lauantai 13. elokuuta 2011

Movie Monday #1 Musikaali

Olen nyt vähän myöhässä tämän Movie Mondayn kanssa, mutta päätin ottaa kunnon kirin koska niin monta ihanaa teemaa on jo käyty läpi enkä halua missata yhtään.. Joten tulevien päivien aikana tulee tulemaan 11 Movie Mondey-tehtävänantoa. Toivottavasti saan mielenkiintoisia merkintöjä aikaiseksi näin nopeasti. Katsotaan! Nyt kuitenkin musikaalin pariin.


Ja valitsen tähän vuoden 1978 elokuvan Grease, jonka ohjasi Randal Kleiser ja jonka pääosissa nähtiin John Travolta ja Olivia Newton-John.
Miksi siis valitsin tämän musikaalin? Koska se on yksi ensimmäisistä musikaaleista, jonka näin niin että tajusin ylipäätään katsovani musikaalia. Tästä nyt on monta vuotta jo aikaa ja jos puhuttaisiin ihan ensimmäisestä musikaalista, minkä olen nähnyt, niin se olisi vuoden 1964 Mary Poppins eli Maija Poppanen. Jostain syystä rakastin sitä pienenä, mutta nyt en enää.. Sanotaank en rakasta sitä enää yhtä paljon.
Mutta Greaseen rakastuin heti ensisilmäyksellä kun näin tämän ja rakkaus vain syveni ostettuani kyseisen musikaalin leffahyllyyni. Eihän elokuvassa kovin kummoista juonta ole, mutta biisit ja hahmot vievät mukaansa ja sitä vain uppoaa tarinaan.
Mitä siis voin sanoa? Rakastan Greasea, vaikka useat ehkä pitävätkin sitä hömppämusikaalina.

Jos Movie Monday-jutut kiinnostavat niin kannattaa kurkata tähän suuntaan: Movie Monday

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...