Oli muuten ahdistavin puoltoista tuntinen ties kuinka pitkään aikaan.
127 HOURS on vuoden 2010 elokuva, joka rohmusi aikanaan liutan oscar-ehdokkuuksia muttei sitten tainnut napsia niistä yhtään itselleen. Enkä tasan tajua miksei! Noihin ehdokkuuksiin kuului mm. paras elokuva ja James Francon ehdokkuus vuoden miespääosasta. Mutta niin.. Taisi olla sama vuosi, jolloin ehdolla olivat myös Kuninkaan Puhe ja Black Swan, joten huono vuosi tälle elokuvalle.
James Franco esittää Aron Ralstonia, insinööriä joka rakastaa vuorikiipeilyä. Eräänä päivänä Aron lähtee tutuille kanioneille kiipeilemään, muttei kerro asiasta kenellekään. Hän onnistuu mokaamaan huimapäisyydessään ja pian löytää itsensä loukusta; käsi jää valtavan kivenlohkareen väliin ja Aron aloittaa rattoisan viikonlopun sijaan taistelun elämästä ja kuolemasta. Hän viettää loukussa viisi päivää yrittäen siirtää kiveä kaikin tavoin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Vesivarat vähenevät ja ruoka on loppumaan päin.. Hallusinaatiot tekevät tuloaan ja ainoa asia mikä pitää Aronin järjissään, on muisto läheisistä ja rakkaista hetkistä noiden kanssa. Ja videokamera, jolle mies tallentaa elämänsä varmasti kamalimmat tunnit.
Nyt kun asiaa ajattelen, kiitän itseäni siitä etten mennyt katsomaan tätä elokuvaa leffateatteriin vaikka tarkoitus oli koko ajan. Mitä tulee elokuviin, vollotan melkein jokaisen elokuvan aikana vähintään kerran varsinkin jos katson sitä leffateatterissa. Nyt kun katsoin tätä kotisohvalta käsin, pidin käsiä silmien edessä ja vajosin tuolini syövereihin. Ahdistuin, pelkäsin.. Anelin Aronia onnistumaan. Itkin ahdistuksesta, pelosta.. onnellisesta lopusta. Franco tosiaan teki elämänsä roolisuorituksen ja nyt herra voidaan muistaa paremminkin Aron Ralstonina eikä Spidermanien Green Goblin Jr:nä. Loistavaa työtä Franco ja kaverit!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti