This must be the place

THIS MUST BE THE PLACE on Sean Pennin tähdittämä elokuva exrocktähdestä Cheyennestä, joka elää Dublinissa tylsistyeenä friikkinä, jota muut kaupunkilaiset tuijottavat alta kulmain. Elokuvan on ohjannut Paolo Sorrentino, joka on ainakin minulle entuudestaan tuntematon ohjaaja.

Kun Cheyenne saa kuulla että hänen USA:ssa elävä isänsä on kuolemaisillaan, mies päättää lähteä hyvästelemään tuon vaikkeivät he olekaan puhuneet toisilleen 30 vuoteen. Cheyennen lentopelon takia, hän ei voi matkustaa lentokoneella joten hän joutuu matkustamaan kauemmin laivalla ja näin ollen myöhästyy ja hänen isänsä on jo kuollut hänen päästyään tuon kotikaupunkiin. Siellä hän saa kuulla isän olleen aikoinaan vankina Auchwitzissä ja että tuo yritti löytää natsin, joka oli häntä kiduttanut siellä. Isä ei ollut kuitenkaan löytänyt tuota, mutta oli jättänyt päiväkirjan kertomaan huomioistaan. Lopulta Cheynne huomaa matkustavansa ympäri Jenkkilää tarkoituksenaan löytää tuo natsi ja kostaa tuolle isänsä kokemukset.

Rakastan elokuvassa eniten koko Cheyennen hahmoa. Niin surumielinen, angstinen.. haluaisin sanoa viaton, vaikka mies ei ilmeisestikään ole viatonta nähnytkään. Hahmon puhetapa taas on uniikkia! Kun Chey ensimmäisen kerran avasi suunsa, en ollut uskoa korviani. En aluksi hyväksynyt sitä.. Mutta kun sitten lopulta, yllättävän nopeasti, hyväksyin sen.. Se antoi hahmoon aivan uuden ulottuvuuden. Jotenkin olisi odottanut jotakin death metal-örinää, mutta ei. Voi Chey, veit sydämeni.

Huom. Seuraavan kuvan jälkeen, teksti sisältää spoilereita!

Elokuva oli loistava aivan viime metreille saakka. Chey kasvoi ihmisenä elokuvan aikana. Tupakka oli tässä kulussa hyvä esimerkki; alussa tehtiin selväksi ettei Chey polta, sitten yksi sivuhahmoista (en muista kuka) sanoi että "vain aikuiset polttavat. Sinä et polta, koska et ole aikuinen". Tai jotain vastaavaa.. Ja lopussa kun Chey oli saattanut isänsä tehtävän päätökseen ja löytänyt natsin, hän lopulta polttaa yhden tupakan. Tämä olisi mielestäni riittänyt kummasti esittämään sen että Chey todella kasvoi ihmisenä matkansa aikana. Mutta sitten viimeinen kuva.. Chey on heittänyt rock-vaatteensa nurkkaan, leikannut tukkansa ja jättänyt meikit kotiin? Ja minä kysyn että mitä helvettiä? Tämä ratkaisu ei jättänyt hyvää fiilistä, koska jotenkin.. Elokuva antoi loppupeleissä kuvan siitä kuinka aikuinen ollakseen, ihmisen on näytettävä normaalilta ja siistiltä. Enkä pitänyt siitä! En tiedä mitä elämä tuo tullessaan, mutta itse aion pysyä omana itsenäni loppuun saakka. Ja kiitos käsikirjoittajien, ohjaajan tai tuottajan (tai kuka siitä onkaan vastuussa), Chey joutui luopumaan omasta itsestään.

Ja yksi kysymys jäi elokuvasta todellakin mieleen; kuka ihme on Tony? Sitä haettiin koko ajan, mutta se ei ilmestynyt.. Vai oliko Chey Tony? Mitä ihmettä? Kuka on Tony?!