Movie Monday #18 - Lainsuojaton

Tällä viikolla Movie Mondayn haasteena oli kertoa kuka onkaan se suosikkilainsuojaton kaikista elokuvamaailman rikollisista! Epätoivo nosti sekunniksi päätään, mutta sitten vilkaisin leffahyllyyni ja sieltä paistoi komeasti neljä kertaa ROBIN HOOD. Mikäs sen parempi vaihtoehto olisikaan kuin tuo köyhien puolesta taisteleva mies Sherwoodista?
Sitäpaitsi minun on jo kauan pitänyt kirjoittaa teksti Robin Hoodista, joten tämä osui kuin nyrkki silmään.

Olen ollut Robin Hood-fani kauemmin kuin rehellisesti sanottuna jaksan muistaa. En muista sitä kun ensimmäisen kerran näin Disneyn Robin Hoodin. Voipi olla että se vhs oli meillä jo ennen kuin olin syntynytkään. Elokuvahan on vuodelta 1973, joten on paljonkin mahdollista että isoveljelläni oli se jo ennen kuin minä synnyin. Voisin siis sanoa että synnyin fanittamaan Robin Hoodia..
Disneyn Robin Hood on aina kuulunut yksiin suosikki-Disney-elokuvista ja joskus 2000-luvun alussa televisiosta tuli Robin Hood: Prince of Thieves, jossa näytteli Kevin Costner. Rakastuin elokuvaan heti ensisilmäyksellä ja Costnerin Robinista tulikin minulle se THE Robin Hood. Paras Hood kaikista, vaikka toki pidän muistakin.
Sitten vuonna 2010 ilmestyi tämä uusin Robin Hood, jossa sankariamme näytteli Russell Crowe. Kartoin tätä elokuvaa pitkään, koska minusta Crowe oli aivan turhan maskuliininen näyttelemään Robinia. Costner kummitteli ajatuksissani edelleen, mutta ostin kuitenkin dvd:n sitten aikanaan. Ööö.. No en muista elokuvasta juuri muuta kuin että Cate Blanchett näytteli Marian-neitoa. Täytynee katsoa se nyt uudestaan.. Vaikka tuossa ihan kohta!
Lisäksi BBC julkaisi neljä kautta Robin Hood-tv-sarjaa, jossa pääosissa oli Jonas Armstrong. Kun näin sarjasta yhden osan telkkarista, olin ensin hyvin vastahakoinen ottamaan selvää asioista. Jotenkin Amstrong kalpeni hänkin Costnerin rinnalla etten alkuun kyennyt Crowen tavoin häntäkään hyväksymään. Mutta siltikin piti mennä ostamaan yksi tuotantokausi Anttilasta ja noh.. Nyt ne löytyvät nekin tuosta hyllystä. Ja rakastan niitäkin.

Robin Hood, kuka häntä sitten ikinä näyttelikään, on aina ollut osa elämääni ja luultavasti tulee aina olemaan. Sherwoodin tarinat kiehtoivat lapsena ja kiehtovat nyt "aikuisenakin". Näillä sanoin päästän teidät puurtamaan omia haasteitanne ja hipsin katsomaan Crowen tähdittämää Hoodia.

Kuusi Tim Burtonia, kiitos!

Ajattelin että olisi hienoa pitää ohjaajamaratoneja ja aloitin nyt Tim Burtonilla, joka kuuluu ehdottomasti suosikkiohjaajiini kaikin puolin. Tämä kaikkien aikojen ensimmäinen ohjaajamaratonini piti sisällään 6 Burtonin elokuvaa ja katsoin ne aika pitkälti julkaisuvuoden mukaan järjestyksessä. Maratoniin kuului alunperin myös Apinoiden planeetta ja Big Fish, mutta en ehtinyt katsoa niitä ennen kuin minun piti palauttaa ne takaisin kirjastoon. Niinpä tämä maratoni lyheni kahdeksan sijasta kuuteen elokuvaan.

Timothy ”Tim” William Burton on kalifornialaissyntyinen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja, joka on sitemmin muuttanut asumaan Lontooseen. Hän on tullut tunnetuksi hieman omalaatuisista ja todella mielikuvitusrikkaista elokuvistaan, joista tunnetuimpia ovat melko varmasti Batman, Corpse Bride ja Sweeney Todd. Elokuviensa omituisuuden lisäksi Burton muistetaan myös siitä että hän käyttää usein luottonäyttelijöitään, kuten kihlattuaan Helena Bonham-Carteria ja hyvää ystäväänsä Johnny Deppiä. Tämän sain minäkin todeta maratonini aikana.

SAKSIKÄSI EDWARD
"You see, before he came down here, it never snowed. And afterwards, it did. If he weren't up there now... I don't think it would be snowing. Sometimes you can still catch me dancing in it."
Tuottaja: Tim Burton ja Denise di Novi
Pääosat: Johnny Depp, Dianne Wiest, Winona Ryder, Alan Arkin ja Anthony Michael Hall
Kuvaaja: Stefan Czapsky
Käsikirjoitus: Tim Burton ja Caroline Thompson
Leikkaaja: Richard Halsey
Säveltäjät: Danny Elfman ja Tom Jones
Saksikäsi Edwardin maailman ensi-ilta oli joulukuussa 1990 ja Suomeen se saatiin pian seuraavan vuoden puolivälissä. Tällä elokuvalla oli hyvä aloittaa tämä kyseinen maratoni jo siitäkin syystä että tämä elokuva aloitti Burtonin ja Johnny Deppin pitkän yhteistyön.
Elokuva kertoo Edwardista, jolla on käsien tilalla sakset. Hän yrittää oppia elämään ihmisten parissa ja melkein jo onnistuukin, kunnes typerä väärinäkäsitys ajaa hänet takaisin yksinäisyyteen. Tapahtumat sijoittuvat kaupungin pieneen lähiöön, jossa kaikki tuntevat kaikki ja tietävät kaikkien asiat. Juorut lentävät nopeammin kuin linnut ja kaikki asuvat pastellivärein maalatuissa taloissa. Täydellisyys on avainsana ja tämä kaikki murenee kun kuvaan astuu Edward, joka sotii täydellisesti kaikkea tätä vastaan. Edwardin ulkonäöllisenä vastapainona toimii myös Kim, kaunis nuori nainen vaaleine tukkineen ja suloisine hymyineen. Kim tuntuu olevan hyvyyden perikuva, joka vain paineen alla joutuu valitsemaan väärin mutta kohtaa kuitenkin seuraukset pystypäin.
Elokuvan parhautta on minusta se, ettei elokuvalla ole niin onnellista loppua kuin mitä olisi ehkä odottanut.


ED WOOD (Oscar ja Golden Globe; paras miessivuosa 1994)
"Greetings, my friends! You are interested in the unknown. The mysterious. The unexplainable. That is why you are here."
Tuottaja: Tim Burton ja Denise Di Novi
Pääosat: Johnny Depp, Martin Landau, Sarah Jessica Parker, Patricia Arquette
Kuvaaja: Stefan Czapsky
Käsikirjoitus: Scott Alexander ja Larry Karaszewski
Leikkaaja: Chris Lebenzon
Säveltäjä: Howard Shore
Elokuva kertoo kulttiohjaajasta Edward D. Wood Jr.:sta, jota näyttelee Johnny Depp. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1994, muttei saanut suurta yleisömenestystä. Sen sijaan kriitikot ylistivät elokuvaa ja se voitti parhaan miessivuosan pystin sekä Oscar-gaalassa että Golden Globessa. Elokuva kertoo Woodin menestyksen vuosista ja tuon suhteesta Bela Lugosiin, joka näytteli miehen elokuvissa.
Elokuvan ensimmäinen erikoisuus, mikä ei varmasti jää yhdeltäkään katsojalta huomaamatta, on mustavalkoisuus. Lisäksi elokuva sisältää ihmeellisiä leikkauksia, kuten.. "fade up"? (Onko se termi, sitä en tiedä mutten osaa sanoa sitä sen ihmeellisemminkään).
Elokuvan suurimpia ja mieleenpainuvimpia kysymyksiä ja toteamuksia oli ehdottomasti "miksi toteuttaa muiden unelmat?", "Ei ole olemassa huonoa julkisuutta" ja kaikista tärkeimpänä; "Visiot ovat taistelemisen arvioisia". Siinäpä hyviä huomioita kaikille maan matosille ja etenkin niille, jotka ovat elokuva-alalla itsekin. Veikkaan että Burton on itse ajatellut näitä kysymyksiä myöskin joskus.

SLEEPY HOLLOW
"I think you have no heart. And I had a mind once to give you mine."
Tuottaja: Francis Ford Coppola, Scott Rudin ja Adam Schroeder
Pääosat: Johnny Depp, Christina Ricci, Michael Gambon, Miranda Richardson ja Christopher Walken
Kuvaaja: Emmanuel Lubezki
Käsikirjoitus: Kevin Yagher ja Andrew Kevin Walker
Leikkaajat: Chris Lebenzon ja Joel Negron
Säveltäjä: Danny Elfman
Tämä Washington Irvingin kirjaan perustuva elokuva ilmestyi vuonna 1999 ja jälleen kerran pääosissa nähtiin Burtonin elokuville kovin ominainen Johnny Depp. Elokuva keskittyy pieneen kylään, jossa alkaa tapahtua raakoja murhia; joku katkoo ihmisten päitä ja vie päät mukanaan jättäen ruumiit lojumaan sinne minne ne nyt sattuivat jäämään. Paikalle kutsutaan konstaapeli Ichabod Crane tutkimaan näitä salaperäisiä murhia ja kyläläiset uskovat että kaiken takana paikallinen kummitus.
Pääosanäyttelijöiden lisäksi elokuvasta pongaa nykypäivänä ehkä vielä tunnetummiksi nousseita näyttelijöitä, kuten Christopher Leen (Saruman/LOTR) sekä useita Harry Potter-elokuvista tuttuja näyttelijöitä.
Värimaailma on Burtonille todella ominainen ja Burtonin elokuvissa keskitytäänkin usein myös värimaailman miettimiseen. Vähän epäilen ettei herralta ole ilmestynyt yhtään elokuvaa, missä värimaailma olisi ns. normaali. Lisäksi haluaisin nostaa esiin maskeerausta sekä puvustusta, koska ne ovat mielestäni älyttömän upeita nimenomaan tässä elokuvassa.
Harkitsin muutamaan otteeseen uskallanko katsoa tätä elokuvaa, koska se oli kategorioitu kauhuelokuvaksi mutta ikärajana oli kuitenkin 15. Onneksi sain kerättyä itseni ja katsoin elokuvan, koska kaiken kaikkiaan aivan loistava pätkä.


CORPSE BRIDE
"If I touch a burning candle, I can feel no pain. If you cut me with a knife, it's still the same."
Tuottajat: Allison Abbate ja Tim Burton
Pääosat: Johnny Depp, Helena Bonham Carter, Emily Watson, Albert Finney, Richard E. Grant ja Joanna Lumley
Kuvaaja: Pete Kozachik
Käsikirjoitus: John August, Pamela Pettler ja Caroline Thompson
Leikkaaja: Chris Lebenzon
Säveltäjä: Danny Elfman
Vuonna 2005 ilmestynyt stop motion -animaatioelokuva, jonka suosio elokuvateattereissa ei taaskaan ollut mitään maatajärisyttävää mutta jälleen kerran kaikki kriitikot ylistivät elokuvaa.
Elokuva kertoo oikeastaan kolmiodraamasta; mies nimeltä Victor Van Dort on menossa naimisiin Victoria Everglotin kanssa, mutta häiden harjoituksissa hän ei saa sanottua valaansa oikein. Kauhistuneena papin sanoista, mies juoksee metsään ja harjoittelee siellä valaansa. Vala menee loistavasti kun kukaan ei ole kuulemassa, mutta äkkiä maasta nouseekin morsiamen elävä ruumis. Emily-ruumis tulkitsee valan niin että he ovat nyt naimisissa Victorin kanssa ja näin kolmiodraama saa alkunsa.
Elokuva on hyvin tummasävytteinen ja sisältää aika hämärääkin huumoria. Ainoa asia mitä minä onnistuin ajattelemaan elokuvaa katsoessani oli "Juma.. Tämähän kiteyttää koko Burtonin luovan hulluuden ja nerouden." ja niin se on. Elokuva on mielikuvitukseltaan, tarinaltaan, väriltään, tyyliltään.. kaikin puolin Tim Burtonin elokuva. Vaikkei elokuvan kannessa lukisikaan ohjaajan nimeä, kyllä kaikki jotka vähääkään elokuvia ovat katsoneet, tunnistavat kuka tämän kaiken takana oikein on.

CHARLIE AND THE CHOCOLATE FACTORY
"If you had to choose only one half of your son, which one would it be?"
Tuottajat: Brad Grey ja Richard D. Zanuck
Pääosat: Freddie Highmore, Johnny Depp, Jordan Fry, Julia Winter, Anna Sophia Robb, Philip Wiegratz ja Deep Roy
Kuvaaja: Philippe Rousselot
Käsikirjoitus: Roald Dahl ja John August
Leikkaaja: Chris Lebenzon
Säveltäjä: Danny Elfman
Tätä Roald Dahlin kirjaan perustuvaa elokuvaa tehtiin samaan aikaan Corpse Briden kanssa ja elokuvat saivatkin ensi-iltansa samana vuonna. Siinä missä Corpse Bride on hyvin tummasävytteinen elokuva, Charlie and the chocolate factory on hyvin värikäs. Kaikki värit ovat kirkkaita ja karkkimaisia, kuten asiaan kuuluu. Toki lähtökohdat elokuvalla on hyvin synkät, kuten kuuluukin, mutta kun päästään värien makuun niin värejä tursuukin joka paikasta! Ja se on hyvä asia.
Vaikka elokuva onkin hyvin värikäs eikä suinkaan yhtä tummasävyinen kuin monet Burtonin elokuvista, tämä on silti selkeästi Burtonin käsialaa. Mielikuvitusta löytyy enemmän kuin tarpeeksi; toki kirjailija on ollut alustavasti suunnittelemassa luomaansa maailmaa mutta kyllä visuaalisesti Burton on saanut luotua aivan uskomattoman maailman pelkän tehtaan sisään. Suklaatehdas, joka on kuitenkin oma maailmansa umppa-lumppineen ja suklaakoskineen.
Elokuva sisältää myös toki todella selkeitä opetuksia, mutta varmasti lapsien alitajuntaan iskeviä opetuksia siitä mitä käy itsekkäille ihmisille, kuten lapsille jotka katosivat kuka mitenkin tehtaaseen. Yksi joutui putkeen, toisesta tuli mustikka, kolmas joutui jätekuiluun ja neljäs kutistui. Mitkä ovat opetukset näiden tarinoiden takana?

ALICE IN WONDERLAND
"Have you any idea why a raven is like a writing desk?"
Tuottajat: Tim Burton, Joe Roth, Jennifer Todd, Suzanne Todd ja Richard D. Zanuck
Pääosat: Mia Wasikowska, Johnny Depp, Michael Sheen, Stephen Fry, Anne Hathaway ja Helena Bonham Carter
Kuvaaja: Dariusz Wolski
Käsikirjoitus: Lewis Carroll (kirja) ja Linda Woolverton
Leikkaaja: Chris Lebenzon
Säveltäjä: Danny Elfman
Lewis Carrollin kirjoihin perustuva elokuva vuodelta 2010 ja vielä viimeisenkin kerran tämän maratonin aikana, yhdessä pääosista nähdään Johnny Depp. Tätä maratonia voisi siis kutsua Burton-maratonin ohella myös Depp-maratoniksi.
Elokuva on oikeastaan aika perus Liisa Ihmemaassa-tarina, joskin Liisa on tässä tapauksessa kasvanut jo nuoreksi naiseksi. Viittauksia löytyy kuitenkin siihen että nainen olisi lapsuudessaan käynyt Ihmemaassa aikaisemminkin, vaikkakin hahmo itse luulee sen olevan pelkkää unta. Unta se ei todellakaan kuitenkaan ole ja sen Liisa saa huomata useamman kuin kerran.. siihen kuitenkaan uskomatta.
Jälleen kerran elokuvan värimaailma on aivan omaa luokkaansa ja värien avulla Burton on saanut muokattua tarinaan todella taianomaisen tunnelman. Lisäksi kun elokuvaa katsoo, ajattelee väkisinkin että tätä elokuvaa ei olisi kukaan muu voinut eikä saanut ohjata kuin Burton. Liisa Ihmemaassa-tarinat on kuin kirjoitettu sitä varten että Burton saisi ohjata aiheesta elokuvan joskus. Kaikki ne epämääräiset olennot, sanat ja maailma.. Kuin suoraan Burtonin omasta päästä vaikka oikeasti ovatkin Lewis Carrolilta.

Mitä siis opimme tästä Burton-maratonista? Tai itse Tim Burtonista? No ainakin sen että se mies omaa aivan mahdottoman mielikuvituksen enkä nyt malta olla odottamatta herran seuraavaa tuotosta. Lisäksi Burtonin elokuvissa on yleistä leikitellä värimaailman kanssa ja kaikissa elokuvissa onkin mitä kaunein ja ihmeellisin värimaailma; olisin yllättynyt jos joskus näkisin "normaalin värisen" elokuvan Burtonilta. Ja tottakai Johnny Deppiä ei saa unohtaa kun puhutaan Tim Burtonin elokuvista, mutta vaikka Depp nouseekin usein esiin tässä yhteydessä, haluaisin nostaa esiin myös muun työryhmän jäseniä. Esim. kiinnittäkää huomiota säveltäjään ja muihinkin työryhmän jäseniin; vakiotyöntekijöitä löytyy myös näyttelijäkaartin ulkopuoleltakin.
Kaiken kaikkiaan todella loistava maraton takana ja nyt alan miettimään seuraavaa kohdettani! Jatkanko ohjaajalinjalla vai tutustunko enemmän johonkin kuvaajaan tai vaikka.. säveltäjään kenties?

“One person's crazyness is another person's reality.”
- Tim Burton

Sinä, minä ja MC Koppakuoriainen

Kävin viime viikonloppuna Kouvolassa pitkästä aikaa tapaamassa perhettä, kavereita ja kummipoikaa perheineen. Kävinpäs pyörähtämässä myöskin Studio123:ssa morjestamassa ihmisiä. Tosiaan työskentelin/len siinä lafkassa enemmän tai vähemmän viime kevään. Nyt kävi kuitenkin sitten niin että siinä mukavia rupatellessamme, 2 vuotias kummipoikani soitti minulle. Hän kysyi viattomalla lapsen äänellä olenko tulossa kylään ja eihän siinä muuta olisi voinutkaan vastata kuin että kyllä, olen tulossa kylään. Olisin mennyt muutenkin, mutta tämä toimi oikein ihanana yllätyksenä. Hän kun ei ollut aikaisemmin soittanut minulle.
Noh, koska leffateatterilla oltiin niin minulle sitten sanottiin että tuoppas poika elokuviin katsomaan Ellaa ja Aleksia. Ajattelin ensin että sinänsä hyvä idea, mutta tuskin sentään.. Tuukka kun on vielä niin pieni. Ehdin kuitenkin todistaa siinä kuinka 2 vuotiaita lapsia painoi vanhempineen elokuviin ja ajattelin että pöh, jos nuo menevät niin kyllä menee Tuukkakin!

Sitten ajelin moikkaamaan Tuukkaa ja siinä kahvipöydässä istuskellessamme ehdotin että veisin hänet elokuviin seuraavana päivänä. Pääsimme yhteisymmärrykseen ja niinpä seuraavana päivänä kun kello lähestyi neljää, köröttelin hakemaan Tuukan mukaani ja painelimme takaisin Studiolle.
Kysyin Tuukalta autossa jännittikö poikaa ja pieni hento ääni takapenkiltä vastasi myöntävästi. Minä siinä sitten kertoilin kuinka mukava paikka se on ja kuinka kivaa elokuvaa ollaan menossa katsomaan. Tuskin jännitys yhtään lieveni, mutta ainakin selvisimme kunnialla elokuviin ja vielä kotiinkin!
Elokuvateatterilla esittelin sitten ulkona olevat julisteet tai lähinnä sitä meidän elokuvaa koskevan julisteen. Sitten mentiin sisälle ja lippukassalle/herkkuhyllylle. Tuukka osti omalla rahallaan pienen karkkipussin, pari pikkumehua ja pienet popcornit. Popcornit kyllä kuluivat elokuvan aikana mutta karkit unohtuivat tyystin (saipa kummitätikin jotain mussutettavaa).
Elokuva meni vallan hyvin ja poika käyttäytyi hyvin esimerkillisesti. Ennen kuin toiseksi viimeinen laulu alkoi, hän kysyi minulta että "mennäänkö kohta kotiin?" Kerroin että pian mentäisiin ja että elokuva loppuisi ihan kohta. Mitään muuta Tuukka ei sanonut koko elokuvan aikana.
Ja kun elokuva loppui, ensimmäinen kysymys oli "mennäänkö keinumaan?". Tälle muistolle ei voi kun hymyillä.
Kävimme vielä sanomassa moikat Studion väelle ja lähdimme sitten kotiin. Ja kotona mentiin keinumaan ja kertomaan äidille ja isälle MC Koppakuoriaisesta.

Tämä oli aivan älyttömän hieno reissu. Minusta oli jotenkin.. äärimmäisen hienoa olla se ihminen Tuukan elämässä, joka sai kunnian viedä pojan ensimmäistä kertaa elokuvateatteriin. Ja noh.. nyt olen viimeistään se cool kummitäti mutta ai että olenkin ylpeä kummitäti!
Mulla on maailman paras kummipoika.

Movie Monday #17 - Rakastaa, ei rakasta..

Kappas! Saan tämän kirjoitettua melkein ajallaan ja ylihuomenna ilmestyy seuraava haaste. Jee!
Mutta siis asiaan. Haasteena oli kirjoittaa jostakusta näyttelijästä, jota ensialkuun vihasi mutta sitten alkoi rakastamaan ja ajattelin ensin että ei luoja tää on niin vaikeeta etten ikinä saa mitään merkintää aikaiseksi. Sitten marisin asiasta parille kaverille ja hoksasin että tälläinen näyttelijähän on kuin onkin olemassa! Ja tässä vaiheessa palaan jälleen kerran Fast and Furiousiin ja sen ohella myös Lostiin ja Avatariin. Kuka näitä kolmea elokuvaa/sarjaa yhdistää? Michelle Rodriguez.

Kuten tuossa muutama merkintä takaperin kerroinkin, näin Fast and Furious-sarjan ensimmäisen osan jo joskus vuonna nakki. Nyt kävi kuitenkin niin etten tiedostanut silloin katsovani elokuvaa, jossa näyttelee Michelle Rodriguez. Ja rehellisesti sanottuna vaikka olisin tiedostanutkin, tuskin olisin kovin rakastunut Mischelleen silloinkaan. Ekassa osassa Michelle kun on ehkä turhankin bitch aina välillä.
Mutta sitten aikaa kului ja ehkä ehdin jo kokonaan unohtaa edes Michellen roolihahmon naamataulun. Sitten eräänä torstai-iltana vuosia myöhemmin telkkariruutuun iskeytyi teksti 'LOST' ja maailman ärsyttävimmän hahmon naama. Michelle näytteli siinä sarjassa sellaista hahmoa kuin Ana Lucia ja oikeasti vihasin sitä tyyppiä. Ja koska en muistanut Michellen näytelleen myös Fastissa, aloin vihaamaan myös Michelleä itseään jonkin verran koska muistini sopukoissa hän oli vetänyt vain ärsyttäviä rooleja. Kiitos vaan alitajunnalle.
Mutta sitten muutama vuosi myöhemmin ilmestyi Fast and Furiousin neljäs osa, jossa Michellen roolihahmo sai ensimmäistä kertaa minun silmissäni jonkinlaisia inhimillisiä piirteitä. Elokuvassa myös syvennyttiin enemmän hahmon rakkaustarinaan ja siinä samassa kaikki mielipiteeni Michellestä muuttuivat. Sen sijaan että tuo olisi pelkkä bitch, joka vaan vittuilee kaikille.. Tuo olikin kaunis, nauravainen ja herkkä. Mutta silti samaan aikaan kova jätkä.
Rakastuin ja hypin riemusta kun kuulin että Michelle näyttelisi Avatarissakin ja ai että se nainen on ihana siinäkin. Lisää odotellessa..

Movie Monday #16 - Ideologiaa

Mua alkaa ehkä hieman tylsistyttämään joskus kun kirjoitan aina Rocky-leffoista enemmän tai vähemmän. Mutta se nyt vain on ainoa elokuva, joka sopii tähän haasteeseen. Ensin ajattelin että joo, Taru Sormusten Herrasta nyt on vaikuttanut minuun kaikista eniten mutta en nyt sanoisi että se on muuttanut toimintatapojani. Se muutti ehkä tulevaisuudensuunnitelmiani ja vaikutti muilla tavoin. Rocky kuitenkin onnistui iskemään suoraan sielun rippeiden sopukoihin.
Haasteenahan oli siis kertoa elokuvasta, joka on jotenkin muuttanut omaa maailmankuvaa tai toimintatapoja tai jotain vastaavaa.

Muistan kun muutama vuosi takaperin Rockyt tulivat telkkarista sillai joka viikonloppu yksi osa. Minä tulin mukaan kakkososan kohdalla ja ensimmäinen kysymykseni oli "miksi toi äijä puhuu noin typerästi?" ja äitini selitti että Stallonelle oli tapahtunut kasvohalvaus joskus. Hyväksyin asian ja ehkä minua jopa hävetti hieman. En kuitenkaan ehtinyt jatkaa aiheesta sen enempää, koska jäin lumoutuneena tuijottamaan elokuvaa. Ei, verissä päin taistelevat rumat miehet eivät sinänsä tehneet vaikutusta vaan se, kuinka Rocky juoksi unelmaansa kohti vaikka se tekisi kipeää ja murskasi kaikki vastavoiman saavuttaakseen sen. Nähtyäni kakkososan, juoksin seuraavana päivänä Anttilaan ja ostin muutaman osan itselleni.

Ykkösosan katsottuani, en voinut olla olematta ällistynyt. Olin aina ajatellut että Rockyt on vain jotain nyrkkeilymättöä, missä pääasia on että hakataan ihmisen pää tohjoksi mahdollisimman coolilla tavalla. No, yllätyin kun asia ei ollutkaan niin. Se on tarina mahdottomuuksien mahdollistamisesta, unelmien toteuttamisesta ja itsensä voittamisesta. Ja se tuppautui juuri oikealla hetkellä minun elämääni ja muutti kaiken. Kiitos Rocky.

Movie Monday 14-15 - Actionia ja viharakkautta

Voi kamala, olen taas niin jäljessä näissä movie monday-jutuissa etten kestä! Mutta ei voi minkään, nyt kirjoitan blogin ajan tasalle näissä jutuissa! Lisäksi isken vielä tämän yön aikana muutaman merkinnän muutenkin. Kivaa kun osaan kasata jutut enkä kuitenkaan saa niitä kirjoitettua. No nyt taas mennään maratonin tavoin eteenpäin!

Eli Movie monday 14 haaste oli aikanaan kirjoittaa suosikki action-leffastaan ja tämä tuntui kaikin puolin vaikealta, koska en muistaakseni ole nähnyt kovin kummoisia actionpätkiä. Mutta jotain piti valita ja valitsin sitten Fast and Furiousin. En kuitenkaan ehtinyt sillä viikolla kirjoittaa aiheesta, mikä on oikeastaan hyvä asia koska seuraavan viikon aiheena oli elokuva, jota muut vihaavat mutta mitä minä rakastan. Tähänkin voin vastata Fast and Furious. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis!

Puhun siis nyt koko viiden osan elokuvasarjasta enkä vain tästä nelososasta, mihin kuva viittaisi. Kaikki muut tuntuvat kavahtavan sarjaa sen typeryyden takia. Kyllä, itsekin tiedostan ettei elokuvassa päällisinpuolin ajateltuna ole kuin kauniita ja ärsyttäviä naisia, komeita lihaksikkaita miehiä ja nopeita autoja. No ei olekkaan jos katsoo vain yhden elokuvan eikä näe muita sarjan osia. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee ja siksi suosittelisin kaikkia katsomaan koko elokuvasarjan sen sijaan että katsoisi yhden ja toteaisi elokuvat paskoiksi. Maratonit kunniaan!
Näin Fast and Furiousin ensimmäisen osan joskus miljoona vuotta takaperin ja silloin elokuva tunnettiin paremmin Hurjapäät-nimellä, mikä on kamalaa. Nykyään melkein kaikki puhuvat elokuvista kuitenkin niiden oikeilla, alkuperäisillä nimillä.
En muista miksi koskaan päätin katsoa ensimmäisen osan uudestaan. Koko homma lähti oikeastaan pelkästä vitsistä, mutta minä en sitten osannut lopettaa vitsiä ajoissa vaan jatkoin ja rakastuin. Nelososan myötä olin aivan myyty. Kakkonen on jees ja kolmonen.. on jees nyt kun vitonen on ilmestynyt.
Räjähdyksiä, aseita, takaa-ajoa.. Sitähän se action on. Ja muut vihaavat mutta minä en? Näin on näreet. Loistava valinta tähän väliin.

Yoshihiro Takahashi ja Hopeanuoli Traconissa

Viime keväänä ruotsalaiset kokivat tuskan hetkiä kun Suomi voitti länsinaapurinsa jääkiekon MM-kisoissa. Samana viikonloppuna selvisi että Hopeanuolen piirtäjä, Yoshihiri Takahashi saapuisi Suomen Traconiin vierailulle. Voin vain kuvitella sen äärettömän vitutuksen määrän.
Mutta kuka siis on Yoshihiro Takahashi ja mitä tapahtui Traconissa?

Yoshihiro Takahashi on japanilanen mangapiirtäjä, joka on tullut tunnetuksi suurimmalti osin koira-aiheisista mangoistaan. Suosituin näistä on ehdottomasti Ginga: Nagareboshi Gin, suomeksi Hopeanuoli. Takahashi sanoikin Traconissa että Suomessa on maailman suurin Hopeanuolen fanikanta. Siinäpä asia mistä olla ylpeä!
Muita mangoja, mitä Takahashi on kirjoittanut ovat Ginga: Densetsu Weed, joka kertoo Hopeanuolen pojasta Weedistä. Lisäksi Takahashi on julkaissut monia juonta sivuavia tarinoita kuten Ginga: Densetsu Riki ja vastaava manga saksanpaimenkoira Johnista, joka on Hopeanuoli-mangasta tuttu taistelija.

Hopeanuoli-manga alkoi ilmestyä Japanissa vuonna 1983 ja siitä muutaman vuoden jälkeen julkaistiin animesarja kyseisestä mangasta. Suomeen anime saatiin niinkin nopeasti kuin vuonna 1989, mutta tietenkään tuolloin kukaan ei tiennyt sen olevan anime saatika tiennyt että se oli alunperin manga. Tiesikö kukaan ylipäätään mikä on anime ja mikä manga ja miten ne eroavat länsimaisista piirretyistä tai sarjakuvista? Tuskin.
Anime sai heti kättelyssä suuren suosion Suomessa vaikkei sitä markkinoitukaan kovin kummoisesti. Puskaradion avulla vhs:t, joiden kansissa oli lähinnä söpöjä koiria, levisi hyvin nopeasti ympäri Suomen ja saavutti paikkansa yhtenä Suomen suosituimmista animeista.
Hopeanuoli leikattiin Ruotsissa lyhyemmäksi ja siitä karsittiin paljon verisimpiä kohtauksia pois, jotta se olisi lapsille suotavampi katsoa. Se myös käännettiin ensin Ruotsissa ja sen jälkeen Suomessa. Kaikki, jotka ovat tutustuneet kyseiseen animeen, tietävät varmasti legendaariset suomidubbaukset. Ei sinänsä ihme etteivät 4-6 dubbaajaa, jotka animessa ääninäyttelevät, ole antaneet lupaa julkaista nimiään missään yhteyksissä. Tässä nyt muutama video, joista voitte tutustua Suomidubbien parhaimmistoon:

Katsokaapa ensin koko pätkä kuvan kanssa.. ja katsokaa sitten uudestaan kuunnellen vain ääntä. Sitä voisi hieman kyseenalaistaa jäikö mikki vain päälle väärässä tilanteessa.. Ja kukas se pentujen isä nyt olikaan?

Ja tässä rakastava isä huutaa tunteen kera poikansa perään tuon pudottua vaaralliseen rotkoon, josta poika ei ehkä koskaan palaa ylös elävänä..

Ja tässä vielä pieni pätkä iloistakin iloisempaa ja etenkin aitoa naurua sen jälkeen kun jää on murrettu ja kaikki on taas ystäviä!

Vuonna 2000 alkoi kuitenkin Suomeenkin saakka leviämään tälläinen uskomaton tieto siitä että Hopeanuoli on anime, sitä on leikattu hirvittävästi.. ja että se oli alunperin manga. Tämän jälkeen Suomen Hopeanuoli-fanit alkoivat pommittamaan julkaijoita, jotta saisimme leikkamattoman animen Suomeen. He lupasivat animeboxin vielä saman vuoden sisällä, mutta sitten julkaisupäivämäärä alkoi siirtyä kerta toisensa jälkeen ja boxi saatiin Suomeen vasta vuonna 2004. Boxi myytiin loppuun alta aikayksikön ja tämä hämmästytti sekä julkaisijan että varmasti itse fanit.
Boxin saatuaan, fanit alkoivat vaatia mangaa suomeksi ja sitä saimme sitten odottaa 6 vuotta. Nyt Hopeanuoli-manga on saatu melkein päätökseensä suomeksikin ja vain pari osaa puuttuu vielä. Lisäksi saimme Meteor Ginin suomeksi sekä joulukuussa alkaa Weed-mangan suomennokset ilmestyä kauppoihin.
Eikä nyt unohdeta sitäkään että tämä vuosi on yhtä Hopeanuoli-fanien juhlaa; Yoshihiro Takahashin vierailu Traconissa viime viikonloppuna! Itselleni tämä oli kuin 17 vuoden odotus olisi toteutunut. Tosin tämä asia on sellainen ettei tätä koskaan uskaltanut edes odottaa! Mutta niin vain tapahtui! Nyt on Takahashin nimikirjoitus japaninkielisen mangani kannessa. Kuinka uskomatonta.

Traconissa oli myös paljon muuta Hopeanuoli-aiheista tapahtumaa. No tietenkin Takahashin oma paneeli, jossa fanit saivat esittää kysymyksiä, jotka ovat askarruttaneet. Tämän keskustelun kautta selvisi että Takahashin tämänhetkinen manga-sarjan päähenkilö, Orion, on ehkä saapumassa seikkailuissaan Suomeen! Sitä päivää odotellessa. Toivottavasti Takahashi ei nimeä koiraa Sisuksi ja iske sitä elämään Saana-tunturille.
Toisena päivänä oli vielä kaksi paneelia, joista toinen käsitteli Hopeanuolta Suomessa ja toinen oli nimetty näin; "Hopeanuoli on p*askaa!" Jälkimmäinen käsitteli lähinnä juuri dubbauksia, Weedin piirrustusjälkeä, meidän fanien olematonta huumorintajua sekä Johnin huonotuurisuutta taistelukentillä. Loistava paneeli etten sanoisi!

Takahashin näkemisen lisäksi paras asia Traconissa oli ehdottomasti Hopeanuoli!-musikaali. Kun ensimmäisen kerran kuulin tästä musikaalista, en oikein tiennyt mitä ajatella. Ensimmäinen kysymys oli tietenkin että miten helvetissä joku kymmenmetrinen karhu on saatu tekaistua? Tai taistelut.. Tai ylipäätään mitään! Tämä varmasti mietityttää kaikkia niitä, jotka eivät olleet tätä musikaalia todistamassa. Laitan siis linkin youtubevideoihin ja suosittelen lämpimästi kaikkia tsekkaamaan tämän! Aivan uskomattoman hieno ja mieleenpainuva esitys! Mutta varoituksen sana.. Biisit jäävät soimaan päähän!