Pushing Daisies

PUSHING DAISIES on amerikkalainen tv-sarja vuodelta 2007 ja sen pääosissa nähdään Lee Pace, Anna Friel ja Chi McBride. Sarjaa tehtiin kaksi tuotantokautta ja se oli aikanaan ehdolla kolmeen Golden Globeen, muttei sitten voittanut kyseisiä pystejä.. Mutta on se ehdokkuuskin aina jotain!

Lee Pace näyttelee sarjassa Nediä, joka on ujo ja hyväluontoinen piirakantekijä. Hän ei kuitenkaan ole mikään aivan tavallinen mies, vaikka sitä ehkä haluaisikin olla.. Hänellä on yliluonnollinen kyky herättää kuolleita henkiin pelkällä kosketuksellaan. Toinen kosketus taas tappaa lopullisesti. Ja kuolleen herättämisen ehtona on se, ettei kuollutta pidetä hengissä minuuttia kauempaa.. Koska aina jonkun on kuoltava ja minuutin jälkeen joku muu menettää henkensä.
Ned selvittää rikoksia etsivä Emerson Codin (Chi McBride) kanssa ja joutuu vaikean ratkaisun eteen jouduttuaan selvittämään lapsuuden ensirakkautensa kuolemaa. Hän herättää Chuckin (Anna Friel) henkiin, mutta ei pystykään enää tappamaan tuota.. Joku muu kuolee, mutta Ned saa pitää rakastamansa naisen itsellään sillä ehdolla ettei koskaan enää koske häneen.

Sarja pyörii siis käytännössä Nedin ja Chuckin ympärillä, mutta jokaisessa osassa ratkotaan myös mietä ihmeellisimpiä murhatapauksia. Sarja on äärimmäisen sympaattinen enkä äkkiseltään nyt pysty sanomaan mitään toista hahmoa, joka olisi yhtä suloisen ujo kuin mitä Ned tässä sarjassa on. Joten jos tykkäätte Lee Pacestä ettekä tätä sarjaa ole katsonut, kannattaa katsoa!
Sarja on teknisesti ehkä hieman kankea ja alkuun tietokoneella tehdyt maisemat saattavat hypätä silmille, mutta jos nuo tietokonejutut ajattelee tyylikeinona, ne ostetaan kyllä melko nopeasti. Sitäpaitsi näyttelijät vetävät roolinsa niin hienosti ettei sarjan tuoksinnassa oikein ole aikaa keskittyä tietokonejuttuihin.

Jos jotain huonoa täytyy sanoa niin se että sarja lopetettiin todennäköisesti kesken. Toinen kausi loppuu kuin seinään ja viimeisen jakson viimeisessä minuutissa annetaan vastauksia melkein kaikkiin kysymyksiin. Tiedon yliannostus ei jätä kovin hyvää makua suuhun, joten annan suosittelut koko muulle sarjalle.. paitsi sille vikan jakson viimiselle minuutille. Selvästikin ilkeä tuottajasetä sanoi että rahat loppu ja niin loppui sarjakin. Se on ikävää, koska Pushing Daisies oli vallan viehättävä pikkutapaus.


ps. Tsekatkaa tää! Mun ja kaverin uus blogi: Reunalla!

Syntisäkkini

Tässä yhtenä päivänä päätin järjestellä leffahyllyni jälleen kerran ja siinä samalla kaivoin sen syövereistä esiin ne leffat, joita en ole katsonut. Täytyy myöntää että odotin leffoja olevan enemmän kuin 31, mutta olen silti vähän häpeissäni näinkin suuresta luvusta. Ja nyt nämä leffat komeilevat kolmirivisen hyllyni etummaisina, jotta tuijottaisivat minua sitten mahdollisimman syyttävästi.. Josko katsoisin ne joskus..
Ja nyt paljastan tämän syntisäkkini vielä kaikelle kansalle, jotta varmasti saan potkua katsomaan nuo leffat! Kysehän ei ole siitä että pitäisin niitä huonoina, päinvastoin. Ehkä voin sanoa syyksi juurikin sen että uskon ja tiedän leffojen olevan hyviä ja hienoja ja haluaisin antaa niille kaiken aikani, huomioni ja rakkauteni kun katson ne ja siksi en ole vielä saanut aikaiseksi?
Näh. Tekosyyltähän tuokin kuulostaa. Olen vain lahna.

Jep.. Pitäisi olla katsottuna, eikö vain?

Kummisetien kohdalla puolustaudun sillä että niiden katsomiseen täytyy varata oikeasti aikaa. 

Tästä sakista olen Thelman ja Lousin nähnyt, mutta ne kuuluu pakettiin. Muutenhan
voinkin sitten ryömiä maan alle tämän kuvan takia..

Bernard ja Bianca on tässä mukana siksi että olen nähnyt sen joskus iiihaan pienenä,
mutten muista siitä mitään, joten on se ja sama olenko nähnyt vai en.. eli en.

Että joo tässä mun syntisäkkini, mitä teidän syntisäkistä löytyy? Toivottavasti ei samanlaista katrasta kuin itseltäni.

Hopeanuoli - Ginga: Nagareboshi Gin

En voi uskoa ettei tämä blogi pidä vielä sisällään Hopeanuolta muuten kui jonain Movie Mondayn elokuvahaasteena. Nyt korjataan se vääryys, koska pidin eilen maratonin.. pitkästä aikaa!

HOPEANUOLI on varmasti monelle 1980-90-luvun lapselle tuttu tapaus. Itse näin kyseisen animen ensimmäisen kerran 4 vuotiaana. Hauskaa on että pelkäsin Muumien Mörköä samanikäisenä, mutta silti katsoin Hopeanuolta ihan suurimmalla innolla ja rakkaudella.
Hopeanuolihan on siis Yoshihiro Takahashin mangaan perustuva anime, joka ilmestyi vuonna 1986. Suomessa kyseinen anime dubattiin ja nuo dubbaukset ovat saaneet jo legendan maineen, mikä ei ole yhtään vähättelyä. Dubattu versio oli myös sensoroitu ja pilkottu pahimman kerran. Täyspitkää ja japaninkielistä versiota saatiinkin sitten odotella pitkään ja hartaudella, mutta viimein sellainen boxi saatiin Suomeenkin.. Joskus tuossa 2000-luvun alkupuolella.

Tarinahan siis kertoo Hopeanuolesta, joka syntyy karhukoirien sukuun ja tiikeriraitaisena akitana, hänen kohtalonsa on käydä taistoon karhuja vastaan. Aivan pienenä pentuna hän todistaa isänsä Rikin taistelun hurjaa Akakabuto-karhua vastaan ja näkee kuinka Riki tippuu taistelun tuoksinnassa rotkoon. Vaikutti tämä kokemus pentuun millä tahansa tavalla, hänen kohtalonsa oli jo sinetöity; Rikin omistaja, Gohei Takeda ottaa Hopeanuolen koulutettavakseen ja miehen ankarissa käsissä pennusta kasvaa nuori, vahva ja rohkea taistelija.
Akakabuto on paitsi ihmisten vihollinen, myös koirien. Eräänä kesänä vuorille alkaa kertyä villikoiria, jotka alkavat kiinnostaa Hopeanuolta ja tehtyään hieman taustatutkimusta, hän saa selville että noiden johtaja kerää  koiria joukkoihinsa käydäkseen taistoon Akakabutoa vastaan. Hopeanuoli liittyy laumaan ja lähtee kolmeksi kuukaudeksi kiertämään Japania tavoitteenaan löytää parhaimmat taistelijat joukkoihinsa.. Ja palatessaan, heidän määränsä on käydä viimeisteen taisteluun Akakabuton klaania vastaan.

Sarjalle on annettu Suomessa K11-merkintä eikä merkintä ole mitenkään turha; sarja on kaikinpuolin raaka ja jos jaksossa ei näy lentävää verta, et todennäköisesti katso Hopeanuolta. Karhut ovat kaikki sekoboltseja ja tappavat huvikseen ja Akakabuto on kuin yksisilmäinen demonikarhu. Koirat taas ovat sotureja viimeiseen saakka ja ovat mielellään antamassa henkensä palvellakseen korkeampaa tavoitetta.
Sarja on myös hienosti toteutettu ja piirretty, toisin kuin 2000-luvulla ilmestynyt jatko-osa, joka kertoo Hopeanuolen pojasta Weedistä. Hopeanuolelle annan kaikki mahdolliset suositukset, mitä ikinä voin antaa, mutta Weedille en anna mitään.. Päinvastoin varoitan teitä katsomasta sitä, koska se ei tee edeltäjälleen yhtään kunniaa.. Eikä varmasti Takahashin mangallekaan. Jo animaation taso on laskenut reilusti nollan alapuolelle, mitä tulee tähän jatko-osaan.. Pysykää siis kaukana siitä, mutta antakaa ajastanne Hopeanuolelle! Hopeanuoli on aikanne ansainnut.. ettekä tule katumaan päätöstä!

Wolf

WOLF on jonkinsortin K16-merkinnällä varustettu kauhuelokuva vuodelta 1994 ja sen pääosissa nähdään Jack Nicholson. Naispääosan esittäjänä on Michelle Pfeiffer, joka on ihmisille varmaan tutumpi Batman Returnsistä ja viime vuoden vampyyrikomediasta, Dark Shadowsista. Nicholsonista tuskin tarvitsee alkaa muita elokuvia esittelemään, eikös? Ohjaajana Wolfissa on Mike Nichols, joka on ainakin meikäläiselle melkeinpä tuntematon nimi ja kun imdb:tä taas selailin, eipä herran elokuvista mikään muu sanonut ainakaan näin äkkiseltään mitään. Joku voi valaista jos olisi jotain mitä Nicholsista pitäisi tietää, koska minä en tiedä mitään. Paitsi että ohjasi Wolfin.

Wolf on mielestäni oikein onnistunut ihmissusielokuva ja aika pitkälti kestää katsomisen myös vuonna 2013. Maskien 'vanhentuminen' näkyi lievästi oikeastaan vasta aivan loppuvaiheilla, mutta silloin toiminta vei kaiken huomion eikä niihin oikein ehtinyt keskittymään.
Elokuva kertoo siis Will Randallista, joka on juuri ilmeisesti saamassa elämänsä työpaikan kun hän joutuu ikävään kohtaamiseen suden kanssa. Susi puree häntä ja hiljalleen Will alkaa huomata aistiensa terävöitymistä ja kuntonsa vahvistumista. Elokuva on tehty aika taidokkaasti siinä mielessä että seuraamme Willin ensimmäistä kuukautta ennen täyttä kuutta ja täydellistä sudeksi muuttumista. En tiedä olisiko elokuva ollut läheskään yhtä hyvä ja maskien puolesta kestävä, mikäli Will olisi heti muuttunut täysin sudeksi ja sitä oltaisiin sitten katsottu kaksi tuntia. Nyt kun täydellinen muutosprosessi nähtiin vasta elokuvan lopulla, elokuvan ikä ei häirinnyt juuri ollenkaan. Ja täytyy sanoa että suden silmät on toteutettu elokuvassa aivan tajuttoman hyvin.
Elokuva oli myös sinänsä hyvin rakennettu, koska jännitys pysyi yllä loppuun saakka. En haluaisi alkaa spoilaamaan ketään enkä kirjoittelemaan suuria spoilereita tähän tekstiin, joten siltä pohjalta kaikki sanottava alkaa olla nyt tässä. Mutta aivan äärimmäisen mielenkiintoinen ihmissusileffa ja ehdottomasti yksi parhaista, mitä olen nähnyt. Nicholson veti roolinsa hyvin ja toi susimaisuutensa esiin jotenkin niin.. luonnollisesti. Kannattaa katsoa, oikeasti!

Kuukauden kääpiö: Bombur

Jälleen aika nostaa kuukauden kääpiö pöydälle! Lisäksi iloisia uutisia kaikenkarvaiselle hobittikansalle; The Unexpected Journey ilmestyy dvd:lle ensi viikolla Jenkkilässä ja bluerayn myötä kansa saa käsiinsä myös The Desolation of Smaugin trailerin. Tämä tapahtuu siis tiistaina ellen nyt väärin muista ja nyt laitamme kaiken luottomme merentakaisiin kriminaaleihin; vuotaako traileri youtuben ihmeelliseen maailmaan jo samana iltana vai joudummeko odottelemaan vielä montakin päivää? Joskin jossain on puhuttu että 23. päivä viimeistään ilmestyisi tuo kauan odotettu traileri kaiken kansan nähtäväksi.. Joten sitä odotellessa! Nyt kuitenkin aiheesta toiseen..

BOMBUR on seurueen suurin ja lihavin kääpiö ja ainakin kirjoissa kääpiöraukkaa kiusataan jatkuvasti hänen lihavuudestaan. Hän on aina seurueen viimeinen ja närkästyykin siitä suuresti ajan myötä. Hän on palmikoinut partansa yhdeksi suureksi lenkiksi vatsansa päälle, mikä ehkä myös korostaa kääpiön lihavuutta. Lihavuus ei kuitenkaan ole missään muotoa este herralle, vaikka kaverit siitä välillä marisevatkin; hän on kuitenkin soturi ja osaa taistella kuten kuka tahansa muukin. Paitsi että hänellä on aseidensa lisäksi käytössä valtava vatsansa, jolla voi myös tarpeen tullen puolustautua..
Bombur on hyvin hiljainen kääpiö, mikä johtunee luultavasti siitä että kokee veljensä Bofurin puhuvan hänenkin puolestaan. Hän osaa kuitenkin nauttia elämästään ja seikkailuista, johon elämä hänet aika-ajoin vie. Vaikka Bombur rakastaakin ruokaa ja hänen unelmansa yleensä koskevatkin nimenomaan sitä, millainen seuraava ateria olisi ja mistä sen saisi, hän on myös vallan mainio kokki. Yleensä hän tekee ruokaa koko retkikunnalle, joskin välillä hänen veljensä Bofur on myös kattilan ääressä. Bombur on kuitenkin Thorin Tammikilven retkikunnasta se, joka kantaa kattiloita ja pannuja mukanaan. Hän osaa käyttää keittovarustustaan myös taisteluaseina.

Bomburia Hobitti-elokuvissa näyttelee Stephen Hunter, joka on uusiseelantilainen näyttelijä Wellingtonista. Hän on työskennellyt aikaisemmin radiossa, mainoksissa ja tehnyt hommia myös ääninäyttelijänä. Siellä puolen maailmaa hän on tullut tutummaksi kuitenkin uusiseelantilaisista ja australialaisista tv-sarjoista. Siitä kuinka paljon sarjoista on Suomeen rantautunut, en tiedä mitään. Mutta ainakin All Saints eli Ensiapuosasto kuulostaa etäisesti tutulta, samoin kuin Mercy Peakin lääkäriasema. Ensiapuasema on australialainen sarja ja Mercy Peak uusiseelantilainen.. Mutta tosiaan, en tiedä noista yhtään mitään vielä ainakaan. Ehkä pitäisi selvitellä ja yrittää kaivella niitä käsiin jostakin. Hunter ei ilmeisesti ole näytellyt pitkissä elokuvissa Hobittia aikaisemmin, mutta tästä jos jostakin se ura varmasti urkenee, jos niin halutaan!

Sitten siihen viimeiseen kysymykseen, mitä on vähän hassua esittää kun Bomburista puhutaan, mutta esitän kuitenkin; Miten Bomburin sitten erottaa tuosta kääpiökatraasta? No helpoin vastaus on tämä; hän on se lihavin.. ja hänellä on donitsin muotoinen parta ja hänellä on kalju läiskä päälaella. Muuta ei kai taas tarvitsisi sanoa? Hän tulee yleensä jonon hännillä ja saapuu viimeisenä paikalle.. Ja omaa mielenkiintoisia taistelutekniikoita, mitä tulee esimerkiksi hiisien luolassa käytyyn kamppailuun!

ps. Tunnistatko jo muut kuvissa esiintyvät kääpiöt? Entä kuka on tuo peikko yhdessä kuvassa?

Grease

GREASE on Randal Kleiserin ohjaama musikaali vuodelta 1978 ja sen pääosissa nähdään John Travolta ja Olivia Newton-John. Kleiserin muita tunnetumpia teoksia on mm. Walt Disneyn Valkohammas vuodelta 1991. Travoltaa taas voi bongailla mm. Saturday Night Feveristä ja koska Oscar-gaala on edelleen tuoreena mielessä, pitänee mainita että Travolta jakoi tänä vuonna jonkun pystin, en vaan nyt kuollaksenikaan muista että minkä. Varmaan jonkun, mikä meni arvattavasti Les Misérablesille. Newton-Johnia taas en ole sen suuremmin missään muualla nähnyt.. Paitsi ilmeisesti Lost-sarjassa, tietää imdb taas kertoa. Tämä nyt oli aika hämmentävä tieto..

Grease kertoo Sandystä, naapurin kiltistä tytöstä, joka rakastuu kesän aikana Dannyyn, joka taas kuuluu highschoolin pahoihin poikiin. Sandy on kotoisin Australiasta ja hänen oli määrä palata kotiin kesän jälkeen, mutta suunnitelmat muuttuivat ja hän jäikin Jenkkeihin. Toisistaan tietämättä, he aloittavat highschoolin viimeisen vuoden samassa koulussa ja muutaman mutkan päättä löytävät taas toisensa. Mutta kun Dannyllä on imagonsa, voiko heidän kesärakkautensa kestää läpi lukuvuoden?
Greasen laulu- ja tanssi-esitykset ovat leppoisia ja jäävät helposti pyörimään päähän. Tämä kyseinen musikaali oli ehkä Maija Poppasen jälkeen yksi niistä ensimmäisistä mitä koskaan näin ja jotenkin rakastuin samantien tähän pätkään. Nyt kun tämän katsoi pitkästä aikaa uudestaan, jotkut varsinkin Newton-Johnin lauluesitykset särähtivät hieman korvaan, mutta se nyt ei menoa niinkään haittaa. Sanoisin että vaikka tämä elokuva on tehty 35 vuotta sitten, ei aika ole vaikuttanut kovinkaan radikaalisti.
Jos biiseistä pitää jotain sanoa niin sanotaanpa tämä; tiesittekö että ohjaaja Randal Kleiser vihasi mm. leffan viimeistä biisiä, You're the one that I wantia. Hänen mielestään se kuulosti kamalalta vaikka monet ovatkin maininneet kyseisen kappaleen yhdeksi elokuvan parhaimmista. Kleiserin on sanottu vihanneen myös elokuvan aloitusbiisiä, Greasea, koska hänen mielestään se ei ollut kovinkaan sopiva aloittamaan 1950-luvulle sijoittuvaa elokuvaa.

Mutta joopajoopa. Hieno musikaali, jotenka katsokaapa tämäkin taas joo!

Itse Ilkimys

ITSE ILKIMYS on loistava animaatioelokuva parin vuoden takaa, vuodelta 2010. Se kertoo miehestä nimeltä Gru, joka on yksi maailman mestaririkollisista. Eräänä päivänä uutiset huutavat paniikissa; Joku on varastanut pyramidin eikä tekijästä ole tietoakaan! Tämä kertoo jotain Grun rikollistasosta.. Paitsi että se ei ollut Gru, joka pölli tämän pyramidin.
Kostaakseen ja näyttääkseen tälle tuntemattomalle rikolliselle, joka uhkaa hänen tietynlaista valta-asemaansa, Gru kehittää suuren suunnitelman yhdessä keltaisten kätyreidensä kanssa; Hänen seuraava missionsa on.. varastaa kuu taivaalta!

Ilkimyksen ohjaamisesta vastasi kaksi nimeä; Pierre Coffin ja Chris Renaud. Coffin on nähtävästi tehnyt aika pitkälti lyhäreitä ja työstää nyt ohjaa nyt Renaudin kanssa Itse Ilkimys 2:sta. Coffinilta on tulossa myös elokuva nimeltä Minions, joka keskittyy ilmeisesti näihin Grun keltaisiin kätyreihin. Äkkiseltään voisi sanoa että näyttää raha maistuvan herra Coffinille. Renaud sen sijaan on tehnyt Ilkimyksen lisäksi viime vuonna ilmestyneen Loraxin ja näyttäisi hänkin olevan ääniroolissa tuossa Minions-elokuvassa. Itse tykkäsin tästä Ilkimys-leffasta niin paljon että nyt odotan kakkososaa jollain kauhunsekaisella kiinnostuksella; kakkososat kun ovat aina vähän kyseenalaisia, eikö?

Ilkimyksen huumori upposi ainakin meikäläiseen; herra Gru on pahis ja hänellä on pahiksen jutut. Kaikki normaalisti tuhmat ja ikävät jutut on käännetty sellaisiksi että niille voidaan nauraa, vaikka samaanaikaan lapsikatsojia ajatellen tajuaa kyllä että tämä, mille nyt nauretaan, on oikeasti väärin. Tai sellainen mielikuva minulle ainakin tuli. Niin tai näin, jutut vetosivat allekirjoittaneeseen!
Elokuva tuli siis lauantai-iltana telkkarista ja omaksi yllätyksekseni se oli tekstitetty versio. Olin odottanut dubattua, koska yleensähän animaatiot on suunnattu lapsikatsojille ja sen takia dubattukin eikä vain tekstitetty. Mutta tämä oli vain positiivinen yllätys! Itse olen vuosia katsonut kaikki animaatiot suomeksi dubattuina, mutta hiljalleen olen todellakin alkanut lämpiämään näille originaaleille. Vanhat klassikot, joita pienenä katsottiin, katson kyllä jatkossakin dubattuina! Niillä on jo nostalgia-arvoa niin rutkasti. Tämä oli kyllä originaalina aivan huippu ja tietyt replat soivat vieläkin päässä, vaikka katsomisesta on jo jokunen päivä..