lauantai 24. syyskuuta 2011

Movie Monday 14-15 - Actionia ja viharakkautta

Voi kamala, olen taas niin jäljessä näissä movie monday-jutuissa etten kestä! Mutta ei voi minkään, nyt kirjoitan blogin ajan tasalle näissä jutuissa! Lisäksi isken vielä tämän yön aikana muutaman merkinnän muutenkin. Kivaa kun osaan kasata jutut enkä kuitenkaan saa niitä kirjoitettua. No nyt taas mennään maratonin tavoin eteenpäin!

Eli Movie monday 14 haaste oli aikanaan kirjoittaa suosikki action-leffastaan ja tämä tuntui kaikin puolin vaikealta, koska en muistaakseni ole nähnyt kovin kummoisia actionpätkiä. Mutta jotain piti valita ja valitsin sitten Fast and Furiousin. En kuitenkaan ehtinyt sillä viikolla kirjoittaa aiheesta, mikä on oikeastaan hyvä asia koska seuraavan viikon aiheena oli elokuva, jota muut vihaavat mutta mitä minä rakastan. Tähänkin voin vastata Fast and Furious. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis!

Puhun siis nyt koko viiden osan elokuvasarjasta enkä vain tästä nelososasta, mihin kuva viittaisi. Kaikki muut tuntuvat kavahtavan sarjaa sen typeryyden takia. Kyllä, itsekin tiedostan ettei elokuvassa päällisinpuolin ajateltuna ole kuin kauniita ja ärsyttäviä naisia, komeita lihaksikkaita miehiä ja nopeita autoja. No ei olekkaan jos katsoo vain yhden elokuvan eikä näe muita sarjan osia. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee ja siksi suosittelisin kaikkia katsomaan koko elokuvasarjan sen sijaan että katsoisi yhden ja toteaisi elokuvat paskoiksi. Maratonit kunniaan!
Näin Fast and Furiousin ensimmäisen osan joskus miljoona vuotta takaperin ja silloin elokuva tunnettiin paremmin Hurjapäät-nimellä, mikä on kamalaa. Nykyään melkein kaikki puhuvat elokuvista kuitenkin niiden oikeilla, alkuperäisillä nimillä.
En muista miksi koskaan päätin katsoa ensimmäisen osan uudestaan. Koko homma lähti oikeastaan pelkästä vitsistä, mutta minä en sitten osannut lopettaa vitsiä ajoissa vaan jatkoin ja rakastuin. Nelososan myötä olin aivan myyty. Kakkonen on jees ja kolmonen.. on jees nyt kun vitonen on ilmestynyt.
Räjähdyksiä, aseita, takaa-ajoa.. Sitähän se action on. Ja muut vihaavat mutta minä en? Näin on näreet. Loistava valinta tähän väliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...