Pacific Rim - Hyökkäys maahan

PACIFIC RIM on 2013-kesän ehdottomasti kovin tapaus. Guillermo Del Toro.. No se mies vain osaa asiansa, pakko se on myöntää. Tällä kertaa hän toi valkokankaalle isoja.. ei, suuria.. Ei. Jättimäisiä, kerrostalojen kokoisia robotteja joita ohjastaa kaksi ihmispilottia. Ja näitä robotteja vastassa ovat isot.. ei, suuret.. Ei, jättimäiset, kerrostalojen kokoiset monsterit eli kaijut! Luvassa siis tajutonta mättöä mutta kerrankin keskittyen myös tarinaan ja sen hahmoihin.

Tästä soundtrack soimaan ja tunnelmaan!
Raleigh Becket (Charlie Hunnam) ja hänen vanhempi veljensä Yancy (Diego Klattenhoff) ovat Gipsy Danger-nimisen jaegerin (jättibotti, whii~) pilotit. He ovat tappaneet uransa aikana jo neljä kaijua, mikä on siis suuri saavutus. Jaegerihan toimii siis niin että sen ohjaksissa on kaksi ihmistä, joiden muistot ja ajatukset sulautuvat jonkun systeemin kautta toisiinsa (nyt pitäisi ihan oikeasti olla mahdollisuus nähdä tämä toisen ja kolmannen kerran että pystyisin selittämään tarkemmin) ja mitä enemmän yhteistä heillä on, sitä paremmin he pystyvät taistelemaan. Ja veljeksethän on siinä mielessä parhaita mahdollisia pilotteja.
Yhden kaijun terminoidessa Alaskaa, Raleigh ja Yancy lähtevät taas kerran pelastamaan päivän, mutta jottei elokuva alkaisi turhan iloisissa merkein.. Vain Raleigh palaa kotiin ja hänkin lopettaa tietysti pilottihommat siihen.

Viisi vuotta myöhemmin, isoherra Stacker Pentecost (Idris Elba) palaa Raleighn luo ja pyytää tuota.. Noh, auttamaan maailman pelastus-operaatiossa. Tähän mennessä jaegerit on käytännössä lakkautettu ja armeijan sijaan, jaegerit ovat nyt vastarintaliike.. Ja valmiina puolustamaan maailmaa viimeiseen saakka. Kolmestakymmenestä jaegerista on jäljellä enää neljä ja nyt on ihmiskunnan aika.. peruuttaa maailmanloppu.

Mitäkö odotin kun lähdin saliin istumaan? No, traileri oli tehnyt vaikutuksen, sitä en voi kieltää. Mutta kuten ehkä lukijat ovat huomanneet, en ole mikään maailman avoimin mitä tulee robotteihin ja alieneihin ja supersankareihin ja tämmösiin mättöleffoihin. Yleensä ne ovat aika blaah.. Ajatellaanpa nyt esim. Transformeseja. Ei tule kesää! Kamalia elokuvia.

Mutta sitten kuulin niin paljon hyvää tästä leffasta monelta eri suunnalta että pakko oli antaa periksi uteliaisuudelle ja mennä leffaan. Tässä tulos;

Ensimmäisten parin minuutin aikana, leuka loksahti lattiaan. Kaksi tuntia ja kolmetoista minuuttia myöhemmin, leuka on edelleen lattiassa. Siinä välillä oli vaikea pysyä paikallaan. Sitä olisi vain halunnut riehua ja huitoa ja kannusta ja huutaa ja elää elokuvan mukana. Jaa toimiko 3D? Hell yeah! Sitten sitä muisti että ollaan leffateatterissa, täällä on muita ihmisiä ja niin.. olen myös henkilökuntaa. Pieni ääni pääni sisällä käski käyttäytymään.

Olihan meillä myös popcorneja mukana, mutta pidin sitä pönttöä käsissäni ehkä puoli minuuttia ja iskin takaisin kaverilleni. Ei, ei vaan pystynyt. Jättibotit oli liian siistejä.

Tämä on ultimate mättöä parhaimmillaan! Mutta vaikka siitä on hirveästi puhuttu pelkkänä räiskintäleffana, on kuitenkin tarinaa ja henkilöhahmojakin nyt hieman puolustettava. Tällä kertaa ei olla keskitytty vain efekteihin, jättibotteihin ja monsuihin vaan on selvästi käytetty ajatusta myös muilla osa-alueilla. Itse taisin olla ainoa nainen eilen salissa, mutta kyllä ehdottomasti suosittelen tätä myös naisille! On komeita miehiäkin niiden jättibottien ohella. Ja kuten eräänä päivänä sanoin; jokaisessa meissä asuu pieni jättibottien rakastaja.

Nyt leffaan! Täydellinen lopetus täydelliselle kesälle.