tiistai 31. heinäkuuta 2012

The Social Network

Aamulla facebookkasin, sitten minulle tuli tylsää ja päätin katsoa leffan. Käsiini osui leffa mistäpä muustakaan kuin Facebookista. Jännä miten yksi asia kontroloi nykyään koko maailmaa ja sitä rataa..


 THE SOCIAL NETWORK on Facebook-leffa parin vuoden takaa ja se kertoo tarinan Mark Zuckerbergistä, kyseisen nettisivuston perustajasta. Sitä luulisi ettei tylsempää elokuvaa voisi aikaan saada kuin jonkun sellaisen, mikä kertoo Facebookista. Kaikkihan tässä maailmassa nykyään istuvat päivät pitkät Facessa ja ruikuttavat tylsyyttään. Mutta luulo on todellakin väärä, koska The Social Network on toimiva kokonaisuus joka kaikesta koodikielestään huolimatta pitää otteessaan läpi elokuvan. Jesse Eisenberg on loistava pikku kusipää eikä Andrew Garfield jää yhtään sen huonommaksi roolissaan Eduardo Saverinia, Facebookin toisena perustajana. Itseasiassa herrat olivat niin hyviä että aloin miettimään, missä olen nähnyt tai kuullut heidät aikaisemmin.. Tai missä voisin heidät nähdä?
Suureksi pettymyksekseni jouduin toteamaan ettei Eisenbergiä ainakaan ole näkynyt missään sellaisessa leffassa, joka minua suuresti kiehtoisi. Itseasiassa en ole herraa edes kuullut missään, koska Rionkin katsoin suomidubeilla. Kyseisessä leffassahan Eisenberg on Blun alkuperäinen ääninäyttelijä.. ja sen myötä saamme kuulla Eisenbergiä myös parin vuoden päästä kyseisen animaation jatko-osassa.
Garfield taas.. Hän esiintyi Heath Ledgerin viimeiseksi elokuvaksi jääneessä The Imaginarium of Doctor Parnassuksessa. Lisäksi hänet voi tälläkin hetkellä pongata valkokankaalta, nimittäin Amazing Spidermanin nimikkoroolissa! Enpä olisi uskonut että Facebookin perustajajäsen on oikeasti  Spiderman. Ja niin.. Nähtävästi Garfield jatkaa hämähäkkimieheyttään myös vuonna 2014 jatko-osan merkeissä.

Sitten täytyy vielä nostaa esiin elokuvan ohjaaja eli David Fincher, jolta olen nähnyt syntisen vähän elokuvia mutta jolta noita mainitsemisen arvoisia tuntuu löytyvän useampiakin. Viime vuonna kyseinen herra teki The Girl with the Dragon Tattoon mikä oli sinänsä aika hyvä paketti.. Joskin tähän hätään kykenen muistamaan vain alkutekstit, jotka ovat kai syöpyneet pääkoppaani. Hyvässä mielessä siis.
Benjamin Buttonin uskomaton elämä... Löytyy hyllystäni, mutta mmhh.. Niin. Katson sen syksyllä! Potkikaa mua! Ja sitten annan ystävälleni luvan pakottaa minut katsomaan Fight Clubin heti syksyllä huolimatta siitä kuinka paljon vängän vastaan.
Ah ja Aerosmith-fanina sanottakoon että Fincher on kultaisella yhekskytluvulla tehnyt myös dokkarin kyseisistä herroista! Näillä sanoin jätän siis Fincherin ja Social Networkin. Katsokaa leffa ja tutustukaa myös noihin.. nimeltä mainittuihin herroihin ja heidän tuotoksiinsa. Varmasti löytyy katsottavia juttuja! Myös allekirjoittaneelle.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

127 hours

Olen kyllä tavan tampio kun minulta menee niiden kaikista loistavimpien elokuvien katsomiseen joku pari vuotta. Tai melkein. Tänään suuressa tylsyydessäni valitsin mukanani olevista, ei-nähdyistä-leffoista yhden sillä typerällä perusteella että "Tää kestää vaan puoltoist tuntii joten hyvällä säkällä ehdin katsoa sen ennen kuin äiti ja mummo palaa mustikkareissultaan.."
Oli muuten ahdistavin puoltoista tuntinen ties kuinka pitkään aikaan.


127 HOURS on vuoden 2010 elokuva, joka rohmusi aikanaan liutan oscar-ehdokkuuksia muttei sitten tainnut napsia niistä yhtään itselleen. Enkä tasan tajua miksei! Noihin ehdokkuuksiin kuului mm. paras elokuva ja James Francon ehdokkuus vuoden miespääosasta. Mutta niin.. Taisi olla sama vuosi, jolloin ehdolla olivat myös Kuninkaan Puhe ja Black Swan, joten huono vuosi tälle elokuvalle.

James Franco esittää Aron Ralstonia, insinööriä joka rakastaa vuorikiipeilyä. Eräänä päivänä Aron lähtee tutuille kanioneille kiipeilemään, muttei kerro asiasta kenellekään. Hän onnistuu mokaamaan huimapäisyydessään ja pian löytää itsensä loukusta; käsi jää valtavan kivenlohkareen väliin ja Aron aloittaa rattoisan viikonlopun sijaan taistelun elämästä ja kuolemasta. Hän viettää loukussa viisi päivää yrittäen siirtää kiveä kaikin tavoin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Vesivarat vähenevät ja ruoka on loppumaan päin.. Hallusinaatiot tekevät tuloaan ja ainoa asia mikä pitää Aronin järjissään, on muisto läheisistä ja rakkaista hetkistä noiden kanssa. Ja videokamera, jolle mies tallentaa elämänsä varmasti kamalimmat tunnit.

Nyt kun asiaa ajattelen, kiitän itseäni siitä etten mennyt katsomaan tätä elokuvaa leffateatteriin vaikka tarkoitus oli koko ajan. Mitä tulee elokuviin, vollotan melkein jokaisen elokuvan aikana vähintään kerran varsinkin jos katson sitä leffateatterissa. Nyt kun katsoin tätä kotisohvalta käsin, pidin käsiä silmien edessä ja vajosin tuolini syövereihin. Ahdistuin, pelkäsin.. Anelin Aronia onnistumaan. Itkin ahdistuksesta, pelosta.. onnellisesta lopusta. Franco tosiaan teki elämänsä roolisuorituksen ja nyt herra voidaan muistaa paremminkin Aron Ralstonina eikä Spidermanien Green Goblin Jr:nä. Loistavaa työtä Franco ja kaverit!


torstai 26. heinäkuuta 2012

Herrasmiesliiga

Eilen sain korkean puolitoista tuntia aikaa toipua The Dark Knight Rises-leffasta kun jo istahdin olkkarin puolelle katsomaan yhtä elokuvaa, jonka muistin olleen parempi mitä se oikeasti olikaan. Leffa löytyy vhs-hyllystäni ja sen katsomisesta on kulunut jo useampi vuosi. Mutta muistan yläasteella pitäneeni kyseisestä pätkästä.. Nyt sain huomata liiallisten tietokonejuttujen pilanneen koko elokuvan.


HERRASMIESLIIGA on siis vuoden 2003 elokuva, joka on ainakin näillä näkymin jäänyt Sean Connoryn viimeiseksi elokuvaksi, mikäli äänirooleja ei oteta lukuun. Voisinpa sanoa että olisi arvon Connory voinut itselleen paremmankin viimeisen elokuvan valita.
Elokuva alkaa siitä kun Allan Quatermainin (Connery) rattoisia eläkepäiviä Afrikassa häiritään ja mies joutuu palaamaan Britanniaan estääkseen maailmansodan syttymisen. Jokseenkin vastahakoinen mies saa seurakseen todella epätavallisen joukkion; Rodney Skinner (Tony Curran) on näkymätön mies ja kaiketi jonkinasteinen mestarivaras näkymättömyytensä ansiosta. Kapteeni Nemo (Naseeruddin Shah) taas on jättänyt merten rosvoamisen paremman elämän toivossa ja tuo taitavasti miekkaa heilutteleva äijä antaa avukseen myös Nautiluksen. Wilhelmina, tuttavallisemmin Mina Harker (Peta Wilson) taas tuo ryhmään hieman verenhimoa naisen osottauduttua vampyyriksi. Minan ilmeisesti entinen rakastaja, Dorian Gray (Stuart Townsend) on kuolematon niin kauan kunnes herralle esitellään hänestä itsestään maalattu taideteos.. Eikä elokuvasta tietenkään sovi unohtaa merkkihenkilöä, nimittäin tohtori Henry Jekylliä (Jason Flemyng) ja tuon pahempaa puoliskoa, Edward Hydeä. Jottei tässä vielä olisi kaikki, joukkoon lyöttäytyy myös nuori amerikkalainen agentti, Tom Sawyer (Shane West), jota Quatermainin pitää sitten opettaa hieman ampumaan.

Muistan ajan kun tämä elokuva oli hyvä, näytti hyvältä ja jutut olivat hauskoja. Harmikseni jouduin eilen television ääressä toteamaan ettei elokuva ollutkaan aivan niin hieno kuin mitä olin muistanut. Jutut olivat aika pintapuolisia, tarina jokseenkin löysähkö enkä haluaisi edes aloittaa niistä liiallisista erikoisefekteistä ja tietokoneella tehdyistä taustoista. En yhtään ihmettelisi vaikka elokuvassa näyttelijöiden vaatteetkin olisi tehty tietokoneella! Ei näyttänyt hyvältä.. Ei todellakaan. Jos edes osa taustoista olisi tehty jotenkin toisin kuin tietokoneella, tai edes paremmin, elokuvan arvo olisi noussut jo huomattavasti. Vaikka tarinakin oli aika.. niin, löysä. Sarjakuvan maailmaan sen sijaan haluaisin tutustua, koska tässä tarinassa on pontentiaalia vaikka elokuvassa se ei niinkään näy.

Nyt on nostettava vielä esiin pääpahis eli John Moriarty, joka vaikutti lupaavalta heti kun näytti oikeat kasvonsa. Ajattelin koko elokuvan ajan että tässä leffassa on jotain samaa, mitä löytyy Van Helsing-leffasta joskin paljon köyhemmässä muodossa. Äsken kun yritin tutkia olisiko asialla mitään samoja tekijöitä, en löytänyt yhtäläisyyttä. En muualta kuin  Richard Roxburghista, joka siis näyttelee Herrasmiesliigan Moriartya, mutta myös Van Helsingin Draculaa. Ja vaikka monet pitävät vanhemmista Draculoista, on minun tunnustettava että rakastan myös Roxburghin Dracula-näkemystä. Hänestä olisi mielestäni ollut myös Moriartyn rooliin, mikäli mies olisi päästetty täysin valloilleen. En tiedä mistä se johtuu, mutta nyt näyttelijät jäivät jokainen vähän tasoaan alemmas. Ehkä tästä voi sitten vähän syyttää ohjaaja Stephen Norringtonia, joka ei mielestäni ole muutenkaan tehnyt mitään kovin vaikuttavia teoksia. Ehkä hän vielä jonain päivänä repäisee!

Joten niin.. Herrasmiesliiga on toki katsottava elokuva, mutta liiat tietokoneväsäilyt pilaavat tunnelmaa eivätkä näyttelijätkään pääse oikein oikeuksiinsa. Ehkä joku tykkää, tykkäsinhän minäkin. Silloin melkein kymmenen vuotta sitten.

ps. Ei enää rumia pahiksia, kiitos!





The Dark Knight Rises

Kunnioitin uusinta Christopher Nolanin Batmania viime viikolla katsastamalla herran kaksi edeltävää, tajunnan räjäyttävää spektaakkelia. Luettuani Episodista juttua uusimmasta, en ollut enää pysyä pöksyissäni! Elokuviin oli pakko lähteä heti kun se vain oli mahdollista. Eilen se sitten tapahtui.


THE DARK KNIGHT RISES on Christopher Nolanin Batman-trilogian viimeinen osa, joka päättää saagan kunniakkaasti pysyen edelleen uskollisena kahden ensimmäisen Batmanin tyylille. Rakkaus ja kunnioitus Nolania kohtaan on noussut niin voimakkaasti että mies on pakko nostaa omien lemppariohjaajien kärkijoukkoon.. Viimeistään nyt, ellei mies siellä ole aikaisemmin ollut.

Batman Begins perustui pelon käsittelyyn ja sen hallintaan, The Dark Knightin pääpahiksena oli psykologisilla aseilla uskomattoman nerokkaasti taisteleva Jokeri (RIP Heath Ledger). Päätösosassa Bane on suoraan maanpäällisessä Helvetissä syntynyt mies, jonka tärkein ase on brutaali voima. Elokuvassa on puhetta myös pelosta ja ehkä hieman viittauksia myös psykologiseen peliin, jota edeltävässä osassa nähtiin. Nämä elementit sulkevat ympyrän ja vihdoin voidaan sanoa että täydellinen Batman-trilogia on saatu aikaan.

Jokerin kukistumisesta, Harvey Dentin kuolemasta ja Batmanin mustamaalaamisesta on kulunut kahdeksan vuotta. Batmania ei ole näkynyt tuon kohtalokkaan illan jälkeen ja Bruce Wayne on hänkin kadonnut seurapiireistä omaan, uudelleen rakennettuun sukukartanoonsa. Kukaan ei ole nähnyt häntäkään ties kuinka pitkään aikaan.. Vasta Banen alettua terrorisoida kaupunkia, Bruce päättää palata seurapiireihin ja niiden kautta saa huomata kuinka Batmania tarvitaan taas. Batmanin viimeinen taistelu alkaa.

SPOILER-varoitus! Jatka omalla vastuulla!

Elokuva oli juurikin sitä mitä olin odottanut ja salaa pelännytkin. Elokuvan brutaalius ei tullut yllätyksenä sinänsä, mutta ku Banen ja Batmanin ensimmäinen taisto sai hurjan päätöksensä, kyllä sitä säpsähti pahimman kerran! Olin lukenut juttua että sarjakuvissa Bane murtaa Batmanin selän, mutten täysin odottanut näkeväni sitä valkokankaalla. Olin väärässä. Pahasti väärässä. "Ah! I was wondering what would break first: your spirit, or your body!"
Elokuvan ehdottomasti kamalimmat hetket olivat ne hetket kun Bruce makaa jossakin vankilassa selkä tohjona odottaen lähinnä kuolemaa.. Ja katsellen samalla kuinka Bane tuhoaa Gothamia. Vain yksi on koskaan paennut siitä vankilasta, josta ainoa ulospääsy on kiivetä monta metriä ylöspäin, tosiaan lähes mahdotonta reittiä. Bruce yrittää.. ja putoaa. Hän yrittää uudelleen.. ja putoaa. Mutta yksi keino saa hänet nousemaan ja palaamaan Gothamiin, yllättämään Banen joka ei uskonut Batmanin enää palaavan.

Nyt kun asiaa ajattelee tarkemmin niin loppuratkaisua olisi melkein pitänyt odottaa, mutta jostain syystä sitä ei kuitenkaan odottanut. Onhan näitä "sankari ratsastaa auringonlaskuun ja räjähtää"-juttuja nähty ennenkin. Mutta silti jotenkin se hetki kun Batman kiikutti ydinpommin meren ylle ja se räjähti.. Se pysäytti. Muistan istuneeni penkissä hengittämättä ja sydän tuhatta ja sataa takoen. Ja sitten, myönnän, aloin vollottamaan koska Brucen hautajaiset. Vaikka tiesin ettei tämä voi päättyä näin, mutta kun.. Se oli kamalaa. Ja itkuni sen kuin yltyi mitä lopumpaan elokuva meni, koska Alfred on niin ihana vanha patu. Saatiinhan me onnellinen loppu sitten kuitenkin, vaikka Batman menetettiinkin.

Sen verran on vielä sanottava että elokuvassa vilisi entuudestaan tuttujen näyttelijöiden lisäksi myös liuta muita, mm. Nolanin elokuvista tuttuja naamoja. Inceptionista oli jokunen naama, joista mainittakoon Marion Cotillard, joka näytteli elokuvassa Mirandaa ja Joseph Gordon-Levitt, joka näytteli rikoskomissaario John Blakea.. Tai sitemmin ehkä voisi sanoa että Robinia. En tiedä kuinka moni tämän elementin on bongannut, mutta kun Selenaa vietiin vankilaan, vanginvartijana toimi  Wade Williams, joka on itselleni tuttu tv-sarjasta Prison Break, jossa mies niinikään näytteli vanginvartijaa Brad Bellickiä. Lisäksi Batmanin hienouksia oli mielestäni myös se että Scarecrow esiintyy jokaisessa elokuvassa.. Tällä kertaa mies jakelee oikeutta antaen vangille parikin vaihtoehtoa; kuolema tai karkoitus.

Joten.. Mitä voisi sanoa? Kiitos Christopher Nolan kun annoit meille täydellisen Batman-trilogian? Kiitos ettet jatka trilogiaa enempää? Kiitos että jätät sen tähän ja annat elokuvien säilyä täydellisinä? Kiitos ettet turmele sitä rahastusjatko-osilla? Niin.. Kiitos, Christopher Nolan. Mitään muuta ei voi enää sanoa.
(Paitsi että menkää leffaan ihmiset!! Ainiin ja musiikit oli aiiivan loistavat.)




keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

X-Men: First Class














X-MEN: FIRST CLASS on ehdottomasti viime vuoden parhaimpia supersankarielokuvia ellei jopa kenties se paras. Muistan kun ensimmäisen kerran aikoinaan katsoin X-menien ihka ensimmäisen osan enkä ollut kovin vaikuttunut, mutta katsoin ne muutkin. Toki suurena Hugh Jackman-fanina pidin Wolverinesta ja sen myötä leffoistakin edes jossain määrin mieleni sopukoissa. Mutta vasta kun Wolverine sai oman elokuvansa vuonna 2009, aloin hyväksymään sen tosiseikan että kyllä.. Onhan nämä ihan hyviä leffoja. Tosin edelleen X-Men origins; Wolverine ja tämä kyseinen First Class menevät mielestäni ensimmäisten X-Menien yläpuolelle.

Palataan ajassa takaisinpäin, Puolaan ja 1940-luvulle. Tuolloin pieni poika nimeltä Erik (Michael Fassbender) joutuu eroon äidistään Auschwitchin porttien väärällä puolella. Kuitenkin, 22 vuotta myöhemmin, tuo poika on kasvanut aikuiseksi ja tavalla tai toisella päässyt pakoon. Mielessään hänellä on ainoastaan kosto, sillä mies nimeltä Sebastian Shaw (Kevin Bacon) tappoi hänen äitinsä yrittäessään saada Erikiä näyttämää mutantin taitonsa. Vaaratilaneen kohdatessa Erikiä, hätiin ryntää kuitenkin toinen hänen kaltaisensa, Charles (James McAvoy ) ja pian kaksikko onkin päätynyt etsimään muita kaltaisiaan, mutantteja. Vankkumaton ystävyys saa perustuksensa. Heidän on kuitenkin kohdattava eriävät näkemyksensä ennen kuin heistä kasvaa Magneto ja Professori X.

Tässäpä supersankarielokuva, joka on edelleen hyvä vaikka sen katsoisi kotisohvalta käsin. Elokuvateatterissahan mikä tahansa elokuva voi olla hyvä, mutta mielipide voi muuttua kotisohvakokemuksen jälkeen. Tämän elokuvan kanssa niin ei kuitenkaan tapahdu vaan leffasta voi nauttia vielä kotosallakin! Lisäksi, jos ei mitään muuta, niin elokuva kannattaa katsoa jo pelkästään Wolverinen parin sekunnin esiintymisen takia! Kirvoittaa naurut väkisinkin!



tiistai 24. heinäkuuta 2012

Jääkauden sankaruutta merirosvolaivoilla!

Liian pitkään sängyssä makaamisen johdosta päätin suoda sekä itselleni että äidilleni yhden naurettavan, hyvin ansaitun riemuvoiton! Marssimme aamulla kahdentoista jälkeen Finnkinoon (jep, oltiin Tampereella vielä aamulla) leffaan.. Ja katsomaan se paljon puhuttu Manun, Diegon ja Zidin paluu!

ICE AGE 4 sai jokunen aika sitten ensi-iltansa ja kauan sitä oltiinkin enemmän tai vähemmän odotettu! Itse hieman jatko-osa-pessimistinä pääsin yllättymään positiivisesti! Kyllähän vitsit oli tavallaan kuultu ja nähty eikä nelososa mielestäni ollut sinällään sen parempi kuin kaksi edeltäjäänsäkään. Ensimmäinen osahan se vallan mestariteos olikin! Mutta kaikesta huolimatta, elokuva kirvoitti edelleen hymyn kasvoille ja pitihän sitä nauraakin niin että selkään sattui! Joten ei, ei paha elokuva. Ei ollenkaan! Päin vastoin oikein hauska kokemus, jota täytyy väkisinkin suositella kaikille Ice Agen ystäviksi lukeutuville.

Tarina on edennyt edellisen osan dinosaurusseikkailusta jokusen vuotta eteenpäin ja Manun ja Ellien tytär Kirsikka on nyt teini-ikäinen. Teinivaroitus on siis paikallaan! Niin täydellisiä teinimammutteja valkokankaalla näkyikin että ihan alkoi hetkeksi ärsyttämään. Mutta sehän se ärsyttävien teinien pääpointti onkin, eikös? Joten kaikin puolin onnistunutta. Kirsikan teiniyden lisäksi saamme kunnian tutustua hieman myös Zidin perheeseen, jotka vilahtavat ruudussa sen hetken että sysäävät Zidin mummin tuon harmiksi. Hampaansa menettänyt, ehkä dementoitunut mummi tuokin hauskan lisänsä elokuvaan. Eikä tässä vielä kaikki, sillä Diego iskee silmänsä, vaikkei sitä heti myönnäkään, merirosvolaivan perämieheen Shiraan. Rakkautta on siis jälleen ilmassa ja kolmesta luonnossa vapaana heiluvasta poikamiehestä on enää vain Zid jäljellä! Näinköhän näemme viidennessä osassa (jos sellaista tulee) Diegon pentuja? Paree olla kovispentuja sitten, sen vaan sanon terveisiksi tekijöille!

Mielestäni elokuva toimii edelleen juurikin tilannekomiikan takia, ei niinkään vitsien. Pari hauskaa vitsiäkin saatiin kokea mutta suurimmat naurut irtoavat kylläkin tilanteiden surkeudella. Ah, olin jo melkein unohtaa tärkeimmän! Jyrsishän tosiaan palasi kuolleista edellisen osan lopussa, koska Zid tuon onnekkaasti (tai ei niin onnekkaasti, miten sen nyt ottaa) pelasti ja tässä osassa oravaherra juoksee pähkinäkartan perässä etsien valtavaa pähkinäaarretta! Löytääkö hän sen? Jos ei elokuvaa minkään muun takia jaksa lähteä katsomaan niin antakaa arvoa Jyrsikselle ja hänen toivottomille yrityksilleen! Saatte samalla selville miksi mantereet eivät ole enää yhteydessä toisiinsa ja mistä esim. Sfinksi syntyi..




perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kolme Muskettisoturia ilmalaivoilla

Enpä olisi kymmenen vuotta sitten uskonut katsovani elokuvaa, jossa on Orlando Bloom pahiksena mutta niin vain tapahtui. Shokki ei tosin ollut yhtä karmaiseva kuin LotR-veljensä David Wenhamin pahiksen työ elokuvassa Australia. Ero tosin on siinä että Bloomin tiesin ennestään näyttelevän pahista, mutta Wenham tuli aikanaan täysin puskista. Tosin ero voi olla myös siinä että Wenham oli kuitenkin näistä kahesta uskottavampi pahis, jos nyt täytyy alkaa vertailemaan. Mutta kyllä Bloomkin hienosti veti.. Joskin selvästi pedaten enemmän mahdollisen kakkososan varalle. Tiedä sitten onko sellaista tulossa.

Kyseessähän on siis THE THREE MUSKETEERS viime vuodelta. Onnistuin missaamaan kyseisen pätkän kun se pyöri teattereissa ja nyt näin jälkeenpäin se kyllä vähän kaduttaa, koska mikäli oikein muistan, kyseess oli 3D-sessio. Varma en nyt ole, mutta efektien perusteella uskallan väittää näin. En yleensä pidä 3D:stä, mutta onnistuneena se voisi kyllä olla näyttävä kapistus.

No asiaan! Itse rakastan musketöörejä ja tämä elokuva oli ehdottomasti pakko nähdä-leffojen kärkisijoilla, mutta hieman nyt joudun osoittamaan pettymykseni. Elokuva oli toki viihdyttävä paketti kaikessa toiminnassaan, hahmoissaan ja yleisesti tarinaltaan.. Harmi vain että kyseinen tarina on melkein pilkun tarkasti nähty jo vuonna 1993 saman nimisenä ja astetta uskottavampana. Itse lukeudun tuon vanhemman leffan ystäviin ja väkisin tässä uuden elokuvan tuoksinnassa välähtelivät mielikuvat vanhemmasta pätkästä löytyvistä kohtauksista. Jep, kirjaanhan nämä taitavat molemmat enemmän tai vähemmän pohjautua mutta silti. Eivät pelkät ilmalaivat pysty kovin pelastamaan elokuvaa täydeltä toistolta.

Tarinan runko on sama; nuori ja röyhkeä D'Artagnan törmää epäonnekseen kolmeen entiseen muskettisoturiin, joutuu kohtaamaan heidät kaikki kaksintaistelussa mutta hommat keskeytyvät Rochefortin miesten pilatessa jutut. Milady De Winter on särkenyt Athoksen sydämen ja kuningaskunta on vaarassa ja sitä rataa. Ainoana uutena asiana ilmalaivat ja se että metsästetään jotain helyä. Ei valitettavasti pelasta kovin paljoa tilannetta.
Lisäksi näyttelijäkaartilla oli tosiaan aikamoiset vastukset ylitettävänään, mikäli he yrittivät saavuttaa kovemmat tulokset kuin edeltäjänsä mieletön näyttelijäsuma; Charlie Sheen, Kiefer Sutherland, Oliver Platt, Chris O'Donnell ja Rebecca De Mornay. Tämän elokuvan Luke Evans, Matthew Macfadyen, Ray Stevenson, Logan Lerman ja Milla Jovovich eivät kyllä mielestäni yltäneet läheskään edes samalle tasolle. Macfadyenin Athos jäi synkkyydessään ja särjetyn sydämensä kanssa kauas Sutherlandin tulkinnasta siinä missä Sheenin Aramis pesi Evansin mennen tullen. Stevensonin Porthos taas oli köyhä yritys olla yhtä hauska ja rönsyilevä sika kuin mitä Plattin samainen hahmo aikanaan. D'Artagnan taas oli kuitenkin kummassakin oikein hyvä ja toimiva, joten siitä pisteet Lermanille! Jovovichin Milady ei vetänyt julmuudessaan ja sydämettömyydessään mitään vertoja De Mornayn roolisuoritukselle. Tiedän, tässä tapauksessa ei pitäisi lähteä vertaamaan, mutta ne jotka ovat nähneet molemmat versiot, tietävät mistä puhun. Elokuva oli yhtä toistoa vanhasta. Köyhää toistoa.

Lisäksi, en nyt jaksa tarkistaa onko tässä mitään perää, mutta musiikista tuli jatkuvasti mieleen nämä uudet Robert Downey Jr:n tähdittämät Sherlock Holmesit ja kuvaukseltaan ja kaikelta muulta härpäkkeeltä elokuva muistutti minua hyvin paljon Pirates of the Caribbeanin ensimmäisestä osasta.

Ei kovin onnistunut tapaus siis, mutta ihan katsomisen arvoinen! Jos huvittaa, kannattaa katsoa nämä kaksi leffaan peräjälkeen! Huomaa mielenkiintoisia asioita. Tässä vielä traileria avaamaan elokuvaa hieman..

Mä tahtoo veivaa, veivaa!

Katsoin tänään ihan Suomen ensi-iltansa 3.8.2012 saavan Madagascar kolmosen kunniaksi saagan edeltävän osan ja kertaheitolla sitä odotukset nousivat hieman astetta korkeammalle, vaikka edelleen kesän ensi-illoista eniten odotan tulevaa Batmania.

MADAGASCAR 2 on DreamWorksin vuoden 2008 animaatio, joka mielestäni kuuluu kummasti onnistuneiden kakkososien kastiin. Tosin näin tämän kyseisen osan aikoinaan ennen ensimmäistä osaa, joten sekin saattaa olla osavaikuttajana tässä. Joka tapauksessa ensimmäisestä osasta tutut Alex-leijona, Marty-seepra, Gloria-virtahepo ja Melman-kirahvi yrittävät päästä takaisin New Yorkiin tutun ja rakastetun kuningas Julienin omistamalla.. lentokoneella. Matka kuitenkin tyssää lyhyeen ja kaverukset lässähtävät keskelle Afrikkaa. Elokuva sisältää sopivassa suhteessa huumoria (joka ei ehkä välttämättä kaikille aukea), kirjaimellisesti hulluja hahmoja, aika kuluneen pääjuonen, ripauksen ihmissuhdedraamoja, tutut pingviinit ja no.. DreamWorksistä tuttua hienoa animointia. Elokuva on viihdyttävä pakkaus, joskin aika ennalta-arvattava noin niinkuin juonellisesti. Hauskat jutut keventävät oloa ja kun leffan katsoo sopivalla moodilla, on se todella räjäyttävän hauska paikoin!

Nyt ensi-iltansa elokuun alussa saava kolmososa mietityttää itseäni hyvinkin paljon ja vaikka tuossa sanoin että odotukset nousivat hieman, ei se tarkoita oikein mitään. Olen aina jokseenkin pessimistinen jatko-osien suhteen (Batman on poikkeus joka vahvistaa säännön) enkä ole vielä lukenut yhdenkään kriitikon ylistävän kyseistä leffaa juurikaan. Toisaalta trailerin perusteella uskaltaisin odottaa vähän enemmän.. Veikkaanpa että kolmososa tulee joko jäämään edeltäjiään runsaasti alakanttiin.. Tai naurattaa samassa suhteessa. Tuskin mitään pankin räjäytystä enää tapahtuu ja tekijöidenkin olisi se ehkä syytä tajuta. Mutta odotetaan ja katsellaan tätä sitten elokuussa! Tosin oma elokuuni menee maailmalla, joten palailen itse asiaan vasta syyskuussa. Jos silloinkaan. Piti jotain sanoa, mutta nyt sen jo unohdin.. Tähän loppuun vielä tulevan osan traileri!



keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Rock of Ages

Siinäpä elokuva, joka on aiheuttanut minussa eniten ristiriitoja pitkään aikaan; ensinäkin Tom Cruise ei ole koskaan kuulunut suosikkinäyttelijäcastiin. Toisekseen musikaali, missä soitetaan elämäni kovimmat suosikkibiisit ns. "väärillä esittäjillä". Ei vetoa ajatuksena minun rokkiuskovaiseen maailmankuvaani vaan sotii täydellisesti sitä vastaan.
Mutta sitten kun kerta pyydettiin mukaan, lähdin kyllä mielelläni koska porukka oli mainio! No. Jouduin syömään ennakkoluuloni poppareiden ja kallojen sijaan istuuduttuani Studio2:n vitosrivin keskikohdille.

En kirjoita nyt perus elokuva-arvostelua, koska veikkaanpa että Sini tekee sen mun puolesta. Sen sijaan keskityn kerrankin selittämään siitä kuinka jokaisen rock-fanaatikon olisi mentävä katsomaan tämä elokuva. Tai no.. Ainakin jos osaa edes hieman nauraa omalle suurimmalle rakkaudelleen.
Elokuvahan kertoo siis Sherriestä, joka on tyttö Oklahomasta ja joka muuttaa Los Angelesiin elätellen toiveita laulajan urasta. Koska täti tai mummo tai joku oli tytölle sanonut että tuolla on lahjoja. Eletään vuoden 1987 elämää pahamaineisella Sunset Stripillä, joka vilisee paitsi huumekatkuisia rokkiluolia, myös strippiklubeja. Ja kadulla jokaisen rokkarin on vastattava itsestään, sillä vastassa on armoton joukko uskovaisia mummoja, äitejä ja Patricia Whitmore (Catherine Zeta-Jones), pressan/pormestarin/jonkun kihon pakkomielteinen vaimo. Ja kaiken keskellä suurin stara Stacee Jaxx (Tom Cruise) pyrkii soolouralle. 

Elokuva on täynnä rock-klassikoita, jotka sopivat elokuvaan kuin nyrkki silmään vaikka olihan se jännää kuulla näiden uskovaismummojen laulavan Twisted Sisterin We're not gonna take it-biisiä vastaiskuksi rokkareille. 
Leffa alkaa komeasti Gunnareiden Paradise Cityllä jatkuen siitä mm. David Lee Rothin Just like paradisella. Kuullaanpa myös Twisted Sisteriä, Poisonia, Scorpionsia, Bon Jovia ja ihan mieletön määrä muita äärettömän kovia ralleja. Arvatkaa mikä omalla kohdallani oli tuskaisen hienoa? Se tosiasia että olin kuullut niistä biiseistä suurimman osan livenä ja kaiken kukkuraksi eturivistä. Ja elän sitä elämää yhä, suunnaten kulkuni Ruisrockiin ensi perjantaina!

Ja omalle kohdalleni aiheutti sydänhalvausta myös erään minulle ensirakkaudeksi muodostuneen rock-legengan visiitti valkokankaalla; Sebastian Bach, Skid Rown exvokalistihan se siellä kävi vastaiskuun uskovaismummojen rallatellessa We're Not Gonna Take Itiä. 

Koska työporukalla elokuviin ängettiin, heiteltiin myös ilmoille kuinka hienoa olisikaan pitää jonkinasteiset "karaokeiltamat" näillä vanhoilla ralleilla? Jos iskisimme halvemmat liput, kehittelisimme tämän iltaman.. Kuka lähtisi messiin? Tai oikeammin.. Who's with me?!

Jos mun keikkaelämäni kiinnostaa, kannattaa kurkata tähän suuntaan; Roxx Deckerin lakikirja.

Ps. Ainiin! Nähtiimpä rakkaan Michael Monroe-juliste seinälläkin! Joskin moka tekijöille, kuten vähän aavistelinkin; Elokuvasa nähty Not Fakin it-lätty ilmestyi vasta 1989 ja jos elokuva sijoittuu vuotaan 1987 niin hmmmmmm.....


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...