Alfred Hitchcock on kautta aikain tunnetuin elokuvaohjaaja ja the master of suspence. Häntä pidetään suurena nerona, mutta kuten aina, suurien miehien takana on aina viisas ja mahtava nainen. Alma Hitchock, Alfredin vaimo, on joutunut kymmeniä vuosia elämään miehensä varjossa. Hymyilemään ihmisille, jotka eivät edes näe häntä. Kun Alfred saa uuden elokuvaidean ja alkaa työstämään Psychoa, avioliitto laitetaan uraakin kovemmalle koetukselle. Tuotantoyhtiöt eivät suostu rahoittamaan kyseistä hyvin brutaalia elokuvaa, joten Hitchcockit hankkivat itse rahoituksen; panttaamalla talonsa ja pistämällä kirjaimellisesti koko elämänsä likoon.
Viime elokuvavuosi tuntuu olevan pyhitetty sympaattisille suurmiehille, sillä jos Lincoln kertoi sympaattisesta suurmiehestä, niin kertoi tämäkin. En tiedä millainen ihminen Hitchock oikeasti oli, mutta jos tähän elokuvaan on uskominen, hyvin sympaattinen ja aika-ajoin ehkä hieman naiivi. Neron ainekset on tottakai takataskussa, sitä ei voi kiistää. Ja tämä kaikki, totuutta tietämättä, uskotaan väkisin koska elokuva oli vain niin täydellinen ja tunteisiin vetoava paketti.. Ainakin allekirjoittaneelle. Hopkins vetää roolinsa kunnolla muovimaskista huolimatta ja Miller taas on aivan täydellinen, vahva Alma.
Vaikka Hitchcock ei kuulunutkaan oscar-ehdokas-listaani, se on sellainen silti. Elokuva on ehdolla maskeerauspuolesta ja vastassa on kaksi äärimmäisen pahaa kilpailijaa; The Hobbit ja Les Misérables. Valitettavasti, vaikka tästä elokuvasta varsin paljon tykkäsinkin, en lähtisi kuitenkaan maskeerausta palkitsemaan. Paikoin maski oli näytti juurikin maskilta eikä suinkaan naamalta.. Mikä oli harmillista. Maskeeraajan näkökulmasta katsottuna, homma petti siinä vaiheessa kun herra Hitchcockia lähdettiin kuvaamaan leuan alta. Mutta niin tai näin, hatun nosto herra Hopksinsille; ei varmasti ollut kovin helppoa työskennellä monen kuvauspäivän ajan moisessa maskissa.
Lämpimät suosittelut jälleen kerran! Rakastan kevättä.. Suurten elokuvien juhlaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti