ZERO DARK THIRTY on jälleen kerran yksi tämän vuoden oscar-ehdokkaista ja kyseisen elokuvan ohjasi Kathryn Bigelow, jolta tuli muutama vuosi takaperin kuuden oscarin voittaja, The Hurt Locker. Ja IMDb kertoi juuri että samainen ohjaaja on tehnyt vuonna 1991 myös elokuvan Point Break, mistä ei ehkä sen enempää.
Zero Dark Thirty kertoo Osama Bin Ladenin ja Al Qaidan etsimisestä. Sen keskiössä on Maya (Jessica Chastain), joka siirtyi soraan lukiosta CSI:n yksikköön eikä ole urallaan tehnyt muuta kuin yrittänyt selvittää 9/11-iskujen takana olleiden terroristien olinpaikan. Saavuttuaan Pakistaniin, hän saa huomata että terroristijärjestöjen etsiminen ei keinoja kaihda, ihmisten kiduttaminen on arkipäivää ja jokaisella kulkee se oma rajansa, niin kidutettavilla kuin kiduttajillakin. Mayan on päätettävä omat toimintatapansa ja opittava elämään kenttätyössä vieraassa, vihamielisessä maassa turvallisen toimistoelämän jälkeen.
Jessica Chastainin lisäksi elokuvasta löytyi taasen tuttuja kasvoja; Jason Clarke näytteli elokuvassa Dania, joka johti elokuvan alulla nähtyä kidutusoperaatiota. Hänet voi bongata mm. Public Enemies-leffasta. Kyle Chandler, Pakistanin CSI:n yksikön pomo, taas on kaikille tuttu ainakin Greyn Anatomiasta, mutta hänet voi löytää myös 2005-vuoden King Kongista, Super 8:stä ja tämän vuoden oscar-ehdokkaista, myös Argosta. Jennifer Ehle, elokuvan toinen naispuolinen agentti, on tuttu Kuninkaan Puheesta ja Vallan Kääntöpuolesta. Harold Perrineau taas on tuttu allekirjoittaneelle yksinomaan Lost-sarjasta. Mark Strong on löytänyt tiensä tähänkin elokuvaan ja häntä voi bongailla mm. 2009-vuoden Sherlock Holmesista, Pappi Lukkari Talonpoika Vakooja-elokuvasta ja kuten tuossa joku aika sitten kirjoittelinkin, myös 2010-vuoden Robin Hoodista. Joel Edgerton taas näytteli Patrickia, joka johti iskujoukot erääseen päämajaan toukokuun alussa 2011.. Ja hän on jäänyt mieleeni Warrior-elokuvasta, koska koulun puolesta analysoimme kyseisen pätkän viime syksynä ja nyt se on syöpynyt aivoihini.
Oscar-ehdokkuuksia elokuva repi itselleen viisi kappaletta; paras elokuva, naispääosa, alkuperäiskäsikirjoitus, leikkaus ja äänileikkaus. Ansaittuja ehdokkuuksia kyllä jokainen, en siitä lähde edes väittelemään. Elokuva oli paikoin tarkoituksenmukaisen ahdistava, paikoin hieman ehkä humoristinen, osittain sitä jännitti kuollakseen ja joskus sitä pelästyi aika tavalla. Jokaisessa suhteessa löytyi tunneskaalaa. Mutta siltikin.. Edelleen kallistuisin Djangon puoleen kun sitä parhaan elokuvan pystiä lähdetään jakelemaan.. Mutta se ei silti huononna tätä elokuvaa millään lailla! Jälleen kerran; rakastan kevättä. Se on hienojen elokuvien juhla-aikaa!
Menkää leffaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti