perjantai 30. joulukuuta 2011

27 Days with Disney

Olen laiska enkä jaksa kirjoittaa näistä jokaisena eri päivänä erikseen, joten nyt joulun kunniaksi kirjoitan kaikista! Eli Disney-haasteita 27 kappaletta! Kolme viimeistä skippasin, koska en tiedä mitään niistä teemapuistoista. Ainiin ja kysymykset kopsailtu Sinin leffablogista.


Day #1: Your favorite character - ROBIN HOOD


Day #2: Your favorite princess - RAPUNZEL


Day #3: Your favorite heroine - POCAHONTAS


Day #4: Your favorite prince - ERIC


Day #5: Your favorite hero - FLYNN RIDER


Day #6: Your favorite animal - TOPI


Day #7: Your favorite sidekick - VITANI


Day #8: Your favorite villain - ZIRA


Day #9: Your favorite original character - AKU ANKKA


Day #10: Your favorite song WHY SHOULD I WORRY


Day #11: Your favorite love song - I WON'T SAY I'M IN LOVE


Day #12: Your favorite villain song - MY LULLABY


Day #13: Your least favorite song WORLD'S GREATEST CRIMINAL MIND


Day #14: Your favorite kiss - POCAHONTAS & JOHN SMITH


Day #15: The first movie you saw - BAMBI


Day #16: Your favorite classic - LEIJONAKUNINGAS


Day #17: Your least favorite classic - HIIDENPATA


Day #18: Your favorite Pixar film - TOY STORY


Day #19: Your least favorite Pixar film - IHMEPERHE (En oo nähny, mut ei kiinnosta yhtää O.o)


Day #20: Favorite sequel - LEIJONAKUNINGAS 2


Day #21: An overrated movie - POCAHONTAS 2


Day #22: An underrated movie - DINOSAURUS


Day #23: A movie that makes you laugh - KAKSIN KARKUTEILLÄ


Day #24: A movie that makes you cry - TOPI JA TESSU


Day #25: Your favorite scene from your favorite movie - LEIJONAKUNINGAS


Day #26: Saddest death - MUFASA


Day #27: Your favorite quote - "Anteeksi jos en hypi ilosta, on selkäkipuja.."


Taitaa jäädä vuoden viimeiseksi merkinnäksi joten palataan astialle ensi vuonna! Hyvää uutta vuotta kaikille!

torstai 29. joulukuuta 2011

The Bum Reviews

Koska totesin että Bum ansaitsee blogimerkinnän. Tässä en nyt paljon sano, antakoon videoiden puhua puolestaan. Mutta siis valitsin elokuvia, jotka olen nähnyt ja voin sanoa että kaikista muista elokuvista pidän, paitsi Twilightista. Tämän Twilight-videon takia vaan rakastuin Bumiin, joten siksi se nyt tähän alkuun. Mutta batman, Avatar, Liisa, Inception.. Me likes!
Mutta nauttikaa! (ps. Tsekatkaa kotisivut: That Guy With The Glasses.)









tiistai 27. joulukuuta 2011

Bridge to Terabithia

Äsken tuli telkkarista lapsille suunnattu elokuva, jonka aikana itkin silmät päästäni nii paljolti etten muista koska viimeksi olisin edes elokuvateatterissa itkenyt niin kamalasti! Kyseisen elokuvan nimi on Bridge to Terabithia ja Suomessa se kulkee nimellä Silta salaiseen maahan.

Elokuva perustuu Katherine Patersonin kirjoittamaan saman nimiseen romaaniin ja täytyykin etsiä kyseinen kirja käsiini tässä nyt kun palaan Tampereelle ja saan nämä pari muuta kirjaa luettua.
Tarina kertoo n. 10 vuotiaasta pojasta nimeltä Jesse ja tämän uudesta ystävästä Lesliestä. Tarinan peruselementit ovat aika paljolti kliseiset; kiusattu poika, kouluun saapuu uusi tyttö ja he ystävystyvät. Mutta vaikka kliseisyyttä onkin, se ei mielestäni tee elokuvasta yhtään huonompaa, päin vastoin! Elokuva on viihdyttävä ja varmasti sopii kaikille niille, jotka ovat lapsuudessaan juosseet pitkin metsiä ja etsineet uusia salaisia maailmoja. Minä lukeudun noihin ihmisiin ja ehkäpä sen takia itkin silmät päästäni elokuvan loppupuolella..
Seuraavan kuvan jälkeen seuraa juonipaljastus ja se jatkuu alhaalla olevaan traileriin saakka!!

Elokuvan lopussa on todella järkyttävä käänne, joka yllätti minut täysin; Leslie kuolee tiputtuaan tulvivaan jokeen, lapsien mielikuvitusmaailmaan johtavan köyden katkettua joen yllä. Tämä itsessään sai aikaan jo itkupotkuraivarit, mutta kun tapahtuma muutetaan vielä elokuvalliseksi äänineen ja Jessen tuntemuksineen niin voi kuulkaa, Roxx Decker on pulassa!


Jos siis haluat katsoa elokuvan jossa saa nauraa ja itkeä, jännittää ja palata hetkeksi niihin aikoihin kun itsellä oli mielikuvitusmaailma (tai kokea miltä tuntuu kun on mielikuvitusmaailma) niin katsoppas tästä leffa! Mutta tosiaan jos olet vähänkään herkempi ja itket edes siinä Titanicissa niin varaa nenäliinoja mukaan! Minulla niitä ei ollut..

lauantai 24. joulukuuta 2011

Have a snowy Christmas!

Tahdon toivottaa teille kaikille nyt hyvää joulua ja loistokasta elokuvavuotta 2012! Pitäkäähän Hobitti mielessä, syökää paljon ja hartaudella sekä muistakaa katsoa lastenleffoja! Niistä on joulu tehty!

Ps. Rakastan noita nenätonttuja, joiden kasvoist näkyy vaa nenä.

torstai 22. joulukuuta 2011

Kultamarja (2011)

Nyt seuraa megalomaanisen pitkä blogimerkintä, koska ensimmäinen TAMK:n kirjoilla tekemäni lyhytelokuva sai eilen ensi-iltansa ja haluan tietenkin esitellä sen myös teille! Tässä siis rakas KULTAMARJANI ja teksti on kopioitu aika pitkälti suoraan näyttötyön raportistani. Lyhärinihän on siis osa Työprosessin hallinnan kurssia. Toivottavasti tykkäätte ja kaikenlainen kommentointi on tervetullutta!



Sain ideani Kultamarjasta melkein heti sen jälkeen kun olimme saaneet tehtävänannon syksyllä. Ajattelin että minusta olisi mukavaa leikkiä väreillä ja se ajatus voimistui syksyn edetessä, koska rakastan ruskaa. Lisäksi ikävöin jo maskeerausta, koska viimeisimmästä maskeerauksestani oli jo yli puoli vuotta. Jotenkin rakastuin ideaani enkä sitten osannut sitä enää muuttaakaan.

Lyhytelokuvani päähenkilönä on nuori kuvataidemaalari, jonka inspiraatio on kadoksissa. Hän on hyvin turhautunut, koska ei ole saanut mitään kunnollista valmiiksi pitkään aikaan. Hän lähtee ulos kävelemään ja alunalkaen oli tarkoitus että hän saisi inspiraationsa nimenomaan ruskasta, mutta kuvauspäivän lähetessä tajusin ettei ulkona ole enää kunnollista ruskaa. Niinpä päätin että hänen tuleva mallinsa kävelisi häntä vastaan ja taiteilija saisi inspiraationsa hänestä. Niinpä taiteilija palaa kotiinsa mallin kera, mutta mallia ei näytetä vielä katsojalle. Hän alkaa maalaamaan inspiroituneena ja on lopulta hyvin tyytyväinen lopputulokseensa. Katsojalle näytetään valmis bodypainting, jota on inspiroinut sekä talvi että syksy.

Kultamarja sai nimensä J.R.R. Tolkienin kirjasta Taru sormusten herrasta. Aloitin trilogian lukemisen alkusyksystä ja kirjan alussa esiintyy luonnonkaunis nainen nimeltä Kultamarja. Tolkienin kuvaus naisesta oli aivan ihana, joten ajattelin että siitä voisi saada aikaiseksi todella kauniin bodypaintingin.

Tuolissa huoneen toisessa päässä istui nainen kasvot ulko-oveen päin. Hänellä oli pitkät keltaiset hiukset jotka valuivat olkapäille, hänen pukunsa oli vihreä, vihreä kuten monet kaislat ja kuin kastehelmien hopeioima; ja hänen kultainen vyönsä oli kuin seppele miekkaliljoja, joiden joukosta lemmikkien vaaleansiniset silmät pilkahtelivat. Hänen jalkojensa juuressa uiskenteli suurissa vihreissä ja ruskeissa saviastioissa valkeita lumpeita; hän näytti istuvan valtaistuimella lammikon keskellä.
"Tulkaa ystävät!" hän sanoi ja tarttui Frodoa kädestä, "naurakaa ja iloitkaa! Minä olen Kultamarja, Joen tytär."
(J.R.R. Tolkien, Sormuksen Ritarit. 136.)

Idea bodypaintingin aiheesta alkoi siis syntyä vaikken sitä aivan tuossa muodossa toteuttanutkaan. Lähtökohtainen idea on kuitenkin Tolkienin Kultamarjassa.

Syyslomalla aloin pohtimaan varsinaista toteutusta. Ajattelin että ensin kuvat voisivat olla etäisempiä ja maalausvaiheessa todella tiiviitä ja vasta loppuakohden normalisoitua puolikuviksi. Tämä ajatus oikeastaan pysyi pitkään ja ehkä näkyy lopputuloksessakin. Mutta kuvakäsikirjoitusta tehdessä kuvat alkoivat muuttua sen verran että aloin ajattelemaan kuinka ne saataisiin kuvattua mahdollisimman vähällä muutoksella. Minulla oli kuitenkin vain vuorokausi aikaa kuvauksiin. Lisäksi suunnittelin että kuvaisin käsivaralla kaikki kuvat ennen bodypaintingin valmistumista ja jalustalta viimeiset kuvat. Tähän tuli kuitenkin muutos kuvausvaiheessa, koska oli ongelmia jalustan kanssa.

Äänimaailmaakin tulin pohtineeksi ja hienoin äänellinen kohtaus on luultavimmin ulkona puistossa kun taiteilija saa inspiraationsa. Ajattelin että siinä kohdassa kaikki ympäröivät äänet voisivat hiljentyä. Lisäksi juuri ennen kuvauksia päätin että haluan musiikkia maalauskohtaan rytmittämään leikkausta. Niinpä taiteilija laittaa mankan päälle ennen kuin alkaa maalaamaan.
Leikkausta mietin sen verran että halusin alkuun rauhallista leikkausta, mutta maalausvaiheeseen todella nopeita leikkauksia. Ja lopussa leikkaus taas rauhoittuisi kun bodypainting on valmis.

Ideointivaihe oli mielestäni todella innostavaa ja vaikka sainkin idean elokuvasta melko heti tehtävänannon jälkeen, sitä oli mukava hioa pitkään ja hartaasti. Sain mielestäni hienoja ideoita pitkin matkaa ja jouduin luopumaan muutamista, koska ne eivät olisi sopineet itse elokuvaan. Ensin ideat koskivat lähinnä tarinaa, mutta myöhemmin aloin ajatella etenkin kuvausta tarkemmin. Ääniä ja leikkausta aloin myös ajattelemaan ja ideoita alkoi tulla sinnekin suunnalle enemmän. Ideointi sujui siis suhteellisen mutkitta, mutta jouduin etenkin kuvakäsikirjoitusta tehdessäni karsimaan ja muuttamaan ideoista kehittyneitä suunnitelmia hieman. Ideat kuitenkin antoivat mielestäni hyvän pohjan tulevalle kuvauspäivälle.
Yllättäen kaikista hankalimmaksi asiaksi ideoida, nousi bodypainting-layout, koska vaikka sinänsä olikin paljon ideoita mitä lähteä kehittämään, pelkäsin että lopputulos olisi sekametelisoppa. Alunalkaen olin tehnyt suunnitelmat alkuperäisen mallini mukaan, mutta kuvausviikolla juuri ennen kuvauksia, malli valittaen ilmoitti ettei pääsisikään paikalle. Sain kuitenkin luokaltamme erään tytön näyttelemään hänen sijastaan (suuri kiitos edelleen!) ja se tarkoitti bodypaintingin uudelleen suunnittelua hyvin lyhessä ajassa. Olen kuitenkin älyttömän tyytyväinen lopputulokseen ja olen kuitenkin iloinen että juuri Iira tuli näyttelemään, koska hän antoi uutta väriä ja näkemystä mallin hahmoon.

Kuvauksia edeltävä viikko oli yhtä juoksemista paikasta toiseen. Etsin kuskia auttamaan tavaroiden kuljettamisessa ja kuski varmistui vasta keskiviikkona. Eräs luokkalainen ja hänen miehensä auttoivat minua perjantaina ja samaten myös sunnuntaina kaluston kuljetuksessa. Torstaina tapasin päänäyttelijääni ja hänen kanssaan raahasimme hänen koulultaan kaksi maalaustelinettä Kissanmaalle rekvisiitaksi.
Perjantaina varsinainen kaluston kuljettaminen ja lisäksi metsästin koulumme oppilailta jouluvaloja lainaksi. Päätin että bodypainting-mallin silmiin oli saatava säikehttä ja taas päädyin hyväksikäyttämään Taru Sormusten Herrasta-niksejä! Trilogian ensimmäisessä osassa he käyttävät jouluvaloja antamaan Galadrielille säihkettä silmiin. Niinpä käytin tätä samaa tekniikkaa itsekin ja oli hienoa huomata että se toimi!
Perjantaina Taiteilijani auttoi minua lavastamisessa ja laitoimme asuntoni täysin uuteen uskoon. Perjantaina kirjoitin myös viimeisen version käsikirjoituksesta ja tein lopullisen kuvakäsikirjoituksen. Valmistauduin kunnolla seuraavan päivän kuvauksiin!

Olin suunnitellut että teen aamulla lasagnea näyttelijöilleni, jottemme joutuisi nälkäisinä tekemään hommia. Aamulla päätin kuitenkin tehdä heille vielä yllätykseksi pannukakkua, joten aamu oli jo todella hektinen! Mutta onneksi tein, sillä hyvä ruoka takaa hyvän ilmapiirin! Sekä minä että näyttelijät pysyimme iloisina aivan iltamyöhään saakka, vaikka päivä pitkä olikin. Kiitän tästä ruokaa ja kahvia!
Päänäyttelijäni saapui asunnolleni yhdeksältä aamulla ja tein hänelle luonnollisen meikin, joka onnistui mielestäni suhteellisen hyvin. Asianomainenkin oli tyytyväinen ja iloinen meikkiinsä. Kymmeltä mallini saapui meille ja joimme aamukahvit pannukakun kera ja kävimme samalla läpi käsikirjoitusta ja kuvausaikataulua. Kun kahvit oli juotu, lähdimme ulkokuvauksiin.
Ulkona paistoi aurinko, mikä oli todella iloinen yllätys! Olin jo varautunut vesisateeseen, koska edellisenä yönä oli satanut kunnolla. Mutta saimme kauniin auringonpaisteen osaksemme. Tämä toi kuitenkin pienen ongelman mukanaan; kameran varjo osui useasti taiteilijan kasvoihin ja sitä piti sitten yrittää välttää kun sen tajusi. En täysin onnistunut pitämään varjoa poissa kuvista, mutta yhdessä otoksessa varjo näkyy vain vähän. Yritimme tehdä niin että taiteilija pysähtyy puun varjon kohdalle, jotta minusta ei sitten muodostuisi varjoa häneen. Tämä onnistuikin osittain, mutta puut eivät olleet tarpeeksi paksuja peittääkseen koko varjoa. Auttoi kuitenkin hieman!
Sisäkuvauksissa huomasin harmikseni että jalustasta puuttuu se pieni ruuvi, jonka avulla kameran saa kiinni jalustaan. Olin AV-kioskissa asioidessani tarkistavinani sen ruuvin, mutta ilmeisesti en sitten tarkistanutkaan. Tämä rajoitti hyvin paljon suunnitelemiani kuvia, koska alunalkaen piti kuvata niin että loppupään kuvat ovat jalustalta ja alkupään kuvat käsivaralla. Nyt kuvat piti suurimmalta osin kuvata käsivaralla ja sainkin käytettyä jalustaa ain yhdessä kuvassa, missä se oli täysin välttämätön.
Kuvaukset sujuivat nopeammin kuin mitä olin aikatauluun kirjoittanut ja pääsimme pitämään ruokataukoa tuntia oletettua aikaisemmin. Tämä aikataulun edellä oleminen kuitenkin kariutui siihen kun aloin tekemään bodypaintingiä. Olin varannut siihen aikaa vain tunnin, mutta se venyikin kahteen tuntiin siitä huolimatta että Taiteilijani auttoi minua sen tekemisessä.
Kuvaukset saatiin päätökseen hieman ennen kahdeksaa ja yhteisvoimin siivosimme asuntoani ja kasasimme päänäyttelijän omat tavarat yhteen. Asunto oli siivottu yhdeksään mennessä, jolloin söimme loput pannukakut ja joimme vielä kupposet kahvia. Päivä oli sujunut hyvin mallikkaasti!
Kaikista tyytyväisin olen kuitenkin siihen että noudatin tekemääni kuvakäsikirjoitusta lähes täydellisesti! Muutama kolmoskohtauksen erikoislähikuva muutti kuvakulmaansa hieman, mutta muuten toimin täysin sen mukaan. Olen ylpeä itsestäni! Aikaisemmissa pikkuprojekteissa kuvakäsikirjoitus on kyllä tehty, mutta kuvauksissa se on lojunut jossain takkien seassa.. Mutta nyt ei!

Oli hienoa huomata leikatessa kuinka kuvakäsikirjoitus ja sen noudattaminen kuvauksissa auttoivat aivan valtavasti jälkitöissä! Raakaleikkausta tehdessä tuntui kuin olisi jo melkein leikannut työn kertaalleen ja nyt vain kasaisi sen uudelleen. Materiaaliakaan ei ollut yhtään liikaa eikä liian vähän, koska tarkka suunnitelma oli tehty ja sitä oli noudatettu aika pilkuntarkasti!
Leikatessa ainoa ongelma muodostui kuitenkin tarinan puolesta siveltimen lähikuvissa, koska niissä näkyi selvästi että maalattava alusta oli iho eikä suinkaan mikään paperi. Näin ollen kuva jouduttiin jättämään pois käytöstä, koska muuten se olisi mahdollisesti paljastanut loppuratkaisun. Tämä toi mukanaan myös pienen ongelman, sillä ilman sitä kuvaa luulin jo hetken että rikon suojaviivaa useammin kuin kerran! Onneksi onnistuin kuitenkin kiertämään tämän ongelman muiden kuvien avulla.
Halusin elokuvaani hieman kliseisenkin äänen taustalle; kellon tikityksen, joka kiihtyy loppua kohti. Tämä kellon tikitys oli mielestäni todella toimiva ratkaisu, joskin jouduin tekemään sen kanssa töitä oikein urakalla! En millään ollut onnistua sen kiihdyttämisessä, mutta onneksi yön nukuttuani, keksin ratkaisun! Hieman toimivamman kuin mitä olin aikaisemmin yrittänyt. Nukkuminen siis todellakin kannattaa!
Jälkiäänitykset hoidin sunnuntaina zoomin avulla. Äänitin maalauskohtauksen tueksi hieman ääniä, jotka mahdollisesti viittaisivat pienesti lopullieen työhön; lehtien rapinaa, sakset, neuloja ja muuta sellaista, mikä näkyy lopputuloksessa. Olin todella tyytyväinen jälkiääniin, koska ilman niitä olisi tullut todella hiljaista elokuvan loppupuolella! Noiden äänien lisäksi lisäsin elokuvan loppupuolelle hieman tuulen ääniä ja linnunlaulua, koska ne liittyvät bodypainting-hahmoon oleellisesti. Musiikkia jouduin etsimään kauan ja hartaasti, mutta onneksi loppujen lopuksi löysin aika hyvän pätkän elokuvan loppuun!
Aivan ensimmäisen raakaleikkauksen jälkeen elokuvan pituus oli hieman yli 2 minuuttia, mutta sain aika nopeasti leikattua sen 1 min 56 sekuntiin (tehtävänannossa koko elokuvan pituus lopputeksteineen 2 minuuttia). Tämän jälkeen elokuva kävi lopputeksteineen kaikkineen jopa 1 min 41 sekunnissa, mutta lopputuloksesta tuli kuitenkin hieman pidempi. Aikarajoissa kuitenkin pysyttiin!
Olen omasta mielestäni todella tyytyväinen lopputulokseen ja Kultamarjaa oli mukava tehdä. Näyttelijät tulivat toimeen ja tunnelma oli koko prosessin ajan melko hyvä! Ainoastaan editissä iski kertaalleen pieni epätoivo musiikin ja etenkin kellontikityksen kera. Pienten epätoivon hetkien jälkeen päästiin kuitenkin kunnialla voittoon ja pääasia on että olen tyytyväinen lopulliseen videoon!

Vielä suuret kiitokset apuna olleille ja näillä eväillä on hyvä jatkaa kohti ensi kevään fiktioprojekteja ja uusia lyhäreitä!

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

THE HOBBIT: Unexpected Journey 2012!

VIHDOINKIN! Traileri on nyt julkaistu ja mitään järkevää en siitä pysty sanomaan, koska olen sanaton. En kestä odottaa mutta alta vuosi niin pääsemme taas palaamaan Peter Jacksonin Keski-Maahan! Sitä ennen voimme katsoa trailerin uudestaan.. ja uudestaan.. ja uudestaan..



Koko traileri on tottakai aivan todella uskomattoman taivaallisen upeaa katsottavaa, mutta kääpiöiden laulu pysäytti todenteolla.. ja Klonkku. Klonkku! En selviä. Teen vuoden alussa kunnon Hobitti-päivityksen, nyt en kykene!

torstai 15. joulukuuta 2011

Look both ways


Tällä hetkellä Yleltä tulee elokuva Look both ways eli Katso molempiin suuntiin. Kyseessä on australialainen tragikomedia vuodelta 2005. En ehtinyt seuraamaan elokuvaa aivan alusta saakka, mutta yksi kohtaust teki minuun vaikutuksen ja niinpä jäin katsomaan tätä. Haluan nähdä tämän kokonaisuudessaan jokin kaunis päivä ja tämä nousi ehdottomasti must-see-leffojen kärkisijoille! Elokuva on voittanut paljon palkintojakin maailmalla. Pääosissa nähdään William McInnes, Justine Clarke, Anthony Hayes ja Lisa Flanagan, joista kukaan ei oikeastaan sano minulle vielä ainakaan mitään.

Se kohtaus, mikä teki minuun vaikutuksen on päähenkilöiden Nickin ja Merylin välinen keskustelu. He ovat siis kummatkin enemmän tai vähemmän tekemisissä junaturman kanssa ja tapahtuneen jälkeen he ovat nähneet ympärillään vain kuolemaa, mielikuvina. Esim. Meryl on nähnyt lapsen hukkuvan uima-altaaseen vaikkei lapsi oikeasti hukkunutkaan vaan sukelteli. No kohtauksessa Nick kertoo toistaiseksi puolituntemattomalle Merylille näistä näyistä ja Meryl kertoo kokevansa aivan samalla tavalla. Nick kysyy Meryliltä näkeekö tuo kuolemaa häntä katsoessaan ja Meryl vastaa kieltävästi. Tämän jälkeen hän kysyy puolestaan Nickiltä saman kysymyksen saaden myöskin kieltävän vastauksen. Kohtaus on aivan uskomattoman koskettava!

Joten kyllä, tämä elokuva on pakko nähdä kokonaan! Nyt se menee kyllä railakkaasti ohi vaikka sitä olenkin jonkun verran nähnyt.. Mutta puolesta välistä katsottuna mikään elokuva ei ole niin hyvä kuin voisi. Mutta joskus vielä! Tähän loppuun vielä traileri;

maanantai 12. joulukuuta 2011

Oh shit, it's Tackmashido!

Kävin tänään katsastamassa Real Steelin, jota tähdittävät Hugh Jackman, Evangeline Lilly ja Dakota Goyo, joka on ehdottomasti nousemassa suosikkilapsinäyttelijöideni joukkoon sinisine silmineen.


En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa kun lähdin katsomaan Real Steeliä muuta kuin että Hugh Jackman karjuu roboteille ja ollaan jossain lähitulevaisuudessa. Odotukset olivat silti normaalia korkeammalla, koska Hugh Jackman on aivan uskomaton näyttelijä. En edelleenkään muista nähneeni mitään täysin sukkaa leffaa kyseiseltä ukolta.
Evangeline Lilly taas.. No en muista nähneeni kyseiseltä näyttelijättäreltä mitään elokuvaa, mutta Lostistahan tuo nyt on enemmän kuin tuttu. Ja vihaan sen roolihahmoa Lostissa, joten suhtauduin sen takia varauksella myös näyttelijäänkin mikä osoittautui turhaksi, koska Lilly veti hienosti!
Dakota Goyo taas on itselleni uusi tuttavuus enkä ole nähnyt pojalta yhtään leffaa aikaisemmin vaikka wikipedia tietääkin kertoa että herra on ehtinyt tehdä noita jo muutamia. Itseasiassa Thor löytyy leffahyllystäni, joten täytyypä tuokin katsastaa tässä ihan lähipäivinä!


Pääosia vetivät siis kolme todella loistavaa näyttelijää, joten tulos ei vain voinut olla sukka! Tarinan puolesta taas antaisin ehkä vähän noottia, vaikkei se mielestäni huonoa elokuvasta sinällään tehnyt. Painotan että kaikesta huolimatta pidän tästä elokuvasta!
Seuraa siis SPOILER-VAROITUS, niille jotka haluavat välttyä juonen kannalta pienistä paljastuksista! Älä siis lue eteenpäin, jos et halua spoilaantua.


Juoni oli lyhyesti sanottuna Rocky-elokuva tuotuna lähitulevaisuuteemme, johonkin 2020-30-luvuille ehkä, höystettynä roboteilla ja pikkupojilla. Jopa loppumatsi tapahtui täysin kuin Rockyssä paitsi että eriä taidettiin pelata puolet vähemmän. Käytännössä tämä oli kuitenkin Rockyn tarina.. Mikä ei sinänsä ole paha asia, koska itse rakastan Rockya ja rakastan tarinaa ja kyllä, elin aivan täysiä elokuvan mukana vaikka aika-ajoin tiesinkin mitä seuraavaksi tapahtuu.
Mutta elokuvaa oli höystetty hauskoilla jutuilla, robotit olivat hienoja ja mäiskettä riitti! Ja poika tosiaan oli sympaattinen tapaus.. Pidin siis tästä. Todella. Odottelen dvd:lle! Käykää katsomassa!


Ja piti sanoa vielä että oltiin ainoat katsomassa kyseistä leffaa, joten saatiin itkeä ja nauraa kovaa äänee mikä oli mahtavaa! Ja ja.. Jotain piti sanoa vielä.. Ah! Ja Hugh Jackman nyrkkeilemässä! Se täytyy nähdä valkokankaalta!

torstai 1. joulukuuta 2011

It's hard to be a tonttumies!

Noniin arvon lukijat ja muut maan möngertäjät! Joulukuu on alkanut ja on aika avata ensimmäinen luukku joulukalenterista! Itse olen täydellinen jouluihminen ja rakastan joulua aivan valtavasti. Tänä vuonna vielä enemmän, koska siitä on jo nyt yli kuukausi kun viimeksi näin kavereita ja perhettä kotopuolessa. Joulua siis odotan enemmän kuin innolla ja mikä olisi sen parempaa kuin päivien lasku vanhan kunnon The Joulukalenterin puitteissa?

Vanha tonttu Iki-iäkäs on kuolemaisillaan ja hän lähettää kolme tonttua Toivon, Kaukon ja Handen etsimään avainta elämänsä soittorasiaan. Hän kertoo myös pahoista Näsistä, joita on varottava matkan aikana kertoen myös miten Näsät tunnistetaan nykypäivävänä vaikka nuo ovat ottaneet ihmisen muodon! Pääsetkö Toivo, Kauko ja Hande ainoaan, säilyneeseen tonttuluolaan ja saavatko he avaimen perille ajoissa? Entä miten käy Ollin ja Kertun jouluvalmisteluiden? Saako Kerttu monitoimikoneen? Kuka on tuntematon vierailija? Onko seikka saletti? Tästä lähtee vuoden 2011 The Joulukalenteri!





Loput osat voit kaivaa youtubesta pistämällä hakuun The Joulukalenteri ja sitten luukun numeron! Siitä vaan päivittäiseksi rutiiniksi! Jee! Hyvää joulukuun alkua!

tiistai 29. marraskuuta 2011

Movie Monday #26 - Xmas Time

Alan jo olemaan hyvin kirinyt näitä rästissä olleita Movie Monday-haasteita. Itseasiassa viime viikolla kyseltiin sitä omaa joululeffaa, mikä on nähtävä kerran joulun aikana! Jouluun liittyy paljon muistoja lapsuudesta ja yksi ihana muisto liittyy Toy Storyyn, mikä saatiin veljeni kanssa joululahjaksi joskus pieninä. Ei saatu katsoa sitä ennen kuin oltiin käyty saunassa, joten juostiin saunaan ja ulos ja sitten töllättiin leffaa. Ja voi luoja ne naapuritalon lelut oli pelottavia..
Toinen muisto liittyykin sitten Ramboon! Pari vuotta takaperin veljeni sai Rambo-boxin joululahjaksi ja sitä me sitten katsottiin porukalla heti joulurauhan julistuksen jälkeen..
Mutta! Kumpikaan näistä ei ole minun must-see-leffani vaan valitsen itselleni sen kaikista perinteisimmän, mikä on pakko nähdä joulun aikana! Ja tämä elokuva on Joulupukki ja noitarumpu!

Siinä on maailman paras joululeffa! Muut katsovat Lumiukkoa, minä rämmin siihen aikaan metsässä etsimässä joulukuusta. Mutta kun Noitarumpu tulee telkasta, silloin minä istun sohvalla! Itseasiassa minulla on tämä kyseinen leffa vhs:llä, joten jos rämmin vielä metsässä kun se tulee telkasta niin voin sitten iskeä sen soittimeen ja tsekata omatoimisesti.. Mutta tämä on pakko nähdä joka joulu!

Movie Monday #25 - Hävettää myöntää, mutta..

.. en ole nähnyt Hohtoa ja miljoonaa muuta elokuvaa, jonka kaikki muut ovat nähneet. Tätä siis kysytään tämänkertaisessa Movie Monday-haasteessa. En tosin koskaan väitäkkään että olisin Hohdon nähnyt, koska kaikki tietävät (tai ainakin kaikkien tulisi tietää) että en pysty katsomaan kauhua. Joten ei, en ole nähnyt Hohtoa enkä koskaan aio katsoakaan! Olkoonkin kuinka mestariteos tahansa, minä en siihen kajoa ellen sitten joku kaunis päivä saa rohkaistua itseäni. Kiinnostusta kyllä olisi ihan riittämiin mutta en vain uskalla!

Hohdon lisäksi on olemassa myös pitkä liuta niitä elokuvia, joita en ole nähnyt ja mitkä aivan oikeasti hävettää myöntää. Tiedän katuvani tätä mutta listaan nyt muutaman sellaisen; TITANIC (olen nähnyt palasissa, mutten koskaan kokonaan pötköön), Kellopeliappelsiini, Big Fish, Fight Club.. ja nyt hyppään kaivoon. Heippa!

Movie Monday #24 - Eläinystävämme

Tällä kertaa Movie Mondayssä kyseltiin sitä lapsuuden suosikkieläintä, joka olisi ollut mitä mahtavin eläinystävä! Itse kuulun niihin, jotka tosiaan kuluttivat kaikki eläin-vhs:t puhki mutta jotakin suosikkeja ehdottomasti muistuu mieleen! Ja yllättäen.. Suurin osa noista eläimistä on susia tai koiria. Niinpä päätin nostaa top4:n tässäkin suhteessa esiin.

Ensimmäisen sijan voittaa ehdottomasti Hopeanuoli, jonka vhs:t ovat kyllä edelleen tallella mutta todella,todella kärsineitä. Ne toimivat paikoin mutta.. On ne kärsineitä. Minulla on nykyään leikkamaton versio dvd:llä ja voinen lukea itseni Ginga-faniksi. Tapasimpa Yoshihiro Takahashinkin viime syksynä.

Tokalla sijalla on aivan satavarmasti sellainen elokuva kuin Erämaan kutsu, mikä perustuu Jack Londonin The Call of the Wild-romaaniin. Aivan loistava pätkä ja tämäkin mulla on vhs:llä, mutta ei ainakaan vielä dvd:llä. Kulunut vhs jälleen kerran, joten se dvd voisi olla enemmän kuin tervetullut tuonne leffahyllyyn.. Saksanpaimenkoira oli itseasiassa lempikoirarotuni pienenä ja yhä edelleenkin ajattelen niin että jos joskus koiran hankkisin, ottaisin melkein ehdottomasti sakemannin. Tosin nykyään en nimeäisi sitä enää Buckiksi vaan Ozzyksi.. Mutta se on toinen tarina se.

Kolmannella sijalla onkin sitten ystävämme Balto, joka hänkin on puolisusi.. Niinkuin Erämaan kutsun Buckin muistaakseni. Balto-vhs:ää minulla ei itselläni lapsena ollut, mutta serkuillani oli. Nämä ovat taas näitä elokuvia, joita en koskaan ehtinyt katsomaan loppuun saakka koska piti lähteä kotiin mutta aina katsottiin tätä serkuillani. Myöhemmin ostin kyseisen leffan dvd:lle ja samaten kaksi jatko-osaakin, mutta ne jatko-osat on niin kauheaa kuraa että ihan itkettää. Katsokaa siis eka osa ja unohtakaa ne köyhät jatko-osat!

Neljäs on elokuva, jonka muistan aika pitkälti vain nimeltä; Valkohammas. Tämän olisin ehkä voinut valita myös tuohon tuntemattomaan haasteeseen, mutta enpä sitä silloin ajatellut. Mutta Valkohammas oli ehdottomasti yksi niistä minun sankarihahmoistani. Täytyisi tämäkin yrittää etsiä jostakin dvd:lle, mutta vielä en ole ainakaan törmännyt.. Aivan loistava pätkä! .. oli ainakin silloin lapsena.

Movie Monday #23 - Tuntematon

Movie Mondayssä kyseltiin tällä kertaa jotakuta elokuvaa, joka on muille tuntematon mutta minulle ei. Ja nyt on todettava että sellaista elokuvaa ei taida olla. Opiskelen elokuva ja tv-linjaa, joten väistämättäkin tuntuu siltä että kaikki tuntevat kaikki elokuvat.. Ja jos joku ei tunne jotain elokuvaa niin minä.

Joten tämä on tylsä aihe! En pysty turisemaan tästä aiheesta yhtään mitään, joten.. RANDOM!

Movie Monday #22 - Someone New

TähänMovie Mondayn haasteeseen voisi vastata jälleen kerran Natalie Portmanilla tai Mila Kunisilla, mutta ne tiet vievät omalla kohdallani jälleen kerran Black Swaniin. Haetaan siis itselleen uutta näyttelijää tai näyttelijätärtä. Kysymys on loppupeleissä älyttömän vaikea, koska en ole mielestäni nähnyt tarpeeksi elokuvia itselleni uusilta näyttelijöiltä, muttaah.. Valitsen Geoffrey Rushin.

Itseasiassa Rush ei ole itselleni kovinkaan uusi näyttelijä sinänsä vaan olen jo useamman vuoden töllöttänyt hänen elokuviaa. Mutta nyt vasta alan kokea jonkinasteista kiintymystä sitä näyttelijää kohtaan. Kuninkaan puhe oli ehkä se viimeinen niitti ja sen elokuvan jälkeen olen kunnolla tiedostanut kuinka loistava näyttelijä tämä herra onkaan. Aion jossain vaiheessa pitää Rush-maratonin, kunhan saan hieman vapaa-aikaa nyhvästyä jostakin. Mutta miksi valitsin tämän näyttelijän ja juuri nyt niin sanottakoon että viime viikonlopun Pirates of the Caribbean-putki vaikutti tähän. Barbossa vaan on niin loistava hahmo, joten Rush on sen takia nyt eniten mielessä..

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Movie Monday #21 - From Finland

Movie Mondayssä kysyttiin tämän haasteen yhteydessä mikä olisi se suomalainen elokuva, jonka haluaisin näyttää jollekulle muualta maailmasta tänne tulleelle. Syy, miksi tähän haasteeseen vastaaminen on kestänyt niin tuhottoman kauan, on se että muistin kysymyksen olleen siitä minkä suomalaisen elokuvan lähettäisin maailmalle. Tuohon kysymykseen olisin vastannut että en yksinkertaisesti mitään, koska Suomessa tehdään liian synkkiä ja liian.. liian suomalaisia elokuvia. En lähde julkisesti vielä aukomaan päätäni suomalaisesta elokuvasta, mutta vastataan nyt sitten tähän oikeaan kysymykseen.

Jos olisi aivan pakko valita jokin suomalainen elokuva, jonka haluaisin näyttää jollekin muualta tulevalle niin yllätyksekseni löysin muutamankin ihan varteenotettavan vaihtoehdon. Viime vuonna teattereihin tuli kaksikin sellaista suht. hienoa elokuvaa, Napapiiri sankarit ja Rare Exports. Jos tälle ulkomaalaiselle pitäisi antaa selvä kuva perinteisestä, todella suomalaisesta.. mutta lappilaisesta menosta niin kumpikin kävisi siihen tarkoitukseen kuin nyrkki silmään. Kolmanneksi elokuvaksi voisin tähän hätään valita Pitkä kuuma kesä-elokuvan, joka on mielestäni yksi harvoista suomalaisista joita jaksan katsoa. Joten jos jollekulle ulkomaalaiselle, Suomesta mitään tietämättömälle pitäisi jotain kotimaan elokuvia näyttää niin sitten nämä kolme olisi ehdottomasti top3.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Movie Monday #20 - Tanssin taikaa

Nyt on kulunut tuhottoman pitkä aika siitä kun viimeksi ehdin kirjoittamaan movie monday-haasteita, joten kirittävää on taas! Nyt saatte siis (toivon mukaan) movie monday-haasteet 20-26. Jännä ajatella että aikaa on oikeasti kulunut 6 viikkoa viimeisimmästä aiheeseen liittyvästä blogimerkinnästä! Mutta nyt sitten koville kirimään.
Movie Mondayn 20. haasteessa kysyttiin siis tanssin taikaa ja tuolloin minulla olisi kyllä ollut aikaa vastata haasteeseen. En vain viitsinyt, koska olen nähnyt tuhottoman vähän tanssielokuvia. Täytyy sivistää itseään nyt kun joskus kouluhommat vähän antavat myöten. Kirjoitan nyt kuitenkin elokuvasta BLACK SWAN.


Black Swan on Darren Aronofskyn ohjaama psykologinen trilleri, joka tekee minuun vaikutuksen kerta toisensa jälkeen. On sinänsä ihme että uskaltauduin aivan elokuvateatteriin saakka katsomaan tätä pätkää, koska en ole missään muotoa liiallisen jännityksen ja kauhun ystävä. Mutta tämä oli tajunnan räjäyttävä elokuva ja rehellisesti sanottuna rakastuin saman tien. Näytin elokuvan äidilleni ja hänen miesystävälleen viime syyslomalla, mutta he eivät tuntuneet tykästyvän. Itseasiassa äitini totesi elokuvan jälkeen "noh.. olihan se aika outo elokuva." enkä tiedä miten tähän nyt tulsi suhtautua. Toisaalta Kuninkaan puheesta samat ihmiset sanoivat että se oli ihmeellinen taidepläjäys. Mutta suosittelen tätä outoa elokuvaa kaikille. Veikkaan että vaikka olisinkin nähnyt satoja tanssielokuvia, päätyisin silti vastaamaan tähän haasteeseen nimenomaan Black Swanilla.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Tempauksia intohimon nimissä!

Taisin luvata sekä itselleni että Studio123:n väelle että kirjoitan blogimerkinnän meidän porukan hulvattoman hauskoista tempauksista! Ja koska kaiken kulmakivi on elokuva, nämäkin tempaukset tehtiin intohimosta ja rakkaudesta elokuvaan! Rehellisesti sanottuna on ollut aivan mahtavaa olla mukana tekemässä näitä tempauksia! Parasta on ollut sekä se friikki fiilis, mikä jossain ihmeellisessä merirosvoasussa tai kuolonsyöjäasussa hengaamisessa syntyy.. ja se, miten se nostattaa väkisinkin hymyn asiakkaiden kasvoille! Haha! Teidät on tartutettu hyvät Studion kävijät! Joskus hymy on revennyt nauruun saakka eikä vähiten itse työntekijöiden silmin.. Nyt siis muutama tempaus, mihin pääsin osallistumaan viime kevään aikana! Tulette varmaan näkemään minut monissa muissakin tempauksissa jatkossa.. Ja etenkin The Hobbit-elokuvaa odottaessa!


Koska tänään ollaan rehellisiä niin sanotaan nyt sitten että Harry Potter 7, part 2:n ensi-iltapippalot tänä kesänä on tähän mennessä ollut hulvattomin ja mahtavin tempaus ikinä! Silloin rima nostettiin niin korkealle että Hobitin ensi-iltaa todellakin kannattaa odottaa! Kuvassa näette Studio123:n henkilökuntaa pukeutuneina Tylypahkan tuvanjohtajiksi. Tuolloin poimittaislinja-bussi kiersi ympäri Kouvolaa ja keräsi porukkaa Potter-rientoihin. Paikalle saapuneet jaettiin asiankuuluvasti tupiin ja.. Ah! Tässä kohtaa ylpeys nostaa taas niin paljon päätään etten voi muuta kuin hehkuttaa: Olin luihuisen tuvanjohtaja ja arvatkaapa kahdesti kenen tupa voitti tupamestaruuden! Kyllä, kiitos rakkaat luihuiset! Jäitte lähtemättömästi mieleeni!
Itse ensi-ilta oli tosiaan yöllä, mutta karkelot alkoivat meillä jo monta tuntia aikaisemmin. Ensin jaettiin tosiaan porukka tupiin ja sitten kierrettiin erilaisissa pisteissä, joista yhdessä tehtiin loitsuja ja toisessa liemiä.. Minä itse vedin tietovisaa Viisasten kiveen liittyen. Aivan loistava ilta kaiken kaikkiaan! Kaikki huipentui itse ensi-iltaelokuvaan ja kaikki salit olivat täynnä porukkaa! Aivan mahtavaa! Kuten sanoin, Hobittia odotellessa..


Oikeastaan ensimmäinen isompi tempaus tapahtui aika piakkoin sen jälkeen kun olin päässyt töihin Studiolle. Pirates of the Caribbean - Vierailla vesillä sai ensi-iltansa ja tottakai sitä vasten piti vähän jotain.. pientä tehdä! Silloin pukeuduttiin merirosvoiksi ja pitihän minun sitten käydä ostamassa merirosvohattukin koska eihän muuten mistään mitään tulisi! Ja lisäksi tuossa punaisessa liivissäni.. Siinä oli hihat vielä ennen tätä ensi-iltaa. Hienot hetket tarvitsevat uhrauksia ja uhraukset ansaitsevat hienoja hetkiä! Taidettiin pukeutua muutamana päivänä ihan merirosvoiksi eikä vain ensi-iltana.. Taisi karata mopo taas käsistä mikäli se koskaan handussa olikaan. Öö.. Potterin kaltaisia ryhmätehtäviä ei tuolloin ollut, mutta taisi jonkinasteinen pukukilpailu olla ellen ihan väärin muista! Muutamat tulivatkin paikalle merirosvoiksi (tai muiksi hahmoiksi) pukeutuneina. Hienoja hetkiä jälleen kerran! Elokuva itsessään oli mielestäni vähän niin ja näin, mutta meininki oli kova! Se ensi-illoissa ehkä hienointa onkin.

Viimeisin pikku-tempaus tapahtui syyslomallani muutama viikko takaperin! Leffaan tuli jälleen yksi katastrofielokuva ja tällä kertaa pelätään tautia, joka tappaa kaikki! Tartunta on kuolettava.. Ja me pukeuduttiin suojahaalareihin, näytettiin todella typeriltä ja pyörittiin ympäri Kouvolaa tuollaisissa asuissa! Muuten aivan loistavaa, paitsi etten nähnyt mitään lasien takaa koska ne huurustuivat koko ajan. Jaoimme postereita ja tarroja ohikulkijoille yrittäen saada heitä elokuviin! En oikeastaan tiedä kuinka kävi, tulivatko ketkään tempauksemme ansiosta elokuviin koska tosiaan en ole ottanut selvää. Pitäisi kai! Tosin eihän se nyt taida olla tärkeintä, tärkeintä on se että näytetään tyhmältä, nauretaan itsellemme ja nostetaan positiivista ja hauskaa kuvaa elokuvateatterista! Hauskaa nimittäin oli ja hymyjä saatiin aikaiseksi! Taisi joku tosin kertoa ettei Suomessa saisi kulkea maski naamalla..

Sellainen on Studio123! Loistava, pieni mutta pippurinen leffateatteri hulvattoman henkilökunnan kera! Muuten! Kaikille kunnon leffafriikeille tulee kotiin Episodi, joten vilkaiskaapa sieltä takaa teksti jonka otsikko on muistaakseni Smurffikuumetta tai vastaavaa. Kyllä, puhumme samasta leffateatterista!

Suomalainen lyhytelokuva

Kuka nauraa, kuka ei! Totuus on vettä sakeampaa, tässä totuus suomalaisesta lyhytelokuvasta!


Katsoimme tämän kyseisen pätkän fiktion käsikirjoitus-tunnilla kun keskusteltiin komediasta ja naurusta. Toistan itseäni; Kuka nauraa, kuka ei!

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Adriana Lecouvreur

Nyt se on sitten tapahtunut! Tai no sanotaanko että se tapahtui viikko takaperin, mutta kuitenkin! Olen sivistänyt itseäni ensimmäistä kertaa kunnon oopperalla! Olen töissä Studio123-elokuvateatterissa Kuusankoskella ja viime keväänä sattui niin että aina kun oopperaa esitettiin, minä olin töissä. Se oli samaan aikaan äärimmäisen ihanaa, koska oopperaväki on todella mahtavaa porukkaa! Samaan aikaan kuitenkin hieman harmitti etten itse päässyt koskaan todistamaan niitä. Mutta nyt en ollut töissä vaan istuin salissa ja katsoin kaverini kanssa oopperan Adriana Lecouvreur! Varoituksen sana tähän väliin niille, jotka oopperasta jotain oikeasti tietävät; minä en tiedä. Vielä. Mutta upea elämys oli ja sehän se tärkeintä on?


Minusta on hieman harmillista etteivät nuoret käy niin paljoa oopperassa vaikka mielestäni heidän pitäisi. Yleensä kuulee paljon sitä että "en tykkää oopperasta.." vaikka harvat oikeasti ovat edes nähneet oopperaa! Nyt yhden oopperan valkokankaalta nähneenä voin sanoa että se kyllä varmasti jakaa mielipiteitä suuntaan ja toiseen; siitä joko ei pidetä tai sitten sitä rakastetaan. Ja olen varma että jotkut rakastuvat oopperaan saman tien ja jotkut ikäänkuin oppivat rakastamaan sitä. Ja siellä negatiivisemmalla puolella ovat ne, jotka eivät pidä oopperasta tietämättä siitä mitään ja sitten ne jotka ovat nähneet oopperan, mutta jotka eivät sitten tykästyneet. Mihin kategoriaan minä kuulun? En rakastunut oopperaan ensisilmäyksellä, mutta en myöskään ollut pitämättä siitä. Haluan antaa sille mahdollisuuden ja siksi aion vielä joskus mennä katsomaan oopperaa! Studiolla luultavasti se toinenkin kerta sitten..
Mutta se miksi useat eivät käy oopperassa, on luultavasti lähtöisin vanhempien ajatusmaailmasta! Itse en usko että olisin koskaan nähnyt oopperaa, mikäli en olisi päätynyt Studiolle töihin. Äitini ei ole koskaan ollut sen suuremmin oopperan ystävä enkä tiedä kumpaan hän kuuluu; niihin jotka ovat nähneet vai niihin jotka eivät ole nähneet oopperaa. Joten en usko että äidin kanssa olisin ikinä lähtenyt oopperaa katsomaan. Tuskin edes teatteriin! No sinne ehkä.. Ehkä.

Adriana Lecouvreur kertoo rakkaustarinan Adrianan ja tämän rakastetun, Maurizion välillä. Tarina pitää sisällään kolmiodraaman Maurixion entisen rakastajan, Boullionin prinsessan astuttua kuvioihion. Adriana ja Maurizio kuitenkin selviävät jo voiton puolelle, mutteivät koskaan saa toisiaan. Tarinan alussa Adriana antaa Mauriziolle kimpun orvokkeja, jotka tuo taas antaa Boullionin prinsessalle välttääkseen epäilyjä. Mutta Adrianan ja Maurizion rakkauden selvittyä prinsessalle, tämä lähettää myrkytetyt orvokit takaisin Adrianalle ja Adriana luulee niiden olevan Mauriziolta. Maurizion palattua oikean rakkaansa luo, myrkky on jo alkanut vaikuttaa ja Adriana kuolee rakkaansa käsivarsille. Tarina on kaunis, laulut mahtipontisia enkä tiedä kannattaako minun edes aloittaa puvustuksesta ja maskeista. Itse kun rakastan kaikkia hienoja mekkoja ja pukuja ja tässä ne olivat vertaansa vailla! En siis aloita niistä tai istun tässä vielä huomenna kirjoittamassa..

Mutta ehdottomasti suosittelen kaikille oopperaan tutustumista! Käykää edes kerran katsomassa ooppera ja tehkää sitten päätelmänne! Nyt on pakko sanoa että tsekatkaapa Studio123n kotisivuilta! Siellä on tämän kauden oopperat ja uutena lisänä myös Broadwayn musikaaleja! Itse yritän suunnata katsomaan Romeo ja Julia-balettia ja varmasti jotakin musikaalia.. Täytyy katsoa kuinka pääsen kotipuoleen! Mutta ehdottomat suositteluni kaikille ikää ja sukupuolta katsomatta!

tiistai 11. lokakuuta 2011

LotR: The Return of the King

EN OSAA aloittaa tätä blogitekstiä. Suunnittelin että aloittaisin kertomalla sekä Peter Jacksonistä että J.R.R. Tolkienista, mutta eihän siitä nyt mitään tule kun katsoin juuri dokkarista kohtauksen, jossa kuvaukset on kuvattu ja Peter ja Elijah Wood(Frodo) halaavat ja kaiki vain itkevät. Ja itkin itsekin aivoni pihalle. Tästä on siis hyvä yrittää saada aikaiseksi jotakin järkevää.. Mutta yritetään!


Taisin mainita edellisissä merkinnöissäni siitä kuinka Tolkien opetteli suomenkielen vain pystyäkseen lukemaan Kalevalan alkuperäiskielellä. Se ei suinkaan ollut kaikki, sillä Tolkien sai myös inspiraatiota vanhasta suomenkielestä, jonka pohjalta hän sitten loi ensimmäisen haltiakielensä, quenyan. Elokuvassa Kuninkaan paluu, quenyaa kuullaan Viggo Mortensenin(Aragorn) laulamana aivan elokuvan viime metreillä kun Aragorn on juuri kruunattu kuninkaaksi.
Tolkien myös käytti omia tuntemuksiaan vahvasti apuna kirjaa kirjoittaessaan. Ystävyys on yksi kirjan ehdottomasti kantavimpia teemoja ja tähän perustukset löytyvät Tolkienin omista kokemuksista; hän menetti sodassa melkein kaikki lähimmät ystävänsä. Lisäksi Aragornin ja Arwenin sekä Luthienin ja Berenin rakkaustarinoihin hän on ammentanut tarinan täysin omasta elämästään. Hän rakastui alle 21-vuotiaana elämänsä naiseen, mutta hänen isänsä ei antanut hänen mennä naimisiin ennen kuin hän täyttäisi 21 vuotta. Niinpä täytettyään 21, hän lähetti rakastetulleen kirjeen ja pyysi tuon kättä. Tämä on suorassa yhteydessä Berenin ja Luthienin tarinaan, mistä muodostui Tolkienille niin tärkeä että hänen vaimonsa kuoltua, tuon hautakiveen kirjoitettiin myös nimi Luthien siinä missä Tolkienin itsensä hautakivessa lukee Beren.
Tolkien näki nuorena useaan otteeseen painajaisen, jossa hän seisoo veden partaalla odottaen suurta aaltoa, joka hukuttaa kaiken alleen. Tämän hän kirjoitti suoranaisesti Faramirin suuhun, mutta elokuvissa se on siirretty Éowynille, joka lausuu sen Rohanissa. Samoin Tolkienin kuvaus kuoleman jälkeisestä elämästä, on siirretty suoranaisesti Gandalfin sanottavaksi Minas Tirithissä Pippinille.


Läpi elokuvien, mukana on kulkenut näkykivi, Palantir, joista yksi oli Sarumanin tornissa. Palantir esitellään jo ensimmäisessä osassa. Tämä näkykivi näyttää aina totuuden, mutta samalla se johdattelee katsojaa mahdollisesti vääriin päätelmiin. Tästä erinomaisena esimerkkinä on Kuninkaan paluun aikana tapahtuvat väärinkäsitykset; Pippinin nostaessa näkykiven Rautapihassa ja katsottuaan siihen vielä kerran Edorasissa, hän näytti itsensä Sauronille. Näin ollen Sauron luuli että sormusten sormus on Pippinillä ja että Pippin on Sarumanilla. Joten Sarumanilla olisi sormus. Siksi Pippin siirrettiin turvaan Minas Tirithiin. Toisaalta taas Denethorilla, Gondorin käskynhaltijalla, on yksi näkykivi ja hän puolestaan on nähnyt kiven avulla kuinka Frodo viruu Cirith Ungolin tornissa vankina. Näin ollen hän luulee että Sauronilla on sormus ja vaipuu epätoivoon, joka menee niin pitkälle että hän lopulta surmaa itsensä. Seuraavan kerran Aragorn katsoo näkykiveen ja näyttää itsensä Sauronille, jolloin Sauron luulee että sormus on Aragornilla, Elendilin perillisellä. Hauskaa tässä tilanteessa on se että sormus ei sillä hetkellä ole ei Sauronilla, ei Pippinillä, Ei Aragornilla.. Muttei myös Frodollakaan. Sormus on Samilla. Tämä on myös hyvin ajaton ja moderni kuvaus väärän tiedon välittymisestä nykypäivänä.

Alunperin Peter Jackson suunnitteli Mustalle portille kohtauksen, jossa Aragorn ja Sauron ottaisivat mittaa toisistaan. Kirjaimellisesti. Sauron osasi ottaa viattoman, enkelimäisen muodon kuten silloin kun hän huijasi haltiat takomaan sormuksia. Näin oli alunalkaen tarkoitus tapahtua myös Mustalla portilla vaikka kirjassahan niin ei tapahdu. Jälleen kerran mentiin sen verran pitkälle että Aragornin ja Sauronin taisto oli jo kuvattu, mutta lopulta tultiin jälleen kerran toisiin ajatuksiin. Päädyttiin jälleen ajattelemaan että elokuvan päätarkoitus on tuhota sormus ja näin ollen portille menneet ihmiset, haltiat, kääpöit ja hobitit olivat siellä vain ja ainoastaan antaakseen Frodolle aikaa. Näin ollen Aragornin ja Sauronin taisto jäi pois elokuvasta, mutta kuvattuja kohtauksia käytettiin kuitenkin elokuvassa mutta Sauronin sijaan Aragorn taisteli jättimäistä peikkoa vastaan.

Kirjan tapahtumia on jouduttu jonkun verran muuttamaan, koska elokuva tarvitsee jännitystä toimiakseen. Esimerkiksi Frodon ja Samin tiet erkanevat väliaikaisesti elokuvassa, mutteivät kirjassa. Heidät oli kuitenkin pakko erottaa elokuvallisesti, koska siihen Klonkku oli koko ajan tähdännyt ja jos niin ei olisi käynyt, Klonkusta olisi tullut aika turhahko hahmo. Lisäksi elokuvantekijät halusivat Frodon astuvan Lukitarin luolaan yksin, koska niin se olisi paljon jännittävämpää.
Toinen oleellinen, hieman muunneltu kohtaus, löytyy Tuomiovuorelta. Kirjassa Klonkku puree Frodon sormen irti, kuten elokuvassakin ja saa sormuksen osakseen. Kirjan mukaan Klonkku kuitenkin tanssii liian innokkaasti ja tippuu vahingossa omatoimisesti reunan yli. Frodo ei kuitenkaan 9 tunnin jälkeen voinut vain seisoa passiivisena taustalla seuraamassa kuinka joku muu täyttää hänen tehtävänsä, joten alunperin tarkoitus oli että Frodo tönäisisi Klonkun laidan yli. Se tuntui kuitenkin liian murhanhimoiselta, joten lopulta Frodo ja Klonkku taistelevat sormuksesta ja Klonkku vahingossa putoaa laidan yli.
Kuninkaan paluu-kirjan lopussa, kaiken jälkeen, on vielä luku jossa hobitit palaavat Kontuun, mutta se onkin orjuutettu ja täynnä örkkejä ja peikkoja. Kaiken takana on Saruman ja Grima, jotka olivat paenneet/päästetty pakoon Rautapihasta. Seuraa Konnun puhdistus, jossa sankarihobittimme pelastavat vielä Konnunkin. Tämä on tietenkin jätetty elokuvan lopusta pois, koska uutta tarinaa ei voida aloittaa enää kun tarinaa on kulunut jo melkein 10 tuntia. Mutta Konnun puhdistus ei ole kokonaan poistettu elokuvistakaan; Frodo näkee Sormuksen ritareissa pätkän siitä Galadrielin peilistä. Lisäksi Kuninkaan paluussa, Saruman kuolee Griman käden kautta kuten kirjassakin. Paikka vain on eri.


Elokuvia varten tehtiin aivan järjettömän suuria lavasteita ja kaikki rakennettiin todella yksityiskohtaisesti ja niin laajasti kuin vain mahdollista. Tietenkään kokonaisia kaupunkeja varsinaisessa koossa ei voitu rakentaa, mutta niitä varten tehtiin pienoismalleja tai suuruusmalleja. Ennen Kuninkaan paluun kuvauksia, suurin lavaste oli ollut Helmin syvänne, jossa käytiin taisto Rohanin ja Rautapihan välillä. Sen jälkeen rakennettiin kuitenkin Minas Tirith, jonka kakkosmuuriksi Helminsyvänne muutettiin. Minas Tirithin lavasteet olivat siis aivan järjettömän suuria. Sen rakennukseen käytettiin puoli vuotta ja sille on tietoisesti annettu merellistä tuntua. Se on ikään kuin Keski-Maan Rooma. Lavasteen ulkoportti on 6-8 metriä korkea.. Eli aivan valtava. Ja koska portti oli valtava, Grond oli myöskin valtava. Grond on siis jättimäinen muurinmurtaja, joka taottiin Mordorin pimeydessä. Grondin tarkoitus kuvauksissa oli osua ensin pari kertaa portteihin ja sitten murtaa se; kävi kuitenkin niin että portti hajosi heti ensimmäisellä iskulla.
Toinen Kuninkaan paluussa käytetty suuri lavaste oli Minas Morgulista lähtevä tie, jota pitkin Mordorin armeija lähtee sotaan. Se on kokopitkä ja pituudeltaan lavaste oli n. 50 metriä. Tien vierestä lähti portaat suoraan ylöspäin ja niitä pitkin Frodo, Sam ja Klonkku kiipesivät.. Ja ne olivat oikeasti todella jyrkät ja hankalat.
Kuvausajan alkaessa pikkuhiljaa loppua, lavasteet rakennettiin uudestaan yhdelle suurelle parkkipaikalle. Siellä oli mm. Rohanin taloja, Meduseltin kartano, Vihreä lohikäärme Konnussa, Minas Tirith, Tuomiovuori.. Käytännössä pystyi kävelemään koko Keski-Maan halki sillä parkkipaikalla.


Peter Jackson tekee kaksi kertaa cameon-roolin yksistään Kuninkaan paluun aikana. Sormuksen ritareissahan miehen voi löytää Briistä ja Kaksi Tornia-elokuvassa mies heittää keihään Helminsyvänteessä. Ei kun pongailemaan! Kuninkaan paluussa Peter ja muu työryhmä tekivät cameonsa merirosvolaivoilla. Oikeasti koko merirosvolaivan miehistö on kuvaustiimiä ja suunnitelijoita. Peter on se äijä, joka kuolee Legolasin harhanuolesta. Monet ohjaajat eivät tälläiseen ryhtyisi, mutta Peter rakasti sitä.
Lisäksi Lukitarin luolassa kun Sam saapuu pelastamaan Frodoa Lukitarin saksita, se ensimmäinen käsi joka tulee kuvaan.. Ei ole Sean Astinin vaan Peter Jacksonin. Sean oli lomalla tai jotain ja Peter hoiti tämän suuren roolisuorituksen.
Lukitarin luolasta on pakko tuoda ylös myös se tosiasia että se paketoitu Frodo.. Se todella on Elijah Wood! Se ei ole nukke. Katsokaa niitä silmiä, ne eivät värähdäkkään!

Pelennorin kenttä oli todella vaikea kuvattava, koska se kohtaus on niin älyttömän laaja.. Ja se kuvattiin kentällä, jossa Uuden seelannin armeija teki pommiharjoituksia. Sieltä siis löytyi pommeja, miinoja, sirpaleita, räjähteitä.. Mitä vain! Ja he vain rieuhuivat ja pomppivat siellä. Se oli vielä kuulemma hauskaa ja toi oman jännityksensä kuvauksiin..
Kohtaus, missä Sam tarjoutuu kantamaan Frodoa koska ei voi kantaa tuon sormusta, kuvattiin kerralla kahdesta suunnasta. Toinen kamera oli Seanissa ja toinen Elijahissa. Tämä kohtaus oli niin äärettömän tunteikas että se sai itse ohjaajan liikuttumaan kyyneliin saakka. Eikä sitä tarvittu ottaa uudelleen.. Toisin kuin Harmaat satamat-kohtaus, jota piti kuvata 3 päivää peräkkäin. Ensimmäisenä päivänä kaikki vain itkivät ja itkivät ja itkivät.. Ja Sean Astin oli käynyt tauolla huoneessaan ja ottanut paidan pois.. Ja unohti laittaa liivin takaisin. Seuraavana päivänä Peter käskytti hobitit itkemään uudestaan koko päivän. Tämän päivän materiaali ei taas ollut terävää vaan täysin sumuista, jolloin Peter joutui kertomaan seuraavana päivänä hobiteille että se tehtäisiin vielä kerran..


Viimeiset 24 tuntia kuvauksista on dokumentoitu noihin Kuninkaan paluun extroihin ja se oli tosiaan niin vaikuttavaa katsottavaa tälläkin kertaa että minä tosiaan vollotin täällä yhdessä telkkarin kanssa. Sitä ei voi koskaan kuvitella millaista tuon elokuvasaagan tekeminen on ollut, mutta varmasti jotakin sellaista mitä kohti on pyrittävä! Ainoa asia mitä haluan sanoa tästä viimeisestä 24 tunnista, on se että Orlando Bloomin eli Legolasin jousi katkesi aivan viimeisessä Orlandon kohtauksessa. Hän vei sen Jacksonille, joka vain totesi että.. Onhan tässä lopun tuntua.
Kaiken tämän kivun, tuskan, kyynelten, naurun, pussailun (katsokaa dokkari) ja uskomattoman matkan tuotoksena.. Vuonna 2004 Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu veti 11 oscaria, kaikki mihin tämä oli ehdolla! Niitä tuli parhaasta ohjauksesta, elokuvasta, sovitetusta käsikirjoituksesta, leikkauksesta, erikoistehosteista, äänistä, laulusta, musiikista, puvustuksesta, lavastuksesta ja maskeerauksesta! Ja jokainen noista oscareista oli työllä ja tuskalla ansaittu. Ja nyt jäämme odottamaan The Hobbit-elokuvia ja mitä sen jälkeen seuraakaan..

"Home is behind, the world ahead
And there are many paths to tread
Through shadow, to the edge of night
Until the stars are all alight"

maanantai 10. lokakuuta 2011

LotR: The Two Towers

PETER JACKSON on sanonut että tämä elokuvasarja on pikemminkin J.R.R. Tolkienin, kuin hänen ohjaamansa. Hän ei tuonut omia näkemyksiään elokuvaan juuri lainkaan vaan pysyi mahdollisimman lojaalina Tolkienin luomalle maailmalle ja kirjasarjalle. Hänellä ja näyttelijöillä oli aina kirja mukana kuvauksissa ja missä he ikinä liikkuivatkin, koska se oli heille se paikka mistä etsittiin ensisijaisesti tietoa jos ei aivan ollut perillä mitä nyt pitäisi tapahtua. Toki esim. The Two Towers-elokuvassa tapahtuu paljon sellaista, mitä ei kirjoissa ollut, mutta niihinkin löytyy selitykset kirjaa selaamalla. Ensinäkin Helmin syvänteeseen apuun tulevan haltiat eivät tee niin kirjassa, mutta Jackson yhdessä käsikirjoittajien kanssa perustelee haltiat niin että pohjoisessakin sodittiin. Lothlorien paloi ja Rivenellissä oli piiritys käynnissä. Niitä ei vain voitu tuoda elokuvaan aivan tuossa muodossa, joten haltiat tuotiin sotimaan Rohaniin. Tämä ajatus on Jacksonin mielestä myös hyvin romanttinen, koska sillä haltiat ikäänkuin kunnioittivat ihmisten ja haltioiden viimeistä liittoa (joka nähtiin Sormuksen ritarien prologissa).


Tolkienin toisen kirjan nimeksi tosiaan tuli Kaksi tornia, mutta Tolkien ei missään vaiheessa itse kertonut mitkä kaksi tornia olivat kyseessä. Keski-Maassa on monia todella tärkeitä tornia, jotka voitaisiin nimetä noiksi torneiksi. Tässä vaiheessa tuli kuitenkin Jacksonin ja muiden käsikirjoittajien näkökulma asiaan ja he valitsivat Rautapihan ja Barad-Durin. Mutta Jackson painotti että se on vain yksi näkökulma asiaan ja samassa yhteydessä hän puhui siitä kuinka tämä elokuvasarja on vain yksi fanien versio kirjasta. Kaikki elokuvaa tehneet olivat Tolkienin ja kirjojen suuria faneja.
Mitä tulee Kuninkaan Paluun nimeen, Tolkien ei pitänyt siitä. Hänen mielestään se spoilaa koko loppuratkaisun ja hän yrittikin vaihtaa sitä esim. Sormuksen sodaksi, mutta julkaisija ei tähän suostunut. Niinpä viimeisen osan nimeksi tuli mitä tuli, eikä Tolkien itse voinut siihen vaikuttaa.
Kiinnostavana asiana kirjoissa sekä Tolkienin kertomuksissa sen maailman synnystä, mainittakoon Fangornin metsä ja siellä asuvat entit. Tolkien näki nuorempana näytelmän Macbethistä ja oli aivan innoissaan kun eräässä kohtauksessa puut liikkuivat. Ja voi sitä pettymystä kun ilmenikin ettei varsinainen metsä ollut liikkunut vaan jotkut tyypit olivat pukeutuneet puiksi. Hän rakastui liikkuvan metsän ideaan ja toteutti sen omassa kirjasarjassaan. Täytyy myös sanoa että Puupartaa kirjoittaessaan, hän näki ukon äänenä hyvän ystävänsä C. S. Lewisin (Narnian kirjoittaja). Tärkeinpiä pointteja kirjoissa ovatkin kaikki ympäristöjutut eikä ole sattumaa että nimenomaan luonnonvoimat nujertavat Rautapihan teollisuuden.


Kaksi Tornia oli kuulemma kaikista vaikein kirjoittaa elokuvaksi, koska siinä ei ole varsinaisesti alkua eikä loppua. Alku löytyy Sormuksen ritareista ja siinä päähenkilöt esitellään, loppu taas löytyy tietenkin Kuninkaan paluusta. Lisäksi ongelmia tuotti todella paljon Aragornin ja Arwenin rakkaustarina, koska he olivat todella kaukana toisistaan ja sitä rakkautta piti kuitenkin pitää yllä. Tämän asian kanssa painiessa, käsikirjoittajat kirjoittivat Arwenin alunperin saapumaan Helminsyvänteen taisteluun yhdessä haltioiden kanssa. Ajatus meni niin pitkälle että Liv Tylerille opetettiin jo miekkailua, mutta sitten netissä alkoi kiiriä huhu tästä asiasta. Ja kuten arvata saattaa, fanit eivät tykänneet siitä ajatuksesta. Se herätti käsikirjoittajat ajattelemaan asioita uudelleen ja lopulta he löysivät toimivamman ratkaisun kirjojen extroista, joista löytyy Aragornin ja Arwenin tarina. Luojan kiitos meille faneille siis!
Toisen pienimuotoisen ongelman tuotti Lukitarin luola, joka siis on kakkoskirjassa mutta joka elokuvissa nähdään vasta kolmosessa. Tähän yksinkertainen syy on siinä että katsoja ei pystyisi keskittymään samaan aikaan Helminsyvänteen taisteluun ja siihen kun Frodo kohtaa Lukitarin.. ja siihen samaan sumppuun kun vielä heitettäisiin Rautapihan tuhoutuminen. Niinpä Faramirista piti tehdä jonkinlainen vastavoima Frodolle, koska kirjassahan Faramir on vain ystävällinen ja melkein tarjoaa Frodolle teekupposta havittelematta sormusta yhtään. Ja elokuvassahan Faramir lähtee jo kuljettamaan Frodoa ja sormusta isälleen Minas Tirithiin, mutta onneksi muuttaa mielensä kuultuaan kuinka Boromirille, hänen veljelleen kävi.


Monet uskovat että suunnittelijoiden työ loppuu siihen kun kuvaukset alkavat, mutta sehän ei suinkaan pidä paikkaansa. Suunnittelijoiden työ jatkuu koko elokuvan ajan. Sormusten herraa kuvattaessa suunnittelijatiimi kirjaimellisesti juoksi Jacksonin perässä kalastamassa palautetta töistään. He saattoivat pystyttää teltan kahden kuvauspaikan väliin tietäen Jacksonin kulkevan siitä ohi. Parhainpina päivinä Jackson jäi juttelemaan heidän kanssaan, mutta pahimpina tuo vain pyyhälsi ohi sanomalla että näkee nuo myöhemmin. Yleensä tälläisissä tapauksissa suunnittelijat huokaisivat syvään tietäen että nyt kaikki suunnitelmat pitäisi raahata johonkin vuoren kupeeseen tai vastaavaa.
Kuvauspaikkoja etsittäessä Kalmansoita etsittiin kauan ja aivan ihanteellinen suo sitten löytyikin. Ainoa ongelma siinä suossa oli se ettei siellä tuntunut olevan yhtään maata missään. Niinpä tämä ihana suo piti hylätä ja porukka alkoi rakentaa suota eräälle parkkipaikalle. Sama parkkipaikka itseasiassa missä Moria kuvattiin ykkösosaa varten.
Rohanin Edorasiakin etsittiin todella kauan, koska he tarvitsivat kukkulan joka nousee yksinään keskelle tasankoa ja taustalla näkyy lumihuippuiset vuoret. Tämä paikka löytyikin täysin sattumalta ja se oli myöskin aivan ihanteellinen. Sen paikan ongelma vaan oli se että siellä tuuli 40m/s joka päivä koko vuoden ajan. Se ei kuitenkaan muodostunut liian suureksi ongelmaksi vaan Edorasia alettiin rakentamaan. Edorasin taloja käytettiin paitsi lavasteina myös toimistoina ja ruokasaleina ja kuvausten päätyttyä kaikki purettiin ja nyt sillä paikalla ei ole enää merkkiäkään siitä että siellä olisi joskus kuvattu.
Elokuvassa palava rohanilaiskylä paloi ihan oikeasti kuvausten aikana. Koska paikan päällä tuuli niin julmetusti ja tuuli vielä päätti vaihtaa suuntaa kesken poltto-operaation, lavasteet kirjaimellisesti paloivat poroiksi. Kuvaajat joutuivat juoksemaan liekkejä karkuun, mutta noh.. hienoa materiaalia saatiin aikaiseksi.
Fangorn oli myös kovan etsinnän alla eikä sitä lopulta sitten löytynyt mistään, vaikka Uusi Seelanti on täynnä hienoja metsiä. Niinpä se rakennettiin studioon ja vielä useampaan otteeseen, koska tarvittiin uusia kuvia. Puuparta taas oli täysin luonnollisen kokoinen nukke, joka pystyi liikuttamaan silmiä, päätä ja käsiä. Sen käsissä oli pyöränsatulat, joissa Dominic Monaghan(Merry) ja Billy Boyd(Pippin) sitten viettivät koko kuvauspäivän peläten sukukalleuksiensa puolesta..
Osgiliathissa taas käytettiin paljon aikaisempia, jo tarpeettomia lavasteita. Sieltä löytyy esim. Viimapään ja Edorasin lavasteiden osia joten tarkkasilmäinen ihminen voi niitä yrittää sieltä pongailla. Itse en ole koskaan ehtinyt pongailemaan, koska olen aina liian mukana tarinassa..


Helminsyvänne rakennettiin neljässä osassa Wellingtonin lähellä olevaan louhokseen. Siitä tehtiin muutamia pienoismalleja ja suuruusmalleja ja kuvaukset kestivät monta kuukautta. Elokuvassa näkyvät portaat, jotka vievät ylös Ämyrilinnaan, on oikeasti hakattu porras kerrallaan kiveen. Linnan portista sanottakoon että Weta Workshopissa sen rakentaja ajatteli fiksusti että "tämän portin pitää kestää hyökkäykset" ja.. Se kesti. Käytössä oli aito, todella painava muurinmurtaja ja monta ihmistä kantoi sitä. Heidän tarkoituksensa oli oikeasti murtaa portti, mutta se ei murtunut. Jackson naureskelikin että jos joskus täytyy puolustaa linnaa, täytyy käskeä Wetan ihmiset rakentamaan se portti.
Weta Workshop rakensi Uruk-hai-haarniskoja neljä erilaista riippuen kyseisen soturin tehtävistä. Yhteistä näillä haarniskoilla oli kuitenkin se ettei selkäpuolella juurikaan ollut mitään. Tämä perustuu siihen ajatukseen että Urukit ovat vähän kuin tappokoneita; ne eivät peräänny. Kypärät ja miekat oli kaikki suunniteltu erityypin sotureita varten.
Uruk-hain puvut olivat vaahtomuovia ja stuntit joutuivat pitämään niitä päällään 3-4 kuukautta. Koska kohtauksessa satoi, puvut olivat kuivattamisesta huolimatta lähes aina märkiä, likaisia ja loppuvaiheessa haisivat kamalalta. Stunteille siis suuri kunnia tämän urakan tekemisessä! Kun joltain stuntilta kysyttiin mitä hänelle tulee ensimmäisenä mieleen kun hänelle sanotaan "Helminsyvänne", mies vastasi että "Helvetti". Kai se kertoo näiden kuvauksien rankkuudesta..


Yksi hahmo ylitse muiden, mikä pitää tässä vaiheessa nostaa esiin. Nimittäin Andy Serkisin pelastama Klonkku.
Klonkkua alettiin kehittelemään jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja Sormuksen ritareissa näkyvä versio onkin se viimeinen ennen Andy Serkisin mukaan astumista. Siksi Klonkku ykkösosassa näyttää erilaiselta kuin kakkosessa ja kolmosessa. Suunnittelijat ottivat vaikutteita Klonkun hahmoon mm. John Howelta (kts. Sormuksen ritarit-merkintä) ja Iggy Popilta, näiden hoikkien mutta lihaksikkaiden ruumiinrakenteiden takia.
Klonkku meni kuitenkin uusiksi Andyn astuttua kuvioihin ja alunperin hänen piti olla vain ääninäyttelijä, mutta lopulta hän antoikin kasvot Klonkulle. Hänen äänensä oli todella vaarassa kuvauksien aikana, joten hänelle kehitettiin oma "Klonkkumehu", mikä sisälsi hunajaa, sitruunaa ja inkivääriä. Tämän avulla hän pystyi pitämään käheän äänensä alusta loppuun.
Klonkun animoinnissa on muuten käytetty samaa tekniikkaa kuin Disneyn Lumikissa. Tämä Klonkun luomisprosessi on niin oleellinen asia tätä projektia että katsokaapas siitä ihan video minkä löysin youtubea etsiessäni..



Sormuksen ritarien kuvauksien päätyttyä, saattue kirjaimellisesti hajosi kukin omiin työryhmiinsä. Elijah Wood ja Sean Astin jatkoivat omia kuvauksiaan siinä missä Viggo Mortensen, Orlando Bloom ja John Rhys-Davis jatkoivat omiaan.
Rohanin ratsastajien piirittäessä Aragornin, Legolasin ja Gimlin, kyseisessä kohtauksessa on haettu eräänlaista sotadokkari-meininkiä. Se kuvattiin putkeen keskeytyksettä ja kuvauksissa olikin mukana tietynlainen teatterihenki. Kolmikon jatkaessa matkaansa Fangornin metsän laitaan, jossa he huomaavat sen palavan ruhokasan, Viggo potkaisee örkin kypärää sellaisella raivolla ja voimalla että miesparka mursi kaksi varvastaan. Tämä oli onnistunein otos, joten se todellakin näkyy elokuvassa. Kivusta se tuskanhuuto seuraa eikä niinkään Merryn ja Pippinin "kuolemasta".
Orlando Bloom sai kuitenkin kunnian olla ensimmäinen, joka mursi jotakin. Hän tippui hevosen selästä ja mursi kylkiluunsa. Ja seuraavaksi oli tarkoitus kuvata ne kohtaukset, missä kolmikko juoksee pitkin maita ja mantuja urukkien perässä. Kaikki juoksijat ontuivat kuvauksissa, mutta urheasti valittivat vasta kuvauksien välissä.
Elijah Wood, Sean Astin ja Andy Serkiskään eivät jääneet ilman ongelmia. Kohtauksessa, missä Sam ja Frodo ovat lähdössä juoksemaan Mustalle portille, mutta Klonkku estää heitä, Andy vahingossa repäisi Seanin peruukin pois päästä. Sean ampaisi mitään sanomatta maskeerattavaksi, jolloin Andy luuli että Sean suuttui joten hän suuttui Seanille. Hommat kuitenkin saatiin selvitettyä.
Lisäksi joki, jossa Klonkku ui elokuvassa, oli jäätynyt edellisenä yönä ja lunta oli satanut. Työryhmä sulatti joen, mutta vesi oli silti jäätävää. Andy Serkis kuitenkin urheasti ui ja räpiköi sen jäätävän veden halki.

Tähän loppuun sopii nyt vallan mainiosti Viggo Mortensenin motto näitä kuvauksia ajatellen, "Mukaudu ja selviydy". Mukautumalla ja selviytymällä, tämä elokuva keräsi kaksi oscaria äänitehosteista ja erikoistehosteista (Klonkku!). Ehdolla elokuva oli kuuteen Oscariin.

"The battle for Helm's Deep is over..."
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...