sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Hopeanuoli - Ginga: Nagareboshi Gin

En voi uskoa ettei tämä blogi pidä vielä sisällään Hopeanuolta muuten kui jonain Movie Mondayn elokuvahaasteena. Nyt korjataan se vääryys, koska pidin eilen maratonin.. pitkästä aikaa!


HOPEANUOLI on varmasti monelle 1980-90-luvun lapselle tuttu tapaus. Itse näin kyseisen animen ensimmäisen kerran 4 vuotiaana. Hauskaa on että pelkäsin Muumien Mörköä samanikäisenä, mutta silti katsoin Hopeanuolta ihan suurimmalla innolla ja rakkaudella.
Hopeanuolihan on siis Yoshihiro Takahashin mangaan perustuva anime, joka ilmestyi vuonna 1986. Suomessa kyseinen anime dubattiin ja nuo dubbaukset ovat saaneet jo legendan maineen, mikä ei ole yhtään vähättelyä. Dubattu versio oli myös sensoroitu ja pilkottu pahimman kerran. Täyspitkää ja japaninkielistä versiota saatiinkin sitten odotella pitkään ja hartaudella, mutta viimein sellainen boxi saatiin Suomeenkin.. Joskus tuossa 2000-luvun alkupuolella.

Tarinahan siis kertoo Hopeanuolesta, joka syntyy karhukoirien sukuun ja tiikeriraitaisena akitana, hänen kohtalonsa on käydä taistoon karhuja vastaan. Aivan pienenä pentuna hän todistaa isänsä Rikin taistelun hurjaa Akakabuto-karhua vastaan ja näkee kuinka Riki tippuu taistelun tuoksinnassa rotkoon. Vaikutti tämä kokemus pentuun millä tahansa tavalla, hänen kohtalonsa oli jo sinetöity; Rikin omistaja, Gohei Takeda ottaa Hopeanuolen koulutettavakseen ja miehen ankarissa käsissä pennusta kasvaa nuori, vahva ja rohkea taistelija.
Akakabuto on paitsi ihmisten vihollinen, myös koirien. Eräänä kesänä vuorille alkaa kertyä villikoiria, jotka alkavat kiinnostaa Hopeanuolta ja tehtyään hieman taustatutkimusta, hän saa selville että noiden johtaja kerää  koiria joukkoihinsa käydäkseen taistoon Akakabutoa vastaan. Hopeanuoli liittyy laumaan ja lähtee kolmeksi kuukaudeksi kiertämään Japania tavoitteenaan löytää parhaimmat taistelijat joukkoihinsa.. Ja palatessaan, heidän määränsä on käydä viimeisteen taisteluun Akakabuton klaania vastaan.


Sarjalle on annettu Suomessa K11-merkintä eikä merkintä ole mitenkään turha; sarja on kaikinpuolin raaka ja jos jaksossa ei näy lentävää verta, et todennäköisesti katso Hopeanuolta. Karhut ovat kaikki sekoboltseja ja tappavat huvikseen ja Akakabuto on kuin yksisilmäinen demonikarhu. Koirat taas ovat sotureja viimeiseen saakka ja ovat mielellään antamassa henkensä palvellakseen korkeampaa tavoitetta.
Sarja on myös hienosti toteutettu ja piirretty, toisin kuin 2000-luvulla ilmestynyt jatko-osa, joka kertoo Hopeanuolen pojasta Weedistä. Hopeanuolelle annan kaikki mahdolliset suositukset, mitä ikinä voin antaa, mutta Weedille en anna mitään.. Päinvastoin varoitan teitä katsomasta sitä, koska se ei tee edeltäjälleen yhtään kunniaa.. Eikä varmasti Takahashin mangallekaan. Jo animaation taso on laskenut reilusti nollan alapuolelle, mitä tulee tähän jatko-osaan.. Pysykää siis kaukana siitä, mutta antakaa ajastanne Hopeanuolelle! Hopeanuoli on aikanne ansainnut.. ettekä tule katumaan päätöstä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...