Strike Back

Richard Armitage-tutkimus jatkui Spooksin jälkeen vähän sotaisammalla tavaralla. Tätä ei Netflixistä löydy, mutta kannatti täyttää vuosia ja sain kaveriltani kyseisen sarjan ensimmäisen tuotannon lahjaksi!

STRIKE BACK on Suomessa kaiketi vähemmälle huomiolle jäänyt BBC:n tuotanto, joka perustuu erikoisjoukoissa taistelleen Chris Ryanin novelleihin ja ensimmäisen kauden päähenkilönä nähdään tosiaan Richard Armitage John Porterin roolissa. Hänet nähdään ilmeisesti viel kakkoskauden ensimmäisissä jaksoissa, mutta sitten tuli Hobitti ja herran taival Strike Backissä oli likimain ohi. Itse katoin nimenomaan ykköskauden ja nyt pitäisi se kakkoskausi hankkia jostakin.
John Porter on erikoisjoukkojen sotilas, mutta hänet erotetaan/hän eroaa omatoimisesti tehtävästään erään pahasti pieleen menneen tehtävän jälkeen. Tehtävän epäonnistuessa, kaksi Porterin taistelutoveria sai surmansa ja yksi halvaantui luodinpalasen jäätyä miehen aivoihin. Porter syytti tästä itseään ja vetäytyi tehtävistään.. Vain palatakseen asiaan muutamien vuosien päästä, nähtyään televisiossa julkaistun kuvan miehestä, jonka hän muistaa juurikin tältä epäonnistuneelta missioltaan.

Tässä välissä pidin jonkun vartin tauon ja mietin että mitä hittoa mä nyt sitten kirjoittaisin tästä sarjasta. No se tuotakokausi, siinä on kolme levyä ja jokainen levy pitää sisällään kaksi yhdeksi yhdistettyä jaksoa eli periaatteessa jokainen dvd on oma puolentoista tunnin pituinen elokuvansa. Sarja kuvattiin ilmeisesti 35 mm filmille, mikä kiinnostaa ainakin allekirjoittanutta mutta en tiedä kiinnostaako se ketään muuta? Pointti tässä nyt oli se että vartin miettimisen jälkeen, en vain keksinyt mitään sanottavaa. Itse tykkäsin sarjasta hyvinkin paljon, itseasiassa enemmän kuin Armitagen toisesta sarjasta, Spooksista, vaikka sekin oli katottava. Jostain syystä nyt ei vain irtoa tekstiä.. Mutta suosittelen kyllä sarjaa kaikille, joilla on rahaa ja halua tilata tuotanto jostakin! Itse löysin tämän kauden NetAnttilasta, mutta jatkokausiin en ole tainnut törmätä missään suomalaisissa nettikaupoissa.
Ja niin.. Richard Armitage oli ihan sairaan hyvä! Hobittifaneille entistäkin syvemmät suositukset vaikkei herra ihan kääpiön roolissa tässä nyt olekkaan..

Captain America: The First Avenger

Muistan kun The Avengers tuli leffaan, kävin katsomassa sen älyttömien ennakkoluulojen vallassa, mutta pidin siitä loppujen lopuksi. Itseasiassa aika paljonkin. Tein silloin lupauksen että katson kaikki kyseistä leffaa edeltäneet yksittäiset osat ja no.. Se lupaus on hieman rakoillut, mutta olen minä nyt jokusen katsonut. Ja joku ehkä muistaa että olen täysin märkäkorva mitä tulee supersankarileffoihin, täynnä ennakkoluuloja ja harvoin pidän kyseisistä leffoista.
No nyt tuli taas annettua elämältä 119 minuuttia, jota en koskaan tule saamaan takaisin.

CAPTAIN AMERICA: THE FIRST AVENGER on vuoden 2011 supersankarileffa, joka kertoo hintelästä pikkumiehestä nimeltä Steve Rogers (Chris Evans). Steven suurin unelma on liittyä USA:n armeijaan, mikä on oikeastaan mahdottomuus hänen pienen ruumiinsa, astmansa ja ties minkä muun syyn takia. Siltikin onni potkaisee häntä ja hänet valitaan tieteelliseen kokeeseen, jonka tarkoitus on ilmeisesti luoda täydellinen sotilas. Koe menee kuin meneekin nappiin ja yllättäen hintelästä pikkumiehestä kasvaa täyteen pumpattu lihaskimppu.. Täydellinen sotilas.
Pikkupoika minussa haluaa aina antaa mahdollisuuden supersankarileffoille, koska ovathan ne supersankarit siisti juttu. Eihän sitä voi kieltää. Mutta aina kun menen antamaan mahdollisuuden, tulen melkein poikkeuksetta pettymään. Jos The Avengersia ja Christoper Nolanin Batmaneitä ei oteta lukuun, supersankarileffat eivät ole onnistuneet voittamaan minua puolelleen. Kaikista vähiten tämä kyseinen elokuva, joka ei tarjonnut minulle kerrassaan mitään yllättävää tai muutenkaan sellaista, mikä olisi aiheuttanut mitään muuta tunnetta kuin turhautumista ja ärsytystä. (SPOILER!) Okei Richard Armitagen muutaman minuutin vierailu elokuvan alkupuoliskolla sai tottakai typerän hymyn leviämään kasvoille, mutta se ei paljon elokuvaa päässyt pelastamaan, koska mies meni ja kuoli samantien.

Lisäksi täytyy jälleen kerran paasata näistä rumista pahiksista. Miksi hemmetissä valita Hugo Weaving näyttelemään pääpahista jos sen täydelliset kasvot mennään repimään tuollaiseksi.. ällöttäväksi.. punaiseksi.. monsteriksi? Muistakaahan että en ole lukenut sarjiksia, enkä tule lukemaan, ja elokuvissa olen kyllästynyt jo niihin rumiin pahiksiin. Olen itseasiassa paasannut aiheesta joskus tänne blogiin mutten kuollaksenikaan nyt jaksa alkaa tonkimaan jotain vuoden 2011 blogimerkintää.
Mutta niin.. Hugo Weaving oli aivan täydellisen cool pahis aina siihen hetkeen saakka kun se näytti oikeat kasvonsa. Se että Armitagen hahmo herra Kruger oltiin tehty vain tapettavaksi ja se toteutettiin melko samantien.. Se oikeastaan oli jo saada meikäläisen sammuttamaan telkkarin, mutta urheasti jatkoin katsomista koska ajattelin että noh.. Onhan tässä Hugo Weaving. Vaan mitä! Kaksituntisesta elokuvasta puoltoista tuntia oli aika liki turhautunutta kieriskelyä sohvan perukoilla.

Että joo ei. Ja siis supersankarielokuvaksi tämä ei ollut edes keskiverto. En usko että Armitagekaan saa minua katsomaan tätä pätkää uudestaan.. Voisin samantien kävellä takaisin leffadivariin vaihtamaan leffan johonkin parempaan. Olo oli melko sama kuin silloin kun katsoin Transformerseja ja ne oli jotain niin.. käsinkosketeltavan mielenvikaista eikä edes hyvässä mielessä. Yh.
Mutta nyt lähinnä omaksi piristeekseni ja varmaan ehkä vähän teidän lukijoidenkin piristeeksi (toivottavasti), linkitän tähän loppuun trailerin sijaan Armitagen lyhyen haastattelun siitä kuinka hän näki hahmonsa Krugerin. Aivan taivaallista näyttelijän omistautuneisuutta hahmolle, joka on elokuvassa vain pari minuuttia. Kiitos, Richard.

BBC:n Robin Hood

Olen nähtävästi paasannut tästä aiheesta useampaankin otteeseen, mutta itse BBC:n sarjasta ei ole tullut pälistyä, joten korjataanpa se virhe nyt samantien! Viime viikonloppunahan pidettiin kaverin kanssa.. Aika mittava, n. 28 tuntinen maratoni kyseisen sarjan merkeissä!

 

BBC:n ROBIN HOOD on Britanniassa vuosina 2006-2009 ilmestynyt, kolme tuotantokautta kattava tv-sarja tuosta Sherwoodin sankarista. Tarina on periaatteessa se sama; Robin of Locksley palaa Pyhässä Maassa käydystä sodasta vain huomatakseen että oikea sota on alkamassa Nottinghamissa. Paha sheriffi ja hänen oikea kätensä ovat kovaa vauhtia orjuuttamassa kansaa ja samalla prinssi Juhana yrittää syrjäyttää kaukomailla sotimassa olevan veljensä.
Kun ensimmäisen kerran katsoin tätä kyseistä sarjaa, en ollut ollut yhtään tietoinen että BBC ylipäätään on tehnyt mitään sarjaa Robin Hoodista. Olin myös jokseenkin vastahakoinen alkuun, koska.. No minun The Robin Hoodini on ja tulee aina olemaan Kevin Costner ja olin yhtä ennakkoluuloinen Jonas Armstrongia kohtaan kuin mitä olin Russel Croweakin kohtaan silloin vuonna 2010.. Mutta ennen kuin sen päivän jakso oli ohi, olin jo myyty. Ja sitten jännästi jalat veivätkin minut Anttilaan kahmimaan tuotantokaudet itselleni.

Sarjaa suosittelen lämpimästi kaikille Robin Hoodin ystäville, sillä sarja tosiaan kestää useamman katsomiskerran, se on vallan viihdyttävä loppuun saakka.. Eikä se ole yhtään liian pitkä. Ja BBC teki harvinaisen selväksi sen tosiasian että kolmoskausi varmasti jäi viimeiseksi. Se, mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan, se jääköön jokaisen selvitettäväksi.
Ensimmäinen kausi on hyvä, mutta siitä jotenkin huokuu se kuinka sarjaa lähtiin ensin tekemään vähän ehkä pienellä (pienellä ja pienellä, mistä sen nyt ottaa) budjetilla ja kokeilumielessä. Se kuitenkin menestyi ja kakkososassa aletaan ehkä selvemmin rakentamaan suurempaa pääjuonta, joka ekasta kaudesta oikeastaan puuttuu lähes kokonaan. Kolmoskausi taas huipentuu täydellisesti niin juonen, hahmojen/näyttelijöiden kuin puvustuksen/lavastuksen puolestakin. Eli toisin kuin yleensä.. Tässä sarjassa mitä pidemmälle mennään, sitä paremmaksi muututaan. Mutta luojan kiitos he lopettivat sarjan kolmanteen kauteen, koska en usko että neloskausi olisi tuonut enää mitään hyvää sarjaan.

Yhtä tiettyä ohjaajaa sarjalle on vaikea mainita, koska ohjaajia näyttäisi olevan enemmän kuin laki sallii. Samoin käsikirjoittajia, mutta nämä seikathan eivät ole kovin ihmeellisiä tv-sarjojen maailmassa. Mutta imdb nimeää Foz Allanin ja  Dominic Minghellan sarjan luojiksi joten annetaan kunnia heille. Mitä näytelijöihin taas tulee.. Jonas Armstrong tosiaan vetää pääroolin melkein yhtä uskottavasti kuin Kevin Costnerkin aikanaan. Keith Allenia taas voisi hyvillä mielin verrata Alan Rickmanin sheriffisuoritukseen ilman mitään katumusta. Allenin versio sheriffistä toimii tässä yhteydessä aivan täydellisesti.. ja pahisten kastiin kun heitetään vielä Richard Armitage Guy of Gisbournena niin kolmiohan on oikeastaan täydellisempi kolmio kuin tuossa Prince of Thievesissä, vaikka siinä Michael Wincott vetikin myös loistavan roolisuorituksen.. Mutta kaikella rakkaudella, kyllä Armitage Guyn roolilla viet tämän sarjan pyhän kolminaisuuden voittoon. Jos nyt on lähdettävä vertailemaan.

Mutta eikai mulla muuta sitten. Suosittelen kaikille! Nyt voisin aikani kuluksi pistää Russel Crowen pyörimään niin olisi taas kaikki Robin Hoodit Disneytä ja Sukkahoususankareita lukuunottamatta katottu.

Have a Hobbit Christmassssshh, precioussh!

Joo elikkäs hyvää joulua vaan ihmiset ja hobitit, kääpiöistä nyt puhumattakaan!
Ja ps. 253 päivää uuteen Hobittiin, jee!

Tunnistustehtävä joulun riemuksi!

THE HOBBIT - Unexpected Journey

Noniin nyt kun ensi-illasta on kulunut jo sanotaanko neljä päivää, voisin ehkä yrittää raapustaa tänne muutaman sanasen tästä leffasta jota kaikki niin kiihkeästi odottivat kahdeksan vuotta. Ensi-iltapippaloista kirjoitan sitten ehkä toisen merkinnän, jos jaksan, tosin veljeni Galin kirjoitti aiheesta jo omassa blogissaan.
(Spoilereista on varoitus myöhemmin ennen juonipaljastuksia!)

THE HOBBIT - UNEXPECTED JOURNEY pyörähti Suomessa käyntiin 12.12.12 klo. 00.12 ja tuolloin Kontu123:n salissa istui pari kääpiötä, pari hobittia ja haltia. Riidat eri lajien välillä unohtuivat salien ovien ulkopuolelle ja Repunpäähän lankesi hiljaisuus. Kahdeksan vuoden odotus saattoi päättyä.. ja uusi odotus alkaa.
Eräänä kauniina päivänä Bilbo Reppulin (Martin Freeman) ovelle ilmestyy pitkä, harmaapartainen muukalainen, Gandalf (Ian McKellen) tarjoten hänelle mahdollisuutta seikkailuun. Kuten kunnon rauhaa rakastavan Reppulin kuuluukin, hän kieltäytyy kunniasta ja pakenee sisälle kotoisaan hobitin koloonsa varmana että selvisi juuri ja juuri seikkailusta.
Vääräpä oli tuo luulo, sillä sinä iltana hän ei tulekaan syömään illallistaan yksin (saatika ollenkaan, mikä on hobitille varsin tavatonta). Dwalin (Graham McTavish) keskeyttää hänen illallisensa juuri ennen sen alkamista ja hänen perässään paikalle saapuvat myös Balin (Ken Stott), hänen veljensä. Sekä Fili (Dean O'Gorman) ja tuon pikkuveli Kili (Aidan Turner).. ja kahdeksan muuta sekä Gandalf. Yhdessä kääpiöt pistävät hänen ruokasalinsa uuteen uskoon sekä tyhjentävät hänen ruokavarastonsa.
Mutta joukosta puuttuu vielä eräs, joka saapuu myöhässä oltuaan kokoustamassa muiden kääpiökansojen kanssa; Thorin Oakenshiled (Richard Armitage).

Elokuvan castingeistä on puhuttu jo vuosien päivät, tottakai, ja tältä istumalta näyttää siltä että jälleen kerran Peter Jacksonin casting-ryhmä on hoitanut hommansa kunnialla. BBC:ltä on viety aivan mahtavia näyttelijöitä senkin uhalla että fanien koville odottamat sarjat joutuvat viivästymään. Martin Freeman on täydellinen hobitti; mies ei tarvitse hobitin pukua ja maskia ollakseen roolissaan. Benedict Cumberbatchin roolisuoritus Smaugina ja Necromancerina jäi toistaiseksi vähäiseksi, mutta mies on silti yksi niistä kaikista odotetuimmista näyttelijöistä. Monet tuntuvat kuitenkin unohtavan myös erään aika oleellisen näyttelijän BBC-taustat; itse allekirjoittanut myi sielunsa ensimmäisen kerran Richard Armitagelle nähtyään BBC:n neljä tuotantokautta pitkän Robin Hood-sarjan.
Ja sitten voitaisiin käydä uskomattoman pitkä jaarittelu siitä kuinka myös muut kaksitoista kääpiötä on castattu aivan tuhottoman hyvin. Sen verran täytyy kuitenkin sanoa että aivan loistavaa kuinka erilaiset persoonat kolmelletoista kääpiölle on saatu aikaan; kun nimet oppii muistamaan ja yhdistämään kasvoihin, ei kääpiöitä enää pysty millään sekoittamaan. Kaikkia kääpiöitä ei tietenkään pystytty tässä ekassa osassa esittelemään niin kuin olisi pitänyt, mutta silti pienet erot hahmoissa (ja tietenkin myös parrat) toivat persoonaa esiin.
Vielä pitää sanoa Radagast Ruskean näyttelijästä, Sylvester McCoysta että siinä vasta mies! Myönnän, en aluksi pystynyt heti yhdistämään Keski-Maan omaa Rölliä Radagastiin kun trailerin näin, mutta nyt.. Voi miten rakastettava mies. Ja castaus.. Taas kerran täydellistä.

Tähän väliin pitää vielä sanoa teille kirjan ystäville, jotka lähdette leffaan ajatukset hyvin selkeästi siinä suunnassa että "en tule pitämään jos ei myötäile tarkasti kirjan tapahtumia"; suksikaa kuuseen. Yksi hyvä ystäväni totesi tässä jokin aika sitten ettei kirjaa ja elokuvaa saisi koskaan lähteä vertailemaan, koska ne ovat niin erilaisia taiteen muotoja. Eri asiat kirjoissa toimivat, mutta eivät valkokankaalla.
Älkää siis menkö katsomaan kirjaa valkokankaalla vaan lähtekää nauttimaan elokuvasta! 

HUOM!! JATKOSSA KOVIA SPOILEREITA!!
Sekä tästä elokuvasta että arvauksia tulevista. Teitä on varoitettu, joten älkää jatkako jos yhtään siltä tuntuu!

Elokuva kulki aika mutkattomasti samaa linjaa kirjan kanssa, mutta siihen on lisätty yksi pieni seikka joka puuttuu kirjasta. Azog Turmelija (Manu Bennett), örkkijohtaja, joka on vannonut tuhoavansa Durinin suvun. Tällä siis tarkoitetaan nimenomaa Thorinin sukua ja Thorin on tällä hetkellä ainoa.. Oho. Eipäs olekkaan! Melkein unohdin että Fili ja Kili kuuluvat myös Azogin listalle, koska ovat Thorinin siskonpoikia.
Mutta niin.. Azog on mielestäni elokuvan kannalta aivan tuhottoman tärkeä lisä, koska kirjassahan kaikki vastoinkäymiset, jotka retkikunta joutuu kokemaan, ovat oikeastaan pelkkiä sattumia. Elokuvassa se ei toimisi, mikä tekee Azogista tärkeän ja hyväksyttävän hahmon.
Ja onhan kirjasta eroavaisuuksia muutenkin; ponit jäävät taakse jo kauan ennen kirjan kyseistä tapahtumaa; olisi ollut aivan kamalaa nähdä 16 ponia neljäntoista matkalaisen kanssa kivijättiläisten polvissa.
Ainiin! Kivijättiläiset ovat osa kirjaa.
Ja ainiin! Tässä juuri pitkästä aikaa lueskelin aamulla Keskeneräisten tarujen kirjaa ja siellä avataan lisää Ereborin matkaa, joten jos kiinnostaa; menkäähän lukemaan.

Noniin sitten alan tämän itkupotkuraivarisysteemini, koska haluan avautua tännekin. Rakastuin Thoriniin jo luettuani kirjan silloin joskus peruskoulussa kun LotReja alkoi vyöryä teattereihin. Kuten edellä mainitsin, myin sieluni Richard Armitagelle BBC:n Robin Hoodien myötä. Nyt kun nämä kaksi seikkaa ollaan heitetty äärimmäisen toimivaksi compoksi.. Ja sitten kun otetaan huomioon vielä se kuinka sadistinen äijä J.R.R. Tolkien oli ja kuinka ihanasti Peter Jackson tykkää mässäillä kaikilla surullisilla, sielua repivillä ja sydäntä raastavilla kuolemilla.. Ei The Hobbit - There and back again (kolmososa) voi ainakaan allekirjoittaneen osalta olla mitään muuta kuin itkua.
Spoilereista teitä on varoitettu, joten hyvillä mielin voin tästä jatkaa; Thorin tulee kuolemaan tarinan lopussa eikä häntä koskaan kruunata Ereborin kuninkaaksi. Itse kun tiedän tämän kirjan lukeneena, näen ykkösosassa jo selkeitä viitteitä siihen mitä tulee tapahtumaan. Muutamat repliikit ainakin kävisivät ennustamisesta..
Mutta! Se että Thorin kuolee, ei.. itsessään ole vielä maailmaani kaatava. Mutta sitten kun samaan syssyyn viskataan vielä nuo herran siskonpojat niin oi tästähän saadaan oikein kaunis.. kuoleman kierre aikaiseksi. Me ollaan tätä spekuloitu nyt kaverin kanssa ensi-illan jälkeisestä aamuyöstä lähtien ja mitä enemmän sitä ajattelee, sitä enemmän sitä alkaa itkettämään. Fili ja Kili kun tosiaan kuolevat puolustaessaan Thorinin ruumista. Kuvitelkaas nyt kolmosen loppu.. Verratkaa sitä Kuninkaan Paluuseen! Sama ihana sellanen lopullisuuden haikee tunnelma.. ja sitten heitetään siihen vielä kolme kuolemaa loppuun (mitä ei Kunkus oikeestaan ollut). Sama asia kun Tolkien olis keksiny tappaa Aragornin, Merryn ja Pippinin! Niinpä!
Nyt lopetan tähän ja kehotan ihmisiä lukemaan kirjan!! Muuten tästä ei tule loppua ikinä ja mä vaan raivoan kuinka Tolkien oli sadisti ja Jackson haluaa kiduttaa mua.

Noh. Paras elokuva sitten LotRien. Mutta kuten muistamme Sormuksen Ritareistakin; tämä on vasta alkua.

"I would take each and every one of these dwarves over the mightiest army! When I called upon them, they answered. Loyalty, honor, a willing heart. I can ask no more than that."

Lion King and Little Mermaid

Terveisia taas taalta toisesta maailmasta! Ollaan taas katsottu pari leffaa ja talla kertaa ihan Disneyn klassikoita! Katsottiin Leijonakuningas kun matkattiin Disneylandiin ja Pieni Merenneito oli vuorossa Hollywood-tunnilla.
Haluatte kuitenkin tietaa millasta oli Disneylandissa, mutta voipi olla etta saastan koko Los Angelesin pienen elokuvaskenen omaksi merkinnakseen sitten kun kotiudun takaisin Suomeen. Silloin luvassa Walk of Fame, Kodak Theater, Madame Tussauds Hollywood, Disneyland ja Universal Studios (huomenna!). Joten niista sitten enemman.

LEIJONAKUNINGASHAN on vuoden 1994 elokuva, klassikkosarjassa numero 32 ja varmasti Disneyn tunnetuin animaatio ikina. Olisin uskonut ettei talla puolen maailmaa ole ketaan, kuka ei kyseista elokuvaa olisi lapsuudessaan nahnyt mutta olin vaarassa. Onneksi tuo vaaryys korjattiin aikuisialla. En muuten puhu itsestani.
Elokuvahan tosiaan kertoo Simbasta, Jylhakallion prinssista joka isansa traagisen kuoleman (itkin bussissa matkalla Disneylandiin) jalkeen pakenee kotoaan ja eksyy oudon parivaljakon, Timonin ja Pumban, seuraan. Uskomaton kasvutarina ja aivan mahtava elokuva. Sarjassamme elokuvat, jotka eivat koskaan meneta hohtoaan.
Itselleni tama katsomiskerta oli siina mielessa ainutlaatuinen etta ensimmaista kertaa elamassani katsoin Leijonakuninkaan sen alkuperaiskielella. Yleensahan katson animaatiot lahes poikkeuksetta suomeksi dubattuna eivatka ihmiset tunnu ymmartavan sita. Mutta etenkin vanhojen animaatioiden nostalgia-arvo melkeinpa tuplaantuu kun hahmot puhuvat suomea koska niin ma ne pienena katsoin. Englantia on jotenkin vaikea sisaistaa silla saralla, joskin nyt kun olen nama kaksi leffaa englanniksi katsonut.. Lupaan etta alan katsomaan Disney-leffoja myos englanniksi! Taa maa aivopesee mua.

PIENI MERENNEITO sen sijaan muutaman vuoden vanhempi leffa ja se ilmestyi vuonna 1989, Disneyn 28. klassikko ja Leijonakuninkaan (ja monen muun ohella) yksi tunnetuimmista patkista. Pienena omistin taman vsh:na, mutta en muista katsoneeni taka mooooneeeen vuoteen. Nyt kun taman katsoin ekan kerran pitkaan aikaan, ja englanniksi, elamys oli ihan sama kuin olisi katsonut ensimmaista kertaa! Aivan mieletonta miten Disney-leffat onnistuvat vaikuttamaan yhta voimakkaasti aina vuosienkin jalkeen. Kylmia vareita, tippa linssissa.. Aivan uskomatonta. Ja toki, nyt kun enkku paistoi lapi eika nostalgiabuusti jostain syysta ollut yhta voimakas kuin Leijonakuninkaan kanssa, enkkuversio aivopesi mut. Nytkin kuuntelen Part of your Worldia englanniksi tassa samalla.
Mista kertoo? Arielista, merenalaisen kuninkaan tyttaresta joka haluaa paasta kokemaan ihmisena olemisen riemun.. ja samalla rakastuu ihmisprinssiin. Paha meren noita muuttaa hanet ihmiseksi kolmeksi paivaksi ja sina aikana hanen on saatava prinssi rakastumaan haneen, jotta han jaa ihmiseksi.

Mielettomia leffoja molemmat, mika on toki sanomattakin selvaa! Rakastan Disneya ja niin.. Lupaus pitaa: Alan katsomaan niita myos enkuksi. Olkaa te onnellisia, jotka ootte mua siihen painostanut kaikki naa vuodet.. Haha! Jep, huomenna Universal Studios! Heippa!

ps. Tanaan on Richard Armitagen synttarit  joten onnittelut hanelle sinne.. Haluan sanoa Uuteen Seelantiin, koska saisin sydanhalvauksen jos tajuaisin olevani herran kanssa mahdollisesti samassa kaupungissa. Hyvaa synttaria! (Sille sivistymattomalle joka ei tieda kuka arvon Richard on: Thorin Oakenshield.<3)

pps. Taalla on torkee maara japanilaisia ja kukaan ei tunnu tietavan mika on Hopeanuoli. Olen shokissa.