Eikö suakin ärsytä se kun käyt katsomassa hyvän elokuvan, joka perustuu kirjaan, ja sitten kuulet kuinka joku kirjan fani haukkuu elokuvan koska asiat eivät menneet niinkuin kirjassa? Itselleni tämä on kuin mikäkin suurin bugi ja nyt tältä istumalta lupaan; en vastedes tule sanomaan lausetta "kirja oli parempi kuin elokuva" tai "elokuva oli parempi kuin kirja". Pyhä lupaus itselleni ja kaikille kanssaeläjille. Kirjaa ja elokuvaa ei voi verrata toisiinsa, koska ne ovat taiteenlajeina kuin päivä ja yö. Tai pitäisikö sanoa Päivänsäde ja Menninkäinen, hmm? Rakastavaiset, jotka eivät koskaan voi olla yhdessä.
Tämän paasauksen tarkoitus on nyt herätellä ihmisiä ajattelemaan elokuvia elokuvina ja kirjoja kirjoina. Nämä asiat oikeastaan pätevät mihin tahansa elokuvaan, mutta minä käsittelen näitä parin itselleni tutuimman kirjasta elokuvaksi-elokuvan kautta. Ja pahoitteluni teille Hobitti/LotR-paasaukseen kyllästyneille, mutta Peter Jacksonin aikaisempi trilogia tulee olemaan osa tätä.
Tässä vastikään kuulin taas sen tutuksi tulleen, varsin kritisoidun tosiasian että The Return of the King-elokuvassa on "liian monta loppua". Kyllä, allekirjoitan että siinä on loppuja ehkä muutama liikaa. Itseasiassa ne on vielä niin selkeitä että ne pystyy laskemaan leikiten, mutta ei mennä siihen nyt. Sen sijaan.. Minusta on vallan hauskaa että tämän väitteen ilmoille heittävät ihmiset tuppaavat olemaan myös juuri niitä, jotka kitisevät myös kuinka "elokuvat ovat huonoja, koska ne eivät mene samoin kuin kirjassa". Okei. Elokuvassa on siis liian monta loppua, mutta silti haluaisitte yhden lisää? Kirjassahan on Konnun puhdistus vielä kaiken sormuksen tuhoamisen jälkeen.. Ja se jätettiin pois. Juurikin hyvistä syistä.
On myös ihmisiä, jotka itkevät edelleen Tom Bombadilin perään? Hänhän on siis The Fellowship of the Rings-kirjasta tuttu hahmo, jolla ei ole kerrassaan mitään tekemistä tarinan kanssa. Hullu ukko jostain Konnun rajoilta, jolla on kaunis vaimo ja sen verran valtaa ettei sormus muuta häntä näkymättömäksi. Muuta tekemistä herralla ei sitten olekaan tarinan kanssa.
Ooo.. Ja kritisoijien lemppareita on myös se ettei The Two Towers-kirjassa Klonkku saanut Samia ja Frodoa erotettua, mutta kuinkas elokuvassa kävi? Tämähän on vallan kamala vääryys. Samoin kuin se että RotK:n lopussa kun ollaan Tuomiovuorella, Frodo ja Klonkku kamppailevat sormuksesta ja lopulta tipahtavat reunan yli. Kirjassahan Klonkku tippuu vahingossa ja omaa tyhmyyttään reunan yli ilman että Frodolla on mitään sanavaltaa.
Noniin. Mitä luulette.. Miten ihmiset olisivat suhtautuneet RotKiin mikäli Klonkku olisi oikeasti tippunut sormuksen kanssa Tuomiovuoren laavaan ilman että päähenkilöllä, joka on viimeiset yhdeksän tuntia kuljettanut Sormusta päämääränään tuhota se, ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Ei varmaan kovin hyvin, veikkaan.
Entä miten Tappajahaihin oltaisiin aikanaan suhtauduttu jos elokuva olisi päättynyt samoin kuin kirja? Kirjassahan pelottava ihmissyöjähaimme saa sydärin juuri ennen kuin popsii päähenkilömme ja tarina loppuu siihen. Miltä se olisi valkokankaalla näyttänyt? Ei varmaan ihan yhtä siistiltä kuin se että päähenkilö saa kuin saakin räjäytettyä sen hain palasiksi.
Pointtini tuli toivon mukaan jo aika selväksi, mutta niin.. Kirja ja elokuva eivät ole sama asia eivätkä ne herranjumala voi mennä samalla tavalla, joten jos nyt kaikki lopetetaan turhat lätinät siitä kumpi oli parempi, kirja vai elokuva? Me ei kuitenkaan haluta nähdä kirjaa valkokankaalla, me halutaan nähdä elokuva valkokankaalla.
Se siitä. Elokuvien puolesta.. ja samalla myös kirjojen puolesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti