voitti 4 pystiä; musiikista, erikoistehosteista, kuvauksesta ja maskeerauksesta.

The road goes ever on..

Movie Monday #4 - Itkupilli

Tämä tehtävä on omalla kohdallani täysin mahdoton, koska kun katson elokuvan elokuvateatterissa, itken silmät päästäni melkein aina. Oikeastaan jos kokemus ei saa meikkejäni leviämään, voin todeta elokuvan täysin turhaksi. Tälläisiä kokemuksia on ollut nyt.. kaksi vähän ajan sisällä. Pirates of the Caribbeanin neljäs osa ja tämä uusin supersankarielokuva, Green Lantern. Siinäpä kaksi elokuvaa, jotka eivät saaneet aikaan juuri minkäänlaista tunnetta. Korkeintaan kyllästymistä. Pirates of the Caribbeanit olivat hyviä silloin kun niitä oli vain yksi trilogia, nyt kun Jack on päähenkilö niin homma maistuu enemmän puulta. Ja Green Lantern oli vain huono.
Mutta tosiaan kohdallani on mahdotonta valita vain yhtä elokuvaa, jonka aikana olisin itkenyt silmät päästäni joten päätin tehdä tälläisetn top5:n. Viisi elokuvaa viime vuosilta, joiden aikana itken lähes poikkeuksetta. Aloitetaan numerosta 5.

5. The Last Samurai
Edward ZwickEdward Zwickin vuonna 2003 ohjaama elokuva, jonka pääosissa nähdään Tom Cruise. Muistan varmaan aina kun kävin tämän elokuvan katsomassa äitini kanssa ja itkin koko loppuelokuvan ajan. Äitini jaksaa muistutella minulle vieläkin siitä, mutta minkäs teet! Täytyy katsoa tämä elokuva joku päivä taas ja kokeilla pystynkö katsomaan loppukohtauksen ilman kyyneleitä. Hieman epäilen.

4. The King Arthur
Vuonna 2004 ilmestynyt elokuva, jonka ohjasi Antoine Fuqua ja jonka pääosissa nähtiin mm. Clive Owen, Ioan Gruffudd ja Keira Knightley.
Tämän elokuvan kanssa oli oikeastaan sama juttu kuin Samurainkin kanssa. Kävin katsomassa tämänkin äitini kanssa. Mutta miksi tämä nousee sijalle 4 ja menee siten Samurain yli? Yleensä kun katson fantasiapainotteisia elokuvia niin aina lempihahmoni kuolee elokuvissa ja saan itkeä silmät päästäni. Tämän elokuvan kohdalla kaksi lempihahmoani kuoli elokuvan lopussa ja vielä peräjälkeen! Voitte siis vain kuvitella sitä itkun määrää!

3. Taru Sormusten Herrasta - Sormuksen Ritarit
Vuonna 2001 Peter Jacksonin uskomattomasta elokuvatrilogiasta ilmestyi ensimmäinen osa ja minä olin silloin vielä typerä pentu enkä käynyt katsomassa tätä. Tuskin tiesin koko elokuvasta mitään ennen kuin sain vhs:n käteeni. Pääosissa nähtiin joukko uskomattomia näyttelijöitä ja voisin vain kopioida tähän koko näyttelijäkaartin, mutta valitsen nyt muutamat; Viggo Mortensen, Elijah Wood ja Liv Tyler.
Voin vain kuvitella kuinka paljon olisin itkenyt elokuvan aikana jos olisin käynyt katsomassa tämän elokuvateatterissa, koska jo kotisohvalla sain vuodattaa liutan kyyneliä elokuvan lopussa. Totta on että itkin myös kakkososassa ja kaiketi myös Kuninkaan Paluun aikana, mutta eniten on jäänyt mieleen tämä ensimmäinen osa ja sen vaikutus koko elokuvamaailmaani.

2. Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset osa 2.
Olen järjetön Harry Potter-kirjojen fani, mutten ole koskaan sen suuremmin lämmennyt näille elokuville. Ehkä juuri siksi että olen kirjojen fani. Olen kuitenkin käynyt jokaisen osan katsomassa äitini kanssa elokuvissa ja niinpä painelimme katsomaan myös tämän viimeisistä viimeisimmän osan. Enkä olisi uskonut että parun niin älyttömän paljon kuin mitä tulin parkumaan.
Katsotaanpas.. Elokuva kestää noin pari tuntia ja minä aloitin itkemisen jotakuinkin puolessa välissä. Loppua ei sitten näkynytkään, koska tasaisin väliajoin tuli jokin kohtaus, mikä sai padot taas avautumaan. Täytyisi kai katsoa tämä elokuva uudelleen, josko näkisinkin siitä jotain muutakin kuin pelkkiä itkuparkukohtauksia.

1. AVATAR
Mutta vaikka itkin silmät päästäni (kuinkahan mones kerta on kun käytän tuota fraasia) Potterin aikana, se ei ole mitään verrattuna Avatar-vollottamiseeni vuonna 2009. James Cameronin Avatar on ehkä kaunein elokuva ikinä ja minusta 3D:llä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Tilannekuvaukset, näyttelijätaidot ja elokuvan musiikki saivat minussa sellaisen puolen esiin etten mitään muuta tehnyt kuin itkin varmaan koko elokuvan ajan. Siis juonellisestihan elokuva ei ole kovin kummoinen, mutta niin kaunis ja niin uskomaton. Ja tämän elokuvan myötä ihmisviha pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Tämä elokuva on kaiketi myös ainoa elokuva, jonka aikana itken edelleen vaikka olen nähnyt elokuvan jo ainakin kymmenen kertaa. En vain voi sille mitään, kaikki on vaan niin kaunista.

Movie Monday