sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Taistelu tohtori Pretoriuksen kabinetista 1918

Olin maskeeraajana Taistelu tohtori Pretoriuksen kabinetista 1918-elokuvassa ja tein läjäpäin zombeja ja ruumiita! En oikein osaa sanoa siitä mitään.. Tai osaisin, mutten kahden tunnin yöunilla oikein uskalla etten puhu läpiä päähän. Mutta niin! Meitä oli kolme ihmistä ja yksi zombie toteuttamassa näitä designejä (kiitos myös Krisselle, joka alkukuvauksista oli suurena apukätenä!). Sen enempiä pälisemättä, tässä tulos;

Aatu-Zombimme (ja toinen gore-pojistamme) ja puvustajamme!
 
Luutnantti Mannerin myrkyttynyt käsi. 

Eeva-Zombimme

Ruumis. Sen aivot lensi pitkin seiniä.

Tohtori Pretorius

Kiitos kaikille työryhmäläisille ja näyttelijöille! Etenkin rekvirakkaalleni ja gore-pojille! Ja ehkä myös ohjaajalle! Hieno meininki!

perjantai 18. toukokuuta 2012

The Dark Shadows

Joku sanoi joskus että Tim Burton on myynyt sielunsa Hollywoodille ja tavallaan allekirjoitin sen. Ja allekirjoitan yhä, mutta nähtyäni The Dark Shadows-leffan, aloin ajattelemaan asiaa uudestaan. Liisa Ihmemaassahan oli aika sielun myymistä sinänsä, mutta toisaalta.. Kyllähän sekin tuki Burtonin tyyliä? Samoin tekee The Dark Shadows kaikilla friikeillään ja.. Johnny Deppillä ja Helena Bonham-Carterilla.


THE DARK SHADOWS on siis juuri Suomen ensi-iltansa saanut Tim Burtonin ohjaama kauhukomedia, joka kertoo Barnabas Collinsista (Johnny Depp). Miehestä, joka kaksisataa vuotta sitten erehtyi pelehtimään noidan kanssa eikä sitten vannonutkaan rakkautta kyseiselle naiselle. Noita muutti hänet vampyyriksi ja lukitsi hauta-arkkuun alkaen sitten tuhoamaan tuon rikkaan perheen elantoa. Vuonna 1972 mies sitten vapautuu arkustaan ja lahtaa ensitöiseen vapauttajansa verenjanossaan.

Huom. Jatkossa spoilereita!

Barnabasin sukukartano on romahduspisteessä, suvun rahat on käytetty melkein viimeistä pennosta myöten, kalasäilyketehdas on suljettu aikaa sitten ja perheen viimeiset jälkeläiset ovat.. Noh. Mielenkiintoisia!
Elizabeth (Michelle Pfeiffer) on perheen nykyinen pää, joka yrittää kasvattaa teini-ikäisyyden angstissa rypevää, loistavan musiikin ystävää tytärtään Carolynia (Chloë Grace Moretz). Tai no kasvattaa ja kasvattaa.. Ainakin yrittää koville sietää tyttärensä oikkuja! Lisäksi hän yrittää huolehtia veljenpojastaan Davidistä (Gulliver McGrath), jonka isä Roger(Jonny Lee Miller) on liian keskittynyt kaikkeen muuhun kuin äidin menetyksestä kärsivään poikaansa.
Lisäksi suvun kartanossa asustaa tohtori Hoffman (Helena Bonham-Carter), joka on enemmän tai vähemmän alkoholisti ja janoaa ikuista nuoruutta! Eipä pidä myöskään unohtaa hovimiestä, Willietä (Jackie Earle Haley) ja tuon dementikkoapuria Mrs. Johnsonia (Ray Shirley). Ja tähän omituiseen sakkiin saapuu vielä kotiopettajan virkaa hakeva Victoria (Bella Heathcote), joka edellisessä elämässään oli Barnabaksen noiduttuna itsemurhan tehnyt rakastajatar.
Ilkeä noita taas on Angelique Bouchard (Eva Green) ja nainen on vähintäänkin toivottomasti rakastunut Barneyhin! Tai ainakin luulee olevansa. Kuka nyt toisen naisen valitsemisesta pitää vihaa kahta sataa vuotta ellei mies ole jonkinasteinen pakkomielle?

Elokuva on mielestäni lähes toimiva kokonaisuus. Omalla kohdalla viimeisen silauksen antoi rakas Alice Cooper, jonka suuri fani allekirjoittanut onkaan. Tuli ihan ikävä sitä vanhaa setää kun näki sen esiintyvän kyseisessä elokuvassa! Musiikeista lisäksi plussaa elokuvaan.
Ainoa asia oikeastaan, mistä alan marisemaan on Carolynin ihmissuteus! Aivan täyttä paskaa moinen lisäys enkä tajua mikä käsikirjoittajien päähän on mennyt moisen lisäyksen tarinaan iskettyään. Eivätkö noidat, vampyyrit ja kummitukset ole jo tarpeeksi? Ihmissuteus oli täysin turha lisä loppuun enkä ymmärtänyt sen pointtia ollenkaan. Varsinkin kun siihen ei mitenkään viitattu ennen loppuratkaisua. Typerää!

Mutta jos tuon ihmissusipuolen nyt unohtaa kokonaan ja leikkii ettei sitä siellä ole, on elokuva oikeasti loistava pätkä! Saa nauraa kippurassa pienille yksityiskohdille ja Barnabaksen kahdensadan vuoden takaiselle junttiudelle! Kipaiskaahan katsomaan!



keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Jumalvellokset rettelöi maailmojen välillä

Kuten tuossa lupailin The Avengersin yhteydessä, nyt on jonkintasoinen supersankarimaratoni aloitettu! Ja sehän tietysti alkoi Thorilla, koska se löytyi entuudestaan leffahyllystä. Nyt kun huomenna suuntaan taas keskustan suuntaan, voisin käydä urkkimassa kirjastoista josko löytäisin vaikka Iron Mania tai Hulkia sieltä..


THOR karkoitetaan kotiplaneetaltaan Asgardista ylimielisyytensä ja jonkinasteisen taisteluvimmansa takia. Tuon isä, Asgardin kuningas, tipauttaa tuon maan pinnalle elämään ihmisenä kunnes tuo on taas Mjolnirin (se ukkosvasara minkä kanssa herra heiluu) voimien arvoinen. Maahan jysähdettyään, onni on aina yhtä myötäinen; Kukapa muukaan ajaa miehen yli pakullaan kuin Natalie Portman? Jepjep..

Elokuva on yhtä loistonäyttelijöiden riemuvoittoa! Natalie Portman esittää Jane Fosteria, joka on koko elämänsä tutkinut tiedettä ja on tosiaan löytämässä jotakin.. jotakin maailmaa mullistavaa taivaalta! Ihmeellisten myrskyjen keskeltä tipahtanut mies sitten muuttaakin hänen käsityksensä vähän kaikesta ja pistää vanhat tarut uuteen uskoon. Kat Dennings taas näyttelee Darcya, joka on Janen.. työkaveri ehkä? Tai sisko? Työkaveri hän varmaan on vaikka tuntuukin pitävän Janen juttuja vähän outoina? Ehkä.
Anthony Hopkins taas näyttelee Odinia, Thorin ja Lokin isää ja samalla Asgardin kuningasheeboa. Noh, kyllähän elokuva on tulvillaan loistavia näyttelijöitä kuten sanoin ja tässä nyt vain muutama maininta sellaisista, joista olin enemmän kuin iloinen nähdessäni heidät elokuvassa! Ei pidä tietenkään unohtaa Chris Hemsworthia ja Tom Hiddlestonea, jotka ovat tietenkin kamppaileva jumalveljeskaksikko!

Nyt kenellekään ei varmasti tule enää yllätyksenä että Lokihan se suloisin ilmestys tässä elokuvassa oli, minkäs teet. Sitäpaitsi ainakin elokuvan alkupuoliskosta päätellen Loki oli veljeskatraasta se fiksumpi.. Ja varmaan onkin kerran onnistui noin.. melkein toimivan suunnitelman luomaan! Älkää nyt ymmärtäkö väärin, kyllä Thorkin on vallan kova äijä mutta jotenkin mulla on taipumuksia kääntää kelkkani aina sen "heikomman" ja pimeemmän puolen omaavan veljeksen puoleen.. Joten tässäkin suhteessa Loki vei nyt voiton! Innolla odotan jatkoa, josko saataisiin Thor ja Loki vielä valkokankaalle..
Meinasin muuten alkaa itkemään siinä lopussa vaikka tiesinkin että niiiin.. En nyt spoilaa mutta niin. Meinasin alkaa itkemään ja sehän on aina hyvän elokuvan merkki, eikö?


Poliisiopistoja maratonikaupalla!

Nyt kannattaa nostalgian nimissä avata telkku sunnuntai-iltaisin, koska kanavalta, jota en nyt muista, tulee yhdeksän aikoihin Poliisiopistoja! Mitä nyt yritin tutkia telkku.comia niin ainakin neljä ensimmäistä on tulossa ja luulempa että kolme.. ainakin tällä erää viimeistä osaakin nähdään nyt kesän alussa! Joten telkut auki sunnuntaisin! Ensimmäinen osahan tuli tosiaan jo viime sunnuntaina, mutta loput osat ehtii vielä nähdä jos sen nyt missasi!


POLIISIOPISTO on vuonna 1984 ensi-iltansa saanut, seitsemänosaisen elokuvasarjan ensimmäinen osa ja sen ohjasi Hugh Wilson. Elokuva kertoo nimensäkin mukaan poliisiopistosta, johon joukko tunareita on onnistunut hakemaan ja päässyt vielä sisäänkin! Tunareista sitten yritetään kouluttaa kunnon poliiseja.. tai vastaavasti ylikomissario Harris yrittää päästä heistä eroon. Miten sen nyt haluaa sitten tulkita! Sama juoni periaatteessa toistuu enemmän tai vähemmän myös jatko-osissa, mutta elokuvien voima onkin siinä huumorissa, joka vielä vuosienkin jälkeen jaksaa naurattaa vaikka nämä elokuvat on lapsuudessa katsottu tuhat ja yksi kertaa!
Lapsuudesta puheenollen, meikä halusi pienenä poliisiksi koska halusin poliisiopistoon! Puhtaasti sen takia että poliisiopistossa näytti olevan oikein hauskaa..

Nyt kaikille Poliisiopisto-faneille suru-uutinen, sillä tämä legendaarinen elokuvasarja meinataan mustamaalata oikein urakalla; Sarjan kahdeksas osa on jo esituotantovaiheessa ja ilmeisesti ensi-iltaa kaavaillaan ensi vuodelle. Kuinka usein 18 vuotta myöhemmin tehdyt jatko-osat oikeasti ovat.. toimineet? Sanokaa mitä sanotte! Minä odotan jatkoa lähinnä kauhulla!

Tähän loppuun nyt kakkososan traileri, koska sehän on ensi viikolla vuorossa!


torstai 3. toukokuuta 2012

Guys, I'm bringing the party to you!

Tänään oli tylsää tuossa viiden aikaan illalla ja mietin mitä sitä tekisi. Päädyin tutkimaan Studio123:n sivuja ja hoksasin että hei sieltähän alkaa The Avengers tunnin päästä, voisipa lähtä vaikka leffaan noin niinku aikani kuluksi! Leffaan siis tosiaan lähtiin hetken mielijohteesta ja ennakkoluulot tätä supersankarielokuvaa kohtaan olivat ehkä turhankin korkealla. Mutta niin tai näin, positiivinen yllätys oli vastassa!


"Let's do a headcount: Your brother, the demigod; a super-soldier, a living legend who actually lives up to the legend; a man with breathtaking anger management issues; a couple of master assassins; and you've managed to piss off every single one of us. "
- Tony Stark to Loki

THE AVENGERS on siis paraikaa leffateattereissa pyörivä supersankarielokuva, joka noudattaa
mielestäni aika perinteistä supersankarileffan juonikuviota. Paitsi että yhden supersankarin sijaan tässä niitä riehuu kuusi kappaletta eikä varsinaista "iiks hämähäkki puri minua ja nyt olen supersankari"-hoksausta tapahdu vaan kaikki tietävät jo olevansa friikkejä.
Nyt heti alkuun on sivistymättömän tunnustettava; en ole nähnyt kyseisten sankareiden omia leffoja olleskaan vaikka ainakin Thorin leffa hyllystäni löytyykin. Tästä taitaa siis seuraa aikamoinen supersankarimaratoni, mikä ei itsessään kuulostaisi yhtään hullummalta!

Nick Fury (Samuel L. Jackson) jostain USA:n agenttifirmajutskasta kerää kaikista maailman supersankareista tiimin, "Kostajat", auttamaan maailmanpelastustehtävissä eli siis sodassa, jonka Loki (Tom Hiddleston), Thorin(Chris Hemsworth) veli, on aloittamassa maata vastaan. Eipä siinä sen kummempaa. Hieman enemmän tai vähemmän vastahankaiset sankarit kasataan tiimiksi, joka sitten lopulta päätyy taistelemaan yhteistyössä Lokia vastaan. Sitten ollaankin perinteisessa supersankariräiskinnässä mukana!


Jep, juonihan nyt sinänsä oli aika peruskauraa mutta ne hahmot! Täytyy nyt naisen näkökulmasta (funtsittiin tätä Studion kollegani kanssa ennen leffaan menemistäni) ihmetellä että missä ihmeessä te kaikki naiskatsojat olette? Viime viikonloppuna kun myin lippuja niin 50 ihmisestä tasan yksi oli nainen! Ja tänään sain kunnian istua ainoana sukupuolemme edustajana salissa! Nyt ylös ne persukset siitä tietokoneen äärestä ja elokuviin! Mikä ei kelpaa? Robert Downey Jr. ja hänen aina yhtä hulvattomat juttunsa ja nallekarhun silmänsä? Chris Evans, muutenkin supersankarileffoista tuttu herra pakaroineen? Entä Chris Hemsworth ja hänen liuhulettinsä ja karhea äänensä? Jeremy Renner heilumassa jousen kanssa? Camoon jousimiehet on aina katsottavaa kamaa! Eikö Tom Hiddlestonekaan muka kelpaa Lokin roolissa? Voi nyt loppu se nirsoilu ja elokuviin katsomaan, jos ei muuta, niin komeita miehiä! Sitä paitsi elokuvassa on legendaarinen Samuel L. Jackson!
Nyt naiset! Jos en näe teitä leffateatterissa ensi viikonloppuna kun olen töissä siellä niin hävetkää!

HUOM! Jatkossa spoilereita, joten jatkappas omalla vastuulla!

Krhm.. Niin ne hahmot! Aloitetaanpa Starkista, jota tosiaan näyttelee monille jo entuudestaan tuttu Robert Downey Jr. Täytyy sanoa että odotin Juniorilta juuri tälläistä roolisuoritusta! Hulvattomia juttuja, silti hieman vakavaa särmää ja mies, joka ei ota liian tosissaan edes sitä että on kuolla taistelukentälle. Nyt täytyy sanoa että olisin jopa toivonut että Stark olisi menehtynyt sen taistelun tuoksinnan jälkeen. Suurin ongelma supersankarielokuvissa on mielestäni juurikin se ettei lopussa vaan yksinkertaisesti voi tapahtua mitään liian dramaattista; ei kukaan hyvis voi lopussa kuolla (älkää pliis muistuttako mistään Green Goblin Jr.:stä, koska se oli jo säälittävää!). Tämä elokuva olisi kertaheitolla noussut suosikkisupersankarielokuvakseni, jos elokuva olisi loppunut Starkin hautajaisiin. Vaan ei! Ensin surraan ja sitten Hulk vähän huutaa ja tadah! Ollaan hengissä! Onneksi edes kunnon sutkautuksen saattelemana.. "What just happened? Please tell me nobody kissed me.."

Captain Americasta taas sen verran että luojan kiitos mies ei ollut yhtä.. miten se nyt meni.. super mega diiva niinkuin minäkin vähän pelkäsin, vaikka pelkoni pohjautuikin ihan eri asioihin kuin kyseiseen America-herraan itseensä. Jotenkin näyttelijästä tuli jo diivavibat, joskin en siihenkään tiedä syytä. Ehkä perustuu joihinkin aikaisempiin roolisuorituksiin mitä olen Chris Evansilta nähnyt.. Kuten vaikka pahamaineinen Fantastic Fourin liekkipoju Johnny Storm.. Nyt kun asiaa aloin ajattelemaan niin kyllä, syytän Johnny Stormia tästä mielikuvastani! Itseasiassa muutenkin leffaan mennessä pelkäsin hieman jonkinsortin Fantastic Four-meininkiä, vaikka onneksi pelkoni olivat täysin tarpeettomat! Siitäkin voin kaiketi hyvillä mielin syyttää Fantastic Fouria ja Johnny Stormia.

Bruce Banneristä ja hänen pikkukaveristaan, The Hulkista, voisin sanoa että äärimmäisen positiivinen yllätys! Meinaan ikinä en ole nähnyt Hulkia missään muotoa sympaattisena tai muutenkaan kiinnostavana hahmona vaan päinvastoin melkeinpä vastenmielisenä otuksena! En ole sarjiksia lukenut, mutta mitä vähän olen Hulkista saanut kuulla niin.. Se on ollut yksi supersankarityypeistä, jotka olen sulkenut kokonaan pois tietokannastani tai ainakin yrittänyt! Nyt asiaan tuli kuitenkin muutos, koska Mark Ruffalon esittämä Banner on mitä sympaattisin ja rauhaa rakastavin mies.. Ja hänen paha puoliskonsakin on tuotu todella hyvin elokuvaan. Ei liian supersankarimaisesti niin sanoakseni.. Enpä muuten olisi uskonut löytäväni Hulkia lomailemasta jostain mitä.. Intian kaduilta? Jostain köyhästä maasta kuitenkin. Se oli puhdas yllätys ja sen tähden arvostus Banneria ja Hulkia kohtaan kasvoi heti kättelyssä!

Thor taas.. En tiennyt mitä odottaa, koska tosiaan kyseinen leffa on vielä toistaiseksi katsomatta! Mutta tämän elokuvan jälkeen saatte kyllä sanani että kunhan tästä ensi Maanantaina palaan Tampereen meininkeihin, katson sen ensitöikseni! Meinaan kyllä oli Thorissa äijää vaikka muille jakaa.. Hienon inhimillisen piirteen tähän jumalaan teki se pieni tosiseikka että pikkuveikka Loki haavoitti herraa.. Tosin aika minimaalisesti, mutta kuitenkin! Ja taisipa herra maahan törmätessäänkin ottaa hieman osumaa. Chris Hemsworth tuo sillä tietyllä äänellään vielä mukavan loppusilauksen hahmoon, joskin täytyy sanoa että kun ensimmäisen kerran kuulin Thorin puhuvan niin olin hetken että mitä.. Mutta sitten rakastuin siihen ääneen! Voi Thor, olet yksi niistä jotka saisivat vain olla alati äänessä!

No joo.. Pitäähän jokaisessa supersankarileffassa nyt yhdet tissitkin olla! Tässä tapauksessa ihmeellistä oli tosin se että tällä kertaa tätä neitiä ei tarvinut olla koko ajan pelastamassa vaan kunnialla hoiti homman itse kotiin! Liekö mikä siihen syynä, mutten kuitenkaan ihan ostanut Natasha Romanoffin (Scarlett Johansson) hahmoa kunnolla osaksi tarinaa. Vähän ehkä turhan paljon raavittiin hahmoa vain pintapuolisesti ja sekin vähä mitä viitattiin johonkin tämän neidin ja Hulkin väliseen historiaan, jäi unholaan jos sellaista edes oli. Lisäksi sitä yritettiin kokoajan putsata oma historia, muttei mitään lopulta tapahtunutkaan tai jotain meni multa ohi. Neidin ehdottomasti hienoin kohta oli kuitenkin se missä tuo puhuu Lokin ympäri paljastamaan suunnitelmansa hänelle.. Vaikkei siitäkään nyt mitään hyötyä sinänsä ollut, koska Loki onnistui suunnitelmissaan ennen kuin Natasha ehti paikalle. Mikä se supervoima sitäpaitsi edes oli?

Clint Barton teki jonkinsortin vaikutuksen minuun heti kun herra asteli ensikerran ruutuun ja tottakai, koska minä olen kyseessä, niin se että tuo oli pahisten puolella jonkin aikaa vaikkei sitä itse tiedostanutkaan, kyllähän sekin nyt vaikutti. Meikä kun tuntuu olevan aina enemmän kiintynyt niihin pahiksiin ainakin niin kauan kuin ne eivät örise epäuskottavasti ja ole rumia. Ja tähän syssyyn kun lisätään vielä jousi niin oijoi, pakkaus on valmis! Barton on ehdottomasti aivan loistava hahmo, vaikkakin.. Ne siniset silmät olisivat minun puolesta saaneet pysyä kauemmin.. ne ja niiden vaikutukset.. Bartonkin olisi muuten ollut loistohahmo kuolemaan! Mutta ei sekään, kyseessähän on kuitenkin supersankarielokuva.
Bartonistakin sen verran tosin että mies se vannoi kostoa Lokille puolet elokuvasta mutta pääsikö herra kostamaan? No eipä juuri, harmillista sinänsä mutta ehkä Stark ansaitsi pisteet kotiin periaatteessa.. Jos nyt kukaan, tiimityöskentelyähän tämä oli!

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäpätöisimpänä esittelen teille elokuvan päähenkilön, Lokin! Jos rakastuin Bartoniin ensisilmäyksellä niin kirjaimellisesti sulin Lokin noustua ensikertaa kuvaan. Rakastan pääpahiksia, joissa on asennetta, ulkonäköä, voimaa.. mutta myös inhimillisiä piirteitä. Tässä tapauksessa Lokista löytyy nuo kaikki elementit! Tajuton vallanhimo, meeelkeinpä loputon energia hallussa ja iiiiso armeija.. ja voi sitten se pieni pelko isoveljeä kohtaan! Niin viaton, pieni pelko.. Vaikkei sitä tietenkään lähdetä myöntämään koska se nyt olisi raukkamaista! Mutta tunteiluhan onkin heikoille, vai mitä Loki?
Kyllä, pääpahiksena toimi vaikkei ollutkaan ruma, puhunut oudosti ja omannut tuhansia lonkeroita tai jotain! Tästä mä tykkään.. Pahiksen on oltava cool! Ja sitähän Loki oli, vaikkei olisi mitään muuta koskaan ollutkaan!

Jep! Siinähän se taisi sitten tullakin! Supersankarileffaksi ehdottomasti katsottava pätkä.. Niin miehille kuin naisillekin! Itsehän tosiaan lähdin vähän tympääntyneenä katsomaan mutta heti kun leffa alkoi niin mieli muuttui! Kaksi ja puoli tuntia kului kuin kuumilla kivillä vai kuinkas se sanonta kuuluukaan.. Harmillista vain että nyt joudutaan sitten kokemaan se kakkososakin, johon lopputekstien jälkeen viitattiin, enkä todellakaan haluaisi semmoista tehtävän! Jos supersankarileffat ovat vaikea taiteenlaji niin ne kakkososat ne vasta vaikeita tuntuvat olevankin!
Tähän loppuun vielä traileri! Kipaiskaapa leffaan!


tiistai 1. toukokuuta 2012

Elokuvahaaste

Mulla olisi varmaan tuhat ja yksi blogimerkinnän aihetta kirjoitettava, mutten nyt saa päähäni yhtään ja haluan kirjoittaa jotakin, joten vastaanpa nyt tälläiseen "30 days movie challengeen", jonka bongasin netistä. Voin sanoa että samat leffat varmaan toistuu joka toisessa välissä, mutta.. No, lupaan valita eri kuvat jokaiseen niin onpahan ees vähän jotain.. muutosta.. 


1. The best movie you saw last year
Tätä ei kauaa tarvinut miettiä..

2. The most underrated movie
Ehkä joku arvostaa, muttei tarpeeksi!

3. A movie that makes you happy
No.. Tuli ekana mieleen!

4. A movie that makes you sad
Itkin ja tärisin vielä ajettuani elokuvan jälkeen 18 kilsaa kotiin!

5. Favourite love story in a movie
Tää romuttuu saman tien jos kutososa tuo tullessaa jotain.. Jotain.

6. Favourite science fiction movie
En kato scifii, joten aika selvä juttu tämä!

7. The most surprising plot twist or ending
Se kirjan lopetus varsinkin.. Voi luoja. Out of nowhere!


8. A movie that you’ve seen countless times
Ois ollu ihan liian helppoo vastata "LotR"..

9. A movie with the best soundtrack
Ei ole virallista kilpailijaa tässä kategoriassa..

10. Favourite classic movie
Eka olin että "Aaarght!" mutta sitten olinkin että "Tosiaan..."

11. A movie that changed your opinion about something
Palautti uskon suomalaiseen elokuvaan.. ja sitten kuulin Salkkarit-K12-kauhusta.

12. Favourite movie from your favourite actress
Se oli se leffa, mikä oikeestaa muutti kaiken..

13. Favourite film based on a book
En voi sanoo mitää muuta vaik kuinka yrittäisin!

14. A movie that no one would expect you to love
Nyt kun en ole tunnettu suomileffarakkaudesta niin..

15. A character who you can relate to the most
Kun sitä hetken mietti niin ei se ollu ees vaikee!

16. A movie that you used to hate but now love
Mietin tätä yhden ikuisuuden mut en vaan voi sanoo tähä mitään muuta!
 

17. A movie that disappointed you the most
Voi tätä tuskan määrää....

18. A movie that you wish more people would’ve seen
Ehkä aika monet on tän jo nähnyt, mutta silti!

19. Favourite movie based on a comic
No ei nyt sinänsä ihan suoraan sarjiksest mut sarjishahmoja!

20. Favourite movie from your favourite actor
Leffa täys just kovii näyttelijöit, mut ah Hugh!

21. Favourite action movie
Koska kielsin itseäni sanomasta tähänkin Fast and the Furiouseja niin...

22. Favourite documentary
 Michael Monroe road movie 2010.. En löytäny kuvaa enkä videoo tähä hätää..


23. Favourite animation
Ei ihan leffa, mut paras animaatio ni pakko sanoo..

24. Favourite horror
Jos löydät mut kauhuleffan ääreltä niin teet historiaa..

25. The funniest movie you’ve ever seen
En nyt mee vannoo et hauskin mut ainaki yks hauskimmist..

26. A movie that you love but everyone else hates
En tiedä vihaako, mutta en ole kuullut kenenkään muun tykkäävänkään..

27. A movie that you wish you had seen in theaters
Tähänkään ei yksinkertaisesti voi sanoa mitään muuta..

28. Favourite movie from your favourite director
Ja sitten tuli aika jolloin ei todellakaan voinut sanoa mitään muuta..

29. A movie from your childhood
Tuli nyt ekana mielee ja kaipa tää on paraski lapsuuslehvoist..

30. Your favourite movie of all time
Ja vielä kerta kiellon päälle..

Tiimityöskentelyä maailman pelastamiseksi!

Movie Mondayn haasteena oli kuukausi takaperin kerätä se unelmien tiimi kasaan, joka vaan yksinkertaisesti hakkaisi kaikki maailmanvallottajat mennen tullen. Vaikken Movie Mondaytä olekaan pitkään aikaan jaksanut vääntää, tämä oli kuitenkin niin mielenkiintoinen haaste että pakkohan tämä oli ottaa vastaan! Hieman sääntöjä luovien, tässä on meikän tiimi..

Noniin juttuhan on nyt siis tämä; Mulla on tiimissäni Klonkku, Nullah, Jokeri, Dominic Toretto ja Trudy.  Sitten vähän perusteluja miksi ja miten hitossa pidän ne kurissa; No Klonkkuhan pysyy kurissa sillä pienellä tosiseikalla että mulla on suursormus hallussani ja siksi tämä pikkuotus tekee mitä ikinä käsken sen tehdä! Niin älyttömän yksinkertaista. Jokeri taas pysyy aisoissa sillä seikalla että miesparka kuvittelee olevansa päällepäsmärinä; annan sen hoitaa tämän maailman pelastamisen/tuhoamisen suunnittelun ja me muut sitten toteutetaan hänen ohjeidensa mukaan. Tarpeeksi kaaosta kun on matkassa niin hyvä tulee!
Mutta jos Jokeri ja Klonkku nyt sitten yrittävät alkaa ärisemään jotakin, mitä tosin hieman epäilen, on joukossa kaksi todellista kovanaamaa! Dominic ja Trudy, jotka osaavat paitsi ajaa autoa/lentää taistelukoptereita, osaavat myös käyttää aseinaan mitä vaan ja ovat sen verran kovia jätkiä että kyllä ne nyt vähintään yhdessä saavat jopa Jokerin aisoihin!
Dominichan on tietysti jonkinlainen uhka itsekin, koska mieshän ei ole hyvisten puolella sinänsä.. Mutta onneksi pahisten puolella on tällä kertaa Fenix eli mies joka tappoi Lettyn, Domin tyttöystävän! Kosto vie tätä herraa eteenpäin ja pitää miehen meidän riveissämme..
Sitten viimeisenä muttei suinkaan vähäisinpänä joukkoon on eksynyt Nullah! Tuo puoliksi aborginaali ja puolisi valkoinen ihminen saa pelkän laulun voimalla asioita tapahtumaan. Joten miten hitossa mä muka voisin noin ihanan pojan jättää pois laskuista? En mitenkään. Se hankkii meille sitten vähintään hevosia matkustamiseen jos ei muuta..

Mutta koska kaikenlaista voi sattua ja vaikkei tehtävänanto luvannutkaan mitään tälläistä, meikä ennakoi ja kasasi myös taustajoukot siltä varalta että päätiimilleni kävisi jotain! Eihän me tietenkään hävitä tätä taistoa koska moiset äijät on matkassa, mutta aina joku voi loukkaantua taistelun tiimellyksessä! Tässä meille siis taustatiimi, joka varmistaa selustamme jottei mitään turhan pahaa pääse tapahtumaan..
Taustatiimistä löytyy sitten Katniss Everdeen, Tristan, Legolas, Driver ja Wolverine! Syystä että..
Katniss on kovanaama.. Ainakin kirjoissa. Siksi haluankin nyt kirjojen Katniksen tähän taustatiimiin koska se nainen osaa olla niin pirun vakuuttava, pelottava ja no.. Ehkä sillä on parantajan taidotkin verissään niinkuin metsästäjän taidotkin vaikkei neitonen sitä ehkä myönnäkkään. Ehdottomasti haluan Katniksen meidän tiimimme taustajoukkoihin!
Katniksen jousityöskentelyn tukena ovat sitten Tristan ja Legolas, koska nuohan on tunnettuja nimenomaan jousestaan. En voisi kuvitellakaan voittavani minkään sortin taistoa ilman että Legolas on jousineen taustajoukoissa! Tristan ja tuon haukka taas työskentelevät hyvin yhteen ja mikä parasta.. Kumpikin näistä miehistä osaa paitsi ampua, myös käsitellä miekkoja! Joten kun nuolet loppuu, miekat esiin! Yksin tai kaksin, kuinka vain!
Ja sitten Driver, koska pitäähän meillä olla luotettava kuski mikä ajaa meidät sitten helvettiin jos näyttää siltä että erävoitto jää unelmaksi! Siitä syystä Driver on meidän taustajoukoissamme autoineen ja maskeineen.. Ja niin, voihan mies tarpeen vaatien potkia vaikka vastustajan pään tohjoksi hississä! Eipä sekään tunnu ongelma olevan, joten kyllä.. Ehdotonta taustajoukkojen aatelistoa!
Viimeisinpänä muttei taaskaan vähäisimpänä, Wolverine! Sitä tuskin tarvitsee sen suuremmin perustella että miksi.. Jokainen tiimihän tarvitsee sen vittumaisen lihaskimpun, jonka käsistä työntyy rautakynnet! Raivoa löytyy ja on vaan hyvä jos Wolverine on meidän puolella.. En todellakaan haluaisi tätä miestä meitä vastaan joten tiimiimme kiitos!

Että vapiskaa maailmanvalloittajat, me ollaan teitä vastassa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...