Les Misérables

LES MISÉRABLES on mielestäni se viimevuoden elokuva, jonka tulisi ansaita vuoden paras elokuva-oscar. Tämän musikaalin ohjaaja on sama kuin Kuninkaan Puheella muutama vuosi takaperin, herra Tom Hooper. Näiden kahden elokuvan myötä, kyseinen ohjaaja alkaa aika komeasti kavuta niiden suosikkiohjaajien topkymppiin!
Elokuva pohjautuu Victor Hugon kirjoittamaan saman nimiseen romaaniin ja siitä tehtyihin lukuisiin musikaaleihin. Itse en ole vielä kirjaa lukenut, mutta jännästi kyseinen pokkari lähti mukaan kaupan hyllyltä tuossa jokunen aika sitten. Tarina sijoittuu 1800-luvun Ranskaan ja se kertoo monista ihmiskohtaloista, mutta keskittyy enimmäkseen herra Jean Valjeanin elämään. Valjeania elokuvassa tulkitsee Hugh Jackman, joka on jo monta vuotta kuulunut allekirjoittaneen lempinäyttelijöihin, joten onko mikään ihme että se oli alunalkaen suuri syy siihen, miksi lähdin niin innoissani katsomaan tätä kyseistä leffaa.. ja vielä ensi-iltaan! Valjeanin pahin vastustaja on poliisitarkastaja Javert, jonka roolissa nähdään Russel Crowe.

Tästä elokuvasta olisi ihan mielettömästi sanottavaa, mutta keskitytään nyt vielä hieman elokuvan näyttelijäkaartiin. Jackmanin ja Crowen lisäksi, elokuvassa on tietenkin naispääosasta oscar-ehdokkuden saanut Anne Hathaway, joka vetää ehdottomasti kaikki sympatiat puolelleen ja hän jos joku on ansainnut oscarinsa Fantinen roolista. Mutta kun naisnäyttelijöistä puhutaan, haluan nostaa esiin myös Samantha Barksin, joka veti mielestäni paljon vahvemman roolisuorituksen Époninena kuin Mamma Mia-elokuvasta turhan tutuksi jäänyt kasvo, Amanda Seyfried. Itseasiassa jos jotain negatiivista pitää sanoa, olisin jättänyt Seyfriedin pois elokuvasta ja etsinyt tilalle jonkun tuntemattomamman kasvon.. Juurikin syystä Mamma Mia.
Sitten kun mietitään noita nuoremman kastin miesnäyttelijöitä niin eipä käy kieltäminenkään; Aaron Tveit vei kyllä palan sieluani mukanaan Enjolrasina. Lisäksi tykkäsin vähän vähemmälle ruutuajalle jääneestä George Blagden. Tykkäsin myös Eddie Redmaynesta, joka näytteli Mariusta. Etenkin hänen tulkintansa kappaleesta Empty Chairs at Empty Tables oli varsin sydäntä riipivä.
Ja sitten vielä nuo lumoavat lapsinäyttelijät! Daniel Huttlestone Gavrochen roolissa oli juuri sellainen hahmo, jonka.. olisi pitänyt käydä ärsyttäväksi tietynlaisella pikkuvanhuudella ja kaikkitietäväisyydellä ja jääräpäisyydellä.. Mutta sitä ei kuitenkaan tapahtunut. Sen sijaan Huttlestone toi hahmon niin jäätävän suloisena ja sympaattisena valkokankaalle että voi elämä. Siinä sitä taas oltiinkin sitten.. Ja Isabelle Allen nuoren Cosetten roolissa. Ei hyvä elämä se hetki kun se lumoavan kaunis, suloinen pikkutyttö laulaa pilvilinnasta. Jos siinä hetkessä ei menetä sydäntään niin ei koskaan! Täydelliset roolivalinnat kyllä lapsien puolesta.. ja aika pitkälti aikuistenkin!

Elokuvahan tosiaan repi kahdeksan oscar-ehdokkuutta, joista sekä Anne Hathaway ja Hugh Jackman vetivät omat ehdokkuutensa pääosista. Lisäksi elokuva on tosiaan ehdolla parhaana elokuvana (sietäisi saada, hmph!). Lavastus, puvustus ja maskeeraus ovatkin odotettuja ehdokkuuksia ja melko varmoja voittojakin. Äänisuunnittelu ja paras alkuperäiskappale saivat myöskin ehdokkuuden.
Joten nyt ihmiset, leffaan sieltä taasen! Tätä ei vaan voi odottaa dvd:lle, koska tämä pitää nähdä valkokankaalla ja etenkin kuulla elokuvateatterin äänentoistolla.

Valitettavasti youtube herjaa nyt jotain joten traileria en saa näkymään.

The Office

Kaverin kanssa pitämämme Martin Freeman-viikonloppu päättyi sitten taidokkaasti siihen kaikista masentavimpaan ja ahdistavimpaan sarjaan.. ja niitä olikin sitten kahden tuotantokauden edestä. En vieläkään oikein tajua miten kestin sen sunnuntain.

THE OFFICE on Britanniassa ilmeisesti aika suosittukin ja palkittu tv-sarja, joka keskittyy konttorissa työskentelevien ihmisten jokapäiväiseen elämään. Sarja on tehty melko dokumentaarisella otteella ja siinä seurataan ihmisparkoja ja haastatellaan heitä. Vähän niinkuin reality-tyyliin. Kuten jo sanoinkin, sarja on ainakin itselleni äärimmäisen masentavaa ja ahdistavaa katsottavaa.. Ja siinä mielessä hatun nosto sarjan tekijöille, koska he taisivat onnistua juuri siinä mihin pyrkivätkin!

Sarjan päähenkilönä on paikan pomo, David Brent, jota näyttelee Ricky Gervais. Henkilökohtaisesti kyseinen roolihahmo aiheutti allekirjoittaneelle sellaiset traumat etten ikinä halua enää törmätä Gervaisiin missään olosuhteissa.. Kaikella kunnioituksella kyseistä näyttelijää kohtaan. Mahtava näyttelijähän herra on, ei sitä voi kieltää. David Brent vaan on mitä vastenmielisin pomo ja aiheutti vaivaantuneisuutta ja ahdistusta aina astuessaan kuvaan. Ja sitä tapahtuikin paljon, koska kyseessä oli päähenkilö.
Miksi ihmeessä sitten katsottiin tämä sarja? Ainoa syy on Martin Freeman, jonka tuotantoon halusin tutustua enemmänkin. Tässä sarjassa hän näytteli Tim Canterburya, joka sai kyllä ehdottomasti kaikki sympatiapisteet puolelleen. Ei vain koska kyseessä oli Freeman, vaan koska hahmo itsessään taisi olla yksi niistä harvoista, joilla oli yhä unelma jostain muusta kuin ainaisesta toimistotyöstä.
Ja sitten pitää nostaa ylös vielä kolmas keskiössä oleva näyttelijä, nimittäin Mackenzie Crook, joka näytteli pomon oikeaa kättä, Gareth Keenania. Jostain itselleni tuntemattomasta syystä, pidin kyseisestä hahmosta edes jossain määrin.. Mikä tuntui oudolta, koska kyseessä oli tälläinen sarja ja varsin hämmentävä hahmokin. Mutta näyttelijä on loistava.. Ja imdb osasi jälleen kertoa, miksi kyseinen näyttelijä soitteli jotain kelloja pääkopassani; hän on Pirates of the Caribbeanin Ragetti! No.. Se on hienoa, eikö!

Mutta tuota niin.. Suositteluja? Ei. En halua olla se, joka suosittelee tätä sarjaa kenellekään tosissaan. Sarja on tosiaan hyvä siinä mielessä että tekijät onnistuivat tekemään siitä juurikin niin ahdistavan ja masentavan, kuin ehkä oli tarkoituskin.. Mutta juuri ahdistavuutensa ja masentavuutensa takia en lähde suosittelemaan tätä kenellekään. Valitan. Jos haluatte pitää Martin Freeman-maratonia, tämä kannattaa ehkä valita mukaan, mutta sillä ehdolla että teillä on Sherlockia ja Hobittia ja muita hyviä sarjoja/leffoja, joilla voitte parantaa syntynyttä masennusta. Ja ei, älkää jättäkö Officea viimeiseksi.. Katsokaa se ensimmäisenä niin toivo elämän jatkumisesta voi vielä palautua.

Love Actually

LOVE ACTUALLY eli Suomessa tutummin Rakkautta vain, on vuoden 2003 romanttinen komedia ja sen ohjaksissa oli Richard Curtis, joka ei suuremmin elokuvia ole ohjannut mutta kirjoittanut sitäkin enemmän. Pääosissa nähdäänkin sitten kunnon tuttujen naamojen kaarti; Bill Nighy, joka on tunnettu mm. Pirates of the Caribbean-elokuvista kapteeni Davi Jonesina sekä ehkä Potter-elokuvien Rufus Rymistyirinä, näyttelee vanhaa aikansa elänyttä, pervohkoa rokkitähteä. Colin Firth taas on tunnettu miljoonasta elokuvasta, mutta nostaisin esille Kuninkaan Puheen, koska sehän nyt on herran suurimpia.. ellei suurin saavutus. Tässä elokuvassa hän on Jamie, kirjailija, joka rakastuu taloudenhoitajaansa. Liam Neeson tunnetaan myöskin miljoonasta elokuvasta, mutta omalta kohdalta mainitsen Batman Beginsin ja Schindlerin listan.. Nyt hän näyttelee Danielia, joka on juuri menettänyt vaimonsa, ja joka yrittää auttaa poikapuoltaan tuon rakkaushuolissa. Martin Freeman on tuttu paitsi Hobitista, myös BBC:n Sherlockista. Tässä hän näyttelee näyttelijää nimeltä John, joka rakastuu vastanäyttelijäänsä. Andrew Lincoln on itselleni tuttu Strike Backistä, mutta muille varmaan tutumpi Walking Deadistä. Tässä hän on rakastunut Julietiin, jota näyttelee  Keira Knightley... Ja niin. Luettelo on pitkä ja kyllästyin nyt tähän luettelemiseen. Mutta hienojen, tuttujen näyttelijöiden loistoa!

Elokuva on siis, kuten dvd:n kannessa lukeekin, The ultimate romantic romantic comedy, ja sitä tämä elokuva todellakin on. En nyt edes muista kuinka montaa eri rakkaustarinaa tässä seurataan ja kaikki ne nivoutuvat tavalla tai toisella yhteen. Itse en ole mikään romanttisen komedian suurin fani, mutta kyllähän elokuva ihan viihdyttävä tapaus oli! Suosittelen kyllä kaikille ja varsinkin teille romanttisten komedioiden ystäville.. Tosin te olette varmaan jo nähneet tämän, jotenka.. No, katsokaa uudestaan!

Sherlock

En uskonut että jotain niin kaikin puolin kaunista voisi olla olemassa.. Nyt tiedän paremmin.

SHERLOCK on BBC:n tv-sarja, jonka ensimmäinen kausi ilmestyi vuonna 2010 ja viimeisin vuonna 2012.. Ja kolmoskautta fanit ovatkin sitten saaneet odotella jo tovin jos toisenkin.. Ja joutuvat edelleen. Syy tähän on se pahamaineinen Hobitti-elokuva, joka vei päänäyttelijäkaksikon mennessään.
Benedict Cumberbatch näyttelee itse Sherlock Holmesia ja aisaparina nähdään Martin Freeman John Watsonina. En ole suuremmin Sherlockeja koskaan katsonut.. Mitä nyt ne pari Robert Downey Jr.:n tähdittämää 2000-luvun leffaa.. Mutta nyt on rehellisesti sanottava etten voisi kuvitella ketään muita paremmin näiden kahden rooliin. Sherlock sai aivopesunsa onnistumaan.. jälleen kerran. En lähde vertaamaan Downeyä ja Cumberbatchia toisiinsa, koska se olisi älytöntä. Roolihahmot kun näyttävän näin äkkiseltään olevan kuin yö ja päivä, vaikka samasta hahmosta puhutaankin.

Juonesta on sinänsä turha alkaa puhumaan, koska kyllä kaikki nyt peruskuvion Sherlock Holmesista tietää vaikkei olisi käytännössä lukenut tai nähnyt mitään. Mutta noh.. Tarina alkaa siitä kun Sherlock hommaa itselleen kämppiksen, jonka nimi on John Watson. Alunalkaen heidän piti (ainakin Watsonin mielestä) olla vain kämppiksiä, mutta ennen kuin ensimmäinen päivä tuntuu muuttuvan illaksi, on Watson vetäisty mukaan tutkimaan jotain rikosta. Siitä heidän.. Voisiko sitä kutsua ystävyydeksi, saa alkunsa.
Kausi pitää sisällään kolme puolentoista tunnin jaksoa, mikä tuntuu hyvin hämmentävältä. Mikä on kuitenkin vielä hämmentävää niin se, kuinka nopeasti katsoja saadaan upotettua sarjan maailmaan ja.. julmasti rakastumaan pääkaksikkoon. Spoilaamatta ketään, täytyy moraalin nimissä antaa varoituksen sana kaikille; varokaa BBC:n kausien viimeisiä jaksoja. Etenkin tämän sarjan kohdalla kannattaa varautua siihen että mitä tahansa saattaa tapahtua. Joten.. Olen ehkä ihan kiitollinen että tutustuin Sherlockiin vasta tässä vaiheessa enkä silloin heti kun kyseisen sarjan kakkoskausi ilmestyi. Onpahan vähemmän aikaa odotettavana jos kolmoskautta miettii..

Mitä pitää vielä sanoa sarjasta niin se, että sarja on aivan täydellisen kaunis paketti. Kaunis. Se on juuri se sana, mikä sopii kuvaamaan tätä sarjaa. Paitsi että Cumberbatch ja Freeman ja tarina ovat kauniita itsessään.. Niin voi luoja. Se värimaailma. Ne kuvat. Kuvaajaopiskelija sisälläni todella nosti päätään tämän sarjan merkeissä. Sanoinkin kaverille pari kertaa jotain kuvakommenttia, koska en vain pystynyt pitämään leipäläpeäni ummessa.
Kaunis. Sitä se on. Katsokaa Sherlockia ihmiset, en suosittele.. Vaadin.

RIO

RIO on vuoden 2011 animaatio, jonka pää-ääninäyttelijöinä kuullaan Jesse Eisenberg ja Anne Hathaway. Elokuvan ohjaaja on Carlos Saldanha, joka on vastuussa myös Ice Age-nelikon ohjaamisesta, joskin ensimmäisessä osassa hänet on kreditoitu vain co-directoriksi.

Tarinamme alkaa Rio De Janeirossa, joka on tunnettu suurista karnevaaleistaan ja myös viidakon syövereissä, kaikenväriset linnut tanssivat ja laulavat. Se on heillä verissään. Pieni, sininen ara-papukaija tuntee rytmin pyrstösulissaan, mutta.. Sitten asiat menevätkin pahasti vikaan ja ara-parka löytää itsensä Minnesotasta.

Varsinainen juoni lähtee käyntiin Minnesotan pienestä kirjakaupasta, jonne ilmestyy Tulio-niminen mies kertomaan että tarinamme sankari, Blu, on tietojen mukaan ainoa elossa oleva ara-poika.. Ja tuon pitäisi lähteä Rioon tapaamaan ara-tyttöä ja pelastamaan lajinsa. Sinne siis lähdetään ja reissullaan rakastavaisemme joutuvat mitä suurimpiin ongelmiin ja seikkailuihin ja syynä on oikeastaan se että.. sankarimme ei osaa lentää.

Elokuva on värikäs, mutta ei hyökkää väreineen silmille vaikka sen katsoisi leffateatterissa. Sen ehdottomat voimavarat löytyy musiikista ja biiseistä, joita linnut ja ties mitkä elukat vetävät vuoroon. Tarina on mielestäni ehkä hieman mitätön, mutta toimii kuitenkin niinkin paljon että viitsin leffan hyllyyni hankkia. Ajoittain vitsit ovat loistavia ja jo niidenkin takia kannattaa elokuva katsoa ehkä pariinkin kertaan. Lempihahmoiksi nostaisin Rafaelin, Nicon ja Pedron, jotka ovat juurikin niitä hauskoja sivuhahmoja, joita lastenelokuviin tarvitaan.. Jo meidän aikuistenkin takia! Ja juuri nyt kun tässä samalla imdb:tä selailen niin koin jonkintason mindfuckin.. Nicon ääninäyttelijä on Djangon Jamie Foxx. Eli jos ei muuta, näyttelijäkaartin, musiikin ja värien takia kannattaa katsoa!

Ja ainiin Rio saa jatko-osan ensi vuonna, mutta siitä en sitten tiedä mitä odottaa. Luultavasti se perus "iiks salametsästäjä vei muksumme ja joudumme lentämään Minnesotaan saakka hakemaan sen takaisin!".

It's all gone Pete Tong

Kävin kerran kirppiksellä. Löysin sieltä leffoja muutamalla eurolla. Tulipa kerran kaveri kylään. Katsottiinpa niistä yksi. Ja voi että rakastuin.

IT'S ALL GONE PETE TONG on vuoden 2004 elokuva, jonka kannessa komeilee teksti "Vuoden paras brittileffa". Oli väite totta tai ei, voin uskoa sen. Elokuva kertoo Frankie Wildestä (Paul Kaye), joka on Ibiza clubin piireissä legendaksi noussut DJ. Frankien elämä on mallillaan; hänellä on kaunis nainen, iso talo, rahaa kuin roskaa ja hän tekee juurikin sitä mitä haluaa. Mutta elokuvaa harvoin saadaan aikaiseksi näin onnellisella kuviolla, joten hiljalleen Frankien elämä alkaa rikkoutua pirstaleiksi. Vuosien musiikkiskenessä pyöriminen on vaurioittanut hänen kuuloaan ja pian elokuvan alkuvaiheilla käy ilmi ettei kuurolla DJ:llä ole tulevaisuutta. Epämieluisan sattumuksen myötä, Frankie kuuroutuu täysin ja kaikki toivo DJ:n elämästä romuttuu sen myötä. Kaunis vaimo lähtee ja hänelle jää vain talonsa.. ja huumeista aiheutunut hallusinaatio-ystävänsä.

Elokuvan kannessa lukee myös että kyseessä on komedia. IMDb väittää samaa, mutta rinnalle on nostettu myös draama. Mielestäni tämä elokuva on kaukana komediasta. Odotin tuon pienen sanan takia sitä että saisin nauraa itseni hengiltä illan aikana, mutta vaikka aika-ajoin pieniä naurahduksia pääsikin ja muutama kohtaus kieltämättä huvitti pimeää mieltäni, en kokenut tätä juurikaan komediaksi. Elokuva on kertomus DJ:stä, joka menettää kuulonsa ja sen myötä työnsä ja halunsa elää. Se on tarina siitä kuinka käydään pohjalla ja kuinka sieltä noustaan. Se ei ole hauskaa.. Tai sitten se on niin mustaa huumoria ettei se uponnut edes meikäläiseen.
Mutta jos unohtaa tuon komedia-maininnan ja keskittyy katsomaan elokuvaa ilman ennakkoluuloja, elokuva palkitsee kyllä katsojansa. Aluksi elokuva on hyvin hyväntuulinen ja no.. ehkä hauskakin, mutta sitten kaikki käännetään ympäri ja hymy hyytyy tarinan tunnelman myötä. Elokuvaa on arvatenkin höystetty tanssittavalla musiikilla ja huumeilla. Ainakin allekirjoittanut kävi mielessään pohjalla Frankien kanssa ja voi sitä hyvää oloa, minkä elokuva lopulta jätti jälkeensä. Elokuvan lopulla kaikki käännettiin vielä aivan ympäri ja Frankie Wildestä tuli legenda.. vaikka elokuva ei perustukaan mihinkään tiettyyn tositarinaan.

Elokuva nousi kertaheitolla suosikkeihini ja suosittelen sitä kaikille. Paul Kaye nousi pääosan myötä myös yhdeksi kiinnostavimmista uusista tuttavuuksista ja hänen tuotantoonsa pitääkin alkaa tutustua tarkemmin. IMDb osaa kertoa että miehen voi bongata Game of Thronesista, Skinsistä ja Being Humanista. Ja no tottakai monesta muusta, mutta siinä esimerkit niistä mitkä nopeasti vilkaistuna herättelivät meikässä jotain kelloja soimaan. Lisäksi Michael Dowse elokuvan ohjaajana herätti myös mielenkiintoni, mutta harmikseni mies ei ole tainnut tehdä mitään kovin kovin ihmeellistä tämän lisäksi.. Ainakaan vielä!

Mutta siis suosittelut leffalle, jälleen kerran, ja samoin kirppiksille!

Zero Dark Thirty

Enismmäinen elokuva, joka hoiti 9/11-homman kunnialla kotiin vaikka kyseinen päivämäärä jäikin oikeastaan vain hieman sivuttavaksi, mutta se siitä ehkä hyvän tekikin. Se on jännä miten pelkkä musta ruutu ja ääni voi toimia niin täydellisesti yksyhteen.

ZERO DARK THIRTY on jälleen kerran yksi tämän vuoden oscar-ehdokkaista ja kyseisen elokuvan ohjasi Kathryn Bigelow, jolta tuli muutama vuosi takaperin kuuden oscarin voittaja, The Hurt Locker. Ja IMDb kertoi juuri että samainen ohjaaja on tehnyt vuonna 1991 myös elokuvan Point Break, mistä ei ehkä sen enempää.
Zero Dark Thirty kertoo Osama Bin Ladenin ja Al Qaidan etsimisestä. Sen keskiössä on Maya (Jessica Chastain), joka siirtyi soraan lukiosta CSI:n yksikköön eikä ole urallaan tehnyt muuta kuin yrittänyt selvittää 9/11-iskujen takana olleiden terroristien olinpaikan. Saavuttuaan Pakistaniin, hän saa huomata että terroristijärjestöjen etsiminen ei keinoja kaihda, ihmisten kiduttaminen on arkipäivää ja jokaisella kulkee se oma rajansa, niin kidutettavilla kuin kiduttajillakin. Mayan on päätettävä omat toimintatapansa ja opittava elämään kenttätyössä vieraassa, vihamielisessä maassa turvallisen toimistoelämän jälkeen.

Jessica Chastainin lisäksi elokuvasta löytyi taasen tuttuja kasvoja; Jason Clarke näytteli elokuvassa Dania, joka johti elokuvan alulla nähtyä kidutusoperaatiota. Hänet voi bongata mm. Public Enemies-leffasta. Kyle Chandler, Pakistanin CSI:n yksikön pomo, taas on kaikille tuttu ainakin Greyn Anatomiasta, mutta hänet voi löytää myös 2005-vuoden King Kongista, Super 8:stä ja tämän vuoden oscar-ehdokkaista, myös Argosta. Jennifer Ehle, elokuvan toinen naispuolinen agentti, on tuttu Kuninkaan Puheesta ja Vallan Kääntöpuolesta. Harold Perrineau taas on tuttu allekirjoittaneelle yksinomaan Lost-sarjasta. Mark Strong on löytänyt tiensä tähänkin elokuvaan ja häntä voi bongailla mm. 2009-vuoden Sherlock Holmesista, Pappi Lukkari Talonpoika Vakooja-elokuvasta ja kuten tuossa joku aika sitten kirjoittelinkin, myös 2010-vuoden Robin Hoodista. Joel Edgerton taas näytteli Patrickia, joka johti iskujoukot erääseen päämajaan toukokuun alussa 2011.. Ja hän on jäänyt mieleeni Warrior-elokuvasta, koska koulun puolesta analysoimme kyseisen pätkän viime syksynä ja nyt se on syöpynyt aivoihini.

Oscar-ehdokkuuksia elokuva repi itselleen viisi kappaletta; paras elokuva, naispääosa, alkuperäiskäsikirjoitus, leikkaus ja äänileikkaus. Ansaittuja ehdokkuuksia kyllä jokainen, en siitä lähde edes väittelemään. Elokuva oli paikoin tarkoituksenmukaisen ahdistava, paikoin hieman ehkä humoristinen, osittain sitä jännitti kuollakseen ja joskus sitä pelästyi aika tavalla. Jokaisessa suhteessa löytyi tunneskaalaa. Mutta siltikin.. Edelleen kallistuisin Djangon puoleen kun sitä parhaan elokuvan pystiä lähdetään jakelemaan.. Mutta se ei silti huononna tätä elokuvaa millään lailla! Jälleen kerran; rakastan kevättä. Se on hienojen elokuvien juhla-aikaa!
Menkää leffaan.