Leffavuosi 2012

Noniin nyt on aika listata ne elokuvat, joiden takia meikätyttö raahautui viime vuonna leffateatteriin! Jos nyt oikein onnistuin laskemaan niin kävin viime vuonna leffateatterissa katsomassa 36 eri elokuvaa! Hieno leffavuosi etten sanoisi!

Leffavuosi 2012 pyörähti käyntiin J. Edgarilla, joka myös aloitti viime vuoden kuukauden henkilö-merkinnät jotka unohtuivat sitten melko pian. Tämän vuoden kuukausittainen teemahan on kuukauden kääpiö, jota voitte seurata tuosta oikealta löytyvistä kääpöinaamoista (jotka toimivat linkkeinä). Herra Hooverin jälkeen lähdin katsomaan vuoden ihastuttavinta rokkikukkoleffaa, nimittäin This Must Be The Place ja Sean Penn tekivät kyllä nappisuorituksen kaikin puolin! Lämpimät suosittelut yhä siihen suuntaan! My Week With Marilyn taas lumosi naiskauneudella joskin Hermione Granger alias Emma Watson tuntui edelleen turhan Hermionelta. Koulussa luennoimassa ollut elokuva-alan ammattilainen taas sponssasi meidät katsomaan tekemäänsä elokuvaa, suomalaista Hiljaisuutta.

The Girl With The Dragon Tattoo oli ainakin alkutekstiensä puolesta kaunista katsottavaa vaikka ei tehnytkään minuun sen suurempaa vaikutusta.. Kuten ei aikanaan tehnyt kyseisen leffan alkuperäinen ruotsalaisvedoskaan. Tästä jatkettiin Vallan Kääntöpuolella, jossa ihana (tulipa teinityttöfiilis) Ryan Gosling veti ehdottomasti George Clooneya paremman roolisuorituksen.. Toisaalta liekö tuo nyt kovinkaan vaikeaa. Vallan kääntöpuolelta hypätäänkin sitten jo helmikuun puolelle ja tuo syntymäkuukauteni aloitettiin komeasti Meryl Streepin huikealla Rautarouvalla. Vaikka en Shrekeihin sen suuremmin ole koskaan rakastunutkaan, Saapasjalkakissa oli yksi edellisvuoden odotetuimmista animaatioista enkä muistaakseni joutunut pettymään! Siitä oli kuitenkin helppo lähteä menettämään pari tuntia elämästään George Clooneyn ja The Descendantsin tahdissa..


Sotahevonen oli ehdottomasti näkemisen arvoinen pätkä, joskin (kaikella rakkaudella) leffakaverini itki enemmän kuin allekirjoittanut, joten elokuvakokemus jäi vähän vajaaksi! Se ei kuitenkaan tahtia sen suuremmin haitannut, koska loistava elokuva on aina loistava elokuva. Kouvolan armoille jouduttuani, lähdin piristämään sekä itseäni että kummipoikaani Risto Räppääjän tahdissa ja vaikka se kuinka kärsimystä minulle olikin, pienelle pojalle se oli hauska elämys!
Tinker, Taylor, Soldier, Spy taas kuuluu nykyään niihin elokuviin jotka on pakko nähdä uudestaan, koska ensimmäisen katselmuskerran jälkeen sitä ei vaan allekirjoittanut tajunnut. Hieno elokuva oli, en sitä kyllä käy kieltämään.. Samoin kuin oli Nälkäpelikin huolimatta siitä että kirja on jälleen kerran niin paljon parempi vaikka niin.. Ei saisi vertailla. Innolla odotetaan jatko-osia!


Napapiirin Sankareiden jälkeen toinen suosikkini suomalaisesta tuotannosta, Iron Sky pelmahti leffateattereihin keväällä ja pitihän niitä natseja mennä katsomaan ja yllätys oli kyllä enemmän kuin positiivinen! Kaikella lämmöllä muistellaan myös Titanic 3D:tä, jonka jälkeen tärisin itkusta vielä kotonakin! Meikäläisen ensimmäinen Titanic-kokemus! Loki alkoi jälleen ärsyttää isoveikkaa tuossa kevään lopulla The Avengersin noustessa kertaheitolla suosikki-supersankari-leffaksi. Näitä lisää! The Dark Shadows taas nauratti kerran, mutta en usko että kestää toista katsomiskertaa sen suuremmin.. Toisin kuin We Need To Talk About Kevin, joka on ehdottomasti viime vuonna nähdyistä elokuvista yksi parhaimpia.. ja varmasti ahdistavimpia! Syvääkin syvemmät suositukset Kevinille!


Sitten tulivat nämä hirveät Lumikki-leffat Mirror Mirror ja Lumikki ja Metsästäjä, joista en kummastakaan saa mitään hyvää sanottavaa mieleen juuri nyt. Onneksi Diktaattori oli pelastamassa kesäkuun leffapuoleta yhdessä Salmon Fishing in Yemen-elokuvan ja Loraxin kera. Heinäkuussa ensi-iltaansa juhlistanut Rock of Ages yllätti positiivisesti vaikka en vieläkään taida olla valmis kuulemaan omia suosikkihittejä jonkun muun kuin asianomaisen laulamana. Tuttu orava palautti meidät taas kerran jääkaudelle Ice Age 4:n myötä ja sitä totesi yksi jos toinenkin siihen aikaan että kaikelle pitäisi antaa loppunsa eikä mikään saisi kestää ikuisuuksia..

 Heinäkuun lopulla minun täytyi tehdä valinta Amazing Spidermanin ja The Dark Knight Risesin välillä ja valitsin sen jälkimmäisen.. Jolloin edellämainittu ehti paeta teatterista ja jäi katsomatta. Elokuu vietettiin jenkkileffojen mekassa eli Los Angelesissa, joten se leffakuukausi jäi tavallaan välistä mutta syyskuussa tuttuihin maisemiin palattiin Braven myötä ja sen ihanan lastenelokuvan jälkeen suunnattiin leffaan katsomaan vähän erilaista, mutta niin samanlaista höttöä kuin kaikki muutkin; Magic Mike. No kyllähän ne pojat ihan.. tanssia osasi..
Lokakuun ainokainen leffateatterikäynti sen sijaan tarjosi aivan täydellisen lumoavan elokuvan, nimittäin Albert Nobbsin joka oli pitkään aikaan melkein täydellinen pakkaus! Näin jälkikäteen sitä ihmettelee mihin ne kaikki oscarit jäi..

Looper tarjosi marraskuussa karvaan pettymyksen odotetun elokuvan sijaan, mutta onneksi kyseisen kuukauden lopulla päästiin jo oikeisiin tunnelmiin; Tennispalatsi tarjosi faneille kuustoista tuntisen LotR-maratonin tulevan Hobitin kunniaksi. Näiden ja kyseisen elokuvan välissä käytiin katsastamassa.. Viisi Legendaa, jonka blogimerkintä on nähtävästi jäänyt kirjoittamatta kiitos LotRien ja seuraavan viikon Hobitin. Kun kyseinen pätkä oli nähty kuusi kertaa, leffavuoden viimeinen uutukaisuus oli sitten ennen kaikkea kaunis Piin elämä, vaikka kyllä Hobitti HFR-versio tämän kyseisen elokuvavuoden sitten päättikin.

Että semmoisia pätkiä viime vuonna!

This must be the place

THIS MUST BE THE PLACE on Sean Pennin tähdittämä elokuva exrocktähdestä Cheyennestä, joka elää Dublinissa tylsistyeenä friikkinä, jota muut kaupunkilaiset tuijottavat alta kulmain. Elokuvan on ohjannut Paolo Sorrentino, joka on ainakin minulle entuudestaan tuntematon ohjaaja.

Kun Cheyenne saa kuulla että hänen USA:ssa elävä isänsä on kuolemaisillaan, mies päättää lähteä hyvästelemään tuon vaikkeivät he olekaan puhuneet toisilleen 30 vuoteen. Cheyennen lentopelon takia, hän ei voi matkustaa lentokoneella joten hän joutuu matkustamaan kauemmin laivalla ja näin ollen myöhästyy ja hänen isänsä on jo kuollut hänen päästyään tuon kotikaupunkiin. Siellä hän saa kuulla isän olleen aikoinaan vankina Auchwitzissä ja että tuo yritti löytää natsin, joka oli häntä kiduttanut siellä. Isä ei ollut kuitenkaan löytänyt tuota, mutta oli jättänyt päiväkirjan kertomaan huomioistaan. Lopulta Cheynne huomaa matkustavansa ympäri Jenkkilää tarkoituksenaan löytää tuo natsi ja kostaa tuolle isänsä kokemukset.

Rakastan elokuvassa eniten koko Cheyennen hahmoa. Niin surumielinen, angstinen.. haluaisin sanoa viaton, vaikka mies ei ilmeisestikään ole viatonta nähnytkään. Hahmon puhetapa taas on uniikkia! Kun Chey ensimmäisen kerran avasi suunsa, en ollut uskoa korviani. En aluksi hyväksynyt sitä.. Mutta kun sitten lopulta, yllättävän nopeasti, hyväksyin sen.. Se antoi hahmoon aivan uuden ulottuvuuden. Jotenkin olisi odottanut jotakin death metal-örinää, mutta ei. Voi Chey, veit sydämeni.

Huom. Seuraavan kuvan jälkeen, teksti sisältää spoilereita!

Elokuva oli loistava aivan viime metreille saakka. Chey kasvoi ihmisenä elokuvan aikana. Tupakka oli tässä kulussa hyvä esimerkki; alussa tehtiin selväksi ettei Chey polta, sitten yksi sivuhahmoista (en muista kuka) sanoi että "vain aikuiset polttavat. Sinä et polta, koska et ole aikuinen". Tai jotain vastaavaa.. Ja lopussa kun Chey oli saattanut isänsä tehtävän päätökseen ja löytänyt natsin, hän lopulta polttaa yhden tupakan. Tämä olisi mielestäni riittänyt kummasti esittämään sen että Chey todella kasvoi ihmisenä matkansa aikana. Mutta sitten viimeinen kuva.. Chey on heittänyt rock-vaatteensa nurkkaan, leikannut tukkansa ja jättänyt meikit kotiin? Ja minä kysyn että mitä helvettiä? Tämä ratkaisu ei jättänyt hyvää fiilistä, koska jotenkin.. Elokuva antoi loppupeleissä kuvan siitä kuinka aikuinen ollakseen, ihmisen on näytettävä normaalilta ja siistiltä. Enkä pitänyt siitä! En tiedä mitä elämä tuo tullessaan, mutta itse aion pysyä omana itsenäni loppuun saakka. Ja kiitos käsikirjoittajien, ohjaajan tai tuottajan (tai kuka siitä onkaan vastuussa), Chey joutui luopumaan omasta itsestään.

Ja yksi kysymys jäi elokuvasta todellakin mieleen; kuka ihme on Tony? Sitä haettiin koko ajan, mutta se ei ilmestynyt.. Vai oliko Chey Tony? Mitä ihmettä? Kuka on Tony?!