maanantai 30. tammikuuta 2012

The Girl With The Dragon Tattoo

Elokuva kummitteli jo unissani, koska minun oli pitänyt jo kuukauden verran käydä katsastamassa tämä pätkä. Sitten sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja lähdin leffaan. Ehkä hyvänä patistajana toimivat nuo oscar-ehdokkuudet, jotka julkistettiin viime viikolla. Elokuvahan repäisi ehdokkuudet viidestä eri kategoriasta; Äänitys, äänitehosteet, leikkaus, kuvaus ja naispääosa.

The Girl With The Dragon Tattoo perustuu Stieg Larssonin kirjoittamaan Millenium-trilogiaan, josta tehtiin elokuvasarja ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten Ruotsissa. Nyt jenkkilän edustus päätti sitten tehdä oman saagansa.

Muistan kun kävin katsomassa aikanaan elokuvan Miehet, jotka vihaavat naisia ja ajatukset olivat todella positiiviset. Elokuva oli hyvä, siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Todella raaka kuvaus siitä kuinka mies haluaa hallita naista ja kuinka se sitten esiintyy vihana ja kipuna. Siltikään, vaikka elokuva kuinka hyvä olikin, en kiinnostunut aiheesta niin paljoa että olisin mennyt katsomaan kahta seuraavaa osaa. Uskon että nekin elokuvat ovat todella mainioita, vaikka ohjaajan vaihdos siinä välissä ehtikin tapahtua. Tämä taitaa olla myös syy siihen miksen saanut aikaiseksi mennä katsomaan tätä kyseistä elokuvaa ennen kuin vasta nyt.

Elokuva kertoo siis täysin saman tarinan kuin Miehet, jotka vihaavat naisia-elokuvakin, mutta hieman eri tavoin ja yksityiskohdin. En ainakaan muista että ruotsalaisversiossa Mikael Blomkvistillä olisi ollut tytärtä, ei ainakaan kovin suurissa määrin esillä. Saatika kissaa mökissä.
Kirjaa en tosiaan ole lukenut ja ruotsalaisversion näkemisestäkin on aikaa ehkä turhankin paljon. Mutta tämä oli tässä tapauksessa äärimmäisen hyvä asia, koska en muistanut kuka Harrietin murhaaja oikeasti olikaan! Jännitys siis pysyi pinnalla koko elokuvan ajan huolimatta siitä että olin tavallaan "nähnyt" sen aikaisemmin tai ainakin saanut hirvittävästi spoilereita.


Jotakin, mitä pitää elokuvasta ehdottomasti nostaa esiin! Nimittäin elokuvan alkutekstit (videossa, ei sisällä spoilereita). Kun juttelimme kaverini kanssa kyseisestä elokuvasta muutama viikko takaperin, hän selitti innoissaan kuinka mahtavat alkutekstit elokuvassa oli! Myönnän, en oikein jaksanut uskoa kovinkaan ihmeellisiin alkuteksteihin kaverini sanoista huolimatta, mutta kun lopulta raahauduin teatteriin ja elokuva alkoi.. Muistin saman tien kaverini hehkutuksen. Ja nyt allekirjoitan tuon mielipiteen täysin! Aivan uskomattomat! Sinänsä sääli ettei kyseistä teemaa jatkettu lopputeksteissä, ei ainakaan alkupuolella.

Ohjaaja David Fincher alkaa kiinnostamaan minua koko ajan enemmän ja täytynee ottaa asiaksi katsoa herran elokuvia enemmänkin. Eräs ystäväni on ollu Fincher-fani enkä ihmettele asiaa yhtään. Olen nähnyt herralta vain muutaman elokuvan, mutta niistä harvoista olen pitänyt! Voisin harkita jonkinasteista Fincher-maratonia johonkin väliin, mutta en vielä lupaa mitään! Varsinkin herran aikaisempi tuotanto näyttää minulle hyvin tarkkaa harkintaa-vaativalta.. Mutta katsellaan! Ohjaajana Fincher tuntuu kuitenkin olevan sitä mestariluokkaa.

Nyt on nostettava vielä esiin Lisbeth Salander-naiset, jotka ovat kuin päivä ja yö. Kun löysin tuollaiset samanlaiset kuvat netin syövereistä, alkoi hymyilyttää se että jenkki-Lisbethissä on vaalea tausta ja Ruotsin tytöllä musta. Se toimii niin täydellisenä kuvauksena jo itsessään.
Pidin molemmista Lisbetheistä, mutta Noomi Rapacen Lisbeth oli paljon Rooney Maran Lisbethiä vihaisempi ja siten myös vaarallisempi. Kyllä Rooneyn Lisbethkin uskottava oli, mutta silti kallistun enemmän Noomin puoleen. Noomi oli vihainen alusta loppuun, Rooney vain osittain. Odotin Rooneyltä paljon ensimmäisen hahmon takaraivon perusteella, mutta sitten tunnelma hieman latistui. Ehkä Noomi vihoineen, kajaaleineen, nahkatakkineen ja lävistyksineen kummitteli vielä takaraivossani. Valitan, Rooney, mutta näin on.
Rooney Marahan on siis kuitenkin saanut naispääosan oscar-ehdokkuuden roolistaan, joten en missään tapauksessa sano häntä ja hänen roolisuoritustaan huonoksi! Vaikka Noomi mielestäni paremmin vetikin, kyllä Rooney mielestäni oscarinsa ansaitsisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...