maanantai 10. kesäkuuta 2013

Rock of Ages & Mamma Mia!

Katsoinpa tässä pari leppoisaa musikaalia kesäloman kuluksi. Muuten! Täytyy taas infota hieman Hobitti-uutisia! Nimittäin eilen saatiin tietää että huomenna yhdeksän aikaan illalla Suomen aikaan ilmestyy kauan odotettu Smaugin traileri, joten kaikki netin ääreen huomenna, eli tiistaina, yhdeksältä! Mutta nyt niitä musikaaleja.



ROCK OF AGES on Adam Shankmanin ohjaama rock-musikaali viime vuodelta ja sitä tähdittämässä nähdään Tom Cruise rockjumalana, Stacee Jaxxinä. Elokuvan pääosissa on kuitenkin nuori nainen, Sherrie, jota näyttelee Julianne Hough. Sherrie on tyttö Oklahomasta, joka saapuu Los Angelesiin saavuttaakseen unelmansa, mitä lie sitten ovatkaan. Jouduttuaan ryöstön uhriksi, hän tapaa Drewn, paikallisen rokkibaarin tarjoilijan, jota taas näyttelee Diego Boneta. Muita elokuvan tähtiä ovat brittiläinen koomikko Russell Brand ja Alec Baldwin.
Tarina on siis tosiaan aika perus; eletään Los Angelesissa ja 1980-luvun sydämessä. Rock'n'roll ei kuole koskaan, viina virtaa ja juhlat jatkuu läpi yön. Sherrie saa Drewn avulla töitä rokkibaarista (jonka nimeä en kuollaksenikaan nyt muista). Kyseiseen baariin on tulossa viimeiselle keikalle maailmakuulu Stacee Jaxx & Arsenal.


Elokuva on kieltämättä ihan viihdyttävä paketti, jonka katsoo juuri silloin kun tekee mieli jotakin höttöä ja menevää.. ja hauskaa. Tätä leffaa ei kannata ottaa liian tosissaan vaan hyvällä mielellä ja kieli poskessa. Tom Cruise vetää ihan coolin suorituksen Jaxxinä, vaikka itseäni hieman edeleen oudoksuttaa nähdä niin tunnettu näyttelijä kyseisessä roolissa.
Tämä musikaali sopii niille rockin ystäville, jotka eivät ota uskontoaan liian vakavasti.



MAMMA MIA! taas on Abba-musikaali vuodelta 2008 ja sen ohjasi.. (herrajumala) Rautarouvastakin tuttu Phyllida Lloyd. Pääosissa nähdään ihana Meryl Streep ja Les Misérablesista tuttu Amanda Seyfried. Miespääosat elokuvassa vetää Pirates of the Caribbeanista tuttu Stellan Skarsgörd, James Bondista tuttu Pierce Brosnan ja kaikkien rakastama Colin Firth.
Elokuva lähtee käyntiin Sophien (Seyfried) kutsuttua kolme isäehdokastaan häihinsä tietämättä kuka noista on hänen oikea isänsä. Hän ei kerro tästä sulhaselleen Skylle (Dominic Cooper) eikä myöskään äidilleen Donnalle (Streep). Isät vastaavat kutsuun myöntävästi ja pian pieni kreikkalainen saari on täynnä draamaa ja tanssia. Vielä kun Donnan taustajoukot Tanya (Christine Baranski) ja Rosie (Julie Walters) saapuvat paikalle, on kuvio lähes täydellinen.
Elokuvan ehdoton voimavara on Abban biiseissä, mutta myös tietysti näyttelijöissä eikä vähiten Meryl Streepissä. Hiuksia nostattava hetki on se kun Streep tulkitsee Winner Takes It All-biisin juuri ennen häitä. Wikipedia tietää myös kertoa että tämä kyseinen elokuva nousi joulukuussa 2008 Britannian filmihistorian tuottoisimmaksi elokuvaksi ja jätti jopa yhdysvaltalaisen Titanicin taakseen. Se oli myös neljäntoista maan katsotuin elokuva, joskin Suomessa pääsi vain toiselle sijalle tässä rankingissa.


Mielelläni suosittelen tätä musikaalia myöskin! Hyvän mielen elokuva, joka sopii kesäleffaksi kuin nyrkki silmään. Kannattaa katsoa aurinkoisena päivänä kun vettä sataa kaatamalla (kyllä, ulkona on juuri nyt sellainen sää). Jos näistä kahdesta musikaalista pitäisi vain toinen valita, valitsisin tämän jälkimmäisen. Rock of Ages on paikoin juuri sitä itseään, mutta Mamma Mia! on elokuva, joka pitää hymyn huulilla niissä surullisimmissakin kohtauksissa. Kannattaa katsoa.. molemmat, itseasiassa! Mutta kieli poskeen, rakkaat elokuvafriikit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...